CURIOUS FEET

Vierailumme Mumbaissa oli pikainen ja emme saaneet kaupungista kovinkaan kattavaa kuvaa. Lennettyämme sinne Istanbulista jatkoimme suoraan matkaa Keralaan, joten siinä vaiheessa näimme vain kaupungin lentokenttää. Paluumatkalle olimme jättäneet hieman enemmän aikaa. Saavuimme Mumbaihin kello 15:30 ja meillä oli lento Suomeen seuraavana aamuna viiden jälkeen, joten meillä oli puoli vuorokautta aikaa käyttää Mumbaissa. Lennon Mumbai-Kochi lensimme SpiceJetillä ja lennon Goa-Mumbai IndiGolla.

Heti kentälle saapumisen jälkeen menimme ulos, missä oli järkyttävä määrä taksi- ja riksakuskeja myymässä palveluitaan. Ajattelimme kuitenkin ensin katsastaa lähitienoota ja lähdimmekin kentältä kävellen, muutamien teiden yli hyppien. Kentän läheisyydessä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään mielenkiintoista, joten otimme pian riksan Juhu beachille. Teimme sen virheen, että kysyimme matkan hintaa etukäteen kuskilta, koska muualla maassa olimme tottuneet siihen, että kuskit eivät suostuneet käyttämään mittareita, joskus niitä ei ollut riksoissa ollenkaan. Maksoimmekin matkasta peräti 90 rupiaa, vaikka olisimme päässeet mittaria käyttämällä noin puolet halvemmalla. Eipä ollut suuri menetys, mutta sen jälkeen matkasimme vielä muutaman reissun riksalla ja maksoimme edullisen mittarihinnan.

Juhu beach oli hieman järkyttävä kokemus. Meidät piiritettiin saman tien, joukko ihmisiä tulivat myymään, kerjäämään, kättelemään ja pyytämään valokuvaan. Muutama myyjä seurasivat meitä ja roikkuivat kädessä kiinni, mutta luovuttivat hieman vihaisen huudahduksen jälkeen. Tunsimme erottuvamme hieman liikaa joukosta ja sellainen huomio ei siinä vaiheessa ollut kaivattua, joten lähdimme saman tien viereiseen kaupunginosaan Bandraan riksalla. Siellä vietimmekin loppuillan, kävimme syömässä, kiertelemässä ja elokuvissa. Bandran kaupunginosa oli melko mukava, väkeä ainakin riitti ja markkinat näyttivät kivoilta.

Lentokentälle palasimme hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä, noin kello 23 aikaan. Pelkäsimme, että meitä ei päästetä kentälle sisälle, koska olimme lukeneet aiemmin internetistä matkustajien kertomuksia siitä, kuinka heiltä oli evätty sisälle pääsy sen takia, että lentoon oli liian pitkä aika. Meillä lentoon oli siis kuutisen tuntia. Pääsimme onneksi kuitenkin sisälle terminaaliin, vartijat ovella tarkistivat kyllä lippumme, mutta antoivat meidän mennä. Hyvä juttu, koska lentokentän ulkopuolella oli meluista, paljon ihmisiä eikä lepopaikkoja. Itse lentokenttä on tylsä, siellä ei oikein ollut mitään tekemistä tai kunnollisia ruokapaikkoja. Aika menikin nukkuessa, istuessa ja netissä surffaillessa omalta koneelta. Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme alueelle, josta tuijottelimme koneita. Ja siellä bongasimme tien, joka menee kiitotien halki! Hah! Noita teitä on jonkin verran muuallakin maailmassa ja pistää kyllä naurattamaan. Siellä mopot, pyöräilijät ja autot odottivat, että koneet laskeutuvat, jonka jälkeen he ponkasivat kovaan vauhtiin kiitoradan ylitse.

Ja siihen se meidän Intian matka sitten päättyikin. 

Hieno reissu ja varmasti tullaan vielä palaamaan maahan! 

Viimeinen varsinainen etappimme oli Goa, josta meillä oli lento varattuna Mumbaihin ja sieltä seuraavana aamuna lento Istanbulin kautta takaisin Suomeen. Harkitsimme bussia ja kävimme Gokarnan asemallakin, mutta seuraavan bussin lähtöön oli paljon aikaa. Puolisoni ei myöskään ollut vielä täysin terve, joten paras vaihtoehto oli mennä matka taksilla. 

