Sen lisäksi, että olemme kamera kädessä tehneet täällä kävelyretkiä ja ihasteltu uusia kulmia, niin päiviin kuuluu myös arkisia asioita, kuten kaupassa käyntiä, pyykin pesua ja kuntosalilla rehkimistä. Nämä puuhat eivät varsinaisesti eroa Suomen vastaavista, mutta juurikin tälläisten perusjuttujen tekeminen on usein ulkomaillakin kivaa puuhaa.

Kuntosalilla käyn itse epäsäännöllisesti, koska varsinkin talven kylmyydessä into usein lopahtaa. Täällä olen Tonin mukana mennyt salille 2-3 kertaa viikossa. Kuntosaleissa on täällä ihan mukavasti valinnan varaa, mutta hinnoissa ei suuria eroja taida olla. Hinnat eivät myöskään ole yhtään Tampereen saleja halvemmat, ainakaan siis jos on tottunut käymään ihan vain kuntosalin puolella eikä spinning - ja tanssitunneilla. Itse otin kymmenen kerran kortin, mikä kustansi minulle 31 euroa, Toni otti kuukausikortin ja se maksoi 42 euroa. Käsittääkseni noihin hintoihin kuuluu jotain ekstraa, mutta itse en niistä tosiaan välitä, niin en ole ottanut selvää. Mikäli viipyy pidempään kuin kuukauden, hinnat laskevat ainakin tuolla salilla.

Meidän sali on perussali. Laitteita on paljon ja salilla keskitytään lihaskuntoharjoitteluun, vaikka tosiaan jotain spinningiä ja muutakin siellä harrastetaan. Paikka on kellarissa ja siellä treenatessa on välillä kuin saunassa olisi, koska hiki virtaa heti kun vähän liikuttaa itseään. Lämmintä siis on ja pyyhkeet ovat jokaisen penkkejä käyttävän pakollinen varuste. Viime kerralla salilla käydessäni paikalla oli sermin takana jokin kummallinen soitto-orkesteri keppien kera. Siellä he lauloivat, ääntelivät erikoisesti ja hyvin kovaan ääneen sekä löivät keppejä lattiaan. 






Ruokakaupassa pitää tietenkin käydä ja se on vieläkin mielenkiintoista. Markettien valinnanvaraa on kivaa tutkailla ja tarjouksia, joskus loistavia sellaisia, bongailla. Viinihän täällä on tunnetusti halpaa, 0,75 cl pulloja saa eurolla ja litran tetroja vielä halvemmalla. Yleisesti ottaen ruoan hinta on Suomea halvempaa, esimerkiksi leivissä, valmisruoissa, jälkiruoissa ja lihassa eron näkee selkeästi. Vihannekset ovat myös edullisia, vaikkakin niiden hinnat vaihtelevat välillä paljonkin ruokakauppojen välillä. Täällä on markettien hevi-osastojen lisäksi paljon myös pieniä kauppoja, missä myydään vain hedelmiä ja vihanneksia ja niissä hinnat ovat halvemmat kuin marketeissa. Salaattiosasto on meidän vakikaupassamme ihanan iso ja tarjolla on laiskalle kokkaajalle myös useampi vaihtoehto valmiiksi pussitettuina. Ihanaa on se, että joistakin kaupoista löytyy valmissalaatteja nopeiksi eväiksi ja näiden hinnat ovat vieläpä kohtuulliset, 210-350 gramman salaatin saa 2,50 eurolla. Marjoja tosin ei valitettavasti meidän lähikaupoista saa ja niitä onkin täällä heikommin tarjolla kuin Suomessa, hinnat myös melko korkeat.

Kaupassamme on myös iso kalatiski, missä on myynnissä ties mitä ällön näköistä merenelävää. Ja ilmakuivattuja kinkkuja, espanjalaisten herkkuruokaa, roikkuu aina useampia esillä. Pakastealtaasta löytyy muuten esimerkiksi mikrossa valmistettavaa riisiä ja pastaa! Vaikka olen itsekin laiska kokki, niin kaasuhellalla ruoanlaitto on ainakin nopeaa, joten mikrolla lämmittäminen ei välttämättä ainakaan aikaa säästä.

Ja mitä muovikasseihin tulee, niin edistystä on tapahtunut tässä vuosien aikana. Ohuita muovikasseja ei jaetakaan enää ilmaiseksi joka kaupassa, vaan nyt kestävämmistä pusseista joutuu ainakin parissa lähikaupassamme maksamaan. Tosin vain 2 senttiä kappaleelta, mutta muutos on parempaan päin.






