Näytetään tekstit, joissa on tunniste Budapest. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Budapest. Näytä kaikki tekstit
Budapestissa maalla, joella ja ilmassa

Budapestissa on mainio julkinen liikenne, jota kannattaa hyödyntää. Kaupunki on ihana kaupunki liikkua jalankin, joten suosittelen lämpimästi myös ottamaan jalat alle tutkimusreissuille. Näkeehän ne yksityiskohdat mukavammin kiireettömästi kävellen. Julkinen liikenne toimii kuitenkin paremmin kuin monissa muissa Euroopan kaupungeissa ja houkutteleekin helppoudellaan nousemaan kyytiin. Julkisia ei koskaan tarvitse odotella kauaa ja niillä on lisäksi suhteellisen helppoa suunnistaa paikasta toiseen.



Me ostimme lentokentän infotiskiltä viikkokortin käyttöömme 4950 forintilla eli noin 16 eurolla. Niille tulikin käyttöä samantien kun nousimme lentokenttäbussiin 200E, huristelimme metroasemalle ja vaihdoimme vielä metroon, jolla pääsimme lopulliseen määränpäähämme Budapestin keskustaan. Asustelimme hyvin keskeisellä paikalla lähellä monia baareja, ravintoloita ja ruokakauppoja, mutta melkeinpä suurimman osan ajastamme vietimme hieman syrjemmällä, joten matkakortti tuli ahkeraan käyttöön. Rajaton matkaoikeus houkutteli meitä spontaaneihinkin päätöksiin.





Bussin, ratikan ja metron lisäksi pääsimme katsomaan kaupunkia myös Tonavalta. Arkisin matkakortilla pääsee käyttämään paria vesibussia, jotka seilaavat Tonavaa ees taas. Niistä näkee myös mukavalla tavalla kaupunkia.





Lisäksi matkakortti olisi oikeuttanut meidät nousemaan hammasratajunalla kukkuloiden korkeuksiin. Kuljin sen matkan pari vuotta takaperin ja pidin siitä paljon. Tälläkin kertaa menimme paikan päälle, mutta harmiksemme junalinja oli väliaikaisesti suljettuna. Emme siis päässeet nousemaan sillä vaan otimme bussin 21A Normafaan Szell Kálman Teriltä. Siellä katsoimme yhden junan menevän Lasten rautateitä pitkin, mutta emme viitsineet jäädä odottamaan seuraavaa. Lähdimme kävelemään raiteita pitkin kohti hiihtohissiä, jolla laskeutua alas. Metsässä oli mukava tallustella, kyllä tuo Normafan seutu on kiehtovaa aluetta Budapestissa, joten suosittelen kyllä lämpimästi luontoihmisiä ottamaan paikan suunnakseen Budapestin matkallaan. Mukavaa metsää missä rentoutua. 





Hiihtohissi ei kuulu matkakorttiin, mutta sillä yhteen suuntaan kulkeminen maksaa vain kolmisen euroa (900 HUF). Me kuljimme siis matkan ylhäältä alaspäin ja oli kyllä joka euron arvoinen! Välillä puut estivät näkymän Budapestin keskustaan, mutta saimme ihailla myös jonkin verran taloja, joiden pihamaiden ylitse leijuimme. Hauska kokemus oli, ainakin ylhäältä alaspäin mentäessä! Takaisin emme enää menneet vaan otimme alhaalta bussin seuraavaan paikkaan. 






Budapestissa on muutamia linjoja, joita suositellaan matkailijoille, koska niiden varrella on paljon nähtävää. Niistä pääset lukemaan BKV:n sivuilta. Me kuljimme hetken kakkosreittiä maisemia ihaillen, mutta toki niitä kiehtovia maisemia voi katsella monien muidenkin maanpäällisten linjojen varrelta. Pyörän vuokraamista kannattaa myös harkita, Budapestissa on ainakin tarjolla kaupunkipyöriä edullisesti. 


Budapestissa kelpaa herkutella

En koe olevani kulinaristi, toisinaan syön vain siihen todelliseen tarpeeseen eli nälkään. Syön yleensäkin melko simppeliä ruokaa kuten salaattia tai perunaa, koska kokkaaminen ei kuulu lempipuuhiini. Huolimatta tästä, tai ehkä juuri siksi, herkullinen ruoka on melko oleellinen osa reissujani. Onhan se luksusta käydä ravintolassa syömässä muiden tekemiä sapuskoja pienellä rahalla. Usein jo hyvät ravintolavaihtoehdot riittävät tekemään mistä tahansa paikasta vierailun arvoisen. Ennen tätäkin matkaa mietin vesi kielellä, että mitähän kaikkea sitä tulee lautasella vastaan.



Budapest on herkuttelijalle edullinen kaupunki. Vatsansa saa täyteen 4-5 eurollakin ja pikaruokaa (pastaa, hamppareita, kebabia) syödessään vielä pari euroa halvemmallakin. Monet ravintolat ovat viihtyisiä kivoine terasseineen ja halvemmissakin paikoissa näytti olevan nätti sisustus. 

