Olen halunnut pitää tämän blogin asiallisena, jotta asiat eivät hukkuisi tunteiden alle. Jos fiilikseni matkan suhteen päätyisi näppäimistön kautta tänne ruudulle, se olisi kyllä niin levotonta huutomerkkien ja sydämien käyttöä, että onkin ehkä parempi asiallisemmin todeta, että olen todella, todella innoissani tulevan matkan lähentymisestä!!

Tällä hetkellä en ajattele lähteväni matkalle kolmeksi kuukaudeksi ja sitten vain tulevani takaisin. Elämä on muuttunut melko nopeassa ajassa sen verran paljon, että asioita tulee ajateltua eri tavalla. Lähdemme matkalle, mutta se matka ei pääty toukokuun ensimmäisiin päiviin, jolloin palaamme taas Suomen kamaralle. Tunnen olevani jo matkalla, ja samaan aikaan kuitenkin perillä. Ristiriitaista ehkä, mutta sanoja nämä vain ovat.

Odotankin tulevilta kuukausilta ja vuosilta sen kuuluisan lauseen toteutumista: matkailu avartaa. Odotan tunteita nostattavia tilanteita, enimmäkseen iloa tuottavia, mutta myös hetkellisiä pettymyksiä. Mukavuusalueen laajentumista ja elämän laajempaa ymmärtämistä. 

Mitä muuta odotan matkaltamme?



~aurinkoa ja lämpöä, punakkaa naamaa, hikoilevia kainaloita ja pieniä rusketusrajoja

~nopeita siirtymisiä lentokoneilla ja hitaita siirtymisiä busseilla

~meluisia ja ruuhkaisia katuja sekä kaksistaan kulkemista Malesian ja Indonesian luonnon rauhassa

~söpöjä kukkia ja eläimiä sekä iloisia lapsia.

~kirjan lukemista ja paikallaan pysymistä

~uuden kielen oppimista ja paikallisten kanssa kommunikointia

~ruokakaupoissa ja toreilla kiertelyä, ravintoloissa istumista sekä herkullista ruokaa

~vaihtelevuutta majapaikkojen tasossa

~tekemistä ja nähtävyyksien näkemistä, Malesiaan ja Indonesiaan tutustumista

~rentouttavia hierontoja



Tälläisiä odotuksia minulla, ensi viikolla mennään!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

13 kommenttia:

  1. Tässä vaiheessa kateellisen vissiin pitää näyttää kieltä. :p

    Kuukausi kotona, voisin jo mennä uudestaan. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasinkin teidän matkaanne ilolla kun oma matka on ollut vasta edessä :). Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Tosi kiva alkaa seuraamaan sun matkaa, kun juuri itse on palailtu reissusta :) Matka jatkuu kätevästi näin ruudun takaa ;) Jos saa vinkata, niin Malesiassa jäivät parhaiten mieleen Taman Negaran sademetsä, Cameron Highlandin teeviljelmät & luonto, Langkawin saari, Penangin saari luonnonpuistoineen ja Melakan kaupunki Etelässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden blogien seuraaminen ennen ja jälkeen matkaa on kyllä kivaa :). Itsekin lukenut sun ja muiden matkablogeja tässä ahkerasti, on omiaan nostamaan matkakuumetta!

      Saa vinkata, kiitos vain! Sinun blogistasi itseasiassa löysinkin hyviä luontovinkkejä, joista erityisesti Penangin luonnonpuisto kiinnosti, koska Penang on jo varmistunut kohde :)

      Poista
    2. Kiva kuulla :) Tulee varmasti mahtava reissu!

      Poista
  3. Voi kuinka jännittävää. Kiva sitten lukea sun matkasta enemmän.

    VastaaPoista
  4. Jos ehdit vielä vastata ennen reissuasi haasteeseen, niin olis kiva :)

    http://kinttupolulla.blogspot.fi/2013/01/haastetta-pukkaa-sain-jalleen-haasteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, laitoinkin jo vastauksen blogiisi :)

      Poista
  5. Täällä odotellaan innolla reissuasi myös! :) Olen huonosti ehtinyt lueskelemaan blogeja viime aikoina, mutta yritän kyllä pysyä matkassa mukana, kirjaimellisesti. Hieman tulee mieleen omat lähdön tunnelmat muutaman vuoden takaa, silloin meillä ei tosin ollut tietoa koska matka päättyy. Ja ei se sitten Suomeen päättynytkään. Saa nähdä mihin matka teidät vielä vie! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin odotellaan! Eipä nämä tekstit täältä häviä, vaikka harvemminkin lukisi :). Saapi nähdä niin, minne päädytään :). Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  6. Älkää lähtekö! Täällä laumallinen ihmisiä joutuu kolme kuukautta elämään jännityksessä, kamalassa huolessa ja ikävässä. :( - Tan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä huolessa :D? Me matkustellaan todella turvallisissa maissa, ei tässä mihinkään sotaan olla menossa :).

      Ikävään voin yhtyä, on jo nyt liian pitkä aika kaikkien teittien näkemisestä, porukalla taas heti kesällä? Lähetään reissuun!!

      <3

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!