Välietappi Tiomanille: Mersing
// KIRJOITTANUT Teea

Terveisiä Mersingistä! 

Vielä ollaan Malesian puolella, huomenaamulla suunnataan sitten Singaporeen. Päätettiin tällä kertaa jakaa matka kahteen osaan ja viettää yksi päivä Mersingin kaupunkia tutkaillen.

Heräsimme lauantaina reilusti ennen kuutta ja aika lailla tasan kello 06:00 lähdettiin hipsimään pilkkopimeässä kohti Tekekiä ja satamaa. Päätettiin siis kävellä matka toiseenkin suuntaan, tosin tällä kertaa tien kautta, koska ensimmäinen reissu meni niin hyvin ja kävelyhän nimenomaan on se mun juttuni! Tykkään hirmuisesti sekä matkoilla että Suomessa kävellä joka paikkaan, joten on kivaa, että vierellä kulkee ihminen, joka ei tuollaisia vaelluksia kaihda. Itseasiassa Toni se taisi matkaa ensin ehdottaakin. Tekekistä Juaraan ja toistepäin pääsee kulkemaan myös taksilla / majapaikan järjestämällä kuljetuksella, mutta ne ovat Malesian hintatasoon verrattuna hinnoissaan (25-30 RM / hlö / suunta). Me ollaan paitsi ahkeria kävelijöitä, myös pihejä, joten ei sitten harkittu tuota kyytiä kahta sekuntia pidempään, heh.

Matka alkoi siis pimeässä, tyhjää tietä eteenpäin kulkien. Ihana fiilis olla ylhäällä ja liikkeellä ennen auringon nousua, sellaista ei meinaan kovin usein tapahdu.. Matka alkoi taas ylämäellä, jota riitti noin tunnin verran. Siinä välissä ehti aurinkokin sitten herätä. Viidakon vieressä oli hienoa kävellä sekä pimeällä että valoisalla. Pimeällä lepakkoja lenteli naaman edestä, välillä lehdet heiluivat tuulessa hieman karmivasti (mielikuvitukseni taas laukkasi) ja viidakon asukit pitivät melkoista metakkaa. Apinat räyhäsivät, toisilleen tai meille, ja linnut lauloivat kovin erikoisen kuuloisesti. Yhden lajin ääntely kuulosti kuin joltain hälytysääneltä ja sellaiseksi sitä alkuun luulinkin. Sitten kun pääsimme ylös, alkoikin alamäki. Vähän jyrkempi sellainen kuin Juaran puolella, otti kivasti jalkoihin. Vaan eipä siinä matkassa reilua kahta tuntia kauempaa mennyt ja hyvissä ajoissa oltiin jo satamassa odottamassa kello 09:00 laivaa Mersingiin, mantereen puolelle.








Mersingissä olimme hotellissa puolenpäivän aikoihin ja suuntasimme heti syömään. Sitten kävimme läheisellä bussiasemalla ostamassa liput Singaporen bussiin ja tuli taas kiiteltyä Malesian fixed price- meininkiä. Hienoa mennä asemalle tarvitsematta tinkiä kolikkoakaan kun hinnat ovat samat kaikilla yhtiöillä.

Mersingissä tuli pyörittyä ympäriinsä, käytyä syömässä halvoissa ravintoloissa ja istuttua kivassa kahvilassa liian herkullisia kakkuja maistellen. Kaupunki on ihan kiva. Ei mitenkään erityisen viehättävä, eikä mitään erityistä nähtävää, mutta muutama asia siellä on kyllä hyvinkin kohdallaan.

Ihmiset ja ravintolat. Paikalliset hymyilevät vilpittömästi, tervehtivät ja ovat niin suloisia! Malesialaiset ovat kyllä veikeetä kansaa. Ja mitä ravintoloihin tulee, niitä on paljon. Ihan joka kulmalla, joten on varaa valita. Ja hinnat ovat taas enemmän kuin kohtuulliset, kun ravintolassa syö nasi gorengia 50 sentillä ja juo kahvia vielä halvemmalla. Ei siis yhtään paha paikka pysähtyä yöksi tai kahdeksi jos Tiomanilla piipahtaa.

Nyt sanon heipat! Jollei lentokentällä tule tylsää, niin rustailen seuraavan kerran Suomesta.
LUE LISÄÄ


Paratiisi Malesiassa
// KIRJOITTANUT Teea

Vietimme viimeisen yömme Indonesiassa ja Kuta beachilla lentokentällä. 

Lentomme lähti aamukuuden jälkeen ja ajateltiin että yksi yö menee vaikka valvoessa. Balin lentokenttä osoittautui melko hyväksi paikaksi yöpyä. Kenttä on avoinna 24/7, mutta on suurimmalti osalti ulkona. Sisällä, ainakin ulkomaan terminaalissa, on vain pieni aulan tapainen ennen turvatarkastusta ja siitä pääsee läpi vasta kaksi tuntia ennen lentoa. Tosin eipä sinne sisälle kannata paljoa aikaisemmin mennäkään. Ulkopuolella oli muitakin ihmisiä ja ainakin Mäkki ja kioski ovat auki koko ajan. Syrjempää löysimme kolmen hengen penkkejä ilman käsinojia, joten niihin vedimme pariksi tunniksi pitkäksemme ja saimme jopa nukuttua kohtuullisesti. Kentällä toimi myös wifi todella hyvin, joten tovi meni myös netissä surffaillessa.

