Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toronto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toronto. Näytä kaikki tekstit
Torontossa riittää tekemistä - noin kymmenen vinkkiä reissaajalle

Toronto, jonka metropolialueella asuu suunnilleen yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa, ei tarjoa montaakaan maailmankuulua nähtävyyttä. Tekemistä ja näkemistä kaupungissa kuitenkin riittää. Tässä muutama vinkki kaupunkiin.

1. Ontario Science Center on paikka uteliaille

Toronton tiedekeskus sijaitsee hivenen kauempana keskustasta, joten me kuljimme paikan päälle julkisilla. Niitä onneksi menee usein, mutta suoraa yhteyttä emme löytäneet vaan jouduimme vaihtamaan kulkuvälinettä puolivälissä matkaa päästäksemme perille. Paikka on kuitenkin matkan arvoinen.

Tiedekeskus on valtava ja siellä saa hyvin kulumaan aikaa. Mekin kiertelimme museota noin neljän tunnin ajan emmekä kaikkea katsoneet ajatuksella. Ontario Science Center on juuri niitä museoita missä lapsetkin viihtyvät, koska paikan päällä pääsee kokeilemaan vaikka mitä. Haluaisitko sinä testata kuinka hyvä olet valehtelemaan tai flirttailemaan? Kiinnostaako tietää miltä näytät kolmenkymmenen vuoden päästä? Halajatko päästä tuntemaan sademetsän kosteuden ihollasi? Tiedekeskuksella pääset kokeilemaan vielä paljon enemmän. Kaikki laitteet eivät olleet ihan niin moderneja kuin olisin toivonut, mutta tarjonta on niin valtavaa, että meidän menoa se ei haitannut.

2. Stand up - esityksiä pääsee katsomaan edullisesti

Huumorin ystävä arvostaa sitä, että stand up-esityksiä löytyy Torontosta joka illalle. Me päätimme käväistä katsomassa stand uppia toisena iltanamme Torontossa. Buukkasimme vahingossa liput komediaklubille, joka sijaitsi keskustan sijasta Erlingtonissa, reilun kuuden kilsan päässä majapaikastamme. Taksi kuitenkin vei perille ja esitystä pääsimme katsomaan huikeaan 11 dollarin hintaan.

Lippujen osto onnistui kätevästi Absolute Comedyn sivuilta muutama tunti ennen showta tai paikan päältä, mikäli lippuja on jäljellä. Esitys Absolute Comedyssa oli todellakin rahan ja taksimatkan arvoinen. Taksin sijaan paikan päälle pääsee myös metrolla, jolla me kuljimme paluumatkan (ja vahingossa pummilla, koska kiersimme metrolle takakautta). Harkitsimme myös Yuk Yukin klubia stand upin katsomiseen, koska sinnekin oli saanut edullisesti lippuja.













3. Casa Loman historia on kiehtova ja miljöö upea

Casa Loma on hieno linna ja kiehtova vierailukohde. Linnassa on kuvattu useita elokuvia ja se seisoo jykevästi hienolla paikalla Toronton pohjoispuolella. Linnasta kirjoitin jo aiemmin tekstin Historian havinaa torontolaisessa linnassa.

4. CN Towerista näet lähes koko Toronton

Toronton keskustassa seisova, kerran maailman korkein rakennus, CN Tower on mukava vierailukohde mikäli haluat nähdä maisemia korkeampaa. Tornissa on myös pieni lasilattia, josta on suora näkymä alas. Uskaliaimmat voivat sitten seistä, maata tai hyppiä sen päällä. Lasilattia on kuitenkin pienehkö ja näkymät alas eivät olleet ihan niin huikean hienot kuin mitä etukäteen oletin. Tornissa vierailuun se tuo kuitenkin kivan, erikoisen lisän.

5. Urheilu on paikallisille elämäntapa

Toronto on urheilufanille melkoinen unelma. Urheiluareenat sijaitsevat keskustassa, urheilubaareja on paljon ja urheilun fanitus näkyy myös paikallisten pukeutumisessa ja sporttiliikkeiden määrässä. Jos meillä oli vuosi sitten New Yorkissa vaikeuksia löytää kunnollista urheilupubia niin Torontossa tarjontaa oli kyllä mukavasti. Monissa peruspubeissakin näytti olevan useampi ruutu eri lajeille.

