CURIOUS FEET

Viime viikolla kävin Turussa ja tein jotain hauskaa. Suuntasin nimittäin Flowparkkiin!

Flowpark on seikkailupuisto, jossa hauskuus tapahtuu puiden välillä olevilla radoilla. Osa näistä radoista on siis melkoisen korkealla maanpinnasta ja se jo itsessään tuo ylimääräisiä sydämentykytyksiä mikäli sattuu olemaan edes lievästi korkeanpaikankammoinen. Ratoja on kuitenkin erilaisia ja ne on merkitty värein niiden helppouden mukaan. Vihreä on helpoin, musta vaikein ja välissä on siniset ja punaiset radat. 

Puistossa viihtyy kaikenikäiset. Ratoja on niin pikkuisille kuin meille vähän vanhemmillekin. Itse olin kahden siskoni ja toisen siskoni miehen kanssa kiipeilemässä. Hauskaa hommassa tosin se, että ne meitä paljon nuoremmat, noin 7-12-vuotiaat, näyttivät olevan niillä samoilla radoilla kuin kotonaan joissa meitä välillä vähän pelottikin. Kun kiipeilyyn ei ole tottunut niin varsinkin alkuun sitä kyllä jännitti. Muutaman tunnin jälkeen homma meni jo paljon letkeämmin. 

Puisto on kivasti tehty, se on vehreä ja sijaitsee melko hyvällä paikalla. Keskustaan on matkaa joitakin kilometrejä, mutta bussit, pyörä tai omat jalatkin kantavat perille asti mikäli autoa ei ole.

Muutamia miinuksia löytyy puiston palveluista, joita ei juurikaan ole. Puistossa puuttuvat ruokapalvelut sekä lokerot tavaroille. Alueen välittömässä läheisyydessä on kuitenkin ostoskeskus. Puistosta ei saa poistua kiipeilyvarusteiden kanssa, mutta alueelle on kuitenkin vapaa pääsy. Sisäpuolella on vain pikkuinen kioski, josta voi ostaa karkkia, sipsiä ja limua. Lisäksi siellä pystyy täyttämään vesipulloa. Toki puistoon voi ottaa omat eväätkin. Tavaroitaankin voi säilyttää infon luona tai niitä voi halutessaan kantaa mukana, mutta mikäli puistossa on paljon porukkaa niin kätevin vaihtoehto asiakkaille olisi ne lokerot. 

Puistossa vierailuun kannattaa varata ainakin pari tuntia aikaa. Me viihdyimme alueella noin neljän tunnin ajan, mutta Flowparkin sivujen mukaan jotkut innokkaimmat kiipeilevät puissa vaikka koko päivän.

Ihana pitkä, kuuma heinäkuu. Kaltaiselleni vilukissalle nämä helteet ovat herkkua ja luksusta, joten olen nauttinut jokaikisestä hikipisarasta ja auringonsäteestä. Kämpässä on kuuma, autossa on kuuma, ulkona on kuuma ja se on mahtavaa.

En ole malttanut istuskella koneen ääressä juuri lainkaan, netissä surffailut olen hoitanut kännykän voimin. Tiedossa on tulevinakin viikkoina paljon ulkoilmaelämää, joten en usko surffailutahdin tästä ihan heti nopeutuvan. Ei siis kannata ihmetellä jos blogissa on vähän hiljaisempaa.

Tampereella on kaikenlaisia tapahtumia ja muuallakin Suomessa riittäisi tekemistä! Parhaillaan Tampereella on käynnissä Kukkaisviikot ja tulevana viikonloppuna kaupungin valtaa Blockfest, hiphop -festivaalit. Aion olla mukana molemmissa tavalla taikka toisella. Lisäksi haluan jatkossakin nauttia Suomen luonnosta nyt kun se on parhaimmillaan sekä matkustella lisäksi täällä Etelä-Suomessa minkä jaksan ja kerkeän. Kävin viime viikolla Turussa Flowparkissa ja siitä kerronkin pian.

On tämä Suomen kesä vain niin upea. Nauttikaa tekin siitä nyt täydellä teholla kun se antaa parastaan!

Kävin taas hiljattain Vapriikissa. Vapriikki on museokeskus Tampereen keskustassa, mukavalla paikalla kosken vierellä.

