Kaunis, kiehtova Barcelona

Barcelona on kaupunki, jossa jokaisen kannattaisi joskus vierailla. 


Kuvassa näkyy Sagrada Familia


Sieltä löytyy jokaiselle jotakin enkä ole vielä koskaan kuullut, että siihen olisi joku pettynyt (saa ilmoittautua!). Kaupunki on ehdottomasti yksi Espanjan ja ehkä koko Euroopan mielenkiintoisempia. Barcelonassa puhutaan katalaania ja espanjaa, mutta siellä tulee myös melko hyvin englannillakin toimeen, mitä ei voi sanoa monista muista Espanjan kaupungeista. Muutaman espanjan kielen sanan opettelu ei kuitenkaan ole haitaksi. Paremman vaikutuksen voisi tehdä jos opettelisi sanomaan katalaaniksi jotakin.

Barcelona on Katalonian pääkaupunki ja osa paikallisista haaveileekin itsenäisyydestä ja suhtautuu Kataloniaan erillisenä Espanjasta. Ethän erehdy kutsumaan kaupunkia Barçaksi; nimellä tarkoitetaan kaupungin ylpeyttä, jalkapallojoukkue FC Barcelonaa.

Mielenkiintoinen kysymys

KOSKA MENNÄ?

Barcelonassa riittää nähtävää ja tehtävää moneksi päiväksi. Kaupunki on erinomainen paikka yhdistää ranta- ja kaupunkiloma. Touko-kesäkuu sekä syyskuu ovat parasta aikaa matkustaa Barcelonassa, mutta lämpöä rakastaville kesäaikakin on hyvä.

Barcelona on kuitenkin hyvä matkakohde myös talviaikaan ja silloin suosituissa turistinähtävyyksissä on myös väljempää.

MITEN KAUPUNKIIN?


Ryanair lentää Turusta Gironaan, mikä sijaitsee Barcelonasta noin 100 kilometriä koilliseen. Jos saa lennon edullisesti, on hyvä vaihtoehto lentää Gironaankin. Ryanairilla pääsee kyllä myös Barcelonan omalle kentälle ja Reusin kentälle esimerkiksi Lontoon kautta, jolloin voi lentää Turusta tai Tampereelta. Barcelonan lentokenttä sijaitsee keskustasta noin 17 km ja Reusin kenttä myös reilut 100 km, mutta sijaitsee Barcelonasta etelään. Norwegian lentää Helsingistä Barcelonaan. Muiden lentoyhtiöiden tarjouksia kannattaa tarkkailla, Finnairillakin pääsee joskus melko edullisesti kaupunkiin.


Gironan kentältä Barcelonaan: Bussimatka Gironan lentokentältä (kenttä sijaitsee noin 18km Gironan keskustasta) Barcelonaan kestää reilun tunnin ja maksaa 14 euroa meno ja 23 euroa menopaluu. Lisätietoja aikatauluista Sagales bussiyhtiön sivuilta. Girona voisi tosin myös olla mukava kaupunki pysähtyä ja sieltä pääsee myös bussilla tai junalla Barcelonaan nopeasti. Gironan kentältä keskustaan pääsee noin 20 minuutissa ja bussikyyti maksaa vain 2,50 euroa.

El Pratin kentältä keskustaan: Junalla matkaan menee 20-30 minuuttia ja bussilla 30 minuuttia. Junamatka maksaa halvimmallaan euron, kun T10-kortin ostaa jo lentokentältä (10 matkan kortti maksaa 9,80 euroa) ja bussi kustantaa 5 euroa meno ja 8,65 euroa menopaluu. Busseja ja junia kulkee 10-30 minuutin välein.