Olimme ottaneet Colvan rannan vaihtoehdoksi sen takia, että se on lähin ranta Margaon kaupungista, jonne bussit ja junat saapuvat. Matkaa kaupungilta Colvan rannalle on noin viisi kilometriä. Halusimme myös jäädä jollekin rannalle, joka olisi suhteellisen lähellä lentokenttää, koska meillä oli aikaa Goalla enää muutama päivä. Päätimme siis mennä Colvalle ja hinnoista neuvotteluiden jälkeen (tinkimällä hinta ei tuntunut paljoa putoavan) nousimme taksiin. Matkaan meni muutama tunti ja maksoimme siitä 1500 rupiaa (reilut 20 euroa). Matkan teko oli miellyttävää, koska maisemat olivat ihania. Hyvin metsäistä ja värikkäitä, hienoja taloja. Astetta vauraamman näköistä Intiaa. Värien käyttö rakennuksissa on kyllä kivan näköistä!

Saavuimme Colvaan ja rannalla oli järkyttävä määrä porukkaa, suurin osa kuitenkin intialaisia. Se johtui osin värifestivaaleista, joita juhlittiin sinä päivänä. Kävimme rantaravintolassa syömässä, jonka jälkeen yritimme katsoa hotelleja rannalta, niitä ei kuitenkaan ihan rannalla näkynyt. Melu oli häiritsevää ja mietimme jo, että pitäisikö vaihtaa rantaa, koska epäilimme ettemme löydä mieleistämme rauhallista paikkaa. Sitten eräs nainen tuli kysymään meiltä etsimmekö majapaikkaa ja kertoi, että hänellä olisi sellainen tarjolla vähän matkan päässä. Lähdimme naisen mukaan talolle, joka oli muutaman sadan metrin päässä rannalta, rauhallisella alueella pienen kadun päässä. 

Onneksi lähdimmekin mukaan! Majapaikka osoittautui hyvin siistiksi huoneistoksi olohuoneella, makuuhuoneella, keittiöllä ja kylpyhuoneella ja täysin varusteltuna. Pihalla oli myös uima-allas, joka oli päiväsaikaan vapaassa käytössä. Päätimme ottaa asunnon, joka oli enemmän kuin olimme toivoneet. Maksuksi sovimme 2200 rupiaa kolmelta yöltä (reilu kymppi yöltä), sen enempää emme tinkineet ja se riitti meille. Mietiskelimme kyllä jo tuolloin, että kuukaudeksi saisi kyllä halvalla vuokrattua siistinkin asunnon kun tinkaisi vain kunnolla. Oma keittiö oli siinä vaiheessa mahtava asia. Melkein kuukauden ulkona syömisen jälkeen oli kivaa tehdä itse aamupalaa. Pyykkien peseminen pyykinpesukoneessa nyrkkipyykin sijasta oli myös luksusta. Pesuloita on kyllä tarjolla monien majapaikkojen yhteydessä, mutta emme olleet kokeneet tarvitsevamme niitä aiemmin. Itse myös kiitin asunnon hygieenisyyttä ensimmäisenä yönä, kun jonkun vatsapöpön saatuani vietin puolet yöstä vessanpöntön vierellä.

Pari päivää Colvassa menivät nopeasti. Söimme, uimme altaalla, teimme muutamia ostoksia ja lepäilimme. Pääkadulla oli varsinkin iltaisin melkoinen hulina, mutta meitä se ei häirinnyt, koska asuntomme sijaitsi siitä hieman syrjässä, kuitenkin lähellä ruokakauppaa ja ravintoloita. Colva ei kuitenkaan tuntunut mukavalta paikalta pidempään oleskeluun, muutama päivä siellä riitti hyvin. Ranta on kyllä kaunis, mutta ei järin viihtyisä ja pääkatu taas on hieman tylsä. Goalle meidän pitää kuitenkin palata vielä joskus (kuten myös muualle Intiaan tietysti!), jotta saamme siitä paremman kuvan. Rantojahan siellä kyllä riittää ja skootterin vuokraamalla voisi helposti tehdä omatoimisia matkoja pidemmällekin.

Viimeisenä päivänä luovutimme asunnon siistinä herttaiselle vuokraemännällemme ja menimme aamupalalle ravintolaan. Sitten otimme suunnaksemme lentokentän. Kysyimme taksista hintaa ja hän kaivoi taulukon, johon hinta oli painettu, 500 rupiaa. Hän olisi 50 rupiaa suostunut antamaan alennusta, mutta päätimme kysyä vielä riksan hintaa. Riksakuski sanoi hinnaksi 350 rupiaa ja se oli kuulemma sovittu hinta kaikkien kuskien kanssa, niin he näyttivät siinä rivissä nyökkäilevänkin. Kallishan se ei ollut, mutta periaatteesta emme halunneet maksaa sellaisesta turistien rahastamisesta ja koska meillä ei ollut kiire, niin päätimme kulkea matkan bussilla. Suoraa bussia kentälle ei ollut, vaan nousimme Margaoon menevään bussiin, joka lähtikin pian. 

