Barcelonan katedraali

Yrittäessäni ensimmäistä kertaa mennä komeaa katedraalia ihastelemaan myös sisäpuolelta, käännytettiin minut ovelta. Minulla ei ollut huivia olkapäideni suojaksi, koska olin jättänyt sen siskolleni. Kehotettiin tulemaan seuraavana päivänä uudestaan ja niin sitten tein, tällä kertaa asiallisemmin pukeutuneena.








Bongasin Annikan blogista ennen lähtöä tiedon, että Barcelonan katedraaliin pääsee ilmaiseksi aamuisin ja iltasella. Kello 13:00/14:00-17:00 katedraaliin on sivujen mukaan sisäänpääsymaksu. Olin oikeastaan päättänyt unohtaa koko katedraalin, mutta se sattui sopivasti matkan varrelle muutamaan kertaan, niin pitihän siellä sitten poiketa. Menin tietenkin ilmaiseksi sisään iltasella. Kirkossa oli sisällä jonkin verran porukkaa, muttei niin paljoa etteikö siellä voinut rauhassa haahuilla.







En ole uskonnollinen ihminen, mutta historiansa ja kauneutensa vuoksi pidän vastaavia paikkoja mielenkiintoisina. Oli kyllä vierailun arvoinen paikka! Katedraali on lyhyen kävelymatkan päässä Ramblalta, joten kannattaa kurkata sisään, jos sattuu olemaan lähistöllä vaikkapa viiden jälkeen.


Montjuicïlle köysiradalla

Eräänä päivänä päätettiin mennä köysirataa pitkin Montjuïcin kukkulalle ja haahuilla siellä sitten aikamme. 

Aamulla rannalla olon jälkeen käveltiin sitten Barcelonetassa sijaitsevalle asemalle. Jonoa näytti olevan paljon, mutta menimme siltikin sen jatkoksi. Jonotimme ensin lippuja ostamaan ja ilahduimme taas tiskillä, kun kolmivuotiaamme ei maksanut kyydistä mitään. Ostimme meille aikuisille 11 euron menolipun ja siirryimme jonottamaan ylöspääsyä. Yhteensä jonossa meni ehkäpä 45 minuuttia.

Suunta kohti tornia

Jonoa hissiin

Maisemia hissistä


Ylös päästyä ei tarvinnut enää juurikaan odottaa, vaan pääsimme melkein saman tien hissin kyytiin. Ja siitä se matka sitten alkoi. Maisemat olivat upeat, mutta itse matka meni melkein liiankin nopeasti. Pian jo olimme ylhäällä Montjuïcissa.






Kiersimme alueella melko lyhyesti ja pistäydyimme Miró Foundationissa kahvilla. Mielenkiintoinen paikka ja itse olisin viihtynyt tuolla pidempäänkin, mutta ehkä ensi kerralla. Kahvilassa saimme hyvää palvelua ja kahvi oli herkullista. Muutama seurueestamme tilasi myös leivät ja niitä ei valitettavasti voida kehua millään lailla. Neljällä eurolla per kipale sai todennäköisesti pari päivää vanhaa patonkia, koska sen verta kuivia leivät olivat.







Päädyimme ihanan rauhalliseen puutarhaan, miljöö oli todella kaunis. Olisi ollut sopiva paikka piknikille, jos eväät olisivat olleet mukana.





Ja lopulta päädyimme MNAC:in luo. Ei kuitenkaan tuollakaan käyty sisällä, mutta ensi kertaa ajatellen pistän mieleen, että museoon pääsee ilmaiseksi sisälle lauantaisin kello 15 jälkeen ja joka kuun ensimmäinen sunnuntai.






Museolta jatkettiin alas Espanyan aukiolle ja sieltä matka jatkui edelleen kävellen kohti Barri Goticia sekä asuntoa. Espanyan aukiolla on muuten iltaisin valoshow, joka on varmasti näkemisen arvoinen. Itse olen tuon joka kerta jättänyt välistä, mutta onpahan tarpeeksi syitä palata uudelleen (tässäkin tekstissä jo kolme sellaista mainittu).




Että sellainen kävelyretki. Melko suppeaan alueeseen loppujen lopuksi tutustuttiin, mutta mitäs sen väliä. Hauskaa oli!