Vapriikki pitää sisällään useamman näyttelytilan ja sen monipuolisuutensa vuoksi suosittelenkin paikkaa yleensä ensimmäisenä kun Tampereen museoista tulee puhe. Vapriikin pysyviin näyttelyihin kuuluvat muun muassa jääkiekkomuseo, jota henkilökohtaisesti pidän tylsänä, mutta lajiin rakastuneille se tarjoaa varmasti enemmän, sekä kenkämuseo, missä kerrotaan suomalaisen kengän tarina. 

Mielenkiintoisimmat pysyvistä näyttelyistä ovat ehdottomasti Tampereen historiaan keskittyneet näyttelyt Tampere 1918 sekä Tammerkoski ja kosken kaupunki, joiden kautta pääsee hyvin sukeltamaan kaupungin historiaan. Näiden näyttelyiden voisin sanoa olevan pakollinen vierailukohde ainakin kaikille kaupunkiin muuttaneille.

Olen itse nähnyt pysyvät näyttelyt moneen kertaan, joten yleensä Vapriikissa ollessani käyn ne vain pikaisesti läpi tai ohitan ne kokonaan. Keskitynkin nykyään vaihtuviin näyttelyihin enemmän ja käyn museossa silloin kun kiinnostava näyttely saapuu museon tiloihin. Tällä kertaa menin paikan päälle Afroditen perässä.

Afroditen valtakunnassa tunnelmallinen musiikki sai heti rauhoittumaan ja keskittymään näyttelyyn. Vierailuni ajankohtana museossa oli rauhallista, mikä oli loistava juttu. Näyttelyssä on esillä paljon erilaisia hajuvesipurkkeja, koruja ja patsaita, mutta mielenkiintoisinta oli silti näyttelyn seinillä oleva kerronta. Niissä kerrottiin muun muassa millainen merkitys kaunistautumisella, rakastumisella ja kuolemalla oli antiikin aikana. 

Kiersin katsomassa myös Vuoden luontokuva 2013 -näyttelyn pikaisesti, koska olin nähnyt näitä upeita kuvia jo aiemmin. Toiset kyllä osaa! Ihailen taitoa valokuvata kauniita luontokuvia ja erityisesti tilannekuvat eläimistä ovat iloa silmälle. Kuvia voi käydä katsomassa myös kilpailun kotisivuilta.

Vapriikkiin on muuten ilmainen sisäänpääsy perjantaisin kello 15-18!

Se ei kuitenkaan koske Afroditen valtakunta -näyttelyä. Afroditen valtakunta on nähtävillä 19.10.2014 saakka ja Vuoden luontokuva 2013 on nähtävillä 10.8.2014 saakka. Syksyllä Vapriikissa avautuu Postimuseo ja silloin pääsee katsomaan Salaisuuksin suljettu - kirjeiden Tom of Finland -näyttelyä. Entisenä ahkerana kirjeenvaihtajana sekä myös postin työntekijänä olen melkoisen innoissani menossa syksyllä katsomaan miltä uudessa Postimuseossa näyttää!

Kävin maanantaina Porissa. Kerta ei ollut ensimmäinen, olen kaupungissa ennenkin käynyt ja siihen jo vuosia sitten ihastunut. Kului kuitenkin kauan ennen kuin kohtasimme jälleen. Ja millainen kohtaaminen se olikaan!

Että Pori on soma! Lämmin ja suorasanainen. En tiedä johtuiko se Jazzien tuomasta tunnelmasta, kesän lämmöstä, omasta fiiliksestäni vai ovatko porilaiset tosiaan niin mukavaa sakkia! 

Olen aina Porissa ollessani saanut ilon tavata siellä ystävällisiä ihmisiä. Tälläkin kertaa puhelin mukavia satunnaisen koiran ulkoiluttajan kanssa, ihastelin mummelin kanssa puistossa olevia upeita penkkejä ja kukkaistutuksia ja sain ohikulkevalta herrasmieheltä vinkkejä minne minun kannattaisi suunnata seuraavaksi katutaidetta kuvailemaan. Eivätkä nämä olleet lyhyen visiittini ainoita uusia tuttavuuksia, koko kaupunki tuntui olevan nauravaisella ja puheliaalla tuulella. Pori tottavie sai minut iloiseksi!

Ihmisten lisäksi ihastelin kauniita rakennuksia. Niiden suhteen kaupunki on ihana. Väriä löytyy sieltä täältä. Ja katutaidettakin näytti olevan tarjolla. Ei runsaasti, mutta jonkin verran. Melko kantaaottavaa sellaista vieläpä. Keskustan kävelykadun kuppilat ja torin edulliset kikkarit olivat myös viihtyisiä. Yyterin upeista hiekkarannoista puhumattakaan, mutta sinne asti en tällä reissulla mennyt.