Kaupunkiin on tosiaan suorinta tietä viisi-kuusi kilometriä, mutta bussi tietysti kaarteli hieman pidempää maisemareittiä ja matka kesti reilut puoli tuntia. Bussimatka kaupungin bussiasemalle maksoi vain 20 rupiaa yhteensä meiltä molemmilta eli muutaman kymmenen senttiä. Bussiasemalla vaihdoimme toiseen bussiin, josta maksoimme 50 rupiaa. Hetken odottelun jälkeen pääsimme matkaan ja noin puolen tunnin päästä olimme lentokentän pysäkillä, jossa ihanat paikalliset ohjeistivat meitä jäämään pois. Kohta istuimmekin koneessa matkalla Mumbaihin.

Gokarnassa saimme "ilon" tutustua paikallisiin ötököihin. Kun kävimme syömässä päiväsaikaan, oli kärpäsiä yleensä lähellä pyörimässä. Hotellihuoneeseen taas eksyi "minikärpäsiä", jotka tykkäsivät purra ihoa. Näiden varalta monessa hotellihuoneessa on moskiittoverkko, jota on hyvä pitää sängyn päällä tiiviisti, jotta niitä ei pääse verkon sisäpuolelle. Toki moskiittoverkon voi ostaa omakseenkin ja kantaa mukanansa matkoilla. Moskiittoverkon koen itse kuitenkin häiritseväksi ja mieluummin nukkuisin ilman sitä. 

Verkkoa paremmin ötököihin auttoikin Odomos-voide, jota sai ostettua halvalla paikan päältä. Voide imeytyi hyvin eikä haissut sen erityisemmin, joten sitä kun levitti illalla paljaalle iholle, niin sai olla rauhassa. Voiteen ostamisen jälkeen säästyimmekin puremilta, mutta ötököitä toki parveili jonkin verran huoneessa jokatapauksessa. Intiaan tullessa siihen kannattaakin varautua, mikäli aikoo yöpyä halvoissa ja kohtuuhintaisissa majapaikoissa.

Pääsin myös näkemään paljon muitakin eläimiä. Rannalla ja teillä parveili lehmiä jatkuvasti ja ravintolaan mennessä ei ollut tavatonta, että koira tulee makoilemaan jalkojen viereen. Rannoilla taas näkyi pieniä, suloisia rapuja. Gokarnassa ravut olivat vaaleita, hiekan värisiä ja niihin ei välttämättä juuri kiinnitä huomiota, Keralassa taas näimme mustia rapuja. Ravut eivät häiritse auringonottajaa, ne luikkivat nopeasti piiloon hiekassa oleviin pieniin koloihin, mutta yritimme silti vältellä pyyhkeen laittamista suurimpien kolojen viereen. 

Erään kerran tulimme keskustasta rannalle, kun näimme hiekassa satoja todella pieniä hiekkakasoja ja koloja. Koloista pilkisteli todella pieniä vauvarapuja! Ihania! Yhden kerran onnistuin näkemään myös apinoita, kun olin matkalla keskustassa käymään. Ihmettelin puiden havinaa ja siellä näitä niitä apinoita hyppimässä puista toiseen. Pihallamme pyöri myös ihania kissoja ja gekot sekä hämähäkit näyttäytyivät sännöllisesti pihamaalla tai huoneiden seinillä.

Olimme olleet Gokarnassa reilun viikon, kun puolisoni sairastui. Se alkoi heikkona olona, jolloin majapaikasta ei jaksanut liikkua ravintolaa ja rantaa kauemmas. Merivesi kuulemma auttoi oloon hetkellisesti, ruoka ei juuri maittanut. Muutaman päivän jälkeen olo ei ollut helpottanut, joten minä lähdin kaupunkiin metsästämään apteekkia. Löysin sen nopeasti, vaikka se ei ulkonäöltään eronnut mitenkään muista kojukioskeista. Ostin halvat lääkkeet ja kävin parissa muussa kojussa ostamassa hygienia-tarvikkeita. Sen jälkeen palasin rannalle ja puolisoni sai lääkkeensä. Uiminen auttoi taas oloon ja ruokakin jo vähän maistui.

