CURIOUS FEET

Ubudista päätimme jatkaa matkaa Padangbaihin. 

Olin lukenut paikasta positiivista, joten halusimme nähdä millainen paikka on kyseessä. Padangbaista pääsee myös jatkamaan matkaa helposti moneen muuhun paikkaan, joten senkin takia päätimme lähteä juuri sinne.

Ubudista lähtee Peraman suoria bussikyytejä aamuisin moneen paikkaan Balilla. Bussi Padangbaihin maksaa yhdeltä hengeltä 50 000 rupiaa. Me päätimme kuitenkin mennä matkan paikallisilla pikkubusseilla, bemoilla, joita olimme käyttäneet aiemmin Medanissa ja Bandungissa hyvällä menestyksellä. Kävelimme majapaikastamme läheiselle Hanoman-kadulle sellaista odottamaan. 

Meidän oli tarkoitus ottaa ruskea bemo Denpasariin ja vaihtaa siellä Padangbaihin menevään bemoon, koska olimme lukeneet bemojen kulkevan Denpasarin kautta. Toni pysäytti kuitenkin sinisen bemon ja kuskin kanssa keskusteltuaan oletti bemon menevän Denpasariin. Hän oli kuitenkin myös maininnut lopullisen kohteemme olevan Padangbai, minkä vuoksi kuski olikin viitonnut meitä kyytiin. Kyydissä istunut nainen kertoi meille bemon menevän Gianyariin ja sanoi, että meidän kannattaa vaihtaa mieluummin siellä, koska se tulee halvemmaksi ja on nopeampaa. Ilahduimme tästä tiedosta ja matkasimmekin sitten sinne. 

Matka ei kovinkaan kauaa kestänyt ja bemo oli suuren osaa matkasta täynnä vanhoja naisia ja lapsia. Gianyariin päästyämme kuski ajoi meidät suoraan oikean bemon luokse. Matka maksoi 8000 rupiaa (70 snt / hlö).

Kartalla näkyy kaupunkeja, reittimme oli siis Ubud-Gianyar-Klungkung-Padangbai

Seuraavan bemon kyytiin päästyämme kuski määräpäämme kuultuamme sanoi kyydin maksavan 100 000 rupiaa meiltä kahdelta. Hieman nauraen sanoimme 'ei kiitos', minkä jälkeen hän kysyi paljonko tarjoamme. Lopulta kävi ilmi, että bemo ei normaalisti mene Padangbaihin asti, mutta hän olisi vienyt meidät sinne jos olisimme hinnasta sopineet. Emme suostuneet, vaan jäimme pois Klungkungissa ja maksoimme siitäkin kyydistä 8000 rupiaa. Kuski sanoi maksun olevan 10 000 rupiaa, mikä voi hyvin pitää paikkaansa kun hinnat ovat muutenkin nousseet ja ovat Balilla kalliimpia, mutta meillä oli valmiina kädessä 16 000 rupiaa ja hetken epäröityämme mies suostui lopulta siihen.

Tämän jälkeen kysyimme bemoa Padangbaihin autoista, joissa luki PP. Niitä oli paljon tarjolla ja muutama kuski meitä heti lähestyikin hintatarjouksiensa kanssa. Hintaneuvottelut eivät heti tuottaneet tulosta, joten kävelimme ulos asemalta aikomuksena ottaa bemo kadulta. Meitä kuitenkin seurattiin ja lopulta suostuimme maksamaan kyydistä 10 000 rupiaa henkilöltä. Lopulta maksoimme siis siirtymisestä Ubudista Padangbaihin kahdelta hengeltä 52 000 rupiaa (4,40 euroa). Saimme kyydit nopeasti ja matkanteko oli mukavaa, joten tyytyväisinä saavuimme Padangbaihin jo kymmenen maissa aamulla.

