Olen jokaisen matkani reissannut 10-25 litraisella repulla ja rakastunut kevyesti matkustamiseen. Tässä vinkkejä miten pakata kevyesti.

Matkalle kannattaa pakata kevyesti ja jättää ylimääräiset vaatteet ja tavarat kotiin, koska pienempää reppua tai rinkkaa on huomattavasti mukavampaa kantaa ruuhkabussissa ja kuumuudessa. Kevyesti pakkaava säästää myös aikaa lentokentällä eikä ole riippuvainen takseista.

Pakkaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta vaatii kyllä hetken paneutumista. Pakkaamisen taito useimmilla myös kehittyy matkojen myötä, kun tietää jo paremmin millainen oma matkustustyyli on. Silti pidempään matkustelleitakin näkee isojen rinkkojen ja matkalaukkujen kanssa - toisille ei kevyen repun kanssa matkaaminen sovi, mikäli se menee ristiin vaikkapa harrastuksien tai mukavuudenhalun kanssa. Telttaretkellä reppu on todennäköisesti täydempi kuin hotellimatkalla, mutta iso sen ei silti tarvitse olla.

Omat haasteensa tuovat pitkät matkat tai matkat, joilla vierailee useammassa eri maassa, joissa on keskenään tyystin erilaiset ilmastot. Pitkillä matkoilla ei kuitenkaan välttämättä tarvita sen enempää vaatteita ja tavaraa kuin muutamankaan viikon matkoilla, matkan kohteesta ja ajankohdasta riippuen. Silloin voi pestä vaatteita matkan aikana säännöllisesti ja se onkin monen mielestä paljon mukavampi ratkaisu kuin painavan rinkan kantaminen lukuisten vaatekappaleiden vuoksi. 

Mikäli taas matkustaa eri ilmastoissa, kannattaa ottaa selvää voisiko turhaksi käyneitä talvivaatteita lähettää matkan varrelta edullisesti takaisin. Tietenkin jo matkan varausvaiheessa kannattaa ottaa huomioon ilmasto ja mieluummin matkustaa yhtäjaksoisesti kylmät/kuumat osuudet, eikä vuorotellen. Lentokentille voi myös usein jättää vaatteita ja tavaroita talteen ja sitä vaihtoehtoa kannattaa harkita, mikäli matkustaa saman kentän kautta takaisin. Hinnat tosin saattavat olla niin korkeat, ettei palvelu kannata. Suomesta talvella lähdettäessä pitkälle matkalle lämpimään, on hyvä idea yrittää järjestää kyydit autolla lentokentälle ja takaisin, jolloin talvitakkia ei tarvitse ottaa matkalle mukaan, ainakaan suoran lennon ollessa kyseessä.


LÄÄKKEET

Lääkkeistä kannattaa ottaa mukaan välttämättömät allergia- ja ehkäisylääkkeet. Halutessaan voi parantaa matka-apteekkia esimerkiksi maitohappobakteereilla tai vitamiineilla, mutta kovin suurta määrää en suosittele ottamaan mukaan. Tässä vaiheessa voisin tosin todeta, että en suosittele lääkkeiden käyttöä muutenkaan ja olen sitä mieltä, että esimerkiksi särkylääkkeitä syödään liian herkästi. En lähtisi myöskään jokaista lääkärin suosittelemaa piikkiä itse ottamaan, mutta jokainen tehköön asiassa omat päätöksensä. Ottaa lääkkeitä mukaan tai ei, niin liioittelu ei kannata - lääkkeitä kyllä myydään ympäri maailmaa.

HYGIENIA

Hygieniatuotteet kannattaa pakata pieniin matkakokoisiin pulloihin. Ennenkuin ryntää ostoksille, omien laatikoiden läpikäyminen voi olla paikallaan, sieltä voikin löytyä kierrätettäviä purkkeja käyttöön. Mikäli normaalisti käyttää useaa eri tuotetta hiusten ja vartalon pesuun, matkalle voi olla järkevää ostaa yksi aine, jolla peseytyä. Kaiken saa matkakokoisena, mutta kaikkea ei välttämättä tarvitse kantaa mukaan matkalle. 

Mieti mikä on matkasi tarkoitus ja pohdi sen jälkeen tuletko käyttäneesi matkan päällä yhtä paljon tuotteita kuin kotona. Hygieniatuotteita myös myydään lähes kaikkialla, joten mikäli matkalla huomaat aurinkorasvan jääneen kotiin, voit varmasti ostaa sen paikan päältäkin.

