Tulevan syksyn suunnitelmia

Elokuu vetelee viimeisiään ja syksyn tuloa ei voi estää. 

Eikä sillä, että haluaisinkaan. Nyt alkaa ihana pimeyden, keltaisuuden ja tapahtumien aikakausi, johon lähden joka vuosi innolla mukaan. Rakastan muutoksia ja Suomen vaihtelevat vuodenajat tarjoavat juuri sitä. Sen lisäksi, että syksyllä saadaan nauttia kynttilänvalosta, sateista ja erivärisistä lehdistä, joita haluaisin joka vuosi hamstrata varastoon, on syksy myös tapahtumien aikaa.



Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella järjestetään Urbaanit asumismessut, jotka tarjoavat vähän mielenkiintoisemman tavan kurkistella toisten ihmisten asumisratkaisuihin. 

Näillä asumismessuilla keskitytään ekologisiin ratkaisuihin ja messuilla pääsee esimerkiksi kurkistamaan miten kimppakämpässä elellään. Miten hauska idea! Vaikka en itse juuri sisustelua harrasta, niin pienet asunnot ja erilaiset yhteisöllisyyttä ja ekologisuutta korostavat ratkaisut kiinnostavat kovasti. Olen myös utelias ihminen varsinkin mitä tulee persoonallisimpiin asuntoihin ja rakennuksiin. Saa nähdä pääsenkö itse paikan päälle, mutta ideana tämä kuulostaa hienolta!

Tampereella järjestetään myös perinteisesti Tampereen päivä ja silloin ohjelmaa on koko viikonlopun.

Tampereen päivänä juhlitaan kaupungin synttärijuhlia erilaisin tapahtumin. Tätä olen odottanut useimpina vuosina kovasti ja toivon mukaan pääsen tälläkin kertaa osallistumaan joihinkin tapahtumiin. Toki nyt monet kerrat paikalla olleena monet tapahtumat alkavat olla jo nähtyjä, mutta se ei estä hauskanpitoa. Viime vuonna lauantaina kävin esimerkiksi Vakoilumuseossa ja Tallipihalla ja sunnuntaina Varalan urheiluopistolla. Tänä vuonna tapahtumia on lauantaina 4. lokakuuta ja sunnuntaina 5. lokakuuta. Mikäli siis suunnitelmissa on viikonloppu Tampereella, niin kannattaa ajoittaa se lokakuun alkuun.

Syksyn tullen stand up -keikat heräävät myös kesäuniltaan ja naurulihaksiaan pääsee harjoittamaan useammassakin paikassa.

Tampereella stand uppia pääsee kuulemaan nykyään onneksi jo useammassa klubissa. Yksi säännöllisesti stand upia tarjoavista paikoista on Musiikkiteatteri Palatsi. Mikäli kuitenkin haluaa samalla reissulla kuunnella useampaa koomikkoa, niin suosittelen lämpimästi Naurupommia, mikä järjestetään syyskuusta lähtien Ukko Nooassa.




Minulle tämä syksy on muutosten aikaa. Tulen tulevana syksynä viettämään tavallista enemmän aikaa Jyväskylässä opintojeni parissa, mikä tarkoittaa sitä, että Tampereella olen harvemmin. Olen tästä enimmäkseen hyvin innostunut, on virkistävää viettää aikaa siellä asuvien ihmisten parissa ja tutustua kaupunkiin paremmin. Toisaalta voin uskoa, että joinakin pimeinä syksyn iltoina tulen potemaan koti-ikävää Tampereelle täällä asuvien läheisten luokse. Syksy on kuitenkin ohitse aina nopeasti, joten koetan ottaa tästä ajasta kaiken mahdollisen irti.





Syksylle on luvassa kuitenkin myös jotakin ekstrakivaa. Varasimme lokakuulle siskoreissun Budapestiin! 