Padangbaissa kävimme tietysti heti katsomassa majapaikkoja lävitse. Rantakadulla sijaitsevat hotellit ovat vieri vieressä ja niitä ei ole kovinkaan montaa, joten nopeasti olimme muutamaa tyyrimpää lukuunottamatta katsastaneet paikat. Päädyimme Made Homestayhin, otimme huoneen tuulettimella ja kylmällä (= viileällä) suihkulla 120 000 rupialla. Aamupala (pikkuruinen hedelmälautanen, kahvi/tee ja pancake/munakas/paahtoleipä) kuuluivat hintaan, kuten täällä päin Indonesiaa usein tapana on.

Majapaikkamme puutarhaa

Padangbai vaikutti ensi silmäyksellä kivalta paikalta. Huomasimme kuitenkin heti, että alue on todella pieni. Hotellit ja ravintolat ovat melko pienellä alueella ja sen kummoisempaa tekemistä ei snorklauksen, uimisen ja syömisen lisäksi löydy. Se ei varsinaisesti meitä haitannut, koska meren takia olimmekin Padangbaihin tulleet, viikon verran sisämaassa oli jo saanut meidät kaipaamaan meren läheisyyttä.

Muutama päivä siellä kuitenkin riitti. Padangbain pääranta sekä sen läheisyydessä sijaitseva kovinkin kehuttu Blue Lagoon beachin ranta olivatkin harmillisen roskaisia. Myös meressä lillui lehtiä ja roskia, minkä vuoksi uiminen ei sitten houkutellutkaan yhtä kertaa enempää. Turisteja oli melko vähän, mikä varmaan olikin syy siihen, että samat ihmiset yrittivät kerta toisensa jälkeen kaupitella meille kaikenlaista tavaraa, ystävällisesti kylläkin, mutta vähän ikävää oli, kun kieltäytyminen kerran tai pari ei riittänyt.

Roskia Blue Lagoon beachilla

Löysimme kaupungista pari hyvää paikallista ruokaa tarjoavaa ravintolaa, missä hinnat olivat ihan kohdallaan (noin 15 000 rp). Ne sijaitsivat lyhyen matkan päässä rantakadulta. Rantakadun ravintolat sen sijaan ovat täysin meitä turisteja varten rakennettu. Viihtyisiltä kyllä näyttivät, mutta kalliimmat hinnat eivät houkutelleet meitä niiden asiakkaiksi. Olimme vasta totuttelemassa kalliimpiin hintoihin, joita tulimme myöhemmin Gileilläkin kohtaamaan.

Padangbaista matka jatkui kohti Gili Trawangin saarta, minne matkasimme itsenäisesti Lembarin ja Bangsalin (Lombokissa) kautta. Täällä olisi tarkoitus olla puoleen kuuhun asti. Varasimme lennon Singaporeen Ubudissa ollessamme, matka taitetaan taas kerran Airasialla, jolta halvimman lennon löysimme. Yli 100 euroa jouduimme silti kahden hengen matkasta maksamaan. Sitä ennen on kuitenkin aikaa nauttia Gili-saaren upeista maisemista ja kirkkaista vesistä.

Hei taas! Nyt vähän lisää Ubudista, jossa tällä hetkellä majailemme. 

Siirryimme tänne Ubudiin siis Kutalta viime torstaina. Aamulla luovutimme huoneemme Kutalla, nousimme mopon kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Ubudia. Emme olleet päässeet muutamaa kilometriä pidemmälle, kun poliisit jo pysäyttivät meidät. Kypärät olivat päässä, niiden puutteesta kun helposti sakotetaan. Ajokorttia kysyttiin ja kansainvälistä tai indonesialaista korttiahan meiltä ei lompakosta löydy. Kortin saa Denpasarin poliisilaitokselta vaihtelevaan hintaan, vähän pärstäkertoimesta riippuen, mikä jo yksinään kertoo tarpeeksi paikallisten poliisien epärehellisyydestä. 