Melkoinen taituri

Balin lentokenttä

Koneessa emme kuitenkaan saaneet nukuttua, mutta Singaporeen saavuimme vielä melkoisen hyvissä voimissa. Jos olisimme sinne pysähtyneet, olisi yö kentällä ollut hyvä idea. Olimme kuitenkin päättäneet jatkaa matkaa Malesian puolelle ja päälle tuli yli 9 tuntia matkustelua ja odottelua ennen määränpäähämme saapumista. Singaporen kentältä otimme siis metron Kranji-asemalle kolmella vaihdolla (2,30 SGD / hlö), sieltä bussin Johor Bahrussa sijaitsevalle Larkinin bussiasemalle (1,90 SGD / hlö), sieltä bussin Kota Tinggiin (4,90 RM / hlö), Kota Tinggistä noin 45 minuutin odottelun jälkeen bussin Mersingiin (9 RM / hlö. Huom! Myös suoria busseja kulkee välillä JB Larkin-Mersing, mutta seuraavan lähtöön oli pari tuntia aikaa, joten käytimme vaihtoehtoa B) ja Mersingistä laivan Tiomanin saarelle (35 RM / hlö).

Tiomanilla olimme päättäneet ekaksi yöksi majoittua Tekekiin, mutta matkatoimiston virkailija sanoi paikan olevan kallis. Kiireessä (viimeisen laivan lähtöön oli vain tovi aikaa) valitsimme Air Batangin rannan, koska sieltä tiesimme löytävämme edullisen majoituksen ja se on hyvin lähellä Tekekiä, josta olimme päättäneet patikoida Juaraan. Määränpäätä olisi kyllä saanut muuttaa laivassa, mutta päädyimme silti ABC:lle. 

Laivan saapuessa satamaan hämmästelin hiljaisuutta. Missä kaikki ovat? Miksi ravintolat ja kaupat ovat kiinni? Miksi täällä on niin ruma ranta?! Katsastimme vissiinkin neljä majapaikkaa ja huh. Kaksi siinä mielentilassa surkealta näyttävää kopperoa 40 ringgitillä (noin 10 euroa) ja yksi tilava, siisti ja muutenkin jees 120 ringgitillä (30 euroa). Neljäs oli valintamme, 60 ringgittiä (15 euroa) maksava melkoisen siisti, mutta pieni huone parvekkeella.

Kapea tie ABC:llä
Kiva puhelinkikkari
AIr Batangin ranta

Aamulla herätessämme Air Batang vaikutti edelleen yhtä surkealta. Siis miksi se onkaan reppureissaajien kesken suosittu paikka Tiomanilla? Ranta oli kivikkoinen, varsinkin laskuveden aikaan, majapaikkojen ympäristöt tylsiä ja siellä täällä on kivikasoja, joten paikka näyttää keskeneräiseltä rakennustyömaalta. Emme keksineet yhtäkään syytä jäädä, joten teimme kuten olimme suunnitelleetkin ja patikoimme Tekekin kautta Juaraan.

ABC:ltä on Tekekille kilsa tai pari. Tekekin pohjoispuoli oli ennen aamukymmentä autiona. Etsimme ruokapaikkaa ja pari papparaista neuvoivat meitä avoinna olevan ravintolan suuntaan. Siellä syötyämme kävimme kaupasta hakemassa vettä ja lähdimme talsimaan takaisin ohittamaamme tienristeykseen, mistä lähti 7 kilometrin vaellusreitti Juaraan.

Olimme valmistautuneet raskaaseen matkaan, varsinkin kun meillä oli matkatavarat mukanamme, mutta loppujen lopuksi matka tuntui paljon lyhyemmältä kuin mitä on. Alku oli kylläkin hikinen, ensimmäinen tunti melkoista ylämäkeä ja välillä tiheää viidakkoa ja tuntui kuin olisi käynyt suihkussa vaatteet päällä, kun ne olivat hiestä aivan märät. Siltikään nousu ei ollut kuumottavaa, koska metsän suojassa oli varjoista. Laskeutuminen kävi helpommin ja lopun matkaa reitti yhtyi autotiehen, mikä ei kyllä onneksi ollut vilkas. Itse muuten kuljin tuon matkan rikkinäisissä ballerinoissa jalat likaisina, mutta fiksumpi laittaa lenkkarit jalkaan. On välillä vähän liukkaampaa ja mutaisempaa. Etanoita tallautui kuoliaaksi neljä, joista vain yksi minun toimestani, sääliksi kävi polulla olevia raukkoja. Yksi vähän isompi lisko nähtiin siinä vaiheessa kun kävelimme jo autotiellä, mutta muuten näkemämme eläinkanta oli kovin pientä. Valtavia ja upeita puita ihastelimme kyllä sitten senkin edestä.

Tästä alkoi matka kohti metsää ja Juaraa
Hienot puut



Juaraan saavuttuamme painuimme heti rannalle ja uimaan. Vesi tuntui suorastaan kuumalta, mutta pian huomasimme sen lämpötilan vaihtelevan koko ajan kylmästä todella lämpimään. Merestä käsin katselimme ympärillemme ja tiesimme tulleemme paratiisiin. Todella upea, pitkä ranta ja muita ihmisiä rannalla vain kourallinen. Kivan näköisiä majataloja rantakahviloineen. Hienon näköistä metsää reunustamassa. Kirkasta vettä ja paljon kaloja. Ei yhtäkään kaupustelijaa tai sisäänheittäjää. Ah! Majataloja kävimme katsomassa ja päädyimme Rainbow Chalettiin, mistä tinkasimme huoneen viikoksi 40 ringgitillä (10 euroa) yö. Ravintoloista saa olutta euron molemmin puolin ja ruokienkin hinnat ovat kohtuulliset turistiravintoloiksi. Rauhallisuutta arvostavalle budjettimatkailijalle tämä on paratiisi.