Kävin Budapestissa ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran kaksi vuotta sitten syksyllä ja ihastuin kaupunkiin suuresti. Olin sillä matkalla yksin ja kaikki kaupungissa tuntui osuvan kohdalleen. Tiesin jo ensimmäisenä päivänäni Budapestissa, että tulen palaamaan kaupunkiin uudelleen ja nyt sen aika vihdoin koittaa. Pääsen rakkaiden siskojeni kanssa kulkemaan kaupungin katuja muutaman päivän ajan. Kaikki suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta Budapestissa kyllä riittää tekemistä!


Suomen kesä

Kesä ei lopu ihan vielä, vaikka syksyn merkkejä onkin jo kovasti tuulessa ja sateessa.

Täällä katoksen alla pidellään sadetta. Ei tarvi yksin olla, onhan seuranani suloinen siili.
Elämänviisauksia Tampereen kadulla
Keskustorilla nyt: Elias Kaskinen ja Päivän sankarit!! Kaunista musiikkia <3
Kesä, ystävät <3 ja herkuttelu! Ja roadtrip minibussilla sukulaisiin. Viikonlopun ilonaiheitani!
'Eikö oo ihana penkki', kysyi mummo minulta äsken. No on!!! Viisauden penkki Porissa <3 "Elämä on ihanaa. Onni löytyy edestäpäin. Jos välität jostain, välitä siitä todella. On oikeus nauttia hetkestä. Älä lue historiaa vaan tee sitä. Anna mielikuvituksellesi siivet."
Vanhoissa pikajunissa on tunnelmaa.. Pitää myöntää, että olin kyllä tyytyväinen kun nämä viime syksynä TRE-JKL reitillä korvattiin uudemmilla junilla, joissa on pistorasiat, pöytätilaa ja puhtaat ikkunat. Mutta nyt ei tarvi työskennellä, niin vanha tyyli käy vallan hyvin :D. Nähdään pian #Turku!


Minulle kesä loppuu aina elokuun viimeiseen päivään oli sää mikä tahansa. Hiljalleen on silti alkanut mieli kääntyä kohti syksyä ja siellä odottavia askareita. Tälle elokuulle ja kesälle on kuitenkin tiedossa vielä ainakin yksi matka!

Viikon päästä nousemme taas Onnibussin kyytiin ja suuntaamme muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Keväisellä Helsingin reissulla vannoin, että kaupunkiin on tultava taas kesällä, jolloin kaikki kaupungit Suomessa ovat parhaimmillaan. Muutama reissu Helsinkiin on takana, mutta viimeinen visiitti on vielä edessä. Tällä kertaa luvassa on kaupungilla kiertelyä, rakkaan siskoni tapaamista ja hauskanpitoa ystävien kanssa. Mukava ja todennäköisesti ikimuistoinen lopetus tälle kesälle.

Vattupuskia yksinäisen polun varrella. Herneet, pehmisjäätelö, metsämansikat, mustikat ja vadelmat - mitä muuta sitä kesällä tarviskaan syyä :D Summer <3
Mulle tuli tästä näkymästä ihan Uusi-Seelanti ja hobittivibat.. "Mökit" oli kuiteski melko isoja. Tuuli ihan perkuleesti, mutta toi aurinko osas onneks lämmittää tänään niin ihanasti <3
Metsänneito
Camping in Finland


Kesä on ollut tapahtuma- ja tunnerikas. Kuluvat kuukaudet ovat saaneet minut kyseenalaistamaan monia asioita uudelleen, keväällä kun sellaiseen ei juuri aikaa jäänyt. Uteliaisuus milloin mitäkin asiaa ja matkakuume milloin mitäkin maailmankolkkaa kohtaan on ollut korkealla, mutta yksi asia on ja pysyy. Suomen kesä on aina kaunis ja kokemusrikas!

