Budapestin luolat

Budapestistä eniten odotin vierailua luolissa. 

Luolat kiehtovat minua, koska pidän niitä mystisinä paikkoina, mutta ne kertovat myös mielenkiintoisia, historiallisia tarinoita. Kiinnostukseni biologiaan on myös noussut viime aikoina ja luolissa käyminen olikin todella mielenkiintoinen elämys, koska opin siellä uusia asioita.


Szémlö-hegyin sijainti kartalla

Luolat eivät sijaitse kovinkaan kaukana keskustasta, kuten ensin luulin. Karttaa tutkiessani huomasin niiden olevan kävelymatkan päässä (muutamia kilometrejä). Ne sijaitsevat siis Margitin saaren kohdalla kartallisesti, Budan puolella, ja ne ovat helposti tavoitettavissa kävellen tai julkisilla liikennevälineillä. Luolat sijaitsevat kilometrin päässä toisistaan, joten niiden välinen matka on lyhyt kulkea.


Szémlö-hegyin sisäänkäynti

Ensin menin Szémlö-hegyin luolaan. Saavuin paikalle sopivasti kymmentä vaille yksi, kierrosten alkaessa aina tasatunnein. Istuin hetkeksi odottelemaan ja sitten meidät, minut ja kaksi saksalaisnaista, vietiin alas luolaan. Tämä kierros kesti noin puolisen tuntia. Reitti ei ollut kauhean pitkä, mutta opas kertoi mielenkiintoisia asioita luolan historiasta. Luolassa oli todella raikas ilma, hengittäminen tuntui hyvältä ja opas kertoikin, kuinka siellä järjestetään kolmen viikon kursseja astmaa sairastaville, kurssilaiset viettävät luolassa muutaman tunnin päivässä. Hän myös kertoi, kuinka hänellä itsellään on ollut allergioita pienestä tytöstä saakka, mutta työskennellessään luolassa, hän ei oireile ollenkaan. Tänne luolaan pääsee myös pyörätuolilla ja se on pienillekin lapsille sopiva.


Tästä kierros alkaa

Maria oli ensimmäinen tässä kammiossa, tuli sisälle todella pienestä aukosta



Tästä ilmeisesti Maria kulki luolaan


Seuraavaksi kävelin matkan Pál-völgyin luolaan. Seurasin maassa olevia tienmerkkejä ja löysin helposti perille.



Maassa olevia merkkejä seuraamalla löysi helposti perille luolasta toiseen
Pál-völgyin sisäänkäynti

Kierrokset Pál-völgyin luolassa alkoivat aina vartin ylitse ja olin hyvissä ajoin paikalla. Luolaan menijöitä ei ollut muita, joten sain yksityiskierroksen mielettömän mukavalta oppaalta. Mies oli varsinainen tietopankki, kertoi mielenkiintoisia juttuja, näytti merisiilen fossiileita (upeita!) ja tunnin kierros olikin varsinainen biologian oppitunti minulle. Hän oli myös hauska ja osoitti kivimuodostumia kutsuen niitä krokotiileiksi, norsuiksi ja muiksi eläimiksi.

Luolan keskivaiheella nousimme kapeita, jyrkkiä portaita pitkin ylös ja se oli jännittävää, vaikkakin ihan turvallista. Liikuntaongelmaisille ja pienille lapsille kyseinen osuus ei kuitenkaan sovi, mutta heille järjestetään lyhyempiä kierroksia luolassa. Opas myös suositteli kiipeily-kierroksia luolassa, joilla mennään syvemmälle luolastoihin kypärät päässä. Se kuulosti todella mielenkiintoiselta, joten sitä pitää joskus vielä kokeilla! Etukäteen varaaminen lienee kuitenkin tarpeen. Lisätietoa voi lukea ainakin täältä.


Rappusia kuljettiin ylös ja alas
Tämmösiä ihmeitä siellä ihasteltiin
Tuonne kapeeseen käytävään pääsee vain kypärät päässä ja pidemmillä kierroksilla
Me laskeuduimme tästä
Tästä aukosta jatkui luolastoa myös pitkään

Lumikki ja 7 kääpiötä :)

Kammottavan näköisiä aukkoja oli joka suuntaan

Suosittelen siis luolissa vierailuja ehdottomasti! Ne olivat matkani kohokohta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että luolissa lämpötilat ovat 8-12 asteen välillä, joten pitkähihainen voi tulla tarpeeseen. Märissä kohdissa pitää myös astella varovaisesti, koska muutamassa kohdassa lattia oli kosteuden takia liukas.