MAKUUPUSSI JA PYYHE

Makuupussin tarpeellisuus kannattaa harkita tarkkaan. Mikäli yövyt hotelleissa tai hostelleissa, sitä on todennäköisesti turha kantaa mukana. Toiset kokevat oman makuupussin kuitenkin mukavaksi. Vaihtoehtona voisi käyttää pelkkää lakanaa lämpimään aikaan matkustellessa. Pyyhe vie usein paljon tilaa ja kannattaakin panostaa pienikokoiseen, nopeasti kuivuvaan pyyhkeeseen. Mikäli matkustaa kaksin kumppanin kanssa, riittää yksi pyyhe yhteiseksi, varsinkin lyhyelle matkalle. Kaupunkilomallaan pelkästään hotelleissa yöpyvien ei kuitenkaan tarvitse sitäkään kantaa mukana, koska se melkein poikkeuksetta kuuluu huoneen varustukseen. Etukäteen voi toki varmistaa asian.

VAATTEET

Vaatteet lienevät vaikein osa pakkaamisessa. Mieti tätä tarkkaan. 

Kuinka usein Suomessa vaihdat vaatteita? 
Mitkä vaatteistasi näyttävät hyvältä ryppyisinäkin, ovat mukavat päällä istuessa ja kävellessä, joissa ei pienet likatahrat paista heti silmään ja jotka mielellään vielä kuivuvat nopeasti? 

Valitse niistä matkoillesi parhaimmat! Selvää on, että valkoiset vaatteet kannattaa yleensä jättää kotiin. Farkut vievät tilaa, kuivuvat hitaasti ja hiostavat helteellä, mutta kevät-/syysmatkalle Eurooppaan ne saattavat olla hyvä ja siisti vaihtoehto, mikäli farkuissa normaalistikin viihtyy. 

Vaatteiden yhteensopivuus pitää varmistaa hyvin. Valitse vain ylä- ja alaosia, jotka kaikki sopivat keskenään yhteen. Euroopassa kerrospukeutuminen on kätevää, käytä toppeja ja shortseja mekkojen alla ja pue niitä sään mukaan. Olisi hyvä, jos pidemmällä matkalla vaatteet olisivat myös melko samaa värisävyä ja materiaalia, jotta ne voi pestä yhdessä. 

Huomioon pitää myös ottaa paikallinen kulttuuri. Mikäli matkustaa Aasiaan ja aikoo vierailla muuallakin kuin turistirannoilla, on hyvä olla peittävämpiäkin, mutta silti kevyitä, vaatteita mukana. Vaatteet kannattaa pakata rullaamalla, ne rypistyvät sillä lailla vähemmän ja reppuun ei jää turhia koloja. Muovipussit tai muutaman litran minigrip-pussit ovat käteviä alusvaatteiden säilytykseen, jotta ne pysyvät repussa lähekkäin. Ötökkä-kammoisia lohduttaa myös tieto, että reppuun mahdollisesti eksyvät ötökät eivät pyöri niissä.

KENGÄT

Kengiksi on hyvä valita sellaiset, jolla on jo kulkenut useita kilometrejä. Älä osta matkalle uusia kenkiä ilman, että olet niin sanotusti ajanut ne sisään. Niiden pitää tietysti olla hyvät jalassa ja mielellään kestää vettä, ilman että hiostavat liikaa. Kenkien olisi hyvä olla umpinaiset varpaista, jotta vesi ja hiekka ei tule hankaamaan. Naisille löytyy hyviä ja nättejä kävelykenkiä, jotka sopivat kaupungille ja pieneen juhlaankin. Mieti tarvitsetko vaihtokenkiä, se riippuu matkasi tarkoituksesta. Jos aikomus on katsella nähtävyyksiä ja kaupunkia, todennäköisesti et tarvitse. Mikäli haluat matkasi aikana myös urheilla tai käydä hienommissa ravintoloissa, mieti uudestaan. 

Erityisesti miehiä suosittelen pakkaamaan yhdet hyvät kengät, jotka käyvät kaikkialle, koska isot vaihtokengät vievät pienestä repusta paljon tilaa. Ihoteippiä / rakkolaastareita on järkevä ottaa mukaan, mikäli ei käytä sukkia jatkuvasti.