Juaran ranta

Olemme täällä lauantaihin ja sitten matka jatkuu taas kohti Singaporea. Matkaa on jäljellä enää hetken verran, koska Suomeen paluu odottaa ensi viikolla. Hyvin tähän reissuelämään ehti taas tottua, mutta eipä tuo kotiin palaaminenkaan haittaa (rakkaat ihmiset <3, pian nähdään). Jaahas, tulin sitten katsoneeksi Tampereen sään. Kumpa tämä lämpö saapuisi sinne ennen meitä :). Lufthansa näyttää taas myös lakkoilevan, mutta jospa ne nopeasti ratkovat riitansa. 

Kuullaan taas!
LUE LISÄÄ


Indonesia jää pian taakse
// KIRJOITTANUT Teea

Trawanganilta siirryimme Kuta beachille, lentokentän läheisyyteen. 

Viimeiset päivät Gili-saarella menivät normaaliin tapaan rennosti. Parina päivänä satoi, mikä oli itseasiassa ihan piristävää. Sadetta oli kiva katsella ja kuunnella terassilla istuen ja kahvia juoden. Ne pari päivää olivatkin jonkinlaisia välipäiviä matkalla olemisesta. Trawangan tosiaan kyllästytti torstaina (varsinkin iltasella, kun sisäänheitto ravintoloihin alkoi) ja olimme ajatelleet vaihtaa maisemaa. Ei sitten jaksettu, sade olkoon hyvä tekosyy siihen. 

Hotellilta poistuttiin syömään, mutta muuten nököteltiin sisällä, katsottiin pari leffaa ja lueskeltiin. Siinä vaiheessa olimme kuitenkin jo kiertäneet saaren ympäri, käppäilleet sisämaassa, ihastelleet kilppareita akvaariossa, istuskelleet pubeissa ja uineet meressä riittämiin, joten tarvetta minkään erityisen jutun tekemiseen ei siinä vaiheessa ollut.




Lauantaina aurinko näyttäytyi taas ja lähdimme snorklailemaan, joka oli sellainen asia, minkä halusimme Gileillä kuitenkin vielä tehdä. Vuokrattiin kamat hotelliltamme ja lähdettiin metsästämään isoja kilpikonnia. 

Snorklaaminen oli mahtavaa! En ole koskaan pitänyt itseäni vesi-ihmisenä, joten eipä ole tullut tuotakaan ennen kunnolla kokeiltua. Trawanganilla siihen oli kuitenkin hyvät puitteet, koska vesi on todella kirkasta sekä lämmintä ja kalat värikkäitä. Näimme kaikenkokoisia ja -näköisiä söpöjä kaloja ja suuria parvia, ihailimme meren pohjaa ja kyllähän ne kilpparitkin viimein näyttäytyivät. Olivat komeita, varsinkin eräs yksilö, jonka bongasimme ollessamme niin kaukana rannasta, että pohjaa ei enää erottanut kauempana. Näkyi vain yksinäinen kilpikonna pimeyttä vasten ja kuului vain oma hengitys putken lävitse. Oikeastaan se oli vähän karmivaakin, koska minulla on toisinaan liian vilkas mielikuvitus. Snorklatessa tuli monta kertaa mieleen kaiken maailman Tappajahai- elokuvat. Lisäksi tulin ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, että vene ajaisi ylitse ja ruumis pirstoituisi moottorin takia palasiksi. Ajavatkin niin "vauhdikkaasti" silmät sokeina, että pelkoni ei tietenkään ollut yhtään liioiteltua..



Viivyimme Trawanganilla lopulta kymmenen yötä. Useimmat taitavat matkustaa sinne muutamiksi päiviksi. Siinä ajassa ehtiikin kierrellä saarella hyvin ja viettää aikaa rannalla, mikäli ilmat suosivat. Me olemme kuitenkin vähän laiskempia pulliaisia ja viikon kyllästymisen jälkeen pari lisäpäivää olivatkin kivoja. En ole kuitenkaan varma palaisinko noin pitkäksi aikaa tulevaisuudessa, lyhyemmälle vierailulle voisin toki mennäkin, mutta sitten pitäisi käydä katsomassa myös saaret Meno ja Air.

Venettä odoteltiin
Fast boatin kyydissä

Kutalle saavuimme melkoisen nopeasti, koska tällä kertaa otettiin yhdistelmä pikavene (reilut 2 h) ja minibussi (2h), joten 4,5 tunnin matkan jälkeen saavuimme Kutalle. Jäimme kyydistä Poppies Lane ykkösellä, koska se alue oli tuttua ennestään. Kävimme syömässä ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Ensimmäisellä kerralla Kutalla yöpyessämme majoitumme lähellä olevassa hotellissa, mutta halusimme nähdä muutakin valikoimaa, joten päätimme katsoa vaihtoehtoja. Kävimme katsomassa noin 100 000 - 300 000 rupian paikkoja ja ihmettelimme tarjontaa. Joissakin oli uima-allas ja aamupala, mutta rupuinen huone. Joissakin kiva huone, mutta ei ylellisyyksiä ja korkea hinta. Päädyimme lopulta Waringin Home Stayhin, huoneesta maksamme 130 000 rupiaa ilman aamupalaa. Sellaisen olisi kahdella kympillä saanut, mutta koska se on gluteeni-pitoinen niin jätettiin välistä. Varsinkaan täällä Kutalla, missä edullisia ravintoloita on lähellä, ei ne pannarit ja pienet voileivät ole hintansa arvoisia.