Pál-völgyin sisäänkäynti ja piknikalue oli viihtyisä
Ulkopuolella kerrottiin luolista unkariksi

Luolat sijaitsevat Budan puolella. Bussit kulkevat läheltä ja lähtevät Kolosy tériltä. Kolosy térille pääset ratikalla 17 tai HEV-junalla Margitin sillan kohdalta. Szémlö-hegyin vierestä kulkee bussi numero 29 ja Pál-völgyille pääsee bussilla numero 65. Luolat sijaitsevat siis lähellä toisiaan, joten niiden välinen matka kannattaa kävellä. Aikataulujen kanssa ei ole väliä kumpaan luolaan menee ensin, koska välissä on kummankin kierroksen jälkeen noin 45 minuuttia aikaa siirtyä. 

Mikäli haluaa mennä vain toiseen luolaan, on sekin toki mahdollista. Szémlö-hegyihin normaalilippu maksaa 3,65 euroa (1000 HUF) ja Pál-völgyihin 4,35 euroa (1200 HUF). Tarjolla on halvempia lippuja lapsille, perheille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Itse ostin yhteislipun, joka maksoi 6 euroa (1650 HUF).


Margitin saari

Torstaina, toisena päiväni, minun oli tarkoitus lähteä Normafaan vaeltelemaan. Tein jo lähtöä kun katsoin ikkunasta ulos ja huomasin vesisateen. Hetken kaduilla kiertelyiden jälkeen päädyin kahvilaan istumaan ja pohtimaan mitä tekisin. Päätin siirtää Normafan perjantaille ja keksiä sadepäivälle muuta tekemistä, kuten museoissa käymisen. Päädyin kuitenkin Margitin saarelle ja lopulta tein kuitenkin useamman kilometrin kävelylenkin. Vettä satoi, mutta kylmä ei onneksi tullut, joten Margitin saarella vierailu olikin hyvä idea.




Saavuttuani saarelle ei ihmisiä juuri näkynyt. Ensivaikutelma ei mykistänyt ja en ollut ottanut saaresta juurikaan selvää ennen Budapestin matkaa, koska en ollut varma ehdinkö siellä poikkeamaan. Kävelin tyhjiä katuja pitkin, ohitin aution näköisen hostellin ja jäin istuskelemaan jonkun hylätyn näköisen rakennuksen luokse. Päätin kuitenkin, että kävelen saaren läpi.

Ja sieltähän löytyikin kaikkea kivaa! Ensimmäisenä päädyin pienelle eläinaitaukselle, jossa oli muun muassa hevosia. Ketään ihmisiä ei sielläkään näkynyt ja jäin hetkeksi katselemaan eläimiä aidan takaa.


Kuinka suloisia!

Oli nämäkin kivoja.

Jatkoin matkaa ja bongasin hienot rauniot. Ne vetivät minua puoleensa. Siellä kuitenkin kuulin ääniä, paikalla näytti olevan jotain porukkaa, jotka pitivät jotain kappelin näköistä tönöä kotonaan. Jätin heidät rauhaan ja tutkin alueen muita osia. Upean näköistä oli!







Margaretin hautapaikka
Tämä tönö oli valloitettu :)

Kävely jatkui, saavuin tornin luokse. Ja sielläkään ei näkynyt ketään, portit olivat kiinni ja sateinen ilma teki paikasta jopa kiehtovan karmivan.


Hiljaista oli.

Päädyin lopulta viihtyisän lammen ympäristöön ja löysin vesiputouksen. Todella ihana rauhoittumispaikka! Vesiputoksen takana oli upea rakennus, jonne olisi ollut kiva päästä sisälle.

Ensin tuli vastaan pikku lampi.



Ja sitten tämä. On ilmeisesti suosittu häiden viettopaikka.
Vettä tuli taivaalta tasaisesti.


Tälläinen rakennus löytyi vesiputouksen takaa!

Saaren läpi käveltyäni päädyin Árpádin sillalle, millä sattuu olemaan mielenkiintoinen historia. Silta on useiden lähteiden mukaan Unkarin pisin, kaksi kilometriä, ja silta valmistui vuonna 1950. Alunperin siltaa piti kutsua nykyisellä nimellä, mutta valmistuttua se nimettiin Stalin Bridgeksi (Sztálin híd). Nimi vaihdettiin takaisin nykyiseen vuonna 1958.

Tämä tuli vielä vastaan ennen saarelta poistumista, Musical Fountain


Upea graffiti!

Vierailu saarella siis kannatti. Saarella sijaitsee lisäksi Palatinuksen uimala, mikä on avoinna kesäaikaan huhtikuun lopusta elokuun loppuun. Hinnat löytyvät täältä.

Margitin saarelle pääsee siis joko Margitin sillalta (Margit hid) tai Árpádin sillalta. Ratikat 4 ja 6 kulkevat Margitin sillan kautta ja sillan kohdalla pitää jäädä pois ja kävellä saarelle. Bussi 26 kulkee saaren läpi. Saarelle on myös lyhyt kävelymatka Nyugatin rautatieasemalta.