Ulkona olemme myös käyneet syömässä huomattavasti useammin kuin alunperin kuvittelin. Se on täällä edullista. Lähellä on esimerkiksi yksi ravintola, mistä saa aina arki-iltaisin kello 21 jälkeen erilaisia ruoka-annoksia 2,50 eurolla. Esimerkiksi maanantaisin on perunapäivä, jolloin annokset ovat perunaa ja lisukkeita ja keskiviikkoisin pizzapäivä. Mitenkään valtavia nämä annokset tosin eivät ole, mutta iltapalaksi soveltuvat ainakin minulle ja kolme annosta kahdelle täyttää vatsan jo suuremminkin. Tarjouksia näkyy muuallakin ilmoitettavan, talven ajaksi hintojen laskua on mainostettu turistiravintoloissakin. Tapaksia ja juomia saa eurolla, kahvia joskus halvemmallakin.

Toki varsinkin tuolla rannan läheisyydessä on kalliimpiakin ravintoloita enkä ole mitenkään perinpohjaisesti jokaisen ravintolan ruokalistoihin tutustunut, mutta yleisesti ottaen edullisia ravintoloita on täältä helppo löytää. Ja vaikka yökerhoissa alkoholi ja muut juomat voivat olla kalliita, niin ravintoloissa ja pubeissa näin ei ole, vaan monesta paikkaa saa sen juoman 1-2 eurolla.







Olemme täällä käyneet myös elokuvateatterissa. Kotona meillä on kyllä toistaiseksi telkkari, mutta kaikki leffat ja englanninkieliset ohjelmat ovat dubattuja. Dubbauksen taso ei ole korkea ja ajankohtaisohjelmissa välillä jopa yksi ja sama ääni dubbaa sekä miesten että naisten äänet, joten sellaisten ohjelmien seuraaminen ei ole sitä kivointa ajanviettoa. Se vähä mitä olen telkkaria avannut, olen katsonut vain valmiiksi espanjankielisiä ohjelmia tarkoituksena oppia espanjaa. Vaikka moni asia menee ohitse, niin niiden seuraaminen on toisinaan jopa viihdyttävää.

Lähellä olevassa elokuvateatterissa pääsisi välillä elokuviin 3,50 eurolla, mutta nämä elokuvat ovat myös espanjaksi dubattuja ja tuo elokuvateatteri ei ainakaan näin talvella näytä ollenkaan elokuvia V.O. / V.O.S.- elokuvia, mikä tarkoittaa siis dubbaamatonta versiota espanjankielisillä tekstityksillä.




Parin kilometrin päässä on Miramarin ostoskeskus ja siellä olevassa elokuvateatterissa, missä alkuperäisversioita näytetään, liput ovat kalliimpia (8 euroa). Tarjeta5 - kortilla elokuvat maksavat päivästä riippumatta 5 euroa. Olimme menossa ensimmäisen kerran elokuviin, kun kortista sattui olemaan tarjous 6 eurolla (norm. 9 euroa) ja lisäksi juuri sinä päivänä saisimme elokuvaelämyksen kortilla 3,50 eurolla. Tartuimme tarjoukseen, koska hintaeroa oli yhteensä vain 3 euroa ja arvelimme, että tulisimme elokuviin uudemmankin kerran ennen maiseman vaihtoa. Lisäksi saimme vielä kaupan päälle isot popcornit ja vaikka niitä poppareita ei olisi muuten tultu otettua, niin tarjous oli kyllä todella hyvä jos yhtään useammin elokuvissa käy. Kortti on vuoden päivät voimassa.




Tälläistä täällä. Heipparallaa taas hetkeksi!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Onpas siellä halpaa, Barcelonankin hintoihin verrattuna! En ole täällä noin alhaisen hintaisia ruoka-annoksia nähnyt missään, läheisen salin kuukausikortti oli kans reilusti yli 50e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tuo yli 50 euroa kuitenkin ihan perussalista?! Melkoinen hinta.. Tosin Espanjassa ei taideta olla ihan samalla lailla kuntosalikansaa kuin Suomessa.

      Poista
    2. Joo, oli se. Kaveri maksaa yli 80e jostain erikoisesta naisten kuntosalista, jossa on sitten spat, saunat, kirjastot yms. mukana :)

      Poista
    3. KIRJASTO?! Ohho. Jos salilla olisi spa, sauna ja kirjasto, niin voi olla, että muuttaisin sinne :D. Salilla tulisi ainakin käytyä useammin..

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!