Viikonloppuna Amsterdamiin - osallistu arvontaan!

Seuraava reissuni ulkomaille suuntautuu Amsterdamiin!




Kävimme Amsterdamissa reilut kolme vuotta sitten ja se olikin itseasiassa yksi ensimmäisistä matkoista, joista kirjoitin tähän nykyiseen blogiini. Silloin muutaman päivän aikana tuli tehtyä kaikenlaista hauskaa, kuten kokeiltua Airbnb:tä ensimmäistä kertaa (ja ihastuttua, tässä olen tullut jo Airbnb-expertiksi kolmessa vuodessa!), käytyä seksimuseossa, nautittua jazzista tunnelmallisessa kuppilassa, käveltyä kymmenittäin kilometrejä ja syötyä hyvin.

Sen reissun jälkeen sitä päätti, että jossain kohtaa pitää päästä takaisin tutkimaan lisää. Keväällähän sinne oli tarkoitus mennä Saksasta käsin Brysselin matkan yhteydessä. Skippasin sen silloin kuitenkin hyvästä syystä, sähköpostiini kun oli tullut kutsu matkalle mukavalta taholta.

TravelBird kutsui minut Amsterdamiin viikonloppua viettämään. Kuulin yrityksestä ensimmäistä kertaa matkamessuilla. En ole sitä kuitenkaan ehtinyt vielä omin rahoin testata, joten yrityksen lähettämä kutsu tulikin siinä mielessä hyvään saumaan. Matkakuumeen nostatukseen saitti toimii takuulla!






Tällä reissulla olisi tarkoitus tehdä pieni osa niistä jutuista, jotka ensimmäisellä reissulla jäivät tekemättä, kuten nousta pyörän satulaan. Amsterdam on myös mainio museokaupunki, mutta viimeksi maltoimme tosiaan käydä vain yhdessä museossa. Ehkä nyt pääsen johonkin toiseenkin museoon tutustumaan.





TravelBirdilla on käynnissä arvonta, johon kannattaa ehdottomasti osallistua mikäli reissujalkaa vipattaa! Klikkaa alla olevaa kuvaa ja jätä yhteystietosi. Osallistut 100 euron lahjakortin arvontaan. Arvonta on avoinna 26.7.2015 kello 23:59 asti.




Mikäli on jakaa vinkkejä erityisesti museoista, katutaiteesta ja kahviloista, niin otan hyvin mielelläni vastaan!

Nyt voisinkin aloittaa pakkaamisen ja syventyä Mondon Amsterdam-oppaaseen. Reissua voi seurata Instagrammissa, sinne päivittelen kuvia Amsterdamista. Blogin puolella kirjoittelen matkasta sitten reissun jälkeen. Ihanaa viikonloppua!


*Matka toteutetaan yhteistyössä TravelBirdin kanssa.*


Bryssel - on se kiva

Vietin pari yötä Brysselissä touko-kesäkuun vaihteessa. Tykästyin tuohon mukavaan kaupunkiin.

Päiväkirjamerkinnät matkasta jäivät tekemättä, mutta lähinnä se aika kuluikin katutaidetta etsien ja ihaillen. Brysselin seiniltä löytyy upeita taideteoksia, joista osaa, kuten Tintti-sarjakuvien maalauksia, kävin katsomassa tarkoituksella ja osa kuvista osui näköpiiriini sattumalta.














Eksyin yhteen ilmaiseen Brysselistä kertovaan näyttelyyn kun satuin sopivasti siitä ohi kävelemään. Vierailuni aikaan sain olla ainoa asiakas ja kierrellä huoneita omaan tahtiini. Siitä reissusta ei ole erityistä kerrottavaa vaikka vierailu mukava ja rauhoittava olikin. Yksi kivoimmista puolista oli kaupunkimaisemat, joita ikkunoista sai katsella. Ja tulihan siinä jotain kaupungista opittua, ihan mielenkiintoisia faktoja luin. Kannatti poiketa.







Pissaavaa poikaakin kävin katsomassa kun sekin sattui kävelyretken varrelle. Paikan päällä oli muutama muukin turisti ja sieltä väkijoukon takaa patsasta katsellessa se näytti kyllä hyvin pieneltä. Hyvä kun näin sen oikeastaan. Käveltyäni korttelin päähän ja huomattuani hauskan mummopatsaan, hetken ihmettelin miten joistakin jutuista tuleekin suuren yleisön suosikkeja. Onhan se hieman hassua, mutta ei sillä etteikö pissaava poikakin olisi hieno ollut.