Me kävimme vain yhdessä matsissa, mutta Maple Leafs vs. Winnipeg -pelissä oli fiilis kohdallaan. Jääkiekkomatsi oli mahtava kokemus, jonka kruunasi tietysti illanvietto urheilubaari Loose Moosessa muutaman Winnipegin fanin kanssa. Matkaseuralaiseni osti liput Ticketmasterin sivulta heti kun olimme lennot varanneet, eli useamman kuukauden etukäteen, ja mitään halpaa huvia homma ei ole. Itselleni urheilutapahtumat ovat kuitenkin tähän mennessä olleet aina rahan arvoisia elämyksiä, joten tosifanille varmaan sitäkin enemmän. Tämäkin matsi tuo heti mieleen mahtavia muistoja ja oli kokemuksena upea. Mikäli urheilun perässä matkaaminen kiinnostaa, kannattaa lukaista esimerkiksi Kohteena maailma -blogin kirjoittajan Ramin postaus Näin järjestät penkkiurheilumatkan Jenkkeihin.













6. Katutaide kaunistuttaa Toronton katuja ja kujia

Toronton katutaiteesta olen kuullut paljon hyvää jo vuosien ajan ja olin merkinny karttaan muutamia paikkoja, joissa olisi kiva käydä taidetta katsomassa. Katutaidepiireissä kai melko tunnettu Graffiti Alley on yksi vierailukohde katutaiteen ystäville, mutta melko lyhyt kadunpätkä eikä lopulta kovinkaan säväyttävä. Sitä lähellä olevilta kaduilta kuitenkin löytyy paljon lisää katutaidetta ja melkoisen upeita kuvia. Torontossa katutaidetta on muutenkin helppoa löytää, varsinkin kun lähtee ydinkeskustasta pois. Vaikka sovelluksen avasimme hotellilla vain muutaman kerran niin kerrottakoon silti vinkkinä muille pelaajille; Pokemon Go kertoo lukuisten taideteosten sijainnit.

7. Kensington on hipstereiden kokoontumispaikka

Kensingtoniin suuntaavat katutaiteen, kasvisruoan, pienten krääsäputiikkien ja kivojen kahviloiden ystävät. Alueen koko oli ehkä pienoinen pettymys, se kun ei lopulta kovin suuri ole, mutta se on siltikin kiva paikka käydä ja pysähtyä. Kalliiden kauppojen seassa on kivannäköisiä, pieneen tilaan meneviä kahviloita ja ravintoloita. Talojen värit ovat myös mukavan pirteitä.

Matkamme sijoittui talviaikaan minkä vuoksi emme esimerkiksi piknikoineet puistossa, hengailleet rannalla taikka harkinneet pyöräilyä. Seuraavia kohteita kylläkin harkitsimme, mutta lopulta emme niihin menneet:

8. Art Gallery of Ontario; ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin kello 18-21
9. Steam Whistle Brewing; keskustassa oleva panimo
10. Railway Museum; Toronton rautatiemuseo











Torontossa on helppoa liikkua kävellen

Kyseessä ei ole kovin iso kaupunki ja Toronto on varsin matala. Kaupungissa oli miellyttävää liikkua jalkaisin ja ihanaa, että toisin kuin vaikka New Yorkissa tai Miamissa, muutkin ihmiset myös tekevät niin. Kävellen näkee kaupunkia, eksyy pienille söpöille kujille ja löytää kivoja kuppiloita helpommin.

Julkinen liikenne kuitenkin toimii myös, helmikuussa 2017 yksittäinen lippu maksoi 3,25 dollaria, mutta ainakin metroasemilla myytiin tokeneita tätä edullisemmin kun osti useamman kerralla. Lisäksi päiväpassin sai helmikuussa 12,50 dollarilla ja viikonloppuisin ryhmäpassilla pääsee kaksi ihmistä matkustamaan tuolla 12,50 dollarilla päivän ajan. Viikkopassia me emme harkinneet, koska tiesimme, että kävelemme paljon ja vuokraamme autonkin päiväksi tai kahdeksi.

Harkitse Toronto City Passia mikäli aiot vierailla useammassa turistikohteessa. Passista saa lisää tietoa CityPassin sivuilta.


Toronton katutaide tekee kaupungista värikkään

Katutaide, yksityiskohdat ja rosoisuus olivat ehdottomasti suurimpia syitä sille miksi Torontoon matkustaminen kiehtoi minua. Kaupungit ovat kovin tylsiä, jos suurin osa rakennusten seinistä on suoria ja yksivärisiä. Torontossa näin ei onneksi ole. Kaupungin ydinkeskusta on toki moderninen, mutta väriä, katutaidetta ja yksityiskohtia ei tarvitse kaukaa etsiä. Toronton katutaide ihastuttaa taiteen ystävää.













Tämä ja ylläolevat kuvat on otettu Graffiti Alleylta.


