Blogi ei ole oikein pysynyt vauhdissa mukana viime viikkoina. Minun oli tarkoitus kirjoittaa jo tammikuun puolella kuulumisia tämän matkablogin tiimoilta. Tammikuussa meinaan Curious Feet täytti mukavat neljä vuotta!

Ennen tätä nykyistä versiota ehdin kirjoittaa matkablogia lyhyen aikaa Intian reissulta vuonna 2011. Sen jälkeen oli kuitenkin uuden aika. Ja täällä sitä ollaan, helkkarin monta kokemusta rikkaampana. Lämmin kiitos eräälle ihanalle ihmiselle, joka aikanaan melkein pakotti minut bloggaamiseen. Alkuun olin vastahakoinen kirjoittamaan julkisesti yhtään mitään, mutta aloitettuani koukutuin. En olisi ikinä uskonut mihin se voikaan johtaa.


2012 Edinburgh, Skotlanti

2013 Kuala Lumpur, Malesia

2013 Tukholma, Ruotsi

2013 Varsova, Puola

2013 Rooma, Italia

2014 Nerja, Espanja

2014 Tulum, Meksiko

2014 Budapest, Unkari

2014 Sevilla, Espanja

2014 Phuket, Thaimaa


Neljässä vuodessa on tapahtunut kaikenlaista. Blogini on matkustanut lähes kaikkialle minne minäkin. Jokaisesta kiehtovasta paikasta tai minireissusta en tietystikään ole ehtinyt kirjoittaa, mutta iso osa on päätynyt tänne blogiin asti. Neljässä vuodessa olemme blogini kanssa matkustelleet parissa kymmenessä maassa, useissa kymmenissä kaupungeissa, kylissä ja luonnonpuistoissa.

Ensimmäinen matka, jonka tein bloggaamisen aloitettuani, oli reissu siskoni kanssa Edinburghiin. Viimeisin on ollut matka toisen siskoni kanssa New Yorkiin. Väliin on mahtunut vajaa neljä kuukautta asumista Espanjassa, kolmen kuukauden reppureissu Kaakkois-Aasiassa, pressi- ja blogimatkoja, vaihto-opiskelua Saksassa, road trippejä, yksin tehtyjä löytöretkiä hylättyihin paikkoihin ja luontoon, kaksin tehtyjä skobareissuja, siskojen kanssa tehtyjä kaupunkilomia ja vaikka mitä muuta. Minun unelmamatkojani. 


2015 Everglades, Yhdysvallat

2015 Forbach, Saksa

2015 Paklenica, Kroatia

2015 Bryssel, Belgia

2015 Amsterdam, Alankomaat

2015 Björkliden, Ruotsi

2015 Lontoo, Englanti

2016 New York, Yhdysvallat


Bloggaamisen kautta olen tutustunut sekä muihin matkabloggaajiin että myös ei-bloggaaviin ihmisiin, jotka jakavat tämän kiinnostuksen matkailuun ja uuden oppimiseen. Olen saanut uusia ystäviä ja kasoittain kavereita tämän myötä. On se jännä miten yksi pieni päätös voi vaikuttaa elämään niin merkittävästi.

Valtava kiitos kaikille teille siellä ruudun takana!! On ollut huikeat neljä vuotta. Matka jatkukoon. Synttäreiden kunniaksi on blogiin tulossa arvontakin tulevalla viikolla. Pysykää kuulolla mikäli on matkaa Tampereelle tiedossa!

Curious Feet on myös Facebookissa, Instagrammissa sekä Twitterissä.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

70 kommenttia:

  1. Neljään vuoteen mahtuu kyllä yllättävän paljon. Hienoilta kuulostavat sinun viimeiset neljä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan älyttömän paljon! Upeita vuosia on takana <3

      Poista
  2. Onnea synttärisankarille! <3 Ihania kuvia, ihania hetkiä, ihania muistoja. Ja aivan täydellisesti sanottu. Bloggaaminen tuo mukanaan ihan uskomattomia kokemuksia ja tuttavuuksia. Joista sinä olet yksi rakkaimmista. Ajatella, ilman meidän blogeja me ei välttämättä oltais ikinä edes tavattu. Ihanaa ystävänpäivän iltaa ihana Teea, toivottavasti nähdään taas pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saana <3! Niin ihanasti sanottu, oi että, samoin <3!! Ja TOTTA, meidän tiet ei välttämättä olisi koskaan kohdanneet ilman blogeja :). Elämä olisi mennyt muutenkin niin erilailla ilman yhtä päätöstä. Toivottavasti tavataan piakkoin, mahtavaa ystävänpäivää näin jälkikäteen sullekin <3. Ja ihanaa viikon alkua :)

      Poista
  3. Tuhannesti Onnea nelivuotiaalle!

    Näihin blogivuosiisi mahtuu todella monipuolinen ja hieno kattaus matkakokemuksia. Ihanat kuvat tempasivat mukavasti mukaan matkaan <3 Enpä olisi muuten heti uskonut, että ensimmäinen upea kuva auringonlaskusta on Skotlannista eikä jostain kaukaisesta lämpimästä maasta!