Toni vietiin pienen kopin sisälle neuvottelemaan sopivasta lahjuksen suuruudesta. Olimme varautuneet tilanteeseen ja piilottaneet suuret käteisvaramme. Lompakkoon olimme jättäneet vain 24 000 rupiaa tätä tilannetta varten. Poliisit ehdottivat pankkiautomaatille menemistä ja rahan nostamista, mutta siihen ei Toni suostunut. Uhkailtiin 500 000 rupian virallisella sakolla, mutta pysyttiin tyyninä ja tyhminä, joten köyhdyttiin lopulta se 24 000 rupiaa, mikä lompakosta löytyi, ja päästiin jatkamaan matkaa.

Ubudin kaupunki on ihan jees, tutkittavaa ainakin riittää. Monkey Forestin katu ympäristöineen, turisteille tunnetuin alue täällä Ubudissa, on kylläkin aivan liian ahdas ja kiireinen, siellä ei juuri tee mieli aikaa päiväsellä viettää. Taksikyytejä myydään, mutta edelleen hienovaraisesti. Kerjäläisiä näkyy yllättävän paljon. Edullisia ja mukavia ravintoloita löytyy tosin tuoltakin alueelta, joten ei ole kyse pelkästään hintavasta alueesta, vaikka se alkuun siltä meille näytti.

Ubudista on helppoa löytää terveellistä ruokaa. Kasvisravintoloita ja ruokalistoja näkyy paljon, luomua ja raakaruokaa olen nähnyt mainostettavan ja isosta ruokakaupasta löysimme hyvän vihannesvalikoiman ja jopa valmiita hedelmäsalaattiannoksia sekä sokeroimattomia/lisäaineettomia mehuja. Hinnat vaihtelevat täällä paljon, edullisia ravintoloita löytyy onneksi meidän vaatimuksilla, mutta myös hienommille ja kalliimmille paikoille on kysyntää.

Majoitumme tällä hetkellä meidän makuumme luksus-paikassa Taman Mesarissa, rauhallisella kujalla hyvän matkan päässä Ubudin hälinästä. Huoneesta maksamme 130 000 rupiaa (noin 11 euroa) yöltä ja viihtyisän huoneemme vieressä on kiva ulkoilmakeittiö, missä Toni on meille päivittäin herkullisia ruokia kokkaillut. Tilavalla terassillamme juomme aamuisin teetä/kahvia ja kuuntelemme suihkulähteestä tulevan veden porinaa, riekkuvia eläimiä ja katselemme majatalomme omistajan leikkiviä lapsia.

Lauantaina kävimme katsastamassa Ubudin yöelämää. Otimme suunnaksi lähellä sijaitsevan jazz-kahvilan, mutta sinne päästyämme huomasimme paikan olevan niin täynnä, että mukavasti ei olisi mahtunut istumaan. Kävelimme sieltä Monkey Forest Roadille reggae-baaria etsimään. Löysimme baarin nimeltä CP, mikä saapumisemme aikaan oli vielä lähes tyhjillään. Istuimme alas odottamaan live-bändin soittoa ja tilasimme olutta noin 50 000 rupialla (4,20 euroa) veroineen. Paikalliseen hintatasoon verrattuna alkoholi on Indonesiassa kallista. 

Bändi aloitti pian esiintymisensä ja heti ensimmäisen biisin soidessa totesimme molemmat paikan olleen loistava valinta. Naislaulajan ääni oli upean syvä ja muukin bändi oli suorastaan fantastinen. Toisen biisin alkaessa bändin mieslaulaja avasi suunsa ja sydämeni oli pysähtyä, koska hänen äänensä oli todella kaunis. Kappale kappaleelta he soittivat loistavia klassikoita Claptonilta, Beatlesilta, Kings of Leonilta ja muilta hyvää musiikkia tekeviltä bändeiltä. Siinä vaiheessa kun yksi suosikeistani, Stand By Me, alkoi soimaan täydelliseltä kuulostaen, puhkesin kyyneliin ilosta ja liikutuksesta, kokemus oli niin upea. Baarin miljöö oli myös tunnelmallinen, akustiikka toimi ulkoilmabaarissa hienosti ja henkilökunta oli ystävällistä, joten koko ilta oli menestys. Keikka on ehdottomasti yksi parhaimpia kokemuksiani musiikin rintamalla! Baarissa on live-musiikkia joka ilta, vähän eri bändejä kylläkin, joten pitää käydä katsomassa tarjontaa vielä uudestaan.