VIIHDE

Matkoilla kaipaa välillä viihdettä, erityisesti pitkillä siirtymämatkoilla. Mieti mitä olet valmis kantamaan mukanasi. Ristikot ja sudokut vievät vähän tilaa ja ne voi heittää roskiin, kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä. Kirjat taas ovat melko painavia, mutta niitä voi kierrättää muiden matkaajien kesken tai jättää hostellien/hotellien aulaan toisten löydettäväksi. 

Läppäri vie hieman tilaa, mutta mikäli kohteessa on internet-yhteyksiä hyvin tarjolla, voi siitä olla paljon apua. Koneelle voi myös tallentaa valokuvia matkan varrelta sekä hyödyllisiä tekstejä matkakohteesta, jolloin ei tarvitse kantaa painavia matkaoppaitakaan mukana. Toki niitä voi myös tulostaa/kirjoittaa lapuiksi mukaan, mikä on myös hyvä vaihtoehto koko kirjan mukana kuljettamiselle. 


MUUTA

Muuta tarpeellista ja tarpeetonta tulee myös harkinneeksi mukaan. Pohdi etukäteen, tarvitsetko riippulukkoja, teippiä tai linkkuveistä. Joillakin matkoilla näistä on varmasti hyötyä, mutta ei varmasti jokaisella perusturistilomalla. Adapteri kannattaa pakata, mikäli sitä kohdemaassa tarvitaan. Sen voi toki ostaa paikan päältäkin ja usein halvemmallakin. Taskulamppu on myös kätevä joissakin kohteissa, mutta etukäteen voi olla hankalaa tietää tekeekö sillä mitään, joten ainakaan lyhyemmille reissuille en pakkaisi sitä itse.

Mukavuutta parantavia, vähän tilaa vieviä tavaroita:

-korvatulpat ovat käteviä meluisissa koneissa, kentillä, bilehostelleissa
-silmälaput ovat kätevät mikäli aikoo nukkua kentillä tai koneessa
-ihoteippiä hiertymiin
-puhdistusliinoja naaman puhdistamiseen ja virkistymiseen

Mikäli mukana on matkakumppani, kannattaa tietysti jakaa tavaroita ja keventää reppua sillä tavalla. Molempien ei tarvitse kantaa mukanaan hammastahnaa, tietokonetta tai kameraa, vaan jakamalla pääsee helpommalla.

Seuraavassa tekstissä kirjoitan tarkemman listan, mitä itse pakkaan mukaan useimmille matkoilleni. Tässä vielä linkki englanninkieliseen tekstin, josta löytyy lisää syitä pakata kevyesti: onebag.com


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä sulla, laita vain lisää!

    Erityisesti sen jälkeen, kun Ryanair pisti ruumaan menevän laukun maksulliseksi, on pitänyt miettiä tarkkaan, mitä mukaan ottaa, budjettimatkaaja kun ei suostu maksamaan ylimääräisestä ruumalaukusta viikon parin matkoilla. Yhden laukun sääntö on aiheuttanut sen, että piti hankkia mm. sellainen päiväreppu, joka menee pieneen tilaan, mutta on selässä kuitenkin mukava ja muutenkin toimiva. Pari kesää sitten löysin alesta (6-7 €) tällaisen päivärepun:

    www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=719378&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10049&categoryId=10145

    Siinä on juuri sopivasti tilaa yläosassa mukana kulkevalle tavaralle ja alaosaan sopii hyvin vesipullo.

    Repun saa myös vyölaukuksi (mitä en ole käyttänyt) ja sen voi hätätilassa piilottaa tyhjänä selkään takin alle, kun portilla katsotaan, että jokaisella on vain yksi laukku. Lisäksi mukana kulkee kankainen kauppakassi, koska kun en Suomessakaan osta muovikasseja, niin miksi tekisin niin ulkomailla?