Yhteen kirkkoonkin eksyin sisälle asti, mutta en juuri rohjennut siellä kuvailla. Kirkossa oli juuri alkamaisillaan hääjuhla. Ulkopuolella kaunista morsianta ja kukkaistyttöä kuvailtiin ahkerasti.











Parin päivän matka Brysseliin oli antoisa. Mutta voitteko kuvitella, että en syönyt taikka ostanut mukaani yhtään suklaata?! Jossakin suklaakaupassa kyllä poikkesin, mutta minkäs teet kun ei maistunut, niin eipä sitä viitsi itseään pakottaakaan. Entinen sokerihiiri kiittää ja kumartaa.


Viimeiset viikot Saksassa

Täällä sitä ollaan, Suomessa. Saksa on enää muisto vain. Viimeiset viikot, kuten oikeastaan koko 3,5 kuukautta, menivät todella nopeasti.

Viimeisiin viikkoihini kuului paljon kaikenlaista; opiskelua, muutto asunnosta hostelliin, matkustelua naapurimaissa, kävelyretkiä ystävän kanssa, viiniä ja piknikkejä, herkullisia salaatteja ja hyviä ravintoloita, pianon soittoa kadulla, auringon ottamista terassilla.







Opinnot piti saada viittä vaille valmiiksi, joten koulussakin piti tosiaan käydä ja tietokonetta sen ulkopuolellakin näppäillä. Vaikka vaihto-opiskelijoilla on kyseenalainen maine melkein missä tahansa paikassa, niin osa vaihto-opiskelijoista ihan oikeasti opiskeleekin siellä vaihtomaassa, koska opintopisteitäkin pitäisi kotikouluun ulkomailta tuoda. Omalle kohdalle opiskeleminen oli pääsääntöisesti nautinnollista, vaikka välillä tuskastelin ääneenkin. Vielä on yksi essee kirjoittamatta, mutta sitten pitäisi olla vaihdon opiskelut purkissa.

Opiskelujen ohella halusin tietysti matkustella. Viimeisten viikkojen aikana kävin Ranskan puolella, Luxemburgissa, Belgiassa ja pyörin ympäri Karlsruhen lähikyliä, kuten tein kävelyretkiä Kraichtalissa kiehtovan hylätyn linnan raunion ja sitä ympäröivän seudun äärellä. Myös Zürichissä pistäydyin ja viihdyin, pidempään Sveitsin turneeseen ei ollutkaan enää loppuvaiheessa mielenkiintoa, joten päiväreissu Sveitsiin toimi hyvänä korvikkeena.







Viimeiset päivät myös asustelin hostellissa dormissa ja siellä oli huippuhauskaa. Tutustuin todella mukavaan pitkäaikaisasukkiin hostellissa, jonka kanssa tuli bondattua toden teolla sen jälkeen kun kolmas asukas huoneessamme käyttäytyi aggressiivisesti ja kävi meihin molempiin sillä seurauksella käsiksi, että piti soittaa poliisitkin paikalle miestä ulos heittämään. Kummallekaan meistä ei käynyt lainkaan pahasti ja enemmän itse tapahtumasta seurasi meille (ulos heitetty heppu voi olla eri mieltä) hauskoja muistoja, koska kaksin jäätyämme laitoimme saksalaiset rapit ja hauskat youtube-videot soimaan ja keskustelimme sekä nauroimme melkein aamuun asti. 

Ei ainakaan puuttunut jännitystä viimeisiltä päiviltäni, varsinkin kun juuri edeltävällä viikolla olin reissaamassa Luxemburgissa missä paluulentoa varatessa huomasin, että luottokortilta oli viety useampi satanen rahaa. Missä lie kopioitu sekin, noita kopiointiautomaatteja kun voi löytyä mistä vain. En jaksa selittää juurta jaksaen sitä miten hoidan raha-asioitani, mutta sanotaan vain, että oma neuvoni kahden eri kortin sekä kahden eri pankin suhteen ei tällä reissulla toteutunut, koska varakorttini sattui vanhenemaan matkan aikana ja toki huomasin tämän vasta reissun päällä. Siinä piti sitten useampaan paikkaan soitella ja vähän erikoisjärjestelyitä tehdä. Mutta niin vain asioilla on tosiaan tapana järjestyä ja jollain kierolla tavalla nautin tuostakin pienestä haasteesta mikä eteeni heitettiin.