Reusin kentältä Barcelonaan: Lentokenttä on Reusin keskustasta vain 5 kilometrin päässä, joten samallahan voisi pistäytyä sielläkin. Bussimatka Reusin rautatieasemalle (linja 50) kestää noin 20 minuuttia ja maksaa vain reilut pari euroa. Reusista voit ottaa bussin Barcelonaan tai matkustaa matkan junalla. Aikatauluja löytyy Renfen sivuilta. Mikäli haluat kuitenkin mennä suoraan kentältä Barcelonaan, onnistuu se helposti bussilla. Hispano Igualadina kuljettaa 1,5 tunnissa matkailijat Barcelonan rautatieasemalle. Matka maksaa 14 euroa meno ja 24 euroa menopaluu.

MAJOITUS

Barcelonasta löytyy majoitusta jokaisen tarpeisiin. Itse olen yöpynyt muutamissa eri hostelleissa, mutta 2-hengen hotellihuoneitakin näyttää saavan ainakin 50 eurolla, esimerkiksi Hotel Rembrandtista tai La Isla Hostalista.

Olen itse yöpynyt muunmuassa hostelli Kabulissa, hinnat 20 hengen dormissa alkaen 14 euroa tai hostels.comin sivujen kautta 24 hengen dormissa alkaen 9 euroa.

Lisää hostelleja kannattaa etsiä hostels.comista ja vertailla hintoja hostellien nettisivujen kanssa tai googlettamalla. Barcelonassa tosin majoitusten hinnat saattavat vaihdella sesongin mukaan ja huoneiden hinnat olla siis kesällä kalliimpia kuin talvella.

Barcelonan rantakatua

VAROITUKSEN SANA

La Rambla on kaupungin pääkatu, jossa on elämää myös yöaikaan. Katu on kaunis ja sillä sekä sen läheisillä kujilla on kiva oleskella ja majoitustakin löytyy ympäriltä melko paljon. Jotkut majapaikat tämän kadun läheisyydessä voivat olla meluisia. Vaikka yöpyisitkin lähettyvillä, ei kadun varrella sijaitsevissa ravintoloissa juuri kannata syödä, koska ne ovat melko turistipaikkoja ja niiden ruoan ja hinnan taso sen mukainen.

La Ramblalla on myös paljon huijareita ja taskuvarkaita. Oma neuvoni on, että ÄLÄ pelaa mitään korttipelejä tai vastaavia tällä kadulla tai ehkäpä missään muuallakaan, vaikka pelaamassa olisikin myös muita ihmisiä. Osa näistä on mukana huijaamassa turisteilta rahaa. Pidä myös ihan oikeasti sitä laukkuasi silmällä. Ensimmäisellä Barcelonan reissullani todistin useampaa varkausyritystä, itse olin lähikontaktissa yhdessä tapauksessa, joten joidenkin varkaiden röyhkeyttä hämmästelin kun olin itse silminnäkijänä muissa tapauksissa. Barcelonassa on ilta-aikaan myös melko näkyvästi kodittomia, prostituutiota ja huumeiden käyttöä. Näistä ei todennäköisesti kuitenkaan ole haittaa matkustajille ja näitä ei välttämättä edes huomaa, jollei eksy sivukujille.

Metrolla matkustaminen on helppoa ja nopeaa

LIIKKUMINEN

Laita hyvät kengät jalkaan ja kävele! Kaupunki on kaunis ja parasta on seikkailla ympäriinsä kävellen ja eksyä paikasta toiseen. Jotkut nähtävyydet voivat sijaita kaukanakin keskusta-alueelta, mutta matkan varrella on monesti muutakin nähtävää ja kivoja kahviloita, joten kävely pidemmällekin ei ole välttämättä yhtään huonompi vaihtoehto.

Metrolla on helppo ja nopea matkustaa. Yksittäinen metrolippu (vuonna 2012) maksaa 2 euroa. T10 (10 matkaa) maksaa ykköszonelle 9,80 euroa, joten sen hankkiminen tulee halvemmaksi jos aikoo matkustaa useamman matkan. 1-zonella on suurin osa nähtävyyksistä, joten se riittää suurimmalle osalle matkailijoista. Olemassa on kuitenkin lukuisia päivälippuja, joiden tarkempia hintoja voi katsoa TMB:n sivuilta.