Lähellä on itseasiassa budjettimatkailijan kukkarolle sopiva ravintola Gong Corner, jota voin suositella. Paikka on melko iso ja viihtyisä, palvelu ystävällistä. Hinnat ovat tosiaan edulliset. Ruoan taso kuitenkin vaihtelee! Tuossa paikassa kannattaa ehdottomasti syödä paikallisia ruokia, joista useimmat maksavat 10 000 - 15 000 rupiaa (euron molemmin puolin). Salaatit tuolla ovat taas melkoisia pettymyksiä, pannareita ja kaikenlaista muuta löytyy myös listalta, mutta ihan kaikkea ei olla ehditty kokeilemaan :). Pirtelöt, vesi, limut ja mehut ovat myös edullisia (alle 10 000 rp), joten niillä ei rahasteta, toisin kuin joissakin muissa halpispaikoissa.

Gong corner on tätä hienoa graffittia vastapäätä.

Kutalle paluu oli mieluinen. Ensimmäinen kertamme täällä muutama viikko takaperin ei ollut niin positiivinen, vaikka ei tänne tullessamme paikkaan petyttykään. Saatiin mitä odotettiin eikä vain liiemmin tykätty. Gili T:llä kuitenkin totuimme suuriin matkailijamääriin, ruuhkaan rannalla ja sisäänheittäjiin, joten Kuta ei sen jälkeen tuntunutkaan huonolta vaihtoehdolta. Varsinkin kun kaikki on täällä taas hemmetin paljon halvempaa ja vaihtoehtoja on useampia. Majapaikkamme sijaitsee aika keskeisellä paikalla lähellä baareja ja muuta hälinää, mutta on silti melkoisen rauhallinen.

Surffareiden taiteilua on kivaa katsella. Vedessä on kyllä ruuhkaista..
Terveelliset biitsi-eväät

Illalla lähdimme syömään ja katsomaan paikallista yöelämää. Suuntasimme Legian-kadulle ja siellä vitutuksen käyrä nousikin sitten nopeasti. Siis onko sitä musiikkia pakko huudattaa niin kovalla, että se kuuluu kadun vastakkaisellekin puolelle ja joudut korvan vieressä karjumaan toiselle saadaksesi asiasi sanottua?! Tylsimys ei ymmärrä myöskään sisäänheittämistä eikä harhaanjohtavaa mainostamista ("Free beer". Niin siis paitsi, että tarjous loppui monta tuntia sitten, mutta kyltti ei ole liikkunut kadulta mihinkään. Kappas, viikonpäiväkin on ihan väärä.). Se ilta loppui sitten lyhyeen.

Seuraavana iltana otettiin uusiksi huomattavasti paremmalla menestyksellä ja juhlittiinkin tappiin asti. Muutama baari oli länsimaalaisten täyttämä (suosittu Sky Garden esimerkiksi), parissa muussa porukka taas koostui 95% aasialaisista. Kumma, ettei porukka ollut sekoittunut enemmän, todennäköisesti näin on kuitenkin yleensä (?). Pääsimme taas kuuntelemaan hyvää live-musiikkia (Ubudin loistavan keikan jälkeen välissä on ollut muutama huonompikin bändi) ja kyllä sitä toisten energistä, iloista ja läsnäolevaa olemusta on vain ilo katsella ja kuunnella.

Kävin myös heti hieronnassa, kun Kutalle pääsimme. Se olikin sitten paskin hieronta koskaan. Se on pahasti sanottu, koska vaikka taso vaihtelee ihan Suomessakin, niin en muista koskaan ennen saaneeni nimenomaan huonoa hierontaa. Vinkkinä muille Kutan kävijöille, että kannattaa katsoa kuka hieroo. Täällä Kutalla näkyy todella monen hierontapaikan edessä lapsia, ehkä 10-14 vuotiaita tyttöjä, sisäänheittämässä ja he myös ovat niitä hierojia. Kun näin heitä, olin todella epäluuloinen, koska hyvään hierontaan vaaditaan helkkarin paljon enemmänkin kuin kädet ja kosteusvoidetta. Joissakin paikoissa mainostetaan hierojien olevan koulutettuja. En välttämättä kuuluta virallisen koulutuksen perään, mutta kokemusta pitää ainakin olla. Menin kuitenkin yhteen paikkaan, jonka edessä oli keski-ikäinen nainen ja muutama nuori tyttö. Olin jo lähes valmiina makaamassa sängyllä, kun vanhempi nainen kysyi, sopiiko jos hänen tyttärensä hieroo hänen sijastaan. Suostuin, mikä harmitti kyllä jälkikäteen. Seuraavana iltana kävin korjaamassa tilanteen naapuripaikassa ja sain rahoilleni taas vastinetta.