Myöhemmin samana päivänä hänen pääsärkynsä ja olonsa kuitenkin paheni. Päätimme lähteä käymään lääkärin luona. Kieltämättä minua hieman epäilytti ja mietitytti, että mitä on vastassa. Itse vastaanotto ei ollut kummoinen, liskoja näkyi seinillä ja lääkkeet olivat huoneessa esillä avoimesti hyllyssä. Lääkäri osasi kuitenkin asiansa, otti pari testiä ja pyysi meitä tulemaan seuraavana aamuna uudestaan. Olo helpottui hieman lääkäriltä lähdön jälkeen. 

Seuraavana aamuna menimme uudestaan lääkäriin, hän ilmoitti että puolisollani on salmonella. Lääkäri antoi hänelle antibioottipiikin ja pillereitä matkaan ja piikin jälkeen olo helpottuikin huomattavasti. Päivän päästä olo oli jo paljon parempaan päin. Lääkärissä käyminen maksoi muutaman kymmenen euroa ja todennäköisesti lääkäri veloitti meiltä turisteilta paljon paikallisia enemmän. On kuulemma ihan yleistä maailmalla vastaavanlainen käytäntö, kun vakuutusyhtiöt lystin kuitenkin maksavat. Meilläkin oli vakuutus, mutta ei tuo summa olisi budjettia kaatanut, vaikka sen olisikin itse joutunut kustantamaan.

Gokarnassa kävin muutaman kerran myös hieronnassa. Paikka sijaitsi Kudle-rannalla ja jännittyneenä astelin paikkaan sisälle. Sain käteeni listan, jossa oli kaikenlaisia hierontoja ja hoitoja, pisimmät olivat 2h 20 minuuttia kestäviä. Päätin kuitenkin ottaa vain 30 minuutin selkähieronnan. Hierontakäynti oli mielenkiintoinen kokemus. Minulla oli tietysti naishieroja, Intiassa naiset hierovat naisia ja miehet miehiä. Hieroja pyysi minua riisuutumaan bikinialaosilleni ja käski pöydälle makaamaan. Ja siihen päästyäni kiskoi kuitenkin pöksynikin alas ja hieroi takamuksen myös. Öljyä ei säästetty, sitä käytettiin niin paljon, että lopulta uin siinä. Loppuvaiheessa hierontaa nainen haki kaasulämmittimen, jolla hän lämmitti kahta isoa pussia. Kuumia pusseja hän sitten hakkasi ja hieroi vuorotellen selkääni. Lämpö tuntui ihanalta. Tämän jälkeen hän vielä kuivasi öljyt iholtani pyyhkeellä. 

Toisella kerralla otin tunnin kokovartalohieronnan, johon kuului höyrykylpy/sauna. Kokovartalohierontakin oli nimenmukainen ja koko etumus hierottiin. Hieronta ei tietenkään ollut mitenkään eroottinen, vaan käsien liikkeet olivat nopeita eivätkä puristelevia, mutta Suomen melko häveliäisiin hierojiin tottuneena oli tilanne tietenkin hyvin erilainen kuin täällä. Öljyä käytettiin tälläkin kertaa runsaasti ja valitettavasti hiukseni myös saivat siitä kunnolla osansa päätä hierottaessa. Sen öljyn puhdistaminen hiuksista jälkeenpäin kun ei ollut helppoa. "Sauna" oli mielenkiintoinen, minut laitettiin istumaan puulaatikkoon niin, että vain pääni jäi ulkopuolelle. Laatikon ulkonäöstä tuli mieleen jonkinlainen kidutuskone. Höyryä alkoi tulla laatikkoon ja lämpö tuntui mukavalta, vaikka loppua kohden alkoikin hengästyttämään samalla lailla kuin saunassa. Hieronnat oliva edullisia (valitettavasti en nyt muista tarkkoja hintoja, mutta muutamia satasia eli reilusti alle kymmentä euroa) ja rahanarvoisia. 

Suosittelen kokeilemaan!

Gokarna oli paikka, josta olimme lukeneet ja kuulleet paljon kehuja ennen matkaamme. Yritin pitää odotukseni realistisina, mutta toki toivoin paikan olevan kaunis ja mielenkiintoinen. 

