Vehreä ja värikäs Heidelberg

Oletkos käynyt Heidelbergissä? 

Tämä kaunis kaupunki on yksi matkailijoiden suosikkikohteista Saksassa. Kaduilla kuulee useampia kieliä, turistirihkamaa myydään kojuissa ja selfie-tikun kanssa pyöriviä ihmisiä riittää erityisesti kaupungin linnan ja sillan luona.












Heidelberg, niin kehuttu paikka kuin onkin, onnistui yllättämään minut. Arkkitehtuuri on upeaa, värejä ei ole säästelty, kivoja kahviloita ja ravintoloita riittää ja keskustan seudun asuinkorttelit ovat tunnelmallisia ja saksalaisittain yllätyksiä täynnä. Saksassa ei ikinä tiedä mitä nurkan takana odottaa. Bileet kadulla, hylättyjä rakennuksia, joki talojen alapuolella katseilta piilossa (Speyerissä!), paikallisia olutkuppiloita pihamaalla, tarroja ja katutaidetta.









Heidelbergin kauniin keskustan lisäksi minuun teki vaikutuksen vehreät kukkulat ja metsä. Lyhyen kävelymatkan päässä, katselin kaupunkia korkeuksista ja kuljin metsäpoluilla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tai olihan minulla seuranani iloisesti vikertävät linnut ja jaloissa vilisevät liskot.











Varsinkin ensimmäiset tuntini Heidelbergissä olivat VAU-huudahduksia toisensa perään. Eräs kaupungissa käynyt ystäväni kertoi pettyneensä Heidelbergiin. Upeassa, auringon säteiden täyttämässä satumetsässä mietin kuinka voi olla ihmisiä, jotka eivät vaikuttuisi luonnon kauneudesta ja sen eläimistä. Myöhemmin kävi ilmi, ettei hän ollut ehtinyt metsään asti. Kaupunki on silti vierailun arvoinen vaikkei poikkeaisikaan keskustan somilta kaduilta kauemmas.


Bruchsal ja sen upea palatsi

Bruchsal mainitaan joissakin Karlsruhen alueen turistioppaissa eikä täysin syyttä. Alueella on upea Bruchsalin palatsi sekä sitä ympäröivä puisto sekä rakennuksen sisältä löytyy museo. Bruchsalista löytyy lisäksi kirkkoja, värikkäitä rakennuksia ja kivoja kahviloita, joten alueella saa helposti vietettyä puolikkaan tai kokonaisen päivän.




Museossa on oma puolensa musiikille, jolta en itseasiassa odottanut paljoakaan. Musiikkia tykkään kuunnella, mutta en tiedä itse soittimista juuri mitään. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että pääsimme näkemään, kuulemaan ja kokeilemaan kaikenlaista hauskaa. Istuskelimme esimerkiksi karusellin puolikkaassa musiikin soidessa, teimme omia sävellyksiämme tietokonepelillä ja kuulimme pianojen sekä katusoittamisen historiasta ammattitaitoisilta ja englantia hyvin puhuvilta mukavilta oppailta. Olen sanonut ennenkin, mutta kyllä se vaan on hauskaa kun museoissa pääsee itse kokeilemaan ja tekemään!







Alueellisen museon puoli oli myös mielenkiintoinen, vaikka sitä emme käyneet yhtä huolellisesti lävitse. Näytillä oli esimerkiksi lukuisia mustavalkoisia kuvia Bruchsalista, joissa sodan tuhoisat jäljet näkyivät selkeästi. Museosta löytyi myös esimerkiksi kidutustuoli, pakkopaita sekä giljotiini, joten loppumuseon läpikäyminen vaihtoi fiiliksen hetkeksi ilosta ja naurusta useamman astetta vakavampaan. Synkkää historiaa ei Saksassa peitellä ja hyvä niin.










Itse rakennus on upea, sekä ulkoa että sisältä. Palatsin kattojen maalaukset olivat hienoja ja oikeastaan harmittelin vain, että siellä puolella palatsia ei ollut henkilökuntaa paikalla jatkuvasti (toisin kuin näyttelyiden puolella), joten jäivät tarinat kuvien takaa kuulematta.

Bruchsaliin pääsee Karlsruhesta paikallisjunilla S31 ja S32, jotka lähtevät rautatieasemalta.


Vehreä kotiseutu

Takana on nyt jo useampi viikko asumista luonnon lähellä. Kotiseutuni Karlsruhesta pohjoiseen on hiljainen ja metsäinen, täydellinen vastakohta edelliselle asunnollemme Karlsruhen keskustassa, vaikka sekin rauhallisella alueella toki sijaitsi. Täällä on viihdytty.








Parvekkeelta on se vehreä näkymä, jota ennen tänne Saksaan tuloa haikailin. Naapurustossa asuu lukuisia kissoja, jotka tietävät jo tulla parvekkeen oven taakse naukumaan kun kaipaavat syliä. Aamun kahvini nautin parvekkeen ovi auki linnunlaulua kuunnellen.










Itse asunto on kaikessa mummomaisuudessaan tullut hyvinkin kotoisaksi, mutta sitä parempaa on tietenkin lähiseutuni. Lähellä on upeaa metsää missä vaellella eläimiä katsellen ja julkinen liikenne vie tarpeen tullen pidemmällekin patikoimaan. Traktorit ja hepat rauhoittavat läsnäolollaan, hoppua ei näissä maisemissa ole vaikka uteliaisuus ottaakin jatkuvasti vallan ja melkein pakottaa tutkimaan mitä seuraavan polun, tien tai kulman takana odottaa.








Myös upeita taloja olen ihaillut ja kiehtovia, hylättyjä rakennuksiakin löytänyt ja käynyt tutkimassa. Olen sanonut tämän jo niin monta kertaa, että alan kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, mutta Saksan yllätyksellisyys on vain niin pirun ihanaa!