Viime vuonna melkein laitoin porilaiseen kouluun hakemuksen menemään, mutta lopulta valitsin Jyväskylän. Vaikea sanoa olisiko Pori-ihastukseni jatkunut jos olisin siellä asunut ja arkea elänyt. En kuitenkaan kaupunkiin muuttanut, joten saanpahan edelleenkin leijua pilvilinnoissani ajatellen, että Pori se vaan on ihana ja ainutlaatuinen.

Me siis lähdemme ensi vuoden alussa vajaaksi kolmeksi viikoksi Floridaan!! 

Joskus unelmat muuttuvat vuosien varrella, tulevat voimakkaammiksi tai haalenevat hiljalleen. Unelmillahan on tapana muuttua meidän mukana. Joskus joku haave, joka on pitkään ollut mielessä, haalenee olemattomiin, koska se ei enää vuosien päästä tarjoakaan ns. uudelle minälle enää mitään kummempaa. Ja se jos mikä on kannattavaa, että kyselee itseltään säännöllisin väliajoin, että miksi jotain asiaa haluaa kovasti. On enemmän kuin okei, että päästää irti asioista, jotka roikkuvat mukana tavan vuoksi.

Kaikkia matkusteluun liittyviä unelmiani pidän hyvin realistisina, joko nyt tai tulevaisuudessa. Ne ovat sellaisia, että ne ovat joskus helpostikin saavutettavissa; senkus ostaa liput, pakkaa repun ja lähtee matkaan. Haaveilipa sitten vuodesta Australiassa, maailmanympärireissusta, pyöräilystä Euroopan ympäri tai kävelystä Kiinan halki, niin kaikki nämä ovat sellaisia, että niihin ei tarvita minkään alan erityistuntemusta tai lottovoittoa. Varsinkin nykyään, kun internet ja matkustelemisen halpuus ovat tehneet matkustelemista huomattavasti helpompaa kuin ennen, on suurin osa maailmasta saavutettavissa pienellä suunnittelulla.

Olen haaveillut Espanjassa asumisesta, reppureissaamisesta Kaakkois-Aasiassa, yksin matkustelemisesta ja siskoreissusta Disneylandiin. Olen haaveillut talvien viettämisestä ulkomailla, Suomi-roadtripeistä ja ystävien kesken tehdyistä bilematkoista. Olen haaveillut paratiisirannoista kumppanin kanssa, telttailusta kansallispuistoissa ja seikkailuista Berliinissä. Paljon olen ehtinyt elää unelmiani, mutta maailma ja elämä on niin äärettömän mielenkiintoista, joten haaveita riittää kyllä vuosikymmeniksi eteenpäinkin. Ja se on ihanaa!

Ajattelin paljastaa muutamia haaveitani tulevaisuudelle. Haaveita on tietysti enemmänkin eivätkä nämäkään ole minkäänlaisessa tärkeysjärjestyksessä.



Narulelu maailmalla-blogia kirjoittava Elina paljasti vähän aikaa sitten, että he lähtevät toteuttamaan haavettaan safarista Afrikassa (ovat muuten toteuttaneet ennenkin niin huikeita unelmamatkoja että!). Kenenpä luonnosta pitävän ihmisen haave ei olisi safari Afrikassa? Unelma on siis joillain lailla ihanan kliseinen ja kyllä, minäkin haaveilen siitä.

Aloin haaveilla Etelä-Afrikasta lapsena luettuani maan historiasta ja Mandelasta, safarista taas luontodokkarien innoittamana, mutta olen ajatellut toteuttavani tämän haaveen "sitten joskus". Tämä haave on kuitenkin alkanut elää uudelleen kun alkuvuonna Espanjassa ollessamme keskustelimme kumppanini kanssa siitä, että luonto ja eläimet voisivat olla suuremmassakin osassa matkojamme. Etelä-Afrikka siis kiinnostaa paljon, joten jossain vaiheessa on ne liput ostettava ja lähdettävä tuohon suuntaan vaikkapa kuukaudeksi. Mieluummin lähivuosien aikana, eli ennemmin eikä myöhemmin.