    Tiesitkö muuten, että tuota Raikun yhden laukun sääntöä on alettu kiertää aika taitavasti tälläsellä "tavaratakilla": http://img.thesun.co.uk/multimedia/archive/01344/SNN1411GX_1344371a.jpg

    http://youtu.be/1xEwaKRaNiI

    Ovelaa, koska kyseessähän ei ole laukku vaan takki :D

    Toki Raikun sallimaan laukkuun menee vaikka mitä, kunhan vain osaa pakata oikein:

    http://www.youtube.com/watch?v=klNLqDpdYLI

    Mutta vielä pakkaamiseen ja budjettimatkaajan vinkkeihin: itse olen käyttänyt viikon parin Euroopan reissuilla sellaista kikkaa, että kerään vaatekaappiin tiettyyn osastoon sellaisia vaatteita, jotka ovat tiensä päässä ja joista olisin muutenkin luopumassa. Mulla on sitten mukana näitä esim. reikäisiä sukkia tai vanha puolitettu pyyhe, jotka heitän menemään kohteessa käytön jälkeen. Ei tarvitse raahata takaisin kaikkia likaisia vaatteita, ja tulee tilaa laukussa tuliaisille, esim. kahville. Pestäkään ei niitä jaksa alkaa, kun ongelmana on kuivatus: esim. Espanjassa on ihan mahdotonta kuivata mitään sisätiloissa..

    Mikäli taas lähtee johonkin pitemmäksi aikaa (1-3 kk) ja Suomessa on talvi ja kohteessa on trooppinen ilmasto, talvitakkien säilytys koituu ongelmaksi. Jos käy niin hyvin, että matkalta paluuaikana on Suomessa jo sopivan lämmintä, niin talvitakit voi hävittää lentokentällä (ei kannata välttämättä maksaa säilytyksestä). Budjettireissaaja hankkii tietenkin käytetyn takin jostain tosi halvalla (tai dyykkaa ilmaiseksi roskiksesta, hehheh), josta voi sitten luopua ilman suurempia tuskia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan viimeistään silloin kun ruumalaukku tuli maksulliseksi niin en ole tullut juuri sitä harkinneeksi. Painonsa ja repun koon puolesta olen kyllä aina matkustanut käsimatkatavaroilla, mutta niissä on vain se ongelma, että mitään teräviä ei saa kuljettaa, esim. teltta, höylät, viinipullot ym. Höyliä nyt saa mistä vain, mutta viinipullojakaan ei kannata Saksasta kuljetella Suomeen vaikka kuinka halpoja olisikin, koska ruumalaukun hinta on nyt niin korkealla. No ei tässä mitään viinamatkailijoita ollakaan, mutta ihan vaan esimerkkinä :D.

      Juuri tänään luin tuosta liivistä tästä linkistä:

      http://www.gizmag.com/stuffa-jacket/23356/

      Hauska idea kyllä!

      Itse olen tehnyt pitkään samoin, eli mikäli on kulahtaneita vaatteita jäänyt kaappiin, niin otan ne mukaan reissuun, käytän siellä loppuun ja sitten heitän roskiin, minne ne kuuluvatkin. Kenkien kanssa tietysti samoin, varsinkin lämpimissä maissa matkusteltaessa se on kätevää (talvella rikkinäiset kengät voisivat olla vähän ikävät). Nyttenkin minulla on pieni "matkavaate"-kori, jossa on vanhoja vaatteita ja sieltä otan jtn mukaan Aasian matkallammekin.

      Talvitakista kirjoitinkin vähän seuraavaan tekstiini, sen kanssa pitää tosiaan miettiä mitä tekee jos matkustaa lämpimään. Vaihtoehtoja on muutama, mutta paras lienee se, että välttää alunperinkin takin ottamista mukaan. Intian reissullamme meillä tosiaan oli kierrätyskeskuksesta ilmaiset takit mukana, jotka paikan päälle saavuttaessamme jätimme jälkeemme. Suomeen saavuttaessa oli kyyti bussiasemalla vastassa, niin kauaa ei tarvinnut tutista kylmästä. Siinä olisikin muuten kehitysidea lentokentille, takkien kierrätyspaikka matkailijoille :).

      Poista
  2. Tuo terävien kuljettaminen on kyllä ongelmallista. Etkö ole muka saanut läpi tavallista (parta)höylää (Gillette ym.)? Multa ei ole koskaan otettu pois. Sen sijaan viinipullonavaaja on viety, joten sen joutuu aina ostamaan joka reissulla uuden ja jättämään maahan. Kynsisaksiongelmakin on ratkaistu kynsiviilalla, tosin tälläseltä perusheteromieheltä ei oikein tuo kynsien viilaaminen luonnistu, mutta ei voi mitään :D

    Ootko muuten miettinyt, että taitaa olla rikottu viinipullo vaarallisempi ase kuin jotkut kynsisakset tai virkkuukoukut. Silti vielä myydään kentän "turvallisella" puolella viinipulloja. Ja saahan sillä viinalla pienen tulipalonkin tarvittaessa aikaan siellä yläilmoissa, eikös sytkänkin vieminen matkustamoon ole sallittua (en tiedä tarkkaan, kun en polta)? On nää turvamääräykset hiukan ristiriitaisia nimittäin, kun lähdetään oikein tarkkaan miettiin. Onko sua Tessu koskaan pelottanut se, että jos kone tippuu ja jos kyseessä onkin "viimeinen lento niin hieno niin hento"... (Kaija Koota lainaten)?