Kahviloissakin viihtyy. Minun vaatimustasoni kahviloiden suhteen alkavat olla jo hyvin korkealla, mutta onneksi joissakin Budapestin kahviloissa ymmärretään mukavien sohvien ja herkullisen kahvin merkitys. Ja toki sillä muullakin tarjonnalla on väliä. Jos kakunpalan saa eurolla tai kahdella, niin en kyllä valita.






Emme etukäteen suunnitelleet syömisiämme yhtä kertaa lukuunottamatta vaan menimme mukavalta ja edulliselta näyttävään paikkaan kun sellainen vastaan tuli. Sain kuitenkin blogini lukijalta vinkin yhdestä ravintolasta ja siskoni sattui saamaan samasta ravintolasta vinkin tuttavaltaan. Näiden innoittamana päätimme sitten juhlapäivän kunniaksi testata tämän meille suositellun ravintolan. 



Ravintolan nimi on Trófea Grill ja Budapestissa on kyseisiä ravintoloita useampi, me menimme ensimmäisenä löytämäämme. Unkarilaisittain kyseessä on hieman tyyriimpi ravintola (3899 huf / 12,70 eur), mutta panostus kannatti. Palvelu oli aidosti ystävällistä ja ruoka herkullista. Ravintola on all inclusive eli ruokailun aikana saa nauttia eri juomiakin limuista shampanjaan ja kahviin. Ja kakkuvaihtoehtoja oli lukuisia! Kakunpalat oli myös järkevästi leikattu pieniksi paloiksi valmiiksi, joten useampaa vaihtoehtoa tuli testattua. Vierailu jäi sen verran positiivisena mieleen, että voi olla, että suuntaan sinne seuraavallakin Budapestin matkallani.

Ruoan ystäville Budapest tarjoaa varmasti paljon, käykäähän herkuttelemassa!


Eloisa Budapest

Kyllä on nätti kaupunki tuo Budapest! 

Neljä päivää kaupungissa menivät nopeasti. Matkan aikana kävelimme, kuljimme paljon julkisilla ristiin rastiin, söimme hyvää ja edullista ruokaa, kävimme Terror Háza-museossa, vietimme iltaa kaupunginpuistossa, seikkailimme Normafan metsissä Lasten rautatiellä ja kiersimme jotain rättikauppojakin.








Budapestissa oli meneillään festivaalit ja väkeä näyttikin olevan paljon liikkeellä. Esimerkiksi kaupunginpuistossa kuljeksin iltasella pari vuotta sitten kaikessa rauhassani kun tällä kertaa siellä oli tuhatmäärin ihmisiä. Puistossa juhlitiin Oktoberfestiä. Osa puistosta oli aidattua ja poikkeuksellisesti maksullista aluetta, muualle taas pääsi nauttimaan livemusiikista ihan ilmaiseksi. Ja juomaa (myös niitä alkoholia sisältäviä) ja ruokaa sai hakea eri kojuilta huokeaan hintaan.





Edullinen ravintolaruoka ja erinomaiset julkisen liikenteen palvelut ilahduttivat erityisesti. Ostimme julkisiin matkakortin viikoksi millä saimme liikkua mielin määrin. Bussiin, ratikkaan ja metroon tuli hypättyä spontaanisti ja vesibussillakin kävimme kierroksen tekemässä ja katselemassa Budapestia joelta.








Reissu oli onnistunut ja rentouttava. Budapest tuntui tutulta ja kotoisalta vaikka olen käynyt siellä vain kerran aikaisemmin. Sinne oli helppoa mennä ja helppoa olla. Takuuvarmasti lähden vielä joskus kolmannenkin kerran kaupunkiin! 


Seuraavaksi Budapest

Syyskuu meni vilinällä ohitse! Nopeasti ohimenevät päivät tarkoittavat kuitenkin myös sitä, että pian on aika lähteä Budapestiin, Unkariin.





Reissu on jäänyt taka-alalle kaiken tohinan keskellä. Ja sillä lailla hyvällä tavalla tarkoitan, on se ihanaa kun on ollut matka odottamassa valmiina. On tullut nautittua tästä nykyhetkestäkin ja Suomen syksystä enemmän kun on ollut tiedossa, että seikkailuja kotimaan rajojen ulkopuolellekin on pian luvassa. 

Lähdemme Budapestiin kolmen hengen porukalla, siskojen kesken. Matka on lahja nuoremmalle, vaikka me isosiskot matkakohteen päätimmekin. Minulle reissu kaupunkiin on toinen, molemmille siskoilleni ensimmäinen. Budapest on ihana kaupunki ja sinne voi hyvin matkustaa ilman suunnitelmiakin, antaen vain jalkojen johdattaa kiehtoviin paikkoihin. 



Varasimme meille majapaikan Airbnb:stä, mistäs muualta. Tarjontaa on kaupungissa valtavasti, joten valinnanvaikeus iski. Harkitsin kyllä hotelliakin vaihtelun vuoksi, mutta jo kolmen hengen porukalla matkustaessa asunnot yleensä tarjoavat enemmän vastinetta rahalle. 

