Pienen budjetin Tampere

Haluaisitkos sinä viettää hauskan päivän Tampereella pienellä budjetilla? 

Lempikaupunkini Suomessa tarjoaa meille asukkaille sekä myös täällä vieraileville paljon kaikenlaista hauskaa ilmaiseksi taikka pienin kustannuksin. Luontoon, puistoon ja näyttelyihin pääsee tietysti usein ilmaiseksi ja Tampereella nuo vaihtoehdot ovatkin hyviä. Vaan kyllä kaupungissa voi muutakin halvalla tehdä.






Metson kirjaston näyttelyt

Hämeenpuistossa sijaitsevassa pääkirjastossa voi toki lukea lehtiä tai käyttää internettiä ilmaiseksi, mutta Metson toisessa kerroksessa on myös vaihtuvia taidenäyttelyitä. Näyttelyt eivät ole kovinkaan isoja, mutta teokset ovat aina laadukkaita. Mikäli satut olemaan lähistöllä, kannattaa vilkaista. Yläkerrassa on myös kahvila.

Sijainti: Hämeenpuisto, keskusta. Pirkankatu 2.


Moro Sky Bar

Tamperelaisten olohuoneeksi mainostettu Sky Bar tarjoaa hulppeat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Suosittelen ehdottomasti nousemaan ylös asti. Hotellin yläkerrassa oleva baari on hyvällä sijainnilla rautatieaseman vieressä ja baariin pääsee ilmaiseksi. Kirjoitin ensivierailustani alkutalvesta: Tampere korkeuksista.

Sijainti: rautatieasema, keskusta. Ratapihankatu 43.


Kalevankankaan hautausmaa ja Väinö Linnan hauta

Tämä hautausmaa on iso, kaunis ja historiallinen. Sen lisäksi, että hautausmaa itsessään on nätti, on hautausmaan näköalapaikalta mukavat näkymät etelä-Tampereelle, Viinikan kirkon suuntaan. Matkaa keskustorilta on noin 1,5 kilometriä itään. Hautausmaasta olen kirjoittanut aiemmin tekstin Väinö Linnan viimeinen leposija.

Sijainti: Kaleva, 1,5 km keskustasta itään. Hautausmaankatu 7.


Pispalan kaunis kaupunginosa puutaloineen

Pispala on upea kaupunginosa Tampereella, kauneimmaksi kehuttu. Vain muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustassa, kahden järven välissä. Jos alue kiinnostaa, niin lukaise aiemmin kirjoitettu tekstini Tampereen kaunein kaupunginosa - Pispala. Lähistölle on muuten hulppealle paikalle kallioiden päälle ja järven rannalle avattu kesäkuun alussa Flowpark - seikkailupuisto.

Sijainti: Pispala ja Tahmela, 2,5-3 km keskustasta länteen. Portaat Vallikadun ja Hirvikadun risteyksessä.


Kävelyretki Uittotunnelissa

Pispalassa sijaitseva uittotunneli on neljän kilometrin päässä Tampereen keskustorilta ja avoinna vain kesäisin. Eihän tuo uittotunneli mikään mielen räjäyttävä paikka ole, mutta uittotunnelin toisessa päässä on soma ulkokahvila järven äärellä mistä voi ostaa mm. vohveleita. Uittotunnelista ja ympäröivästä ihanasta alueesta lisää tekstissäni Kosken väärällä puolen.

Sijainti: Pispala, 3,5 km keskustasta länteen. Pispalan valtatie ja Uittotunnelinkatu.


Työväenmuseo Werstas

Viihtyisällä Finlaysonin alueella sijaitseva Työväenmuseo Werstas on aina ilmainen. Tämän hetken näyttelyt voit tarkistaa heidän sivuiltaan, meneillään on esimerkiksi marraskuuhun 2015 asti hyvin kiehtovan kuuloinen Afrikka Suomessa - näyttely, minkä aion itse kesän aikana katsastaa.

Sijainti: Finlayson, keskusta. Väinö Linnan aukio 8.