Kensingtonin alue ympäristöineen on hipstereiden mekka Torontossa, joten taiteen ja kasvisruoan ystävät suuntanevat sinne joka tapauksessa. Yksi kuuluisimmasta katutaiteen alueista Torontossa on lisäksi Graffiti Alley. Se on melko pieni kadun pätkä eikä lopulta kovinkaan säväyttävä. Sitä lähellä olevilta kaduilta kuitenkin löytyy paljon lisää katutaidetta ja melkoisen upeita kuvia. 













Torontossa katutaidetta on muutenkin melko helppo löytää, varsinkin tosiaan kun ensin lähtee ydinkeskustasta pois. Vaikka avasimme kyseisen sovelluksen vain muutaman kerran nopeasti, niin kerrottakoon silti vinkkinä muillekin pelaajille; Pokemon Go kertoo lukuisten taideteosten sijainnit.


Historian havinaa torontolaisessa linnassa - Casa Loma

Vuosina 1911-1914 rakennettu linna, Casa Loma, seisoo jylheänä kukkulan päällä. Linnalta on hienot näkymät Toronton yli, entisen slummialue Wardin suuntaan, ja paikka on ehdottomasti yksi Toronton mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä. Casa Loma oli yksi meidän reissun kivoimmista kokemuksista.

Paikasta saa paljon irti vaikka Toronton historia ei olisikaan ennestään tuttua. Linnassa saa kuulokkeet käyttöönsä, joiden kanssa voi kiertää linnaa omaan tahtiin ja kuulla miten mielenkiintoinen historia paikalla on. Nykyisessä auditoriossa, josta piti tulla linnan sisäuima-allas, pääsee lisäksi katsomaan lyhyen dokumentin linnan rakennuttajasta. Linnaa rakennettiin kolmen vuoden ajan ja 300 miehen voimin ja sitä asutti Sir Henry Pillatt yhdessä vaimonsa Maryn kanssa.















Henry Pillatt rakensi varallisuuttaan muun muassa sähkön ja osakkeiden voimin ja elelikin hyvin leveästi. Miehen viimeiset vuodet eivät olleet kovinkaan hohdokkaita, koska vaimo kuoli melko nuorena ja mies ajautui konkurssiin, jonka vuoksi joutui muuttamaan linnastaan sekä myymään omaisuutensa.

Mikäli paikka näyttää tutulta vaikkei siitä olisikaan kuullut aiemmin, johtuu se siitä, että upeassa linnassa on kuvattu lukuisia elokuvia. Linna on vilahdellut enemmän tai vähemmän esimerkiksi elokuvissa X-Men, Chicago, The Skulls, The Pacifier (Tuttisoturi) ja Scott Pilgrim vs. The World. Linnaa pystyy myös vuokraamaan yksityiskäyttöön ja voisin kuvitella paikan olevan haluttu hääjuhlien viettopaikka kesäaikaan. Puutarha oli talvella tietysti väritön, mutta takuulla kauniin vehreä ja viihtyisä paikka kun puut sekä kukat heräävät talviuniltaan.













Paikan päälle pääsee metrolla (asema Dupont) ja sisäänpääsymaksu on 25 dollaria. Toronto City Pass maksaa veroineen reilut 80 dollaria ja sillä pääsee yhdeksän päivän aikana vierailemaan viidessä eri kohteessa. Kohteet ovat CN Tower, Ripleys Aquarium, Royal Ontario Museum, Casa Loma ja joko Science Center tai Toronto Zoo. Mikäli matkaohjelmaan siis kuuluu useampi näistä kohteista, lipukkeen ostaminen kannattaa.


Road trip Torontosta Niagaran putouksille

Niagaran putoukset sijaitsevat vain noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Torontosta ja on siten hyvä retkikohde Torontosta käsin. 

Me vuokrasimme auton Budgetista ja halvan bensan voimin huristelimme paikan päälle eräänä kauniina päivänä. Mennessä kuljimme tylsää moottoritietä, mutta takaisin tulimme pienempiä teitä ja ajoimme muun muassa kivalta näyttävän Oakvillen lävitse.

Niagaran putouksen seutu ei ollut aivan mitä odotin. Ainakin talvella kävelykatu putouksien varrella oli tyhjä ja mitään kojuja ei ollut häiritsemässä näköyhteyttä putouksille. Horseshoe Fallsin (hevosenkenkäputous) kohdalla oli vierailukeskus, mutta muita palveluita siinä kohtaa aluetta ei ollut. Ihmisiä oli helmikuussa jonkin verran, mutta ei onneksi ruuhkaksi asti. Alun sumun jälkeen päätti aurinkokin näyttäytyä ja putoukset senkun kaunistuivat.

















