Olin Tampereen keskustassa perjantaina kello 14:45. Vettä tihkutti. Mitähän sitä tekisi? 

Mieleeni muistui, että keväällä muutamaan museoon pääsi ilmaiseksi sisälle perjantaisin kolmesta eteenpäin. Olen kirjoittanut museoista aiemminkin osan 1, jonka päivitin juuri, sekä osan 2. Googletin nopeasti kännykällä vieläkö johonkin museoon ilmaiseksi pääsee, jonka jälkeen otin suunnaksi Tampereen taidemuseon Muumilaakson. Muumien koti uusissa tiloissa oli vielä näkemättä, joten oli hyvä syy piipahtaa paikalla korjaamassa tilanne. Museo on edelleen ilmainen perjantaisin kello 15-17 välillä.

Museo sijaitsee pitkän kivenheiton päässä Hämeenkadulta ja kuljin sinne kiertotietä. Vastaan tuli uusiakin kulmia. Tampere jaksaa yhä vielä välillä yllättää vuosien jälkeenkin. Eksyin kauniiseen, idylliseen puutalojen keskittymään ja salakuvailin muutaman surkean otoksen hienoista pihoista. Siinä on ihmisillä komeat oltavat ja vieläpä niin ihanteellisella sijainnilla lähellä keskustaa, Pyynikkiä ja järviä.

Mitäs ihmeellistä on näin rumassa talossa? Täällä Väinö Linna kirjoitti kirjansa Tuntematon sotilas.
Punainen tupa ja valtava, vehreä pihamaa

Harhailujen jälkeen päädyin lopulta museoon asti. Keväällä luin Moron sivuilta kritiikkia muuton seurauksista, joten pelkäsin pahaa. Tulihan se museo kierrettyäkin tällä kertaa melkoisen nopeasti, mutta tilat ovat kuitenkin mielestäni edellistä hienommat. Itse en myöskään tällä kertaa kiinnittänyt hienoihin pienoismalleihin niin paljoa huomiota, vaan keskityin tauluihin. Osa niistä on liikuttavan upeita ja saivat silmini kosteiksi. Kyllä nuo veikeät hahmot ovat omaakin sydäntä lähellä, koska Muumi-videoilla on minutkin kasvatettu.

Taidemuseon sisäänkäynti

Sisällä ei saa kuvata, joten tyydyin muutamaan otokseen museon ulkopuolella

Näistä suosikkini on tietenkin Nuuskamuikkunen. 

Useampikin haaveileva matkailija varmasti samaistuu häneen helpoiten, vaikka muillakin hahmoilla on niin kovin tutulta tuntuvia luonteenpiirteitä ja aatoksia. Näen itsessäni esimerkiksi paljon Muumipappaa. Ehkä vanhemmiten osa meistä Nuuskamuikkusista muuttuukin Muumipapoiksi? Enemmän paikallaan oleviksi, mutta uteliaisuuden silti säilyttäen?

Kuva Tove Janssonin

"Nuuskamuikkunen on filosofinen kulkuri, joka kulkee kalastellen ja huuliharppua soitellen. Hän kantaa kaiken tarvitsemansa selkärepussa, sillä liika tavara tekee hänen mielestään elämästä liian monimutkaista.

Lempeä ja huoleton Nuuskamuikkunen pohtii mielellään asioita. Hän tulee ja menee oman mielensä mukaan. Kaikkea kohtaamaansa Nuuskamuikkunen tutkii uteliaasti ja ystävällisesti. Hän viihtyy muumien parissa Muumilaaksossa, mutta talven alla marraskuussa hän lähtee kohti etelää. Keväällä hän palaa takaisin Muumilaaksoon. 

Arvoituksellinen Nuuskamuikkunen ei suinkaan karta toisten seuraa, mutta vaeltaa mielellään yksikseen. Matkoillaan hän tutustuu uusiin maisemiin ja kokeilee kalaonnea. Erityisen paljon Nuuskamuikkunen rakastaa vaeltamista yöllä, varsinkin kuunvalossa. Uusilla seuduilla hän ei koskaan kysele paikkojen nimiä, vaan nauttii itse matkasta."

~Teksti lainattu Muumien sivuilta~

Pikku Myyn mieletön lausahdus kivassa kortissa. Hänen rempseytensä on myös innostavaa!