Hylätyt rakennukset ja katutaide

Hylättyjen paikkojen fanit arvostavat Tampereelta löytyviä kiehtovia salaisuuksia, joista tietysti muutamat ovat jo suuremmankin kansan tiedossa. Tulitikkutehdas on tunnetuin hylätty rakennus täällä Tampereella ja muutaman kilometrin päässä keskustorilta. Siitä löytyy helposti tietoa netistä ja lähistöltä löytyy useampiakin hylättyjä rakennuksia. Kannattaa pitää silmät auki tosin muuallakin Tampereella, kaikenlaista kiehtovaa voi tulla vastaan...

Sijainti: Pispala ympäristöineen, 2-4 km keskustasta. Rantatie.


Kauppahalli keskustassa

Keskustassa sijaitseva Kauppahalli on melko komea paikka. Ja elämää täynnä erityisesti aamupäivisin. Jos kaipaat juttuseuraa, niin istahda alas penkille ja ala jutulle. Mikäli nälkä iskee, niin tarjolla on toki kaikenlaisia munkkeja ja muuta muutamalla eurolla.

Sijainti: Sokoksen vieressä, keskusta. Hämeenkatu 19.







MUSEOIDEN ILMAISPÄIVÄT

Joihinkin museoihin pääsee ilmaiseksi perjantaisin tai erityisillä alennuskorteilla. Mikäli olet siis budjettimatkalla Tampereella perjantai-iltapäivänä, niin harkitse vakavasti ottavasi nämä laadukkaat museot ohjelmaasi:

Tampereen taidemuseo ja Muumilaakso, Muumi-fanien suosikkipaikka
Vapriikki, kaupungin monipuolisin museokeskus
Amurin työläismuseokortteli, alueen historiasta kiinnostuneille

Kaikkiin et yhden iltapäivän aikana ehdi, mutta päivässä toki ehdit käydä vaikka jokaisessa. Vapriikki on näistä suurin ja siksi siellä helposti kuluukin erityisesti ensikertalaisilla pisimpään. Tampereen taidemuseo ja Amurin museo taasen sijaitsevat lähekkäin lyhyen matkan päässä keskustasta, joten pystyt helposti käymään molemmissa samalla reissulla.







Pyynikin näkötorni (2 euroa).  

Torni sijaitsee harjulla ja sieltä on upeat näkymät Tampereen ylitse. Matkaa keskustorilta on vain muutama kilometriä ja patikkamatka kulkee kaupungin sekä metsän lävitse, joten matka on ohitse ennenkuin sen huomaakaan. Jos haluat kurkata maisemia etukäteen, niin olen kirjoittanut tästä aiemmin tekstin Pyynikin näkötornilla: Tampere korkeuksista.

Sijainti: Pyynikki, 1,5 km keskustasta länteen. Näkötornintie 20.


Jäätelö tai munkki Laukontorilla (pari euroa).

Laukontori on oma suosikkini Tampereen toreista, viehättävä tori. Siellä oleva satama tuo mukavaa avaruutta torin ympäristöön ja kesäaikaan tori on vilkas. Torilla on jäätelökioski, kauppiaita sekä somia terassikahviloita. Sitä sanotaan, että kaupungin parhaat munkit löytyvät Pyynikin näkötornin kahvilasta, mutta Munkkikahvilan tarjonnat ovat vähintään yhtä herkullisia. Laukontorilta lähtevät myös laivat Viikinsaareen.

Sijainti: Laukontori, keskusta.


Saunomaan paikallisten kanssa (5-8 euroa).

Tampereella on viihtyisiä saunatiloja, joista kukin voi valita suosikkinsa. Jokainen sijaitsee hivenen erilaisessa ympäristössä, mutta hyvät löylyt ovat taatut, valitsee sitten minkä tahansa paikan. 