Näkymä Park Güellista merelle

NÄHTÄVYYDET

Barcelonassa on todella paljon nähtävyyksiä ja tässä vain muutama niistä:

Barri Goticin kaupunginosa on ihana, sinne kannattaa ehdottomasti lähteä kävelylle ihastelemaan vanhoja rakennuksia!

Antonio Gaudin upeat luomukset. Näihin kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkei muuten olisi taiteen ystävä tai perehtynyt tähän upeaan taitelijaan. Hänen tunnetuimpia aikaansaannoksiaan lienee La Sagrada Familian keskeneräinen kirkko.

Kuuluisin talo, jonka herra on suunnitellut, on upea Casa Mila. Metrolla matkustaessa pysäkki on Diagonal. Sisäänpääsymaksu on jotain 8 euron luokkaa. Monen suosikki on Casa Battlo. Tämän metropysäkki Passeig de Gràcia. Hinta on hieman suolainen, noin 18 euroa. Opiskelijoille muutamia euroja halvempi.

Park Güell

Oma suosikkini on Park Güell. Upea, iso puisto on paikka, jossa viihtyisin tuntikausia. Puisto on toki hyvin suosittu, mutta se on niin iso, että sieltäkin löytyy hiljaisempia paikkoja. Kävelyreittejä on noin kolmen kilometrin verran. Julkisilla kulkuvälineillä lähimmiksi pääsee bussilla, mutta siitä ei ole itsellä kokemusta. Metropysäkki on Lesseps ja sieltä noin kymmenen minuutin kävelymatka puistoon.

Ulkona olevat liukuportaat johtavat Park Güellin puistoon

Port Vell. Tänne jokainen eksyy varmaan jokatapauksessa, satama sijaitsee lähellä Ramblasia. Alueella on mm. Maremagnum – ostoskeskus ja Aquarium.

Montjuïc. Upeat näkymät! Köysirata lähtee Paral.elin metroasemalta. Paikalle pääsee myös junalla tai kävellen.

Parc de la Ciutadella. Hieno ilmainen puisto, missä on kiva viettää aikaa. Metro: Ciutadella Vila Olimpica.

Mikäli haluat hypätä turistibussiin, joka pysähtyy nähtävyyksien luona, voi olla järkevää ottaa kahden päivän lippu, mikäli hinnoissa ei ole suuria eroja. Näin tekemällä voit ensimmäisenä päivänä matkustaa koko kierroksen läpi ja pistää mieleen mielenkiintoiset pysäkit. Ja toisena päivänä sitten pysähtyä niillä kiinnostavilla pysäkeillä. Bussikierroksiin voit tutustua Barcelona Bus Turisticin ja Barcelona City Tourin sivuilla.

Camp Nou

Barça és més que un club

Camp Nou on mielenkiintoinen matkakohde kaikille jalkapallosta kiinnostuville, mutta faneille se on tietenkin pakollinen. Stadionille mahtuu vajaa 100 000 ihmistä ja fiilis pelissä paikan päällä on tietenkin eri luokkaa kuin televisiosta katsottuna. Mikäli ottelua ei satu vierailun ajankohdaksi, pääsee stadionilla ja museossa vierailemaan parilla kympillä. Metro: linja 5:llä Collblanc tai linja 3:lla Palau Reial.

Camp Noun kotisivuilta löytyy kaikki tarpeellinen tieto vierailijalle.

Barcelonassa pääsee viettämään myös rantaelämää

TEKEMINEN

-Rannoille uimaan ja ottamaan aurinkoa. Rantoja on monia ja kuumina kesäpäivinä ihmisiä voi olla tungokseksi asti. Rannoille on kävelymatka keskustasta, mutta esimerkiksi metroasema Barceloneta on hyvä pysäkki. Nudistit suuntaavat Mar Bellalle, metro Poblenou.