    Toivotan Sinulle upeita ja matkarikkaita vuosia jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuresti kiitoksia Mia! Tuo Edinburghin auringonlasku oli kyllä upea. Ihanan päivän kruunasi se kun siskon kanssa nousimme kukkulalle katselemaan kun aurinko laski upeasti. Tunnelma oli hieno <3.

      Kiitoksia ja samoin sulle, lukuisia matkojen täyteisiä vuosia sinullekin :)!

      Poista
  4. Onnea blogi-synttärien johdosta!

    Ja olisi kyllä aikas hubaa nähdä taas pitkästä aikaa! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!! Ja niin olisi, vihdosta viimein tavata taas :D! Ihan liian long time no see!

      Poista
  5. Onnea nelivuotiaalle! :) Paljon kaikenlaista on näemmä mahtunut niihin vuosiin - jatka samaa rataa! :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut Tampereelta! :-D

    Hienoja kuvia, varmasti mahtavia muistoja. Oma suosikkini oli Björkliden, näyttää upealta maisemalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tampereelta :D! Björkliden oli yksi viime vuoden kohokohdista, aivan ihanat maisemat ja täydellinen matka <3.

      Poista
  7. Eksyin tänne ja on kyllä hieno blogi ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava kun eksyit :). Toivottavasti jäät matkaan mukaan!

      Poista
    2. Varmasti jään matkaan jo kauniin seuran vuoksi.

      Poista
    3. Jaahas :D. No mutta mahtia!

      Poista
  8. No ihanaa että olet meitä täällä ihastuttamassa jutuillasi! :) Neljä vuotta on pitkä aika, mulla vasta 1,5 takana. Mutta joo, koukuttavaa on. :) Ja vie hitosti aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri <3! Hyvä saavutus sullakin :). Aikaa tähän saa kulumaan vaikka kuinka paljon, se on totta. Enemmänkin voisi käyttää, mutta rajansa kaikella :).

      Poista
  9. Onnea blogille! :) Monen monta reissua on takana ja varmasti monen monta edessä. Mieti, ensi vuonna täynnä jo viisi vuotta. Sen kunniaksi pitää sun järjestää jo melkein bileet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna :)!! Melkein pitäis pitää bileet haha :D. Vois juhlia ainakin vähän isommin sitä juhlapäivää sitten!

      Poista
  10. Onnea "pikkusisko"! Me vietimme juuri 12-vuotissynttäreitä. Ja tässä viime aikoina on huomattu, että kun juttujen määrä blogissa kasvaa ja jos haluaa muuttaa jotain, vaikka järjestellä kategorioita uudelleen, niin sen isompi työ se on. Miten olemmekin joskus voineet ideoida kategorian nimeltä Matkat matkablogiin :-) Aika lailla turhan yleinen, melkein kaikki jututhan ovat matkoja ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ja hurjan paljon onnea teillekin, olette ehtineet jo hyvään ikään :)

      Poista
  11. Onnea nelivuotiaalle! Paljon on kyllä neljään vuoteen sulla mahtunut. Ja todella upeita kuvia!

    VastaaPoista
  12. Onnea neljävuotiaalle blogille! :) Mä perustin oman blogini loppuvuodesta 2011, todella nopeasti on mennyt aika kun ajattelee että siitäkin on kohta viisi vuotta. Bloggaaminen on koukuttavaa ja kivaa, vaikka välillä aikaavievää. En silti lopettaisi mistään hinnasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Aika on juossut minunkin mielestäni nopeasti. Ihanaa, että blogi on ollut osa elämää kuitenkin näinkin kauan meillä molemmilla :). Aikaahan tämä vie jos niin haluaa, mutta toisaalta mikä harrastus ei veisi :).

      Poista
  13. Onnea blogisynttäreiden johdosta :) Mie vasta pidin blogitaukoa vuoden ajan, kun koitin miettiä jatkanko vai enkö jatka. Hirveä aikasyöppö se on, mutta loppupeleissä tulin siihen tulokseen että on se sen arvoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Bloggaaminen on kieltämättä mahtavaa :). Itse noudatan aina sitä tapaa, että kun ei tunnu siltä, että blogille haluaisi antaa aikaa, niin en anna. On ihan jees pitää taukoa välillä kuten mistä tahansa asiasta elämässä :)

      Poista
  14. Onnea neljävuotiaalle! Ihania unelmamatkoja olet ehtinyt tekemään, toivottavasti edessä on satoja lisää :)

    VastaaPoista
  15. Aika makeita mestoja ja hyviä kuvia! Etenkin Björklidenin kuva on hyvä, muistan, kun itse olin siellä. Ilmat eivät tosin suosineet minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanissa paikoissa olen kyllä reissannut <3. Björkliden on mahtava paikka :)