Tämä tällä erää, Ubudissa menee vielä tovi ja siirtymistä seuraavaan paikkaan suunnitellaan para-aikaa.

Päivät juoksevat kummallisen nopeasti eteenpäin. Viime tekstini jälkeen vietimme siis vielä pari päivää Toballa ja sieltä palasimme paikallisbussilla Medaniin, tuohon parjattuun kaupunkiin, yhdeksi yöksi. 

Laiva saapui taas Tigarajan satamaan ja sataman lähellä on yrityksiä myymässä taksi- ja minibussikyytejä. Me kuitenkin hyppäsimme opeletin kyytiin (2000 rp), joka kaarsi juuri sopivasti paikalle. Sillä menimme muutaman kilometrin matkan Parapatin bussiasemalle. Bussiasemalla oli kovin hiljaista, mutta saimme selvitettyä bussien lähtöpaikan. Yhden täyden ja ränsistyneen bussin annoimme mennä ja tunnin odottelun jälkeen nousimme Sejahteran astetta siistimpään linjuriin. Tonille saatiin tällä kertaa parempi paikka bussista, joten jalkatilaakin oli enemmän kuin tulomatkalla.

Amplasin bussiasemalle saavuttuamme muutama taksi/becak-kuski lähestyi meitä, mutta me kävelimme tien varteen ja otimme opeletin Yoki Plaza-ostoskeskukselle, koska tiesimme sen läheisyydessä sijaitsevan ravintoloita ja hotelleja. Kyytiin nousi indonesialainen mies, jonka kanssa tuli juteltua matkan ajan ja hän myös ohjasi meidät jäämään oikealla pysäkillä pois.

Medanissa meni puoli vuorokautta ihmetellen, miten joku voi sanoa kaupungin olevan "pahin paikka missä olen koskaan käynyt". Lyhyet visiittimme eivät varmastikaan antaneet kaupungista kattavaa kuvaa, mutta sen ajan kuin Medanissa olimme, minä viihdyin siellä ja olisi ollut kiva nähdä kaupunkia enemmänkin. Ihmiset olivat hymyileviä ja ystävällisiä, mikä vaikuttaa ainakin minun viihtymiseeni paikassa kuin paikassa merkittävästi. Medanista kuitenkin lisää myöhemmin, samoin kuin Bandungista, missä vietimme lentojemme välissä joitakin tunteja kaduilla kierrellen.

Medan

Balille saavuimme 20:30 maissa. Lentomme alkuperäinen saapumisaika oli 22:45, mutta sitä aikaistettiin jostain syystä kolmella tunnilla, mikä sopi meille hyvin, koska uuteen kaupunkiin saapuminen noin myöhään illalla ei ole minun mielestäni koskaan se paras vaihtoehto. Muita lentoaikoja ei kuitenkaan ollut varaushetkellä tarjolla, ainakaan edullisesti ja haluamillemme päiville. Lopulta lento kuitenkin, taas jostain meille tuntemattomasta syystä, myöhästyi tunnin verran.

Olin lukenut Balin lentokentän ulkopuolella olevista riivaavista taksikuskeista niin paljon negatiivista, että olin varautunut ottamaan tylyn ilmeen naamalleni ja olemaan täysin välinpitämätön (inhottava asenne, josta valitettavasti on joskus ollut apua). Kuskit eivät kuitenkaan olleet yhtään aggressiivisia, joten pääsimme lähtemään kentältä kävellen sanoen muutamat no thank yout pienellä hymyllä.

Ja kävelimme tosiaan Balin lentokentältä läheiselle Kutalle, matkaa on vain muutama kilometri ja meillä oli aikomus katsastaa matkan varrella olevia majapaikkoja. Päädyimme kuitenkin lopulta kadulle Poppies Lane 1, missä on reppureissaajien suosimia edullisia majapaikkoja. 