-Cosmocaixa. Planetaario ja museo. Aikuisilta noin 5 euroa. Junalla Avinguda del Tibidabo – asemalle ja sieltä bussiin numero 158. Bussin päätepysäkiltä on noin 10 minuutin kävelymatka.

-Namco station. Tämä on pelihalli, jossa on keilaratoja ja videopelejä. Täällä viihtyy nuoret ja nuorenmieliset.

-Leffateatterit. Elokuvissa käyminen on kaupungissa edullisempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Verdi ja Verdi Parkin leffateatterit tarjoavat leffanäytöksiä 5,50-7,50 eurolla. Metro: Fontana. Myös Yelmo Cineplexillä elokuvia. Metro: Ciutadella-Villa Olimpica.

-Port Aventuran huvipuisto sijaitsee Saloussa. Salou sijaitsee noin 110 km Barcelonasta eteenpäin ja on suosittu rantakaupunki. Kaupunkiin pääsee kätevästi junalla, matka-aika noin 1,5 tuntia ja liput normijunilla 5-8 euroa. Liput huvipuistoon aikuisilta 44 euroa / päivä 54 euroa / 2 päivää.

SHOPPAILU

En ole Barcelonan matkoillani liiemmin shoppaillut, mutta käsitykseni on, että vaateliikkeitä on kaupungissa melko ympäriinsä ja shoppailijat viihtyisivät siellä. Barri Goticissa on ainakin markkinoita säännöllisesti. Kehuttu ostoskeskus Lilla Diagonal sijaitsee Avinguda Diagonialla, missä on ilmeisesti muutenkin melko hyvät shoppailumahdollisuudet. Diagonal Marin ostoskeskus sijaitsee myös siellä.


Disneyland Paris

Sisäänkäynnillä

Yksi kivoimmista matkustelun tarjoamista ihanuuksista on huvipuistot ja lapsille suunnatut museot ja leikkipaikat. Itseasiassa usein lukiessani matkakohteista infoa, syynään lasten kanssa-osiot melko tarkkaan läpi, koska siellä todennäköisesti on minua kiinnostavia vierailukohteita.

Syksyllä puisto oli koristeltu Halloween-teemalla

Pariisin Disneyland on huvipuisto, jossa viihtyy aikuiset keskenäänkin. Itse kävin siellä ensimmäisen kerran kaverini kanssa parikymppisenä ja toisella reissulla vein sinne pikkusiskoni syksyllä 2010. Haluan käydä puistossa kyllä vielä kolmannenkin kerran, vaikka Disneyworld Yhdysvalloissa tosin kiehtoo nyt jo enemmän.

Lempparini Kummituskartano

Suosittelen matkaa kaikille huvipuistofaneille. Lentoja saa välillä Pariisiin edullisesti ja kaupungista on nopeaa ja edullista matkata Disneylandiin, vaikken tarkkoja aikoja ja hintoja nyt muistakaan. Junia menee kaupungista jatkuvasti ja matka-aika taisi olla jotain puolesta tunnista kolmeen varttiin. Puistoon on tarjolla eri pituisia ja hintaisia lippuvaihtoehtoja, hintatietoja löydät tästä. Lippujen hinnat ovat reilusta 50 eurosta ylöspäin, mutta tarjouksia kannattaa seurailla. Itse olen molemmilla kerroilla ollut puistossa vain päivän, mutta jos haluaa aivan rauhassa kierrellä niin suosittelen olemaan ainakin kaksi päivää. Joihinkin laitteisiin voi olla pitkät jonot ja päivä menee nopeasti.

Merirosvoja!

Jos ostaa puistoon kuitenkin useamman päivän passin, niin Pariisia parempi vaihtoehto on varmasti yöpyä lähellä puistoa. Majoitustarjontaa on siellä melko paljon tarjolla, mutta varmasti yksi edullisimmista on Etap-hotel, jossa huoneiden hinnat ovat kuutisenkymppiä.


Kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä huvittelemassa!