Puistossa veneilemässä

Muutamana päivänä kävelimme Parc de la Ciutadellaan, lähellä olevaan isoon puistoon. 

Puisto on todella kaunis ja siellä on esimerkiksi eläintarha, pari museota, pieni järvi, lasten leikkialueita ja muutama kahvila, jotka vetävät niin turisteja kuin paikallisiakin nauttimaan päivästä.




Me kävimme puistossa muutamaan kertaan kävelemässä, leikkimässä, soutelemassa ja lepäämässä. Puistossa olevalla pikkuisella järvellä vuokrataan veneitä. Meitä oli kuuden hengen joukko, mutta kolmivuotiaasta ei veloitettu, joten pääsimme kaikki 10 eurolla samaan veneeseen. Järvellä bongailimme kilppareita ja välttelimme yhteentörmäystä muiden veneilijöiden kanssa.






Joukon nuorimmainen viihtyi myös leikkipuistossa, mammuttia tuijottelemassa ja isojen puiden välissä kiipeilemässä. Me muut ihastelimme myös upeaa Cascadan rakennusta.









Puistossa toimii ilmainen wifi ja hyvin toimikin, kun viimeisenä päivänä sitä testailin. Vessoja voisi olla kyllä enemmänkin tai edes jonkinlainen kyltti sen sijaintia osoittamaan.




Puistoa ei kannata jättää välistä, se on kaunis, melkoisen iso ja siellä on mukavaa rauhoittua.

METRO: Arc de Triomf


Barcelonan kertomukset alkavat

Nyt alkavat jutut Barcelonasta!

Matkakuumeisena kirjoittelen näitäkin juttuja nyt sitten. Miten se matkustelu ei tunnu koskaan parantavan sitä matkakuumetta kuin vain hetkellisesti? Viime matka ei tosin tehnyt edes sitäkään, koska aika tuntui loppuvan kesken ja olisin voinut vielä jäädä Barcelonan lämpöön.


Lennettiin tosiaan kuuden hengen voimin Helsingistä Barcelonaan ja lentoyhtiönä toimi Norwegian. Olimme Barcelonassa perillä mukavasti siinä aamukymmenen maissa ja lähdettiin saman tien kentältä pois seuraten junan kuvaa, mikä johdatti meidät asemalle. Ostimme automaatista kymmenen kerran matkalipun, T10-kortin, jota suosittelenkin kaikille Barcelonan matkailijoille. Lipulla on hintaa 9,80 euroa, joten yksi matka maksaa euron verran. Lipulla saa myös matkustaa useampi henkilö ja mekin viiden aikuisen (lapsi ilmaiseksi) voimin kuljimme aina yhdellä kortilla.

Juna odotti jo asemalla ja melko pian pääsimme matkaankin. Kuljimme junalla Passeig de Gràcialle asti, missä vaihdoimme ulkokautta kiertäen metroon. Metrolla kuljimme muutaman pysäkin välin Barcelonetan metroasemalle, minkä läheisyydessä sijaitsi Airbnb:n kautta vuokraamamme kämppä. Päästiin metroon vielä vaihdolla, koska aikaa ei ollut kauaa junan lähdöstä kulunut, joten kuuden hengen seurueemme perille pääsy majapaikkaamme maksoi alta viisi euroa. Ei paha.

Lentokoneessa
Junassa (tosin paluumatkalta, kuten näytöltä voi päätellä..)
metrotunnelissa

Asustelimme siis vuokra-asunnossa Barcelonetassa, asunnossa oli kaksi pientä makuuhuonetta ja olohuone / keittiö. Asunnon valitsimme puhtaasti sijainnin vuoksi; ranta oli kivenheiton päässä. Kolmivuotiaamme ei ollut ainoa, joka halusi siellä päivittäin viettää aikaa ja halusimme, että kulkeminen rannalle on nopeaa. 