Me jätimme auton parkkiin kymmenellä dollarilla, koska ennen putouksille tuloa kiertelimme kaupunkialueella autolla emmekä pitäneet sitä niin mielenkiintoisena, että olisimme säästön vuoksi viitsineet jättää autoa sinne. Lähettyvillä on toki kasinoita, hotelleja, ravintoloita ja mitä lie, mutta ne pystyy hyvin myös skippaamaan halutessaan.

Putoukset ovat kauniit, mutta päiväretkelle suosittelen ottamaan matkan varrelle muitakin pysähdyspaikkoja. Me pistäydyimme mm. Niagara on the Lakella, minne ajomatkan maisemat olivat ajoittain hyvin nättejä. Kruisailimme autolla vähän siellä täällä ja näimme kivoja asuinseutuja upeine taloineen, mutta mitään suuria wau-elämyksiä ei seutu tarjonnut.







Niagaralle pääsee toki myös bussilla, mutta viimeistään paikan päälle päästyä kiittelin sitä, että liikuimme autolla. Autolla liikkuminen tuo sitä kaivattua aikatauluttomuutta ja spontaanisuutta matkusteluun. Vuokra-automme vakuutuksineen ja bensoineen maksoi reilut 80 euroa.


Meidän viikkomme Torontossa

Olimme helmikuussa reilun viikon verran Torontossa, Kanadassa, kolmen hengen poppoomme voimin. 

Lennot ostimme jo lokakuussa reilusti alle neljällä sadalla ja hotellin varasimme Hotels.comin kautta muutama kuukausi ennen reissua. Lähdimme alunperin Torontoon, koska siskoni halusi päästä näkemään Niagaran putoukset. Siskon miestä innosti lisäksi jääkiekko ja minua Torontoa ympäröivä luonto sekä kaupunkielämä katutaiteineen ja kahviloineen.

Lensimme Pariisin kautta ja Finnairin sekä Air Francen siivin ja hotelliksemme valikoitui Super 8 Downtown, joka sijaitsi Chinatownin liepeillä. Kaikki neljä lentoamme menivät ihan hyvin, mutta Air France pienine jalkatiloineen ei ansaitse mitään erityiskehuja. Hotellimme hieman epäilytti minua etukäteen, mutta siihen olimme kaikki tyytyväisiä. Kolmen hengen porukkamme sai hotellista hyvin tilavan huoneiston erillisellä makuuhuoneella, palvelu oli ystävällistä ja vaikka aamupala ei mitenkään erityinen ollutkaan, niin tarjolla oli kuitenkin muutakin kuin paahtoleipää ja muffinseja.

















Toronto on viihtyisä, melko laajalle levinnyt kaupunki. Me kävelimme paljon kaupungin sisällä, mutta joihinkin pidempiin matkoihin käytimme julkista liikennettä, metroa, ratikkaa ja bussia. Niagaran putouksen päiväretkeämme varten vuokrasimme auton Budgetin kautta.

Viikon aikana kävimme Niagaran lisäksi muun muassa tiedekeskuksella, linnassa, komediaklubilla, taidemuseossa, CN Towerissa maisemia ihailemassa ja jääkiekkoa katsomassa. Koko reissu oli todella viihdyttävä, mutta erityisen positiivisen yllätyksen soivat Ontario Science Center sekä linna Casa Loma. Lisäksi jääkiekkomatsi Maple Leafs vs. Winnipeg Jets oli yksi ikimuistoisimmista kokemuksista pitkään aikaan ja stand up - esitys reissumme toisena iltana Absolute Comedy Clubissa oli jetlagista huolimatta hulvattoman hauska.








 




Reissu oli mahtava, iso kiitos matkaseuralleni. Kanadassa haluan ehdottomasti matkustella vielä paljon enemmänkin, tämä viikko toimi vasta tutustumisreissuna tuohon kiehtovaan maahan. Kirjoitan käymistämme kohteista vielä myöhemmin lisää.

Muistutus Kanadaan matkailijalle; maahan on nykyään ostettava eTA ennen reissua. Lomaketta täytellessä kysellään joitain perusjuttuja, kuten ammattia ja passin tietoja, ja se maksaa noin viitisen euroa. Hyväksymispäätös tuli itselleni sähköpostiin minuuteissa, joten kauaa siinä ei mene.

Hintatietoja:

Julkisen liikenteen matkalippu, perusmaksu 3,25 dollaria
Toronto City Pass, viisi käyntikohdetta, noin 84 dollaria veroineen
Liput jääkiekkomatsiin vaihtelevat, meidän "edulliset" liput noin 70 euroa
Yö Super 8 Downtown Hotellissa helmikuussa noin 100 euroa yö / 3-4 henkilöä
Ruokien ja juomien hintataso Suomea edullisempi