Pakkomielle voisi olla oikea sana kuvaamaan kiinnostustani Saksaa kohtaan. Viime vuosien aikana olen pistäytynyt maassa useasti, mutta viipynyt vain lyhyen hetken. Saksassa on helppoa piipahtaa, mutta oikeasti haluaisin samantien mennä sinne useammaksi kuukaudeksi, joten jo sitä haaveilemaani Berliinin visiittiä oli vaikeaa suunnitella, koska viikko tuntui niin turhan lyhyeltä. Ja olihan se, mutta koska tämä ei ole sellainen pakkohetinyt - haave, niin voisin hyvinkin tulevien vuosien aikana lomailla maassa enemmänkin viikkoa kerrallaan. Asumaan sitä ehtii sitten myöhemminkin, en näe tätä sellaisena juttuna, mikä olisi pakko kokea nuorena.


Jos mietin mikä oli lapsena suurin haaveeni kaikista, vastaus olisi ollut lentäminen. Saatoin maata kesäisin nurmikolla haaveillen, että voisin vain nousta ilmaan ja kävellä talomme katolla, lentää puiden latvojen ylitse lintujen lailla ja lentää maailman ääriin. Lapsellinen haaveeni ei ole mihinkään muuttunut, vaikka siihen on tullut ehkä hieman realismia.

Mikä parasta, viime vuosina olen lehdistä saanut lukea, että lentoreppuja on jo kehitelty eteenpäin ja Uudessa-Seelannissa niitä pian myydäänkin kuluttajille!! En aio olla ensimmäisten joukossa siipiä itselleni ostamassa, mutta miettikääs nyt! Maailma kehittyy niin nopeasti, että parinkymmenen vuoden päästä saatan jo toteuttaa suurta unelmaani ja lentää kaupungista toiseen! Vaikka sitä lapsena tuli haaveiltua kaikenlaisista asioista, niin sitä tiedosti kuitenkin sen, että linnuksi ei voi muuttua. Joten en osannut kuvitella silloin, että joskus minä ihan oikeasti saan siivet ja nousen lentoon!

Laskuvarjohyppääminen oli myös vuosikausia haaveeni. Toteutin unelmani kolme kesää sitten.

Ensi talvena (ja mahdollisesti jo ennen sitä) toteutamme kauempana maapallolla olevan haaveen, joka on saanut odottaa toteuttamistaan jo joitakin vuosia. Siitä lisää parin päivän päästä!

Pispala on kahden järven välissä oleva idyllinen kaupunginosa puutaloineen ja lukuisine portaineen. 

Pispalaa kehuu moni Tampereen kauneimmaksi paikaksi ja niihin kehuihin on helppoa yhtyä. Ensimmäisen kerran menin paikalle heti Tampereelle muutettuani kouluni järjestämällä kiertoajelulla, jonka aikana kävimme katsomassa Tampereen tärkeimpiä ja kauneimpia paikkoja. Muistan vieläkin hämmästykseni kun ajattelin, että voiko Suomessa todella olla tällaista! Värikkäitä taloja, suloisia pihoja, korkeuseroja ja niin paljon rappusia, joiden varrella kasvaa pitkää heinää ja pusikkoa sekä metsämansikoita.

Ihastukseni ei ole vuosien saatossa väljähtänyt. Pispala on kaunis. Se on värikäs, omalaatuinen ja luonto on siellä läsnä, vaikka keskustaankin on lyhyt matka. Siellä käveleminen on aina kuin pieni, rentouttava miniloma.

Pispalassa käyn silti melko harvoin. Nykyään vain pari kertaa kesässä. Suosittelen sitä aina kaikille Tampereen kävijöille, mutta alue vaatii oman aikansa. Itse liikun Pispalassa mieluiten kävellen - tämä lukuisten portaiden ja korkeuserojen takia. Alue on kuitenkin ensikertalaiselle laajan tuntuinen, joten autolla tai pyörällä liikkuminen voi olla vaivattomampaa. Liikuit miten tahansa, mikäli viivyt Tampereella päivänkin, harkitse sitä, että annat Pispalalle pari tuntia. Hulppeiden talojen ja järvimaisemien ihailun jälkeen siirtyminen munkkikahveille Pyynikin näkötornille, toiselle ikisuosikkipaikalleni, on kätevää. Myös laskeutuminen alas ja lyhyt patikointi Pyynikin uimarannalle on hyvä vaihtoehto kuumana kesäpäivänä.

Mikäli haluat päästä paikalle nopeasti ilman autoa tai pyörää, ota bussi numero 15 Tampereen keskustasta. Matkassa ei mene reilua kymmentä minuuttia kauempaa.