Hienoja kämppiä saa pienelle porukalle yöksi noin 25-35 eurolla ajankohdasta ja sijainnista riippuen, me päädyimme maksamaan neljästä yöstä noin 130 euroa. Viimeksihän yövyin Budapestissa halvassa hostellissa ja neljän yön reissuni lentoineen kaikkineen tuli maksamaan noin 150 euroa. Kaupunkiin tekee siis halutessaan matkan hyvinkin edullisesti mukavuudesta tinkimättä. Tämän reissun budjetti tulee olemaan suurempi jo kalliimpien lentojen takia (noin 90 euroa). Tehtiin ikäänkuin kompromissiratkaisu ja lennetään Helsingistä Norwegianin siivin, mutta palataan Tampereelle Ryanairilla. 





Budapestin tekstini lukeutuvat blogini luetuimpien joukkoon mitä matkakertomuksiin tulee. Toivottavasti tulevalta reissulta tulee mukana uusiakin vinkkejä teille jaettavaksi! Tekemistä ja näkemistä ainakin riittää.

Seuraavaksi siis turinoita Budapestista!


Budapestin nähtävyydet

Budapestissa riittää tekemistä ja näkemistä. 

Olin tietoinen monista mielenkiintoisista kohteista jo ennen matkan varaamista, mutta lisää kiehtovia paikkoja tuli esille matkan aikana ja sen jälkeenkin. Olen kirjoittanut  kohteista, joissa itse kävin, joten ensiksi laitan linkit niihin. Teksteistä löytyy linkit myös kotisivuille.

Normafan alue (Lasten rautatie)



 



Budapestin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat kylpylät. Kylpylöitä on useita, niistä tunnetuimpiin kuuluvat Gellertin kylpylä ja Szechenyin kylpylä. Gellertin kylpylä sijaitsee keskeisellä paikalla, Budan puolella, lähellä Szabadságin siltaa. Szechenyin kylpylän sijaitsee kaupunginpuistossa (Városliget) Pestin puolella. Hinnat vaihtelevat.

Museoista minua kiinnostaisi esimerkiksi Maanalainen sairaala (Sziklakórház Múzeum), mikä on ollut käytössä toisen maailmansodan aikaan. Museo sijaitsee Lovas streetillä, Budan puolella, Széll Kálmán tériltä kävelymatkan päässä. Sisäänpääsy on normaalisti kallis, 3600 forinttia (n. 13 euroa), mutta EU-kansalaisille ja opiskelijoille on erikoishintaisia lippuja myynnissä.






Terror Haza, Kauhun talo, vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Museo sijaitsee Pestin puolella, kaupunginpuistoon vievän Andrássy útin varrella. Sisäänpääsy on 2000 forinttia (n. 7 euroa), mutta täälläkin opiskelijoille ja EU-kansalaisille (alle 26-vuotiaille ja yli 62-vuotiaille) on halvempi sisäänpääsymaksu.

Rautatiemuseo voisi myös olla kiva kokemus, tarjolla on erilaisia ajeluita. Museo sijaitsee Pestin puolella, kauempana keskustasta, mutta sinne pääsee busseilla numero 30 ja 120 sekä ratikalla numero 14. Peruslippu yli 18-vuotiaalta maksaa 1200 forinttia (noin 4 euroa).






Memento Park eli Patsaspuisto on nimensä mukaisesti puisto, jossa on esillä kommunistisia patsaita. Ulkoilmamuseo sijaitsee kauempana keskustasta. Budan puolelta bussilla numero 150 pääsee paikan päälle ja liput aikuisilta maksaa 1500 forinttia (noin 5,5o euroa).

Voisin myös harkita käyväni Sotahistoriallisessa museossa (aikuiset 1100 forinttia) tai Budapestin Taidemuseossa (useita hintoja).






Pienen bussimatkan päässä sijaitsee Budakeszin eläinpuisto. Bussilla numero 22, joka lähtee Széll Kálmán tériltä, pääsee paikan päälle. Aikuisten lippu maksaa 1100 forinttia (noin 4 euroa).

Mielenkiintoisiin kohteisiin kuuluu myös Ihmeiden palatsi ja Tulevaisuuden taloKasvitieteellinen puutarha (Füvészkert), Budai ArboretumAqua World -vesipuisto (ilmainen bussi Sankarien aukiolta) ja Vidámpark -huvipuisto.






Budapestissa on päivittäin tarjolla erilaisia ns. ilmaisia kävelyretkiä (tippiä toki odotetaan). Niihin voi tutustua ainakin täällä ja täällä. Erilaisia maksullisia kierroksia laivalla, pyörällä, kävellen ja bussilla on tarjolla runsaasti.

Näiden lisäksi Budapestista löytyy siltoja, patsaita, kirkkoja ja muita historiallisia nähtävyyksiä paljon. Tässä on esiteltynä vain murto-osa siitä, mitä kaupungilla on tarjota matkailijoille. Käykää siis ihmeessä paikan päällä! Tässä olikin kaikki mitä halusin tähän blogiin Budapestista kirjoittaa, mutta eiköhän lisää ole tiedossa sitten seuraavan reissun jälkeen.