Rajaportin sauna Pispalan kaupunginosassa on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna ja miljöönsä takia hyvin tunnelmallinen. Miehet ja naiset saunovat Rajaportilla erikseen ja kertamaksu on 5 tai 8 euroa. Kaupinojan sauna on Näsijärven rannalla rauhallisella, metsäisellä paikalla. Miehet ja naiset saunovat siellä samaan aikaan uimapuvut päällä ja kertamaksu on 7 euroa. Rauhaniemen kansankylpylä on myös Näsijärvellä suositulla Rauhaniemen uimarannalla. Miehet ja naiset saunovat samaan aikaan uimapuvut päällä ja kertamaksu on 6 euroa. 

Sijainti: Rajaportin sauna, 2,5 km keskustasta. Pispalan valtatie 9. 
Kaupinojan sauna, 3,5 km keskustasta. Kaupinpuistonkatu 1. 
Rauhaniemen kansankylpylä, 2,9 km keskustasta. Rauhaniementie 24.


Bussimatka Hervantaan (2,60 euroa / suunta).

Hervanta on Suomen suurin lähiö. Se on kuin oma pieni kaupunkinsa ravintoloineen, kauppoineen ja baarineen. Mikäli asuu Hervannassa, ei sieltä välttämättä ole syytä poistua kovinkaan usein, sen verta hyvät palvelut siellä on ja järviä sekä metsääkin löytyy. Bussit keskustaan kuitenkin kulkevat usein ja melko nopeastikin, parissakymmenessä minuutissa.

Hervannassa on vesitorni, jonne voi kivuta maisemia katselemaan hienoja maisemia, suosittelen nousemaan ylös. Torni on 48 metriä korkea ja sen korkeuksissa toimii näköalatasanne sekä ravintola. Ja pääseepä Hervannassa ilmaiseksi myös Poliisimuseoon.


"Ulkomaan reissu" Teiskoon (bussilippu 2,60 euroa / suunta).

Kun alkaa kotimaa kyllästyttää, niin paikallisbussilla pääsee kuulkaas ihan ulkomaille asti, kuten sanonta kuuluu! Teiskoon on matkaa muutama kymmenen kilometriä, riippuen minne asti olet matkalla. Parastahan siellä olisi liikkua moottoriajoneuvolla, koska välimatkat ovat pitkähköt ja matkan varrella olisi kiva pysähtyä useamman kerran eivätkä bussit harmi kyllä kulje usein. Teiskosta sitä metsää ja rauhaa löytyy enemmänkin! Mutta löytyypä muutakin, esimerkiksi viinitila ja museo (2 euroa).




Tervetuloa Manseen!


Kroatian rauhallinen rannikkokaupunki Zadar

Kroatian pieni rannikkokaupunki Zadar on historiallinen ja soma.

Zadarissa ei ole kiire. Kaupungissa on hienoja rakennuksia, kapeita katujakin, kohtuuhintaisia kuppiloita sekä upea meri tätä ympyröimässä. Huhtikuussa aurinko paistoi kuin Suomen kesässä ja ihmiset viettivät ulkona aikaa syöden, juoden, kävellen ja piknikoiden.












Zadarissa on tavallaan paljon kaikenlaista nähtävää, mutta niin pienellä alueella, että keskustan ehtii kiertämään maleksienkin päivässä. Kapeiden katujen vastapainona on myös tilaa, erityisesti meren äärellä, joten ainakin juuri ennen sesongin alkua kaupungissa oli todella leppoinen tunnelma ihmisten kävellessä hitaasti ja autojen antaessa hyvin tietä jalankulkijoille.

Ihmisten vähyys iltaisilla kaduilla tuntui toisinaan jopa oudolta vaikka lähes poikkeuksetta matkustan sesongin ulkopuolella muulloinkin. Erään matkailijan kanssa keskustelimmekin, että olisi mielenkiintoista nähdä Zadar kesällä. Onkohan kaupunki kovin erilainen silloin? Paikallinen baarinpitäjä väitti näin olevan.


