Ryanair on Euroopan suurin halpalentoyhtiö ja yhtiö lienee jo kaikille suomalaisillekin tuttu. Ryanair aloitti lennot Suomesta muualle Eurooppaan vuonna 2003 ja tarjosi hintoja, jotka siihen aikaan olivat älyttömän halpoja. Matkustamisesta tuli hetkessä paljon halvempaa ja helpompaa. 

Itsekin matkustin Ryanairilla ensimmäisen kerran vuonna 2003, jolloin ostin noin 60 eurolla lennot Tampereelta Lontooseen. Yhdeksässä vuodessa ovat asiat muuttuneet moneen kertaan, uusia reittejä on avattu ja toisia lopetettu. Ennen ilmaisista palveluista on tehty maksullisia, mutta lentojen hinnat eivät ole nousseet, vaan Ryanairilla pääsee edelleen halvalla matkustamaan ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa.



Omien kokemusteni mukaan voisi sanoa sellaisen nyrkkisäännön, että Ryanair on edullisin, kun matkat varaa noin kuukautta tai reilua aikaisemmin. Poikkeuksia kuitenkin löytyy vuodenajasta riippuen usein, joskus lennot saa halvalla parinkin päivän päähän. Toukokuussa on monena vuotena ollut hyvin edullisia lentoja tarjolla vain viikkoa tai kahta aiemmin ja tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Kalleimmillaan lennot ovat turistisesongin aikaan heinä-elokuussa ja joulukuun lopulla sekä juhlapyhinä, mutta tällöinkin saa yleensä melko hyvän hintaisia lentoja ainakin osaan kohteista. Useamman kuukauden päähän lennot ovat kyllä yleensä hyvän hintaisia kilpailijoihin verrattuna, mutta todennäköisesti laskevat vielä paljon ajan kuluessa, joten kärsivällisyys usein palkitaan.

Lentojen hintoja vertaillessa pitää ottaa huomioon lentokenttien sijainnit, erityisesti mikäli jatkaa matkaa eri kentältä. Esimerkiksi Lontoossa on neljä eri lentokenttää ja Suomesta Ryanair lentää Stanstedille, josta on myös kätevintä katsella jatkoyhteyksiä eteenpäin, jotta ei tarvitse käyttää aikaa ja rahaa lentokenttien välillä matkustamiseen. Tiedot lentokenttien sijainnista ja kulkuyhteyksistä voi tarkistaa Ryanairin sivuilta (Airport transfer) ja lentokenttien omilta kotisivuilta.



Itse lennot ovat edelleen siis halpoja, mutta kaikki muu sitten maksaakin. 

Hinnat ovat nousseet melko säännöllisesti, joten tällä hetkellä oleva hinnasto ei välttämättä pidä kauaa enää paikkaansa. Käsimatkatavarat (10kg ja asiasta ollaan nykyään tarkkoja) ovat ilmaiset. Kannattaa huomioida, että nykyään osalla lennoista taxfree:stä ostettujen tuotteiden on mahduttava käsimatkatavaroihin! Siellä taxfreessä ei siis kannata shoppailla montaa viinapulloa tai karkkirasiaa ennenkuin on varmistanut, että ne mahtuvat laukkuun tai ne saa viedä koneeseen laukun lisäksi.

Ruumaan menevästä 15 kilon laukusta joutuu maksamaan 25 euroa suunta tai 50 euroa menopaluu ja 20 kilon laukusta 35 euroa suunta tai 70 euroa menopaluu. Jos haluat varmistaa hyvän paikan ja mennä jonon ohitse, se maksaa 10 euroa. Mikäli haluat varata istumapaikan, maksaa se myös 10 euroa.

PÄIVITYS SYKSY 2013: Alla olevassa tekstissä on ohje maksuttoman Mastercard Prepaidin hankkimiseen. Tällä hetkellä kuitenkin Visa Electronillakin voi taas maksaa ilman lisäkustannuksia.