Tänään on viimeinen päivämme Indonesiassa! Näin se aika vain meni. Aamuyöstä nousemme Singaporen koneeseen ja jatkamme matkaa vielä hetkeksi Malesian puolelle, Singaporeen palaamme viimeisiksi päiviksi.

Heippa hei!
LUE LISÄÄ


Gili Trawangan - kaunis bilesaari Indonesiassa
// KIRJOITTANUT Teea

Ensimmäinen kosketuksemme saareen oli omalta kohdaltani ristiriitainen. 

Veneen saapuessa rantaan, oli vastassa upea, vaalea hiekkaranta ja kirkas merivesi. Jo kaukaa katsellessa saari näytti paratiisilta kauniine maisemineen. Kuitenkin heti rantakadulle päästyämme huomasin ihmispaljouden. Tiesin kyllä saaren olevan todella suosittu lomasaari, mutta että off-seasoninkin aikaan niin paljon ihmisiä! Saari vaikutti länsimaalaisten nuorten sikailukohteelta. 

Majapaikkaa etsiessämme yllätyin kovista hinnoista. Halvimmat huoneet olivat joko täynnä tai eivät vastanneet kriteereitämme puhtaudesta, raikkaasta vedestä tai mistä lie. Illalla ravintolaa etsiessämme päädyimme myös lopulta nälkäisinä kalliiseen ravintolaan, missä noin 50 000 rupian salaatti (muualla ollut 8 000-25 000 rp) ei ollut hintansa arvoinen. Muutenkin kaikki maksaa paljon enemmän kuin aiemmin vierailemissamme paikoissa, esimerkiksi hieronnasta saa täällä maksaa 2-3 kertaa enemmän kuin Kutalla tai Toballa, snorklaus-kamojen (lähtö)hinta kaupassa on Suomen tasoa ja vanhoja, käytettyjä pokkareita myydään/vuokrataan kalliimmalla kuin Suomesta ostaa vastaavia uutena (noin 4-7 euroa).

Kuten usein ennenkin, ensi kosketus pitkän matkan jälkeen ei kuitenkaan kertonut kaikkea. Seuraavana päivänä vaihdoimme hieman mukavampaan majapaikkaan, kävimme uiskentelemassa upeissa vesissä, ihailimme hienoja maisemia ja löysimme paikallista ruokaa tarjoavia edullisempia, mutta viihtyisiä ravintoloita sekä katukioskeja. Trawangan alkoi näyttää paremmalta.


Pääkatu, mikä kuvanottohetkellä oli kummallisen rauhallinen

Moottoriajoneuvoja ei saarelta löydy, mikä on suuri plussa, on pörinän verran rauhallisempaa. Väistellä pitää vain leppoisaan tahtiin polkevia pyöräilijöitä sekä hevosraukkoja, jotka kuljettavat suuria ihmisjoukkoja vaunuissa ees taas. Trawangan on tosiaan Gilien kolmikosta bilesaarena tunnettu. Mekin olemme yöelämässä käyneet muutaman kerran ja hauskaa on ollut, kovinkaan villeiltä eivät bileet kyllä ole näyttäneet, mutta ollaankin poistuttu melko aikaisin. Baarit ovat kuitenkin viihtyisiä, jos niissä ylipäätään tykkää käydä.

Rannat, kirkkaat vedet, sukellus ja snorklaus lienevät kuitenkin pääsyitä sille miksi useimmat tänne matkaavat. Päivisin rannoilta ja vedestä löytyykin paljon porukkaa. Pohjoisesta ja etelästä löytyy kuitenkin hyvin rauhallisia kohtia niitä kaipaaville. Joissakin kohdin on vain hieman likaista tai hemmetisti simpukoita ja kiviä kävelyä hankaloittamassa. Rantojen kunto ja uintimahdollisuus vaihtelevat, aallot ovat suuremmat etelä- ja pohjoisosissa. On erikoista, että joidenkin loistohotellien edustalla on epäviihtyisän näköinen ranta-alue ja halvempien majapaikkojen edessä olevat rannat saattavat olla todella puhtaat ja uimakelpoiset. Kalliilla hinnallakaan ei välttämättä saa aivan kaikkea. Me käymme päivittäin uimassa. Suolaisessa merivedessä on kivaa kellua X-asennossa ja "viilentyä". Vesihän on oikeasti niin lämmintä, ettei se juuri viilennä, mutta ennemmin lämmintä kuin kylmää vettä!

Viihtyisä, mutta kallis ravintola


Jos pystyy siis jättämään turismista valituksen ja keskittymään olennaiseen, pystyy täällä olostaan nauttimaan. Saari on kaunis ja satamasta pohjoiseen alkaa meno olla hyvin rauhallista varsinkin iltasella. Sisämaan kadut ovat kiehtovia. Etsimällä tosiaan löytää edullisempiakin ravintoloita, yömarkkinoilta löytyy halpojakin kojuja nälkäisille. Happy hour - hinnoilla alkoholi on baareissa halvempaa kuin kaupassa ja muihin matkailijoihin tutustuu halutessaan helposti. Suosittelen Trawangania siis erityisesti sosiaalisille nuorille, jotka haluavat juhlia ja nauttia meren läheisyydestä. Perheitäkin täällä näkyy, mutta Meno ja Air lienevät useimpien perheiden makuun enemmän.