Lukutoukan terassi Amsterdamissa

"When I got my library card, that was when my life began."
-Rita Mae Brown

Matkusteleminen ja lukeminen ovat rakkaimmat harrastukseni. Usein sanotaan, että matkusteleminen avartaa. Se on totta, mutta mieltään voi avartaa monella muullakin tavalla ja laaja kirjahylly jos mikä on yksi loistava keino siihen. Molemmat tavat tarjoavat uskomattomia tarinoita ja seikkailuita. 

Rakastan kirjastoja. En pelkästään siksi, että lukeminen on nautinnollista ja kirjastojen valikoima loputon, mutta myös siksi, että kirjastot ovat usein mukavia paikkoja, missä voin tuntea olevani sosiaalinen vaikka olisinkin nenä kiinni kirjassa hyvään tarinaan uppoutuneena. Kirjastot ovat minun toinen olohuoneeni ja Tampereen kotia lähinnä olevat kirjastot ovat hyvinkin säännöllisessä käytössä aina kuin olen Suomessa. Pitkien reissujen jälkeen odotan innosta piukeana ensimmäistä päivää, jolloin ehdin useammaksi tunniksi kirjaston hyllyjen välejä tutkimaan.






Myös matkustellessa poikkean usein kirjastoissa, varsinkin täällä Euroopassa missä kirjastot ovat usein myös arkkitehtuurisesti joko kauniita tai somia paikkoja. 

On mielenkiintoista kurkistaa miten muualla homma toimii. Amsterdamin rautatieaseman vieressä oleva kirjasto on hyvin moderni ja valkoinen. Vähän liiankin väritön omaan makuuni, mutta toisaalta lasten leikkipaikat sekä lukuisat sohvat ja lukunurkkaukset toivat rutkasti lisäpisteitä. Kirjastossa oli esillä myös taidetta ja siellä toimii paikallinen Amsterdam FM radiokanava, jonka lähetystä pääsin kuuntelemaan ja katselemaan livenä. Kirjasto on isojen ikkunoidensa ansiosta hyvin valoisa ja siitähän minä tykkään.

Kaiken kuitenkin kruunaa yläkerrasta löytyvä valtava kahvila, joka taitaa olla yksi parhaimmista, joita olen kirjastossa nähnyt. Kahvin ja pullan lisäksi kun paikalta pystyy ostamaan smoothieita sekä erilaisia leipiä ja ruokia. Hinnatkaan eivät ole liian pahat. Kahvin ja pienen croisantin sain kolmella eurolla. Lisäksi kahvilalla on terassi! Ja sieltä on kivat näkymät kaupungille päin. Maisemien katselu ei maksa mitään, joten mikäli on lähistöllä, niin kannattaa poiketa!






Käytkö sinä kirjastoissa ulkomailla?


Leppoisa päivä Zürichissä

Kävin Zürichissä toukokuussa. Vietin päiväni kaupungissa kävellen, torkkuen ja kuvaillen. 

Asiani olisivat voineet olla Zürichissä vähän paremminkin. Olin nukkunut yöni huonosti, joten saavuin kaupunkiin väsyneenä. Pari päivää aikaisemmin oikea silmäni oli tulehtunut niin, etten voinut käyttää siinä piilolinssiä ja jostain syystä silmä oli hyvin herkkä valolle. Kaupungissa sattui olemaan todella lämmin ja hyvin kirkas päivä mikä tarkoitti sitä, että arastelin aurinkolasit päässäkin silmää niin paljon, etten alkuun juuri eteeni nähnyt kyyneliltäni. Lisäksi luottokorttiani oli käytetty luvatta Ruotsissa joitakin päiviä aikaisemmin ja matkarahavarastoni oli tämän takia hetkellisesti puutteellinen - Sveitsi ei ole välttämättä paras maa matkustella pihistellen.











Sen sijaan, että olisin hötkinyt ympäriinsä yrittäen nähdä kaiken, etenin todella leppoisasti. Kesäpäivän ilma ja kaupungin kiireetön tunnelma oli niin täydellinen, että päätin tehdä sitä mitä Suomessakin kesäisin rakastan: ottaa torkut puistossa. Ja ai että kuinka hyvää tekikin unet nurmella maaten, järven äärellä, auringon lämmittäessä ihoa! Täydellistä.