Maksoimme viidestä yöstä yhteensä 470 euroa, eli 94 euroa yöltä. Asunto ei ollut Barcelonan halvimpia tai hienoimpia mitä löysimme, mutta vapaana olevista asunnoista sekä sijainniltaan että hinnaltaan paras sillä hetkellä. Heinäkuuksi halvimmat asunnot varataan nopeasti, joten suosittelen olemaan liikkeellä hyvissä ajoin. Suosittelen kyllä ehdottomasti asunnon vuokraamista, erityisesti jos matkustaa isolla porukalla ja haluaa olla saman katon alla! Barcelonassa, kuten muuallakin päin maailmaa, on todella hienoja ja tilavia asuntoja tarjolla, joiden vuokraaminen ei tule hotelleja kalliimmaksi.



Barceloneta

Liikuimme paljon kävellen, koska kaupunki on kävelijöille ystävällinen ja kaupungin kauniita yksityiskohtia ei näe bussien, saatikka metrojen, ikkunoista. Käveleminen Barcelonassa, sekä Espanjassa ylipäätään, on siitä mukavaa, että autoilijat antavat hyvin tietä. Kävelijöiden ei yleensä tarvitse vaatia tien ylitse pääsyä, toisin kuin Suomessa, vaan sitä annetaan vapaaehtoisesti. Vaikka Espanjassa ajetaankin joskus hyvin rennosti, niin kävelijöitä ainakin kunnioitetaan.


Välillä luettiin karttaa (enkä muuten ollut noin punainen)

Kuljimme kyllä metrollakin vähän pidempiä matkoja eikä siitäkään mitään valittamista ole. Lähtöpäivän metromatkaa lukuunottamatta metroissa oli hyvin tilaa ja niitä kulki usein. Metrolla liikkuminen oli ainakin itselleni myös helppoa ja huoletonta. Yleisesti ottaen metrolla kulkeminen vain on tylsää, koska eihän niissä näe maisemia. Bussilla matkustusta suosinkin mieluummin, mutta ne vähät matkat mitkä mentiin, niin otettiin helpompi ratkaisu käyttöön.




Matka oli oikein onnistunut, vaikka kommelluksiltakaan ei vältytty! Barcelonan lentokentällä meinaan hetken jo pelästyttiin, että päästäänkö kotio ollenkaan. Minun ja siskoni varausta ei kuulemma löytynyt koneelta ja siinä sitten seisoskeltiin noin 40 minuuttia odotellen, että asia hoituisi. Meillä oli samaa ongelmaa Helsingin päässäkin, mutta siellä se selvisi parissa minuutissa, eikä meille kerrottu missä vika piili (eikä siis kysyttykään, ihmeteltiin vain ääneen). Barcelonassa he lopulta lykkäsivät tiskillä puhelinnumeron kouraan ja käskivät soittaa siinä olevaan numeroon, koska he eivät voineet asialle mukamas mitään tehdä. Lentokentän melussa puhelun hoitaminen kiireessä ei ole sitä kivointa puuhaa kun vastaajakin "puhui" niin hiljaa, mutta sen jälkeen sentään selvisi missä vika piilee. 

Varausnumeromme oli tyyliin KSK4O7. Virkailija oli luullut 4 ja 7 välissä olevaa O-kirjainta koko ajan nollaksi. En ihmettele, koska niin mekin luulimme, Norwegianin varauslipun fontilla se vähän siltä näyttikin, vielä kun oli numeroiden välissä. Sitä kuitenkin ihmettelin, ettei missään vaiheessa tullut mieleen kokeilla kirjainta numeron sijasta. Tai ettei saanut muka apua mistään ja jätti meidät hoitamaan asiaa keskenämme. Lopulta saatuamme check innin ja turvatarkastuksen tehtyä, juoksimme tax freestä hakemaan haluamani viinit noin kahdessa minuutissa ja olimme paikalla muutaman minuutin ennen kuin koneeseen nousu alkoi. Se siitä rauhallisesta ruokailusta ennen koneeseen nousua. Huokaistiin kuitenkin helpotuksesta portille päästyämme.



Kotiin kuitenkin päästiin, kaikki tyytyväisinä matkaan. Matkaseuralaiseni tykästyivät kaupunkiin ja vannoivat menevänsä sinne vielä joskus toistekin. Niin vannon minäkin. Seuraavissa teksteissä paneudun paikkoihin, joissa kävimme, kuten Parc de la Ciutadellaan, Barcelonan katedraaliin ja Barri Gòticiin sekä päiviimme tuossa kauniissa kaupungissa.

Hasta luego!