Kesässä parasta on valoisuus. On ihanaa tulla kotiin iltamyöhäisellä auringon vielä ollessa ylhäällä. Tai herätä aamun toimiin aurinkokellon herättämänä. Eikä näissä säissäkään minun mielestäni valittamista ole ollut. Välillä sataa ja ukkostaa, välillä porottaa kuumasti. Molempi parempi.

Vaikka olen kesän ystävä, en jätä sitä koskaan taakseni haikein mielin. Vaikka Suomen kesä on ainutlaatuinen, niin aurinko ei ole koskaan kuin lyhyen lentomatkan päässä. Ja keltainen syyskuu on vähintään yhtä kaunis kuin Suomen kesä.

Hyvää yötä kesä.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kyseessä on kansainvälinen tempaus ja Suomessa sitä vetävät Satu Destination Unknown - blogista, Nella Kaukokaipuu - blogista ja Veera Wanderlust Expert - blogista. Ohjeet voit lukea täältä.

Minut löytää Instagrammista nimimerkillä curiousteea.


Tunti Turussa

Heinäkuussa kävin Turussa flowparkkailemassa. Seikkailupuiston lisäksi ehdin tehdä kaupungissa pari lyhyttä kävelylenkkiä. 



Kovinkaan paljoa en siis ehtinyt kiertelemään, mutta kivahan se oli pitkästä aikaa käyskennellä kaupungin kaduilla. Harmi etten ollut varannut enempää aikaa Turulle. Olin sen tosin tehnyt tietoisesti, ajatellen Flowparkin vievän voimani, mutta lopulta olisin jaksanut kierrellä kaupungissa muutaman ylimääräisenkin tunnin. 





Kesäinen Turku on kaunis. Erityisesti värikäs ja monimuotoinen arkkitehtuuri pistää silmään. Aurajoelle en edes ehtinyt kuin ohimennen, mutta edellisillä vierailuilla olen viihtynyt sen varrella hyvin. Olen käynyt Turussa silloin tällöin, mutta useimmiten ohikulkumatkalla. Aikaa on tällöin ollut käytettävissä vain muutama tunti tai korkeintaan puolikas päivä. Turun satamasta tuli joskus lähdettyä hauskoihin seikkailuihin. Nähtäväksi jää lähdetäänkö tulevalle Floridan reissullekin Turun satamasta, Tukholmaan kun on tarkoitus mennä tavalla taikka toisella.



Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kyseessä on kansainvälinen tempaus ja Suomessa sitä vetävät Satu Destination Unknown - blogista, Nella Kaukokaipuu - blogista ja Veera Running With Wild Horses - blogista. Ohjeet voit lukea täältä.

Minut löytää Instagrammista nimimerkillä curiousteea.


Kosken väärällä puolen: kävelylenkki Tampereella

Tampereen keskustan ja kaupungin jakaa Tammerkoski. 

Monet tamperelaiset mieltävät itsensä joko itä- tai länsitamperelaiseksi ja joskus sitä voi kuulla leikkimielistä kiistelyä siitä kummalla puolella on parempi asua. Vaikka nyt ei ole kyseessä suurkaupunki, niin Tampereellakin on yllättävän helppoa oleskella vain toisella puolella koskea suurimman osan ajastaan jos asiaa keskustaa pidemmälle ei toisen puolen juuri ole.




Vaikka itse olen enemmän viihtynyt Tampereella idässä, niin otsikon ei ole tarkoitus väheksyä länsipuolta, josta aion tässä kirjoittaa. Otsikon tarkoitus on vain leikkisästi johdattaa teidät teidät oikean puolen sijasta vasemmalle. Nyt keskityn vain lyhyen matkan päässä keskustasta oleviin paikkoihin. Voisin melkein jopa sanoa, että Pispalan ja Pyynikin seutu on mielenkiintoisinta osaa Tampereen keskustan lähialueista ja siksi uskon matkailijoidenkin viihtyvän siellä itäpuolta paremmin.

