Silverfallet - Björklidenin kaunis vesiputous

Vielä muutamia kuvia Ruotsin matkaltamme, Silverfalletin vesiputoukselta!

Huh kuinka aika rientääkin! Kävin läpi valokuvia sekä blogiani ja huomasin, etten ollut kirjoittanut Ruotsin matkamme yhdestä kohokohdasta mitään, eli vierailusta Silverfalletilla. Pohjois-Ruotsin luonto se jaksoi yllättää vähän väliä ja olen edelleen tohkeissani siitä kuinka kaunista paikassa oli. Useammalle kansainväliselle vieraalleni olen jo paikkaa ehtinyt hehkuttaa ja kehottaa ottamaan sen suunnaksi ja uskon ehdottomasti, että itsekin vielä jossain vaiheessa palaan Ruotsin (ja Norjan) pohjoisosiin reissaamaan.

Kävimme Silverfalletilla viimeisenä kokonaisena päivänämme. Sumuisen patikointimatkan jälkeen minulla olisi ollut hyvin energiaa lähteä taivaltamaan matkaa lisää, mutta sen sijaan matka jatkui tälle kauniille Rakasjåkkan taikka Silverfalletin vesiputoukselle. Nähtyäni putouksen ensimmäisen kerran sillalla seisoessa olin hetken aikaa aivan sanaton, koska en odottanut näkeväni mitään niin kaunista. Taas yksi rauhoittava ja kaunis kokemus Lapin reissullamme, siinä kauneudessa silmä lepäsi.











Vesiputouksen lisäksi meitä ihastutti järven kivinen ranta. Järvi on 70 kilometriä pitkä ja vesiputouksen alapuolella oleva ranta on täynnä litteitä kiviä, joita ihmiset käyvät keräämässä kotiinsa sisustusesineiksi. Minunkin taskuun päätyi neljä komeaa kiveä, jotka päätyivät heti käyttöön näin syksyn takia kun laitoin ne kynttilöiden alustoiksi.








Jos olet ajelemassa Björklidenin tienoilla, niin älä aja onnesi ohitse vaan pysähdy ihmeessä Silverfalletissa ja pidä vaikka evästauko rannalla. 

*Matka toteutettu yhteistyössä Visit Swedenin kanssa.


Kymmenen parhainta lentokenttää

Vuosittain lokakuussa valitaan matkustajien toimesta maailman parhaimmat ja huonoimmat lentokentät. Valinnat vuodelle 2015 on nyt tehty!

Viime vuonna kirjoittelinkin vuoden 2014 valinnoista. Valinnan tekee vuosittain Sleeping in Airports -sivuston käyttäjät. Nukkuminen lentokentällä on tullut budjettimatkailijalle tutuksi jo ensimmäisistä ulkomaan reissuista alkaen ja kokemuksia lentokentistä olen itsekin aikanaan ahkerasti etsinyt juuri tuolta sivustolta. 

Nykyään en juuri lentokentillä öitäni vietä; viimeisin kerta taitaa olla yli kahden vuoden takaa. Sen sijaan kentillä tulee toki muuten vietettyä välillä paljonkin aikaa, koska vaihtojen välissä on toisinaan juuri ja juuri sen verran aikaa, että keskustaan ei ehdi, mutta aikaa on silti yllin kyllin käyttää muuhunkin kuin kirjan lukemiseen.







Lentokenttien valinnassa on painotettu neljää C:tä, jotka ovat comfort, conveniences, cleanliness ja customer service. 

Arvosteluun siis vaikuttavat esimerkiksi hiljaiset alueet, käsinojattomat penkit, ilmainen Wifi, mahdollisuus käydä suihkussa, ajanvietemahdollisuudet, 24/7 avoinna olevat ravintolat, lentokentän siisteys ja asiakaspalvelun laatu.

Listaus ei kovin radikaalisti muotoaan muuta. Ykkössijaa maailman parhaimpana lentokenttänä on pitänyt Singaporen Changi, joka valittiin juuri 19. kertaa peräkkäin ensimmäiselle sijalle. Myös keväällä Skytrax World Airport Awardsissa Singaporen kenttä pääsi ensimmäiselle sijalle ja joukossa on muitakin samoja lentokenttiä kuin tässä listauksessa.