Unien jälkeen oli kiva taas jatkaa kävelyretkeä kun aurinkokaan ei paistanut enää suoraan silmiin. Maleksin koko loppupäivän ympäri kaupunkia. Kiertelin pienillä kaduilla ja ihastelin niiden rauhallisuutta. Lämmin ilma oli tainnut saada ihmiset veden äärelle pidemmäksikin aikaa, koska muhkuraiset kadut olivat ihmisistä tyhjiä. Tiesin ennen matkaa, että Zürich on kansainvälinen kaupunki, mutta onnistuin silti yllättymään siitä kuinka paljon kieltä kaupungin kaduilla todella kuuli.







Kaunis kaupunki tuo Zürich. Minä kuljin matkani Flixbussilla, kuten monesti aiemminkin. Voin lämpimästi suositella halpabussiyhtiötä Keski-Euroopassa reissaaville.


Kahden päivän kotini Amsterdamissa

Jokainen blogia yhtään pidempään lukenut tietänee, että nykyään suurimman osan matkojeni öistä yövyn vuokratuissa huoneistoissa. Ei sillä, ettenkö haluaisi hostelleissa ja perushotelleissakin yöpyä, mutta omassa kämpässä asumisessa on kyllä puolensa matkan päälläkin ja niistä tärkeimpiin kuuluu oma keittiö missä väsätä aamupalaa rauhassa.

Amsterdamin matkani majapaikkaa en valinnut itse ja olinkin pitkään siinä oletuksessa, että yövyn hotellissa. Sähköpostiin tuli kuitenkin ennen matkaa tieto huoneistohotellista mikä olikin kiva ylläri. Avaimet noudin keskustasta ja kivan ensimmäisen päivän jälkeen suuntasin huoneistohotellille lepäilemään. 

Majapaikkana kaupungissa toimi Yays Boutique Apartments, jonka Travelbird minulle varasi ja tarjosi.




Huoneistoni oli ihana; katto korkealla, toisessa kerroksessa nukkumaparvi, keittiö olohuoneen yhteydessä, isot ikkunat luonnonvaloa tuomassa ja säilytystilaa juuri sopivasti. Neliöt olivat loistavasti käytetty.

Arvostin huoneistossa erityisesti keittiötä. Isompia kokkailuja en harrastanut, mutta aamu- ja iltapalaa nautin kiireettömästi pöydän ääressä sekä sohvalla maaten. Tosin tämä blondi onnistui hetken ihmettelemään, että miten sitä kahvia oikein keitetään kapselikoneella. Onnistui se tietysti lopulta ja hyvältähän se maistui.







Huoneistohotelli sijaitsee melko rauhallisella paikalla. Toisille meistä sijainti on hyvä; rautatieasemalle ei ole turhan pitkä matka ja julkinen liikennekin näytti kulkevan hyvin. Matka ei ole pitkä myöskään Funenparkiin ja Oosterparkiin. Itse usein ihan mielelläni yövyn vähän kauempana keskustan hälinästä ja tutustun muihunkin alueisiin kuin niihin suosituimpiin. Toisaalta uskon monen muun matkustajan kuitenkin arvostavan keskeisempää sijaintia, erityisesti lyhyillä matkoilla. Hotellin sijainti ei esimerkiksi välttämättä ole ideaalein kaupungin lukuisille polttariporukoille, mutta he eivät kuulukaan hotellin kohderyhmään.

Normaalihinnoilla huoneistohotelli on omalle budjetilleni liian kallis, mutta tarjoushinnoilla hintalaatu on huomattavasti parempi ja kilpailukykyinen Damin hotellien kanssa. Katselin huoneistohotellin hintoja elokuulle Hotels.comista ja vertailin niitä TravelBirdin tarjoushintoihin samoille päiville ja eroa oli peräti 76 euroa yöltä. TravelBirdin kautta huoneiston saa noin 100-150 eurolla per yö 2-3 hengelle.