Kuva Google Maps

Kosken läntisellä puoliskolla sijaitsee esimerkiksi kaikissa matkaoppaissakin suositeltu Pyynikin näkötorni. Se on paikka minne olen itsekin usein vienyt Tampereelle tulevia tuttaviani, koska tornista on huikeat näkymät Tampereen kaupungin yli, torni on kivalla paikalla metsän ympyröimänä ja lisäksi tornin kahvilasta saa herkullisia munkkeja, joiden perässä moni matkustaa pidemmältäkin.




Tornissa vierailun jälkeen on kätevää laskeutua portaita alas ja ottaa nokan kohti Pyynikin uimarantaa, mikä on kivenheiton päässä. Tämä on se uimaranta Tampereella, minne porukkaa kokoontuu kauempaakin. Kuumana kesäpäivänä hiekkaranta ja iso nurmialue on tulvillaan auringonottajia. Rannalla on pari kahvilaa palvelemassa janoisia ja lisäksi Pyynikin kesäteatteri on täällä.



Pyynikin uimarannalta pääsee kätevästi jatkamaan matkaa kohti Pispalaa, josta kirjoitin aiemmin. Moni pitää Pispalaa Tampereen kauneimpana asuinalueena ja se on myös yksi omista suosikkipaikoistani Tampereella. Kauniit puutalot, alueen korkeuserot ja kahden järven läheisyys tekevät alueesta idyllisen ja se on sen takia loistava paikka kävelyretkelle. Paikan päällä voi myös liikkua kätevästi pyörällä tai autolla ja kulkea kapeita teitä ristiin rastiin. Kuuluisat Pispalan portaat sijaitsevat tietysti myös täällä.

Lisäksi Pispalasta löytyy paljon hylättyjä rakennuksia ja graffiteja. Tunnetuin hylätty rakennus on vanha tulitikkutehdas. Alueella on kuitenkin enemmänkin hylättyjä rakennuksia kuten vanhoja asuinrakennuksia, joita on kiehtovaa käydä tutkimassa. Pispala on Tampereella melko boheemissa maineessa, siellä on monia taiteilijoitakin asunut. Hulppeiden asuntojen ja loistavan sijaintinsa takia se on kuitenkin kallis alue asua.





Pispalan alueella on lisäksi avattu uudelleen uittotunneli, mikä myös kiinnostaa ihmisiä. Vuonna 1968 valmistunut tunneli oli suljettuna yli 40 vuotta ja sitä ei koskaan otettu käyttöön. Lähes 300 metriä pitkä tunneli avattiin uudelleen vuonna 2013 veneilijöille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Uittotunneli on mukava vierailukohde, tunnelissa on kuumana kesäpäivänä mukavan vilpoista ja Näsijärven puoleisessa päädyssä on soma kahvila, mistä voi ostaa lettuja ja hengähtää.







Tällä seudulla on mielestäni mielenkiintoisinta ja kätevintä liikkua kävellen. Jos kuitenkin haluaa käydä vain Pispalan uittotunnelilla, niin Pyhäjärven puoleiselle suuaukolle pääsee kätevästi bussillakin. Ainakin bussit 11, 13, 17 ja 29 kulkevat paikan päälle ja pysähtyvät Pispalantorilla. Pispalantorin pysäkiltä pitää kävellä suoraan muutama kymmenen metriä, ohittaa teatteri Mukamas ja ylittää sen jälkeen tie. Tien toiselta puolelta laskeutuu polku alas uittotunnelin aukolle.

Mikäli haluat Tampereella vuokrata pyörän, niin edullisin vaihtoehto lienee ottaa alleen Citybike, jonka kanssa kaupunkia pääsee tutkimaan 10 euron (+ 40 euron pantti) rekisteröitymismaksulla. Bussilla enemmän matkustaville suosittelen matkailijalippua, jonka voi ostaa 6,50 eurolla vuorokaudeksi. Lippu siis maksaa itsensä takaisin jo kolmen matkan jälkeen. Lisävuorokausi maksaa 4 euroa.