Myös kotimaamme Helsinki-Vantaan lentokenttä on ollut listalla useasti, tällä kertaa sijalla seitsemän. Lentokenttien kymmenen parasta ovat:

1. Singapore Changi International Airport, Singapore (SIN)
2. Seoul Incheon International Airport, South Korea (ICN)
3. Tokyo Haneda International Airport, Japan (HND)
4. Taipei Taoyuan International Airport, Taiwan (TPE)
5. Hong Kong International Airport, Hong Kong (HKG)
6. Munich International Airport, Germany (MUC)
7. Helsinki International Airport, Finland (HEL)
8. Vancouver International Airport, Canada (YVR)
9. Kuala Lumpur International Airport, Malaysia (KUL)
10. Zurich Kloten International Airport, Switzerland (ZRH)

Tämän tekstin ylemmät kuvat on otettu Hong Kongin lentokentältä, jossa vaihdoin konetta vajaa vuosi sitten. Silloin huomasin ainakin penkkien paljouden sekä toimivan Wifin ja molempia arvostin hyvinkin paljon tuolla reissulla. Maailman huonoimpien lentokenttien listaus löytyy Sleeping in Airports -sivustolta.




Onko sinun lempikenttäsi listauksessa mukana? Mitkä seikat vaikuttavat eniten sinun viihtyvyyteesi lentokentillä?


Patikkamatka Paklenican kansallispuistossa

Kiipeilijöiden suosiossa oleva Paklenican kansallispuisto Kroatiassa on lyhyen bussi- tai automatkan päässä Zadarin pienestä rannikkokaupungista.

Paklenicassa voi tosiaan kiipeillä ja kiipeily vetääkin paikalle suurimman osan puiston vierailijoista, mutta patikoijallekin kansallispuisto tarjoaa elämyksiä. Minä jätin kiipeilyhommat muille ja kipusin vain patikoiden ylös vuorelle. Halusin lähteä valloittamaan vuorta siitäkin huolimatta, että tossuni eivät olleet kaikista parhaimmat vuorilla vaelteluun. Paklenicassa polut ovat kivisiä ja täten melko liukkaitakin, joten millä tahansa kengillä ei kannattaisi vuorelle lähteä.









Lähtiessäni kiipeilijöitä oli runsaasti paikan päällä, mutta patikoimaan tosiaan jatkoi harvempi. Erään saksalaisen pariskunnan kanssa kuljin hetken aikaa, mutta jättäydyin heistä jälkeen voidakseni jatkaa matkaa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Ylös kipuaminen kävi alkuun kunnon päälle, mutta voi sitä upeaa tunnetta kun pääsee lopulta ylös asti. Piknikoin rauhassa upeita maisemia katsellen ennen paluuta alaspäin.

Huikeiden maisemien, muutaman käärmeen, lukuisten liskojen, raunioiden sekä ampiaisfarmin lisäksi näin reissun aikana luolia. Osa pieniä koloja, osa hieman suurempia. Alueella on myös isompi luolasto, jonne pääsee pääsymaksua vastaan, mutta siellä en itse käynyt. Kuvien perusteella näyttää kuitenkin upealta paikalta.












Luonnonpuistoon on 40 kunan pääsymaksu henkilöltä. Alueelle pääsee tunnissa Zadarista bussilla, mutta busseja ei mene kovin usein, joten ajankohtaiset aikataulut kannattaa käydä katsomassa bussiasemalta. Bussi pysähtyy Staligradin kaupungissa, mutta Zadarista päin tullessa pysäkki on kilsan pari ennen sitä. Autolla pääsee tietysti kätevästi puistoon sisälle asti.

Puiston sisällä on kioski, jonka valikoimasta en tiedä mitään. Majapaikkoja on Starigradin ympäristössä lukuisia ja itse Starigradin kaupungissa on myös kohtuuhintaisia ravintoloita, pieniä marketteja sekä soma pieni satama-alue. Viihdyin siellä itse vajaan tunnin verran meren äärellä istuen ja kävellen.





Huomattavasti suositumpi Plitvicen kansallispuisto vetää enemmän väkeä Zadaristakin asti, mutta Paklenicakin on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen!