Junamatkailu on kiehtovaa ja rentouttavaa. Usein pitkätkin junamatkat menevät nopeasti, koska junassa on aikaa. On aikaa istua paikallaan maisemia katsellen, aikaa lukea kirjaa, aikaa tehdä ristikoita, aikaa pohtia syntyjä syviä. 

Matkustimme Karlsruhesta Berliiniin ja takaisin junalla. Menomatkan kuljimme yöjunalla, joka puksutti reilussa kahdeksassa tunnissa eteläisestä Saksasta Berliiniin. Suurin osa siitä ajasta meni nukkuen. Kokemus oli oikein mukava. 





Meillä oli makuupaikka kuuden sängyn hytistä. Sänkyjä oli kolme päällekkäin ja meillä oli ala- sekä keskipaikka. Tilaa ei ollut ruhtinaallisesti, toisin kuin yläpedeillä, joilla matkustaneet pystyivät jopa istumaan suorassa, mutta kyllä se tila meille riitti. Jokainen matkustaja sai itselleen lakanan, tyynyn ja peiton, joiden avulla sitä tulikin sitten koisattua oikein makoisasti koko yö.

Aamulla heräsin virkeänä ja valmiina päivän tohinoihin. Junan emäntä tuli herättämään ihmisiä noin tuntia ennen Berliiniin saapumistamme ja ne nousivat ketkä halusivat. Vähän ajan päästä tultiin myymään kahvia, mutta me päätimme nauttia omat kupposemme vasta asemalla. 

Berliiniin päästyä mieli oli loistava. Jostain syystä nukkumiseen liittyvät asiat tekevät minut usein erikoisen onnelliseksi. On ihanaa nukkua jossakin muussa kuin omassa sängyssä ja saada loistavat yöunet. Itseasiassa hyvin monet matkamuistonikin koskevat nimenomaan öitä, joita olen jossain viettänyt; telttaretket Suomen kesässä, autossa nukkuminen Floridan tähtitaivaan alla, budjettireissuilla vietetyt yöt Lontoon puistossa yhden tietyn puun alla, teltassa koisimiset Italian Sardiniassa, auringonpaisteeseen ja merimaisemaan herääminen Thaimaan lämmössä. Ja lisäksi lukuisat lepohetket junissa tai busseissa ympäri maailmaa, kuten viimeksi Berliinin reissullamme.






Paluumatkan Berliinistä Karlsruheen taitoimme kello kolmen junalla, joten ehdimme ensimmäiset tunnit katsella maisemia junan ikkunasta. Katsottavaa niissä riittikin. Seurasin välillä kartalta missä päin liikumme, jos sitä joskus vaikka autolla menisi näiden maisemien ohitse ja pysähtyisi tutkimaan kaikkia niitä rakennuksia, hylättyjä taloja, peltoja ja kyliä, jotka nopeasti junalla ohitimme... 

Juna oli alkumatkasta täynnä, mikä hetken harmitti. Mielikuvissani kun olin ajatellut meidän reissaavan puolityhjässä vaunussa, omassa rauhassamme. Muutaman pysäkin päästä vieressä istuvat herrat nousivat ylös, huikkasivat heipat ja lähtivät omille teillensä, joten me saimme onneksi taas enemmän tilaa. Monta tuntia matkasta meni myös opiskellen, koska sen lisäksi, että juna soveltuu loistavasti leppoisaan ajanviettoon, sopii se myös yhtä hyvin tehokkaaseen opiskeluun. 

Pahoittelut, että kuvituksena on vain kuvia Berliinin asemalta. Kamera pysyi repussa junamatkojen ajan.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

8 kommenttia:

  1. Jo pelkkä otsikkosi nosti lämpimät reilausmuistot mieleen! Junalla matkustaminen on todella mahtavaa ja erityisesti yksin matkatessa paras reissausmuoto. Oikein jo innolla odottelen huomista parin tunnin pätkää Münchenistä työviikon jälkeen ystävien luokse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Milla! Olen samaa mieltä, junalla matkustaminen on todella hauskaa. Mutta oi että miten kiva reissu sulla on meneillään :). Saa nähdä josko itsekin suuntaan Müncheniin ensi viikolla, kovasti kaupunki kiehtoo. Mukavaa reissua!