    Mutta tosta viinan/viinin tuomisesta vielä. Saahan sitä ostettua tosiaan sieltä kentän "turvalliselta" puolelta, esim. Puolassa kentällä viinapullo oli puolet halvempaa kuin meillä Alkossa (ja vielä halvempaa ihan normikaupassa). Että ne, jotka niitä juomia haluaa, niin ei kannata maksaa ruumalaukusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo aina saanut höylää läpi ja sitä oon ihmetelly, joskus kyllä on mennytkin. Mutta niitä myydään monessa paikassa yhdenkin pakkauksissa, jolloinka sillä nyt ei mitään väliä olekaan. Viinipullon avaajaa en oo kokeillu viedäkään (oikeesti juon sitä viiniäkin niin harvoin ja yritän ostaa niitä korkillisia, mutta Tallinnassa kävi niin että avaajaa ei ollut mukana ja oli ostettu vaan niitä avattavia pulloja. No sehän oli kivaa kun yritettiin sitä korkata jollain kotiavaimilla:D). Kynsisaksia taas en kuljeta, pureskelen mieluummin :D

      Onhan ne vähän ristiriitaisia ja hassuja, mutta minkäs sille nyt voi. Eivät ne nyt onneksi matkustelua juuri hankaloita. Sytkän tosiaan saa ainakin joillakin yhtiöillä viedä koneeseen, pari kertaa kaverilta on otettu Ryanairilla pois, mutta se oli monta vuotta sitten. Nykytilanteesta en tiedä. Ja joo, niitä pulloja saa kyllä sieltä kentältäkin ostettua, monilla kentillä hinnat vaan ovat vähän kalliimpia kuin kentän ulkopuolella, mutta kuitenkin Suomea halvempia, joten jos haluaa pullon tai pari tuoda, niin mieluummin sitten sieltä. Tosin Ryanair on alkanut ainakin Lontoossa rajoittaa sitä, että kentältäkin ostetut tuliaiset pitää mahtua käsimatkatavaroihin ja ylimääräisiä muovikasseja ei saa koneeseen kannella.

      Lentäminen ei ole koskaan mua pelottanut, mitä nyt noilla toukokuun reissuilla vähäsen.. Syy ei ollut kyllä lennoissa, kaikki meni normaalisti, mutta nykyään taitaa ne pomppivat laskut välillä herättää pientä jännitystä :). Hetken mietin yhdellä lennolla että riittääkö kiitotie vai mennäänkö metsään :D. Mites itsellä tilanne?

      Poista
  3. No huh, oon sen verran bakteerikammonen, etten pysty pureskelemaan kynsiäni. Sen sijaan lentäminen ei pelota, eikä edes laivalla matkustaminen. Käyn useamman kerran vuodessa Ruotsissa ja otan aina halvimman (säästö)hytin sieltä autokannen alta. Tosin tiedän erään tutun, joka ei pystynyt olemaan kovin kauaa siellä laivan alimmalle kannella. Samoin tällä tutulla hikoaa kädet ja hän on aina lentokoneessa älyttömän levoton.

    Mutta kammonsa kullakin, joku pelkää bakteereita ja joku lentämistä. Kammoista ja peloista saisi muuten hyvän postauksen tonne Lehdenlentoon (?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, jokaisella meillä on omat pelkomme. Ja pienissä määrin ne eivät haittaa ollenkaan, vaan saattavat jopa toimia päinvastoin. Itse ainakin pyrin tekemään asioita, jotka pelottavat. On hienoa haastaa itsensä.

      Kyllähän siitä varmaan saisi hyvän postauksen, en ole tainnut koskaan (päiväkirjaankaan) kirjoittaa suoranaisesti kammoista ja peloista, mitä nyt joistakin yksittäisistä. Kiitos ideasta, ehkä jossain vaiheessa :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!