Ennen matkaamme kävin lävitse joitakin Singaporen hostelleja ja hotelleja, kirjoitin siitä aikanaan tekstin Singaporen hostellit. Me emme päätyneet kuitenkaan mihinkään tekstin majapaikoista, vaan Singaporeen saavuttuamme olimme ensimmäisenä päättäneet tarkastaa edullisen hostellin, paikan nimeltä Alis Nest. Heidän omat nettisivut eivät tosin nyt näytä toimivan, mutta kokemuksia paikasta voi lukea vaikkapa Tripadvisorista.

Ensimmäisenä yöksi kahden hengen huoneet olivat täynnä, joten yövyimme ensimmäisen yön tiiviissä 8-hengen dormissa. Kaksi seuraavaa yötä olimme sitten kahden hengen huoneessa, pienessä huoneessa oli kerrossänky, mutta majapaikassa on myös huone tai kaksi parisängyllä.

Oleskelutila, keittiö oikealla

8-hengen dormihuone, meidän 2-hengen huoneessa oli samanlainen sänky

Alis Nest on hyvällä paikalla Little Indian alueella. Vieressä on metroasema, muutama kauppakeskus ja paljon intialaisia ravintoloita, mitkä tarjoavat herkullista ruokaa. Alis Nestia pitää Ali, joskus Euroopassakin asunut mies, joka päivästä toiseen toistee samoja lausahduksiaan, joista jo vitsejäkin on tullut. Hostelli on enemmänkin kotimajoitus, koska se on ilmeisesti tehty vanhaan huoneistoon ja mies itse asui alakerrassa äitinsä kera. Paikassa onkin melko kodinomainen tunnelma ja muihin vieraisiin on helppo tutustua pienessä olohuoneessa.

Paikka oli kiva, vaikka siellä muutamia puutteitakin oli. Hostellissa on ilmainen aamupala, mutta siinä ei ole mitään kehumista. Se oli leipää, leipää ja leipää. Ja valitettavasti vain yhtä ja samaa. Kostukkeeksi sai margariinia ja hilloa. En tiedä kuinka hyvät aamupalat Singaporen muissa hostelleissa on, mutta tätä ei siis kannata sen takia valita. Omistaja oli ihan mukava mies, vaikka hänestä näkikin sen, etteivät häntä asukkaat aidosti kiinnostaneet, liekö väsynyt työhönsä? Lisäksi kahden hengen huoneessa ilmastointilaite piti ajoittain niin kovaa ääntä, että sitä ei viitsinyt yöllä pitää päällä ollenkaan. Dormihuoneessa oli kuitenkin toimiva, hiljainen ilmastointilaite, mikä oli ilmeisesti vaihdettu hiljattain.



Meidät veti hostelliin edullinen hinta kahden hengen huoneessa ja hyvä sijainti. Niiden lisäksi saimme hyvällä paineella toimivat lämpimät suihkut, asukkaiden jättämiä kirjoja luettavaksi (yhden suomeksikin), mukavat kimppakaverit ja ilmaiset kahvit/teet koko päivän. Hostellissa on lisäksi ilmainen wifi, mikä toimi moitteetta. Viihdyimme siis hostellissa, kyllä se ainakin lyhyempään vierailuun oli mukavan viihtyisä.

Kaksi sänkypaikkaa 8-hengen dormissa ~ 30 SGD (noin 18 euroa)
Kahden hengen huone jaetulla kylppärillä ~ 40 SGD (noin 24 euroa)

Mikäli nettisivut eivät myöhemminkään toimi, yhteydenottoa voi yrittää sähköpostitse tai puhelimella:
alisnest@yahoo.com
+65 9245 2376


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Tässä sulle reissaukseen ja ruokaan liittyvä blogihaaste!

    http://kinttupolulla.blogspot.fi/2013/07/reissaus-ruoka-blogihaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä täälläkin puolella :). Huomasinkin, että kun tässä ei kulinaristeja olla, niin ruoka-aiheisten kysymysten keksiminen onkin hämmästyttävän vaikeaa.. Katsotaan jos silti saan aikaiseksi tämän vääntää :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!