Huoneistohotelli oli juuri avattu saapumiseni aikaan, asiakkaita taisi olla samaan aikaan vain muutama ja itseasiassa remontti oli vielä osassa rakennusta kesken. Satuin olemaan ensimmäinen kyseisessä huoneistossa yöpynyt ja siitä hyvästä minua odottikin pöydällä lahjakori täynnä paikallisia tuotteita, kuten juustoa, olutta ja suklaata. Mahtava yllätys hotellien ensimmäisille vieraille!

*Toteutettu yhteistyössä TravelBirdin kanssa*


Damia ympäri bootilla ja pyörällä

Kesäkuun lopulla vietin muutaman päivän Amsterdamissa TravelBirdin vieraana. 

Reissu oli todella onnistunut. Kaikki tuntui menevän nappiin ja pari päivää menivät ohitse aivan liian nopeasti. Siltikin tuntui siltä, että muutamassa päivässä ehti kaikenlaista. Sunnuntai oli omaa aikaa kaupungissa ja lauantaille meille oli järjestetty mukavaa ohjelmaa. Reissussa oli lisäkseni toinenkin matkabloggaaja, aurinkoinen Rimma perheineen, jonka blogista voi lukea lisää matkasta.

Lauantaina järjestetty ohjelma alkoi TravelBirdin toimistolla missä tapasimme iloiset oppaamme Veeran ja Tean sekä pienen joukon muita kyytiläisiä ja lähdimme veneilemään. Kiersimme veneellä ympäri aurinkoista Amsterdamia vajaan parin tunnin ajan. Ennen veneretkeä olin pitänyt lounastaukoa joen varrella ja ihastellut kuinka paikalliset viihtyvät vesillä. Ohitse meni useampia porukoita erilaisilla veneillä.









Veneajelu on kiva ja rento tapa nähdä kaupunkia. Se on myös mukava liikkumismuoto ja hauska tapa viettää aikaa porukalla. Hieman kadehtien katselin joitakin ohittamiamme asuntoveneitä. Sellaisessa olisi hauska joskus asua tovi!

Veneajelun ja pienen breikin jälkeen jatkoimme kaupunkiin tutustumista pyörän selästä käsin. Sain alleni Veeran iki-ihanan keltaisen Jopon millä oli leppoisaa kruisailla ympäri kaupunkia. En ole ajanut Jopolla vuosiin, joten en muistanutkaan miten kätevä kaupunkipyörä se on ajoasentonsa takia.

Pyöräretken aikana tuli kierrettyä kaupunkia kiitettävästi. Kivoimpina vierailukohteina mieleen jäivät Albert Cuypin katumarkkinat, joille jalkauduimme laajaa tarjontaa ja ihmisten määrää ihmettelemään, sekä Vondelparkin eloisa puisto.








Puistossa kuulemma järjestetään usein ilmaiskonsertteja. Meidänkin vierailun aikaan soi musiikki ja ihmisiä oli todella paljon puistoilemassa. Oppaamme Tean mukaan puisto on paikallisten olohuone eikä sitä ollut vaikea uskoa, sen verta paljon oli ihmisiä piknikoimassa, puistoilemassa, hölkkäämässä ja pyöräilemässä. Viihtyisin siellä itsekin aurinkoisella ilmalla piknikoimassa tai kirjaa lukemassa mikäli kaupungissa asuisin.






Pyöräily on hyvä tapa liikkua kaupungissa vaikka normaalisti en ruuhkaisilla teillä tykkääkään polkea. Vaikka populaa on kaupungin kapeillakin kaduilla ihan tarpeeksi niin mukavan joustavia olivat kaikki tiellä liikkujat. Pyörän vuokraaminen ei siis ole lainkaan hullumpi vaihtoehto aurinkoisena kesäpäivänä Amsterdamissa.

*Matka toteutettiin yhteistyössä TravelBirdin kanssa.*