      Poista
  16. Paljon onnea kunnioitettavaan ikään ehtineelle blogille! Oma blogipahaseni on vasta noin 9 kuukauden ikäinen, mutta voin silti jo allekirjoittaa samoja juttuja: homma on kauhean koukuttavaa vaikka aluksi olikin suuri kynnys avautua näinkin julkisesti internetin ihmemaailmassa. Ja vaikka toivonkin blogillani olevan parhaat aikansa vasta edessä, niin hienoja mahdollisuuksia ja tuttavuuksia se on jo tuonut mukanaan. Toivottavasti omaa blogiani jaksan kirjoittaa vähintään yhtä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Muistan (ja tunnistan vieläkin!) tuon tunteen. Itsellä kestää muutenkin avautua aika kauan ja näin tuntemattomien ihmisten silmien edessä se on kyllä vienyt vielä monta kertaa enemmän aikaa hah :D. Bloggaaminen on toisaalta juuri senkin takia niin koukuttavaa ja hienoa; tässä kehittyy ja muuttuu mukana monellakin tapaa. Välttämättä se ei ulkopuolisille niin näy, mutta itse sen kehityksen kyllä tiedostaa. Mahtavaa, että olet löytänyt tämän ilon bloggaamisesta myös, juhlit sitten kohta ekoja synttäreitäsi wuhuu :)!

      Poista
  17. Onnittelut neljästä vuodesta! Paljon mahtuu neljään vuoteen matkoja. Saa nähdä tuleeko itsellä vuosia kuinka paljon. Nyt vasta 7 kk kirjoittelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Toivotaan, että into pysyy yllä sullakin pitkään :)

      Poista
  18. Onnea, onnea! :) Neljä vuotta on kyllä hatun noston arvoinen aika pitää blogia! Vaikka onhan tämä mahtava harrastus, mutta aikamoinen aikasyöppökin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Terhi! Mahtavaa hommaa tämä todellakin :)

      Poista
  19. Onnea vuosipäivän johdosta - olkoon tulossa niitä vielä monta!

    VastaaPoista
  20. Onnea nelivuotiaalle! On tämä kyllä ihana ja koukuttava harrastus, vaikka viekin aikaa ihan mahdottomasti. Itse juhlin juuri yksivuotissynttäreitä :).

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea neljävuotiaalle!! :) Sun blogi on ehtinyt jo tosi hyvään ikään! Ihan mahtavia muistoja täällä blogissa, oot kyllä ehtinyt kaikkialle näiden vuosien aikana. Ja mainitsit noista blogin kautta tulleista tuttavuuksista, oli ihan parasta nähdä matkamessuilla! Ens vuonna uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lena! Oli todella kiva nähdä messuilla ja törmätään taas :). Viimeistään ens vuonna taas!

      Poista
  22. Hieno aika bloggailla säännöllisesti! Ja huikeita reissuja! Onnea ja mukavia matkoja myös jatkoon!

    VastaaPoista
  23. Hei WAU, onnittelut! Ihanaa, miten paljon olet ehtinyt ja tutustunut :) keep on rollin!

    VastaaPoista
  24. Aika mieletön fiilis varmasti :) Blogista on eniten iloa sähköisen päiväkirjan muodossa. Kuvittele miten ihanaa on lukea omia tekstejään sitten joskus kymmenen vuoden päästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin! Ja ihan totta tuo. Tosin itse kirjoitan myös "päiväkirjaa" muutenkin ja on muuten pirun hauskaa lukea joitakin tekstejä vuosien takaa, olin sitten ollut Suomessa tai reissaamassa.. Blogissa vain kaikki tiivistyy vielä hauskemmin kun kuvat ovat suoraan mukana :)

      Poista
  25. Upeita kuvia! Olen samaa mieltä kanssasi, mielestäni parasta bloggaamisessa on kun oppii muilta uutta ja saa jakaa asoita muiden kanssa joilla on samat kiinnostuksen kohteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta! Sosiaalinen puoli on yksi bloggaamisen parhauksista ehdottomasti. Ihanaa on ollut tutustua ja koko ajan tavata lisää ihmisiä, jotka jakavat saman intohimon :)

      Poista
  26. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan.... :)

    Mukava on hyvää blogia lukea!

    VastaaPoista
  27. Myöhästyneet onnittelut blogisynttäreistä! :)

    VastaaPoista
  28. Onnea nelivuotiaalle blogille! On kyllä mahtavaa miten paljon bloggaaminen voi elämään tuoda - miten paljon seikkailuja ja ihania ihmisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Veera! Niinpä juuri, mieletöntä <3

      Poista
  29. Vau, 4 vuotta on kunnioitettava saavutus! Kippis jatkolle!

    VastaaPoista
  30. Hieno tarina sun blogilla ja tämä antaa myös itselle paljon inspiraatiota ja motivaatiota jatkaa oman blogin pyöritystä :) Tsemppiä myös jatkoon, toivottavasti blogitaival jatkuu yhtä antoisana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :). Ja samoin sulle, antoisia blogivuosia :)

      Poista
  31. Onnea nelivuotiaalle! Upeita kuvia sulla täällä blogissa.

    VastaaPoista
  32. Onnea!
    kiehtoisi Florida ja Sevilla. Sevillassa riittää varmaankin paljon nähtävää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Susanna :). Todellakin, Sevilla on värikäs ja kiehtova kaupunki, kyllä siellä saa päiviä (tai viikkojakin) kulumaan :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!