Lisäkustannuksia tulee nykyään myös kortilla maksamisesta, mikäli lompakosta ei löydy Mastercard Prepaidia (myönnetään myös suomalaisille) tai Ryanair Cash Passportia. Muilla korteilla maksaminen kustantaa tällä hetkellä 6 euroa per suunta eli 12 euroa menopaluu -lennoissa. Mastercard Prepaidin voi hankkia esimerkiksi Netellerin kautta. Sivut ovat englannin kieliset ja tässä ohjeet kortin hankkimiseen:

1. Avaa Netellerin sivu.
2. Paina sinistä 'Open an account' -merkkiä.
3. Täytä sähköpostiosoite, maa ja valuutta vaadittuihin laatikoihin. Valuutaksi kannattaa valita euro, mikäli on useimmiten aikomus maksaa lentoja Suomesta muualle Eurooppaan.
4. Täytä 'personal details' -lomake.
5. Tilisi on nyt luotu. Valitse 'What do you want to do now?' -kysymyksen alta vaihtoehto Net+ Cards ja paina Continue. Sen jälkeen paina 'Verify your account'.
6. Paina 'Provide identity documents'. Saat ohjeen, miten pystyt varmentamaan tilisi. Laatikossa on sähköpostiosoite.
7. Lähetä sähköpostiosoitteeseen kopio passistasi tai henkilökortista.
8. Parin päivän sisällä saat vahvistuksen sähköpostiisi, että tilisi on hyväksytty ja ohjeen, jolla saat tilattua oikean kortin, jolla pystyy Ryanairin lentoja varaamaan. Kirjaudu sivullesi ja mene kohtaan 'Net+ Cards', tilaa kortti.
9. Kun kortti tulee kotiisi, sinun pitää vielä sen jälkeen käydä aktivoimassa se kortissa olevassa osoitteessa. Kirjaudu sivuille, valitse sinulle sopivista ilmaisista tai maksullisista siirtotavoista paras ja tee siirto. Itse käytin NON-INSTANT pankkisiirto kohta kolmosta (ilmainen), sain tilinumeron sekä viitenumeron ja menin verkkopankkiini tekemään tilisiirron.
10. Riippuen minkälaisen siirron valitsit, rahat ovat käytettävissäsi heti tai muutamien päivien kuluttua ja voit käyttää korttia Ryanairin lentojen ja muiden palveluiden maksamiseen maksutta.



Matkavakuutuksia Ryanairin kautta en suosittelisi, ne saa varmasti halvemmalla vakuutusyhtiöstä. Myöskään jonon ohittamisesta tai istumapaikasta en ole itse maksanut, enkä koe niitä kovin tarpeellisina, vaikka saattaisin kyllä pidemmälle lennolle harkita istumapaikan varaamista kaksimetriselle avomiehelleni, Ryanair kun ei ole kuuluisa tilavista jalkatiloistaan. Toistaiseksi on kuitenkin pärjätty ilmankin.

Ryanair on halpalentoyhtiö, joka lentää paikasta A paikkaan B. Mikäli jatkat matkaasi vielä eteenpäin Ryanairilla tai millä tahansa muulla lentoyhtiöllä/junalla/bussilla, niin varaa vaihtoon riittävästi aikaa tai hanki hyvä matkavakuutus (mieluummin molemmat), Ryanair ei korvaa lennon myöhästymisestä aiheutunutta haittaa. Ryanairin lentoaikatauluissa on tosin hieman joustoa, minkä vuoksi yhtiö on melko harvoin myöhässä, useimmat minun lennoistani ovat olleet 15-20 minuuttia etuajassa.


Tämä teksti on kirjoitettu touko-kesäkuussa 2012.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä opas, ainoastaan tuo suttuinen kuva koneesta vähän häiritsee..

    Mutta asiaan, nimittäin tuohon Mastercard Prepaidiin (MC PP). Siitä jäi puuttumaan eräs olennainen seikka: mikäli lennät vaikka Treelta UK:hon, Italiaan, Espnajaan tai Saksaan (myös Irlantiin, jos olisi lentoja) ja jatkat siitä eteenpäin Ryanairilla, lisämaksut välttää vain tuolla Ryanair Cash Passportilla, jota suomalaisen on mahdoton saada, jollei pysyvää osoitetta seuraavissa maissa: UK, Irlanti, Italia, Saksa ja Espanja.