Viimeinen päiväni ja iltani Karlsruhessa koitti vähän liiankin pian ja se oli niin ihana kuin vain on mahdollista. Päivä alkoi saksan suullisella kokeella mikä meni loistavasti, jatkui auringonotolla ja hyvällä ruoalla sekä jatkui sieltä piknikoiden ja yöelämää tutkien. Karlsruhessa sattui sopivasti olemaan puistokonsertti mikä veti paikalle runsaasti väkeä. Mekin piknikoimme ystävän kanssa puistossa ja siinä illan pimetessä herkkää biisiä kuunnellessa ei kyyneleiltä voinut välttyä.







Siellä musiikkia kuunnellessa fiilikset olivat ristiriitaiset, koska en ollut varma olenko vielä valmis sanomaan heippoja hyvälle ystävälle, muille kavereille, kivalle kaupungille ja upealle maalle. Toisaalta konsertista tuli myös hyvä fiilis palata Suomeen, se sytytti meinaan kipinän lähteä kuuntelemaan taas livekeikkoja ja toivon mukaan käyn fiilistelemässä hyvää musiikkia ennätysmäärän tänä kesänä festareilla ja konserteissa.

Kevät ja vaihto-opiskelut Karlsruhessa päättyivät mukavasti siihen kun Ryanairin lentoemäntä tarjosi minulle tilavan exit-paikan ihan pyytämättä ja tämä ikisuosikkini lennätti minut 26 eurolla ja suoralla lennolla kahdessa tunnissa Tampereelle, lempikaupunkiini, missä ilmakin oli lämpimämpi kuin olin luullutkaan.



Vaikeaa uskoa, että se on ohi nyt. 

Voi olla, että menee hetki sisäistää asia. Saksalle en kuitenkaan missään nimessä sano hyvästi. Jos minulla on vuosien ajan lyhyillä reissuilla ollut Saksassa poikkeuksellisen hyvä fiilis ja viime kesänä Berliinissä se viimein muuttui ihastukseksi, niin nyt on Saksa vihdoista viimein lunastanut hyvin erikoisen paikan sydämessäni. En ole hyvä antamaan lupauksia tai hakkaamaan mitään kiveen, mutta Saksaan tulen takuulla palaamaan vielä, ennemmin tai myöhemmin, lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.


Ranskan ja Saksan rajalla: viehättävä Strasbourg

Strasbourg, ranskalaiskaupunki Saksan rajalla, oli monen vaihtarin päiväretken kohteena. 



Kävin itsekin kaupungissa kahdesti, mutta ensimmäisellä kerralla viivyin vain parisen tuntia. Vierailu kaupungissa sopi hyvin Luxemburgin ja Belgian matkaan, koska halpabussiyhtiö Megabus kuljettaa Strasbourgista näihin paikkoihin eurolla parilla.








Paluumatkalla Belgiasta pysähdyin kaupungissa pidemmän aikaa. Päivä sattui olemaan sunnuntai, mukavan rauhallinen kaupungin tutkiskeluun. Arkena kaupungin kaduilla oli ollut vilkkaampaa, mutta aurinkoisena sunnuntaina Strasbourg näytti letkeämmän puolensa. Kauppojen sijasta ihmiset viettävät aikaansa ravintoloissa syöden ja ulkona kävellen. Itse kuljeksin rauhalliseen tahtiin kaupungin katuja pitkin ja ihastelin erityisesti kauniita rakennuksia.

Joen varrella piknikoidessa bongasin majavan. Siinä piti ihan hieraista silmiään, etteivät ne vain valehtelisi. Tehdessäni lähtöä uiskenteli majava lähemmäs ja parin muun ihmisen kanssa toljotimme otuksen puuhia ja uintia uteliaina.








Strasbourg on soma kaupunki, joten mikäli sattuu vaikkapa automatkan varrelle, niin suosittelen pysähtymään!