Gokarna on hindujen pyhä kaupunki ja alueella on myös temppeleitä ilmeisesti melko paljon, perusturistit (ts. ei-hindulaiset) eivät tosin ole niihin tervetulleita. Gokarnassa on useampi ranta; Kudle (lähinnä kaupunkia, yllättävän rauhallinen), Om (Kudlesta seuraava ja rannoista suosituin), Halfmoon beach, Little Paradise ja Paradise beach, jotka ovat patikka- tai venematkan päässä olevia pieniä ja rauhallisia rantoja. 

Lisäksi on Gokarnan pääranta, joka usein jätetään mainitsematta, majapaikkoja on sielläkin, mutta ranta ei houkuttele turisteja samalla lailla. Pidin Gokarnaa hieman hippipaikkana, turistit olivat nuoria, ruskettuneita ja vapaamielisiä reppureissaajia ja majoitustarjonta suurimmaksi osaksi sen mukaista, eli vaatimattoman yksinkertaista.

Saavuimme Gokarnan bussiasemalle kuuden maissa, jolloin oli vielä valoisaa. Lähdimme kävelemään kaduilla, etsien rantaa, toivoen että päädymme Kudle-rannalle, jonka oletimme olevan rauhallisin rannoista. Aikamme kierreltyämme osuimme sattumalta oikeaan paikkaan. Matka kaupungista rannalle oli kaunis ja hieman kivikkoinen. Rannan yläpäähän pääsee myös riksalla, mutta alas asti ei. 

Kävellessämme tietä alas rannalle, tuli meitä vastaan lehmälauma, joka pakotti minut nousemaan pientareelle sivuun ja päästämään lauman ohitse. Intiassahan lehmä on pyhä eläin ja niitä kuljeksii kaduilla ja rannoilla vapaana. Saavuimme rannalle vain hetki ennen pimeän tuloa ja aloitimme majapaikkojen metsästyksen hieman myöhään. Katsoimme muutaman majapaikan läpi ja aloin turhautua. 

Huoneet olivat huomattavasti huonokuntoisempia kuin aiemmat huoneemme, mutta myös samaa hintaluokkaa ja kalliimpiakin eikä tinkimisestä ollut iltasella apua. Majapaikoista olivat myös sähköt juuri menneet, mikä oli vähän harmi siinä vaiheessa kun niitä huoneita piti tosiaan tarkastaa, mutta katkokset osoittautuivat lähes päivittäiseksi tapahtumaksi. Yleensä ne eivät kuitenkaan kestäneet kauaa ja mikäli ne sattuivat illalla, niin pärjäsihän sitä kynttilän valossakin. 

Jäimme lopulta yhteen paikkaan, mikä ei ollut kummoinen, mutta yksi parhaimmista läpikäydyistä ja huoneessa oli kuitenkin oma suihku ja vessa. Maksoimme huoneesta 300 rupiaa (n. 4,5 euroa). Huoneet ilman kylpyhuonetta ovat toki Intiassa halvempia, mutta me olimme valmiita maksamaan euron tai kaksikin yöltä enemmän, jotta saimme nauttia omasta vessarauhasta. Kävimme syömässä majapaikkamme ravintolassa ja toivoimme, että sähköt olisivat palanneet takaisin tullessamme ja niin ne onneksi olivatkin. Sen jälkeen tekikin mieli vain levätä.

Seuraavana aamuna herättyämme lähdimme heti katselemaan muita majapaikkoja. Vaihdoimmekin samantien parempaan, Oasis Cafeeseen. Siellä maksoimme ensin 400 rupiaa yöltä, mutta majapaikka oli edellistä huomattavasti parempi. Siisti huone, vessanpyntty reiän sijasta (toki se reikäkin lattiassa asian hoitaa) ja oma rauhallinen terassi saivat meidät viihtymään. 

Useamman yön jälkeen tingimme hintaa vielä lisää 350 rupiaan. Oasis Cafella oli myös yksinkertaisia "huttimajoja", jotka maksoivat 100 rupiaa yöltä. Kahdelle hengelle majoitus 1,5 eurolla ei kuulostanut lainkaan pahalta. Tapasimmekin majatalossa kolme suomalaispoikaa, jotka majoittuivat kolmistaan sellaisessa hutissa. Yhden kanssa heistä tuli keskusteltua enemmänkin (mitä hän nyt olotilaltaan pystyi, hän mainosti meille intialaisten apteekkien upeaa pilleritarjontaa...) ja hän pyrki käyttämään 33 rupian lisäksi maksimissaan satasen päivässä ruokaan. Kuukausi reissussa alle 100 euroa, se on jo halpamatkailua! Kyseinen poika oli siis matkalla muutaman kuukauden.