Samalla kun paikalla olin ja Muumit tuli nähtyä, niin kävin katsomassa myös meneillään olevan näyttelyn. Jarno Vesalan töitä oli paraikaa esillä ja hänen näyttelynsä oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Jarno yhdistää teoksissansa ääntä ja videoita jopa hieman karmivalla tavalla. Nähdessäni teoksen Nainen ja keitto hätkähdin ja hetken odotin, että hahmo heräisi henkiin. Myös muissa teoksissa oli mystiikkaa ja museon tunnelma, vähine ihmisineen, oli salaperäinen. Yöllä kun museossa olisi yksin, voisi mielikuvitus alkaa laukata liiankin kovaa. Näyttelyyn ei valitettavasti enää Tampereella ehdi, mutta syksyllä sen pääsee näkemään Turussa, Aboa Vetus & Ars Novassa.

Päiväni oli ihana ja sen vielä kruunasi yksinäinen lounas Sokoksen alakerrassa sekä pubikierros hyvässä seurassa. Sokoksen alakerrasta sen verran, että vaikka itse paikka on kellarissa (luonnonvalo puuttuu ja katujen vilskettä ei voi seurailla) ja siellä palelee, niin salaatit ovat hyvän makuisia ja niitä saa edullisesti lounasajan ulkopuolellakin. Kiitosta voisin myös antaa tasaisen hyvästä palvelusta.

Jos siis eksytte Tampereelle, varsinkin jonakin perjantaina, niin käykäähän ihmeessä moikkaamassa muumeja ja katsastamassa Taidemuseon meneillään oleva näyttely!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Mua olisi niin kiinnostanut käydä Tampereen museoissa silloin kun olimme siellä päin käymässä. Aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt, mutta ehdottomasti ensi kerralla on mentävä :) Tampereen museotarjonta on todella monipuolinen, joten varmaan tarvitsisi kokonaisen päivän kaikkien mielenkiintoisten kiertämiseen: mm. kenkä-, jääkiekko- ja luonnontietellinen museo, ja tietty tuo Muumi-museo olisi aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa vaikka talvella uudestaan niin on hyvä syy käydä museoissa kun ulkona ei ole yhtä kiva istuskella :). Ei sitä aurinkoisella ilmalla heti tule museoon meinaan lähdettyäkään ja Tampereella tosiaan riittää tekemistä useammaksikin päivää.

      Museot ovat täällä tosiaan mielenkiintoisia. Kyllä niissä helposti saisi päivän kulutettua! Tampere on sen verta pienikin, että ehtii hyvin päivän aikana käydä useammassakin museossa, varsinkin jos suunnittelee reitin etukäteen. Esimerkiksi Vapriikki --> Rupriikki / Werstas --> Amurin työläismuseokortteli --> Tampereen taidemuso ja Muumilaakso. Syömään vaikka Finlaysonilla (missä Rupriikki ja Werstas on) ja kahvit Amurin museossa tai Taidemuseon jälkeen jossakin kuppilassa :)

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä jälleen kerran, kuulostaa tosi hyvältä! Siellä Finlaysonilla päin olikin kivannäköisiä ravintoloita :) Kun säät alkaa tästä viilentyä niin ei muuta kuin seuraavaa Tampereen-reissua suunnittelemaan!

      Poista
    3. Juu Finlaysonilla on mukavasti useampi ravintola mistä valita! Plevnaa erityisesti suosittelen, hyvänhintainen, annokset (ainakin aiemmin) isoja ja ravintola viihtyisä. Yksi ikävämpi puoli on kyllä se, että loosseissa penkit ovat kaukana pöydästä mikä hieman häiritsee syömistä. Sekä se, että ravintola on toisinaan niin täynnä, että on pitänyt ovelta kääntyä.

      Mutta onhan siellä muitakin mistä valita. Esimerkiksi American Diner on kiva paikka mikäli hamppareista tykkää. Saa sieltä toki muutakin, mutta nimikin kertoo, että kyseessä on tosiaan amerikkalainen ravintola, joten salaatit eivät mielestäni ole hintansa arvoisia :). Vieressä oleva Speakeasy on vuosien varrella muuttunut vähemmän "salakapakaksi", mikä on harmi, mutta muuten sekin on kiva paikka (tosin viime visiitista on jo muutama vuosi).

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!