Me yövyimme kolme yötä perusmestassa, Puri Arung Homestayssa ja maksoimme huoneestamme ilman aamiaista 120 000 rupiaa yöltä. Majoituksen hinta siis nousi Balille siirryttäessä, mutta se oli kyllä tiedossakin. Halvempia paikkoja todennäköisesti löytyy vielä Baliltakin, mutta on kyllä ollut yllätys huomata, että hinnat ovat Indonesiassa (käymissämme paikoissa ainakin) nousseet vuoden ja kahden sisällä todella paljon. Matkaoppaissa ja blogeissa olevat hinnat eivät siis välttämättä hirveän kauaa paikkaansa pidä, täällä Balillakin jotkut pääsymaksut ovat jopa kolminkertaistuneet vuoden, kahden sisällä.

Kutan hälinässä meni vain yksi kokonainen päivä, koska toisena vuokrasimme skootterin ja ajoimme Ubudiin. Kutalla teimme pitkän kävelylenkin ympäri katuja ja kujia. Alue on valtava ja kaikenlaisia ravintoloita, kauppoja, baareja ja katutaidetta löytyy, ärsykkeitä on siis paljon ja Kuta onkin Balin suosituin matkakohde. 

Minä kävin myös rentouttavassa hieronnassa ja kasvohoidonkin otin hieronnan päälle. Tunnin hierontoja myydään Kutalla 40 000-50 000 rupialla eli pyöristettynä 3,50 - 4 eurolla (!), joten itseään hemmottelemalla ei paljoa köyhdy. Illalla menimme vielä Kutan kauniille rannalle katselemaan surffareiden puuhia ja katsomaan auringonlaskua. Ravintoloissa tuli tietysti myös syötyä ja huomattua, miten suuri vaihteluvuus ravintoloiden hinnoissa ja varsinkin tasossa on.

Poppies Lane 1

Toisena päivänä otimme mopon alle, vuokrasimme sen tarjotulla 50 000 rupialla ilman tinkaamisia. Suunnitelmamme oli ajaa Ubudiin, katsella ympärillemme ja mikäli pitäisimme näkemästämme, vuokrata sieltä toinen mopo yöksi ja palata sillä seuraavana aamuna Ubudiin. Matkalla tietysti eksyimme melko pian ja saimme kysyä apua useammaltakin iloiselta paikalliselta. 

Ubudiin pääsimme muutaman tunnin ajelun jälkeen, pysäköimme mopon ja kävimme hyvin pienessä ravintolassa syömässä edulliset nasi gorengit (paistettua riisiä). Kävimme katsomassa muutamia majapaikkoja ja illan jo hämärtyessä etsimme paikkaa, mistä vuokrata toinen mopo. Pyhäpäivän vuoksi osa paikoista oli jo mennyt kiinni. Paikallinen nainen ohjasi meidät erään hotellin työntekijän juttusille, joka mopoja vuokraa. Ongelmaksi vain muodostui se, että passimme olimme jättäneet Kutalle hotelliin. Kutalta mopoa vuokrattuamme kysyttiin vain ajokorttia näytille, joten oletimme sen riittävän Ubudissakin. Mies punnitsi vuokraako vai eikö ja päätti lopulta luottaa meihin, yritimme tarjota jonkinlaista panttia vakuudeksi, mutta saatiin mopo kuitenkin ilman.

Vihdoinkin päästiin sitten ajamaan molemmat omilla pyörillä. Matka meni tällä kertaa nopeammin kuin tullessa, vaikka useamman kilometriä meni juhlimaan meneviä paikallisia väistellen, kadut olivat täynnä väkeä. Muutaman kerran ajettiin myös harhaan, mutta apua kysymällä löydettiin taas perille. Seuraavana aamuna siirryimme sitten Ubudiin, siitä lisää ensi tekstissä parin päivän päästä, jottei liian pitkäksi tämä teksti veny. 

Kuullaan pian!