Viihdyimme Gokarnassa 12 yötä ja tykästyin paikkaan kovasti. Kudlen ranta oli loistava valinta meille. Maaliskuussa siellä ei ollut suurempia ruuhkia, vaan pitkällä rannalla sai vapaasti valita paikkansa. Majoitus- ja ravintolatarjontaa oli kuitenkin hyvin tarjolla, joskin kuun loppua lähestyessä muutamaa majapaikkaa jo purettiin turistikauden hiljentyessä entisestään. Meidänkin majapaikasta purettiin tietokonehuone ennen lähtöämme. Kudle-rannalta oli parinkymmenen minuutin kävely värikkääseen kaupunkiin ja lähistöllä oli kivoja patikkareittejä. 

Kävimme myös muilla rannoilla vierailemassa, teimme loistavan patikkaretken, jonka aloitimme Paradise beachilta Kudlen suuntaan. Reitti oli loistava ja suosittelen sitä kaikille Gokarnassa vieraileville, lukuunottamatta liikuntaongelmaisia tai vakavasti korkeita paikkoja kammoksuvia. Reitti kulki kapeita polkuja pitkin korkealla merenpinnasta upeissa maisemissa.

Paradise beach oli ainoa, josta olin itse kuullut enemmän ja sen takia oletin rannan olevan meluisa ja turistinen. Olin kuitenkin väärässä. Otimme rannalle riksan Kudlen toisesta päästä (Omin puolelta) ja matka vei 25 minuuttia. Sen jälkeen oli edessä vielä noin vartin patikkamatka metsän läpi alas rannalle. Ranta oli pieni ja sitä hehkutetaan todennäköisesti sen takia, ettei sinne kuka tahansa eksy, rannalle kuin ei pääse suoraan riksalla, vaan sinne pääseminen vaatii pientä patikointia tai venekuljetuksen. Siellä lienee siis omanlainen tunnelmansa ja oikein kaunis oli sekin. Voisin myös kuvitella, että rihkamien myyjät eivät vaivaudu sinne yhtä helposti kuin Kudlelle tai Omille. Mutta koska ranta oli pieni, jo muutama turisti aurinkoa ottamassa sai aikaan tunteen että siellä on liian ruuhkaista.

Halfmoonille pitää myös patikoida, se oli hieman erinäköinen kuin Paradise, mutta voisin kuvitella siellä olevan myös omanlaatuinen tunnelmansa. Halfmoonin lähellä oli myös Little Paradise -ranta, joka oli lähes olemattoman pieni, siinä näytti olevan vain yksi majatalo ja muutama turisti. Sinne kannattaisi siis suunnata, jos haluaa todella rauhallisen paikan oleilla.

Om beach oli tosiaan turistisempi, ranta kyllä kaunis, mutta vähän kapeampi minkä vuoksi myös koin sen ruuhkaisemmaksi. Oikeastaan en ymmärrä miksi Om on Kudlea suositumpi, vaikka Kudle on rauhallisempi. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, saimmepa olla rauhassa.

Päärannalla kävimme myös ohimennen toisena päivänä. Rannan alkupäässä oli roskia (toisin kuin muilla rannoilla!), mutta kauaa ei tarvinnut kävellä kun ne loppuivat ja ranta alkoi näyttää kauniimmalta. Päärannalla oli myös melko paljon ravintoloita, osa piilossa pusikoiden seassa, ja niiden yhteydessä olevia majapaikkoja. Kävimme vilkaisemassakin yhtä majapaikkaa vertailun vuoksi. Kylpyhuoneella (reikävessa) varustetun kahden hengen huoneen lähtöhinta oli 150 rupiaa. Emme tinkineet, koska emme olleet muuttamassa. Hinta oli oikein hyvä, mutta huoneen kunto oli kyllä huomattavasti huonompi. 

Päärannalla oli myös rauhallista ja nättiä, mutta sekään ei vetänyt vertoja Kudlelle. Tosin rantaviivaa näytti jatkuvan ikuisuuksiin ja emme jaksaneet edes kävellä rantaa kovin pitkälle asti. Takaisin kävellessä rannan alkupää oli täynnä intialaisia ja eläimiä. Hevonen, pari kamelia, lehmiä, koiria, rapuja. Näytti hyvin paljon mielikuvieni Intialta. Takaisin tullessamme päätimme kokeilla toista reittiä takaisin ja löysimmekin kivan oikoreitin.

Gokarnasta vielä lisää myöhemmin!