Ihmiset ovat toki ystävällisiä täälläkin. Ottavat paljon kontaktia, osa myydessään jotain, osa haluaa höpötellä muuten vain. Pituuserollemme on naureskeltu ('Small and tall, hahaha') ja Tonia tuijotellaan jatkuvasti, välillä kommentoiden pituutta, partaa tai mitä lie. Herra erottuu kyllä Suomessakin, mutta täällä vielä paremmin kun paikalliset miehet ovat niin lyhyitä.


Kävelimme saaren ympäri, suurimman osan hiekkaviivaa pitkin (huh!), oli kivoja maisemia matkan varrella

Niin ja se moskeija! Tässä lukuisten majapaikkojen läheisyydessä on moskeija. Se ei ole järin ilo silmälle, koska sitä remontoidaan, mutta korville kylläkin. Aamuisin emme sieltä ole mitään kuulleet (tai sitten emme ole heränneet), mutta välillä päivisin terassilla istuskellessani olen kuunnellut kaunista laulua, moskeija tuo paikkaan kivan säväyksen.

On ollut tosin hieman kummallista olla rannalla bikineissä ja kuulla näitä moskeijan rukouslauluja, koska ne tietenkin muistuttavat muslimeista. Alkuun olikin vaikeaa näyttää paljasta pintaa, koska sitä mietti, että loukkaantuuko nyt joku, onko soveliasta. Edelleenkin kun kuljen muutaman metrin välisen matkan majapaikkamme sisäänkäynniltä tien ylitse ravintolan läpi rannalle, verhoan itseni vaatteilla, vaikkakin kevyesti. Se on varmaan liioittelua, koska kaduilla kulkee jatkuvasti ihmisiä puolialasti, joten minun kulkeminen kaduilla bikineissä ei olisi mikään uutinen. Täällä minun on vain vaikeampi olla itse niin huoleton pukeutumiseni kanssa. Jos tälläinen lomakohde olisi vapaamielisessä Euroopassa, en epäröisi, mutta erityisesti muslimien asuttamilla alueilla on joka kerta totuttelemista siihen, mikä on normi juuri siinä paikassa. Paikalliset eivät katso täällä vähissä vaatteissa kulkevia kieroon, he todellakin ovat siihen tottuneita, mutta kuka tietää hyväksyvätkö he sen oikeasti.

Moskeija
Jalkapalloilua, oltiin menossa katsomaan auringonlaskua (kuvassa näkyvistä pilvistä huolimatta :D,
käännyttiin kyllä takaisin lopulta) ja löydettiin
tämä kiva nurmikenttä sisämaasta
Sisämaan idylliä

Nyt vajaan viikon jälkeen Trawangan on alkanut kyllästyttää ja haluaisi jotain muuta. Ei kuitenkaan haluta lähteä liian kauaksi enää seikkailemaan, joten olemme miettineet pienempien saarien Menon ja Airin väliltä sekä Kutalle paluuta suunniteltua aikaisemmin, mutta ei olla varmoja halutaanko siellä kuitenkaan paria päivää pidempää viettää. Huomenna varmaan päätetään seuraavien päivien suunnitelmista, aikaa ennen Singaporeen lentämistä on viikko. 

Kuulemiin!
LUE LISÄÄ


Pari päivää Padangbaissa
// KIRJOITTANUT Teea

Ubudista päätimme jatkaa matkaa Padangbaihin. 

Olin lukenut paikasta positiivista, joten halusimme nähdä millainen paikka on kyseessä. Padangbaista pääsee myös jatkamaan matkaa helposti moneen muuhun paikkaan, joten senkin takia päätimme lähteä juuri sinne.

Ubudista lähtee Peraman suoria bussikyytejä aamuisin moneen paikkaan Balilla. Bussi Padangbaihin maksaa yhdeltä hengeltä 50 000 rupiaa. Me päätimme kuitenkin mennä matkan paikallisilla pikkubusseilla, bemoilla, joita olimme käyttäneet aiemmin Medanissa ja Bandungissa hyvällä menestyksellä. Kävelimme majapaikastamme läheiselle Hanoman-kadulle sellaista odottamaan. 

Meidän oli tarkoitus ottaa ruskea bemo Denpasariin ja vaihtaa siellä Padangbaihin menevään bemoon, koska olimme lukeneet bemojen kulkevan Denpasarin kautta. Toni pysäytti kuitenkin sinisen bemon ja kuskin kanssa keskusteltuaan oletti bemon menevän Denpasariin. Hän oli kuitenkin myös maininnut lopullisen kohteemme olevan Padangbai, minkä vuoksi kuski olikin viitonnut meitä kyytiin. Kyydissä istunut nainen kertoi meille bemon menevän Gianyariin ja sanoi, että meidän kannattaa vaihtaa mieluummin siellä, koska se tulee halvemmaksi ja on nopeampaa. Ilahduimme tästä tiedosta ja matkasimmekin sitten sinne. 

Matka ei kovinkaan kauaa kestänyt ja bemo oli suuren osaa matkasta täynnä vanhoja naisia ja lapsia. Gianyariin päästyämme kuski ajoi meidät suoraan oikean bemon luokse. Matka maksoi 8000 rupiaa (70 snt / hlö).

Kartalla näkyy kaupunkeja, reittimme oli siis Ubud-Gianyar-Klungkung-Padangbai

Seuraavan bemon kyytiin päästyämme kuski määräpäämme kuultuamme sanoi kyydin maksavan 100 000 rupiaa meiltä kahdelta. Hieman nauraen sanoimme 'ei kiitos', minkä jälkeen hän kysyi paljonko tarjoamme. Lopulta kävi ilmi, että bemo ei normaalisti mene Padangbaihin asti, mutta hän olisi vienyt meidät sinne jos olisimme hinnasta sopineet. Emme suostuneet, vaan jäimme pois Klungkungissa ja maksoimme siitäkin kyydistä 8000 rupiaa. Kuski sanoi maksun olevan 10 000 rupiaa, mikä voi hyvin pitää paikkaansa kun hinnat ovat muutenkin nousseet ja ovat Balilla kalliimpia, mutta meillä oli valmiina kädessä 16 000 rupiaa ja hetken epäröityämme mies suostui lopulta siihen.

Tämän jälkeen kysyimme bemoa Padangbaihin autoista, joissa luki PP. Niitä oli paljon tarjolla ja muutama kuski meitä heti lähestyikin hintatarjouksiensa kanssa. Hintaneuvottelut eivät heti tuottaneet tulosta, joten kävelimme ulos asemalta aikomuksena ottaa bemo kadulta. Meitä kuitenkin seurattiin ja lopulta suostuimme maksamaan kyydistä 10 000 rupiaa henkilöltä. Lopulta maksoimme siis siirtymisestä Ubudista Padangbaihin kahdelta hengeltä 52 000 rupiaa (4,40 euroa). Saimme kyydit nopeasti ja matkanteko oli mukavaa, joten tyytyväisinä saavuimme Padangbaihin jo kymmenen maissa aamulla.

Padangbain rantakatua



Padangbaissa kävimme tietysti heti katsomassa majapaikkoja lävitse. Rantakadulla sijaitsevat hotellit ovat vieri vieressä ja niitä ei ole kovinkaan montaa, joten nopeasti olimme muutamaa tyyrimpää lukuunottamatta katsastaneet paikat. Päädyimme Made Homestayhin, otimme huoneen tuulettimella ja kylmällä (= viileällä) suihkulla 120 000 rupialla. Aamupala (pikkuruinen hedelmälautanen, kahvi/tee ja pancake/munakas/paahtoleipä) kuuluivat hintaan, kuten täällä päin Indonesiaa usein tapana on.

Majapaikkamme puutarhaa

Padangbai vaikutti ensi silmäyksellä kivalta paikalta. Huomasimme kuitenkin heti, että alue on todella pieni. Hotellit ja ravintolat ovat melko pienellä alueella ja sen kummoisempaa tekemistä ei snorklauksen, uimisen ja syömisen lisäksi löydy. Se ei varsinaisesti meitä haitannut, koska meren takia olimmekin Padangbaihin tulleet, viikon verran sisämaassa oli jo saanut meidät kaipaamaan meren läheisyyttä.

Muutama päivä siellä kuitenkin riitti. Padangbain pääranta sekä sen läheisyydessä sijaitseva kovinkin kehuttu Blue Lagoon beachin ranta olivatkin harmillisen roskaisia. Myös meressä lillui lehtiä ja roskia, minkä vuoksi uiminen ei sitten houkutellutkaan yhtä kertaa enempää. Turisteja oli melko vähän, mikä varmaan olikin syy siihen, että samat ihmiset yrittivät kerta toisensa jälkeen kaupitella meille kaikenlaista tavaraa, ystävällisesti kylläkin, mutta vähän ikävää oli, kun kieltäytyminen kerran tai pari ei riittänyt.

Roskia Blue Lagoon beachilla
Blue Lagoon beach (huomatkaa kiva luola!)

Löysimme kaupungista pari hyvää paikallista ruokaa tarjoavaa ravintolaa, missä hinnat olivat ihan kohdallaan (noin 15 000 rp). Ne sijaitsivat lyhyen matkan päässä rantakadulta. Rantakadun ravintolat sen sijaan ovat täysin meitä turisteja varten rakennettu. Viihtyisiltä kyllä näyttivät, mutta kalliimmat hinnat eivät houkutelleet meitä niiden asiakkaiksi. Olimme vasta totuttelemassa kalliimpiin hintoihin, joita tulimme myöhemmin Gileilläkin kohtaamaan.



Kävelyreittimme maisemia

Padangbaista matka jatkui kohti Gili Trawangin saarta, minne matkasimme itsenäisesti Lembarin ja Bangsalin (Lombokissa) kautta. Täällä olisi tarkoitus olla puoleen kuuhun asti. Varasimme lennon Singaporeen Ubudissa ollessamme, matka taitetaan taas kerran Airasialla, jolta halvimman lennon löysimme. Yli 100 euroa jouduimme silti kahden hengen matkasta maksamaan. Sitä ennen on kuitenkin aikaa nauttia Gili-saaren upeista maisemista ja kirkkaista vesistä.

Käytetyt eurot tien päällä: 1787 euroa (893,50 euroa / henkilö)
Keskimääräinen päiväbudjettimme: 27 euroa (13,50 euroa / henkilö)
LUE LISÄÄ


Ubub - Bali
// KIRJOITTANUT Teea

Hei taas! Nyt vähän lisää Ubudista, jossa tällä hetkellä majailemme. 

Siirryimme tänne Ubudiin siis Kutalta viime torstaina. Aamulla luovutimme huoneemme Kutalla, nousimme mopon kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Ubudia. Emme olleet päässeet muutamaa kilometriä pidemmälle, kun poliisit jo pysäyttivät meidät. Kypärät olivat päässä, niiden puutteesta kun helposti sakotetaan. Ajokorttia kysyttiin ja kansainvälistä tai indonesialaista korttiahan meiltä ei lompakosta löydy. Kortin saa Denpasarin poliisilaitokselta vaihtelevaan hintaan, vähän pärstäkertoimesta riippuen, mikä jo yksinään kertoo tarpeeksi paikallisten poliisien epärehellisyydestä. 

Toni vietiin pienen kopin sisälle neuvottelemaan sopivasta lahjuksen suuruudesta. Olimme varautuneet tilanteeseen ja piilottaneet suuret käteisvaramme. Lompakkoon olimme jättäneet vain 24 000 rupiaa tätä tilannetta varten. Poliisit ehdottivat pankkiautomaatille menemistä ja rahan nostamista, mutta siihen ei Toni suostunut. Uhkailtiin 500 000 rupian virallisella sakolla, mutta pysyttiin tyyninä ja tyhminä, joten köyhdyttiin lopulta se 24 000 rupiaa, mikä lompakosta löytyi, ja päästiin jatkamaan matkaa.

Kiva ja edullinen ravintola

Ubudin kaupunki on ihan jees, tutkittavaa ainakin riittää. Monkey Forestin katu ympäristöineen, turisteille tunnetuin alue täällä Ubudissa, on kylläkin aivan liian ahdas ja kiireinen, siellä ei juuri tee mieli aikaa päiväsellä viettää. Taksikyytejä myydään, mutta edelleen hienovaraisesti. Kerjäläisiä näkyy yllättävän paljon. Edullisia ja mukavia ravintoloita löytyy tosin tuoltakin alueelta, joten ei ole kyse pelkästään hintavasta alueesta, vaikka se alkuun siltä meille näytti.

Ubudista on helppoa löytää terveellistä ruokaa. Kasvisravintoloita ja ruokalistoja näkyy paljon, luomua ja raakaruokaa olen nähnyt mainostettavan ja isosta ruokakaupasta löysimme hyvän vihannesvalikoiman ja jopa valmiita hedelmäsalaattiannoksia sekä sokeroimattomia/lisäaineettomia mehuja. Hinnat vaihtelevat täällä paljon, edullisia ravintoloita löytyy onneksi meidän vaatimuksilla, mutta myös hienommille ja kalliimmille paikoille on kysyntää.

Majapaikkamme terassilta

Majoitumme tällä hetkellä meidän makuumme luksus-paikassa Taman Mesarissa, rauhallisella kujalla hyvän matkan päässä Ubudin hälinästä. Huoneesta maksamme 130 000 rupiaa (noin 11 euroa) yöltä ja viihtyisän huoneemme vieressä on kiva ulkoilmakeittiö, missä Toni on meille päivittäin herkullisia ruokia kokkaillut. Tilavalla terassillamme juomme aamuisin teetä/kahvia ja kuuntelemme suihkulähteestä tulevan veden porinaa, riekkuvia eläimiä ja katselemme majatalomme omistajan leikkiviä lapsia.

Ubudin tarjontaa

Lauantaina kävimme katsastamassa Ubudin yöelämää. Otimme suunnaksi lähellä sijaitsevan jazz-kahvilan, mutta sinne päästyämme huomasimme paikan olevan niin täynnä, että mukavasti ei olisi mahtunut istumaan. Kävelimme sieltä Monkey Forest Roadille reggae-baaria etsimään. Löysimme baarin nimeltä CP, mikä saapumisemme aikaan oli vielä lähes tyhjillään. Istuimme alas odottamaan live-bändin soittoa ja tilasimme olutta noin 50 000 rupialla (4,20 euroa) veroineen. Paikalliseen hintatasoon verrattuna alkoholi on Indonesiassa kallista. 

Bändi aloitti pian esiintymisensä ja heti ensimmäisen biisin soidessa totesimme molemmat paikan olleen loistava valinta. Naislaulajan ääni oli upean syvä ja muukin bändi oli suorastaan fantastinen. Toisen biisin alkaessa bändin mieslaulaja avasi suunsa ja sydämeni oli pysähtyä, koska hänen äänensä oli todella kaunis. Kappale kappaleelta he soittivat loistavia klassikoita Claptonilta, Beatlesilta, Kings of Leonilta ja muilta hyvää musiikkia tekeviltä bändeiltä. Siinä vaiheessa kun yksi suosikeistani, Stand By Me, alkoi soimaan täydelliseltä kuulostaen, puhkesin kyyneliin ilosta ja liikutuksesta, kokemus oli niin upea. Baarin miljöö oli myös tunnelmallinen, akustiikka toimi ulkoilmabaarissa hienosti ja henkilökunta oli ystävällistä, joten koko ilta oli menestys. Keikka on ehdottomasti yksi parhaimpia kokemuksiani musiikin rintamalla! Baarissa on live-musiikkia joka ilta, vähän eri bändejä kylläkin, joten pitää käydä katsomassa tarjontaa vielä uudestaan.

Tunnelmallinen CP-ravintola

Tämä tällä erää, Ubudissa menee vielä tovi ja siirtymistä seuraavaan paikkaan suunnitellaan para-aikaa.
LUE LISÄÄ


Tilaa: Blogitekstit (Atom)