    Mutta jos Suomesta ottaa meno-paluun vaikka Málagaan ja maksaa MC PP:lla, ei maksua käsittääkseni mene. Ainoat maksut, mitä tulee, on tosta MC PP:sta. Millaiset kustannukset muuten tossa Nettellerissä on? Itse olen jo yli kaksi vuotta käyttänyt MyWirecard MC PP:a ( www.mywirecard.com/en/mastercard.html ) Siinä rahansiirto pankkitililtä maksaa euron ja laskeskelin, että siirrot ovat maksaneet yhteensä alle kympin verran, mikä on tosi vähän siihen nähden, että puoliskon kanssa on ostettu tässä kahden vuoden aikana 30 matkaa Ryanairilta, eli ilman tätä korttia matkat olisi maksaneet noin 170 euroa enemmän (30 x 6 e -10 e), mikä on budjettimatkalaiselle ihan mukava säästö. Pitää mainita, että kyseessä on siis VIRTUAALIkortti, eli meillä on vain MyWirecard-tili ja siellä ne kortin tiedot, ei siis varsinaista konkreettista muoviläpyskää. Muovikortinkin sais, mutta se maksaa (virtuaaliversio on ilmainen, ainoastaan rahansiirto maksaa). Ei ole ollut muovikortille käyttöä, kun MC PP:a on käytetty vain Ryanairin lentoihin. Muovikortille vois kyllä olla käyttöä siinä tapauksessa, jos lähtisi pitemmälle reissulle Euroopan ulkopuolelle ja haluaisi pelata varman päälle. Normaalissa luottokortissa kun voi tulla paljon takkiin, jos kortti varastetaan, katoaa tai joku kaappaa tiedot. PP:ssa tappio on vain se summa, joka kortille on ladattu..

    Sitten piti vielä mainita noista jatkoyhteyksistä. Itselleni ei ole tullut koskaan suuria tappioita jatkoyhteyksistä, mutta haluan muistuttaa, että jos ottaa jatkolennon esim. paikasta X Hahniin ja siitä sitten Treelle, voi tulla se tosi kalliiksi omalle kukkarolle, jos paikan X lento myöhästyy niin paljon, että myöhästyy Treen koneesta. Ainakin omissa vakutuusehdoissa sanotaan, että jatkoyhteyksistä myöhästyminen korvataan, mutta korvaus rajoittuu alkuperäisen matkan hintaan. Eli jos olet ottanut 20 euron lennon ja myöhästyt, ja maksat uudesta lennosta Treelle 200 e, saat vakuutusyhtiöltä 20 e!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettu ikkunan läpi :D

      Hyvä lisäys sinulta, unohdin tuon asian tarkistaa! Kaikissa jatkolennoissa ei pelkkä Mastercard Prepaid riitä.

      En ole täysin syvällisesti vielä tutustunut Netellerin toimintaan, joten en ole täysin varma asiasta, mutta käsittääkseni mitään kuluja ei välttämättä tule. Rahansiirto mm. tilisiirrolla, maestrolla ja mastercard debitillä on ilmaista, mutta electronilla/visalla/visa debitillä maksaa 1,75 %. Jos rahaa siirtelee pois, saattaa se jotain maksaa, mutta näyttää siellä ilmaisiakin vaihtoehtoja olevan. Mutta Netellerin valitsin nimenomaan sen takia, kun useat sitä suosittelivat parhaimpana vaihtoehtona, koska rahansiirrot ovat ilmaisia. Vielä en ole sillä lentoja varaillut, mutta tuskin siitä mitään ongelmaa tulee (tietysti voisin testata korttia vaikka lähikaupassa). Muovikortin tarvitsee lentojen varaukseen (näin joka paikasta luin), mutta sekin on tosin ilmainen.

      Tietysti se ainakin useimmissa vakuutusyhtiöissä lienee niin, että vain myöhästyneen matkan hinta korvataan takaisin, eli ei nimenomaan sitä haittaa, joka myöhästymisestä on tullut, ts. kalliimpi lento. Ja nimenomaan kannattaa tarkistaa että matkavakuutus ylipäätään korvaa myöhästymisen ylipäätään!!

      Minulle on kerran käynyt niin, että menolento Tampereelta Lontooseen peruttiin. Vaihtoehtoina oli siirtää lento seuraavalle päivälle tai saada rupuset takaisin ja jättää matka väliin sekä paluulento käyttämättä, mitä Ryanair ei tietenkään olisi korvannut. Valitsin tietysti seuraavan päivän lennon eikä se minua haitannut ollenkaan, mutta ymmärrän kyllä että kaikkia ei tilanne välttämättä miellyttäisi, joten matkavakuutuksiin kannattaa kyllä paneutua.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!