      Poista
  2. En ole lainkaan matkustanut Saksassa junalla, joten minkä hintaista junailu on siellä? Onko mitään tarjouksia, kuten meillä VR:llä nykyään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalihinnoilla hyvin kallista. Erilaisia tarjouksia kuitenkin löytyy, mutta niitä pitää osata/jaksaa etsiä Bahn.de sivustolta. Jos on useampi ihminen matkassa, niin matkustaminen halventuu yleensä heti. Esimerkkinä Frankfurtin lentokentältä Karlsruheen maksoi yhdeltä hengeltä 19 euroa, mutta kahdelta 29 euroa. Sama oli junalippujen kanssa Berliiniin, toinen henkilö maksoi vain vähän enemmän lisää.

      En ole vielä löytänyt mitään superhalpoja junalippuja, kuten Suomessa jatkuvasti. En ole tosin hirveästi paneutunutkaan aiheeseen :). Saksassahan on useampia halpabussiyhtiöitä, joiden sivut ovat niin helppoja käyttää ja hinnat edulliset, että suosittelen aluksi vilkaisemaan nämä: Meinfehrnbus sekä Megabus (plus Eurolines). Lisäksi Bla Bla Car kannattaa katsastaa mikäli kimppakyydit kiinnostavat!

      Esim. bussikyyti Karlsruhe-Stuttgart on normihinnalla 5 euroa kun taas juna maksaa 19 euroa. Näin lyhyellä välillä ajansäästö junassa on vain 0-20 minuuttia, joten valitsisin itse ehdottomasti bussin tälle reitille.

      Poista
    2. Deutsche Bahnilla on olemassa sellaiset liput kuin Schönes-Wochenende, joka käy koko Saksaan viikonloppuisin hitaimmissa/paikallisissa junissa.

      http://www.bahn.de/p_en/view/offers/national/regional/schoenes-wochenende-ticket.shtml

      Sekä joka osavaltiolla on oma Länderticket, joka on vähän eri hintainen jokaisessa osavaltiossa. Tälläinen lippu on voimassa esim. ma-pe klo 9-3 asti seuraavaan aamun eli esim. 23€ ehtii varmaan lähikaupungissa käymään. Näissä on myös se, että mitä enemmän ihmisiä tulee mukaan, niin lipun hinta halvenee, esim. Bavariassa (johon München kuuluu) kolme henkilöä matkustaa 33€:lla. Tämä lippu käy vain paikallisissa eli hitaammissa junissa (eli ei esim. ICE tai IC junat).

      http://www.bahn.de/p_en/view/offers/national/regional/laender-tickets/laender-tickets-overview.shtml

      Ja sitten on vielä tälläinen lippu:
      http://www.bahn.de/p_en/view/offers/national/regional/quer-durchs-land-ticket.shtml

      Mutta tietysti kannattaa katsoa, jos normaalin lipun ostaminen tulee halvemmaksi, ainakin nopeammin pääsee perille. :)

      Poista
    3. Kiitos Tiia tästä kattavasta kommentista!

      Viikonloppuisin matkusteleminen tosiaan kannattaa, erityisesti useamman ihmisen voimin. Hetken ihan harmittelin kun perjantaina kävin reissussa ja maksoin yksin tuosta seutulipusta 24 euroa. Kaksi henkilöä olisi maksanut 28 euroa ja vielä useamman kanssa hinta olisi halventunut entisestään. Noissa seutulipuissa on kyllä se kiva puoli, että halutessaan voi käydä vaikka useammassa pienessä paikassa päivän aikana :)

      Näissä lipuissa on vain se huono puoli, että käyvät tosiaan vain hitaampiin juniin, joten valikoima tietysti pienenee. Jos haluaa ottaa sen nopeemman junan, niin hinta nousee rajusti. Luulen, että itse silti jatkan näillä alennuslipuilla kulkemista silloin kun junaa käytän :)

      Poista
  3. Hei,
    Olen lähdössä Müncheniin huhtikuun alussa ystäväni luokse. Odotan kovasti postausta sinulta päivän reissustasi sinne ennen lähtöä matkavinkkien toivossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että Münchenin reissu odottaa! Tulee varmasti hauskaa, varsinkin kun sulla on paikallinen opaskin :)

      Omiin suunnitelmiin kuuluu lähinnä ympäriinsä pyöriskelyä ja fiilistelyä (plus ehkä visiitti museoon), koska tämä on ensimmäinen kerta kaupungissa ja aikaa ei ole paljon. Joten vinkeistä en tiedä, mutta toivottavasti ehdin matkakuumetta edes vähän nostatella ennen reissuasi :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!