Nyt kun blogi on käynyt isoimmat muutokset lävitse, niin voin taas keskittyä itse matkatarinoihin. Olemme tällä hetkellä Granadassa ja tänne tulimme Nerjan kautta. Nerjassa vietimme viikon luksustellen kun majoituimme kolmen tähden hotellissa puolihoidolla. Tuli sellainenkin majoitusmuoto koettua ensimmäistä kertaa. Niin ihanaa kuin se olikin istuskella porealtaassa sekä syödä aamuisin ja iltaisin niin paljon kuin masuun mahtuu, niin tekee taas hyvää syödä vaihteeksi muualla kuin hotellin buffet-pöydässä ja nähdä muitakin ihmisiä kuin brittiläisiä eläkeläisiä.
Nerjasta jäi todella mukavia muistoja, vaikka itse keskusta-alue ei varsinaista vaikutusta tehnytkään. Emme viettäneet siellä juurikaan aikaa, mutta muutaman VAU!-elämyksen sain kyllä keskustan ulkopuolelta. Palaan niihin vielä myöhemmin.
Tänne Granadaan saavuimme Alsan bussilla ja maisemat bussin ikkunasta olivat välillä huikeat! Valitettavasti ilma kirpistyi kylmemmäksi kun kaupunkia vaihdoimme, joten takin kaulukset sai nostaa pystyyn iltakävelyllä. Ehkä tekee hyvää totutella hiljalleen kylmeneviin ilmoihin kun paluu Suomeen kuitenkin koittaa muutaman viikon päästä. Granada vaikuttaa oikein mukavalta kaupungilta ja tulemme varmasti viihtymään täällä. Katutaide ja kapeahkot kujat ehtivät jo ihastuttaa ja mieli halajaa tutkimaan lisää tätä kiehtovaa ympäristöä.
LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?
Kerropas mitä mieltä sinä olet!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogissa nyt
Blogi on tauolla.
Suositeltu artikkeli
Mallorcan luonto lumoaa
Vietin ystäväni ja matkabloggaaja Saanan kanssa viisi vuorokautta Mallorcalla marras-joulukuun taitteessa. Olimme molemmat saarella ensimm...

ARKISTO
TOP-BLOGIT 2015

0 kommenttia