Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puola. Näytä kaikki tekstit
Viimeinen päivä Puolassa

Aikamme Puolassa oli lyhyt ja lauantaina 2.11. vietimme viimeistä päiväämme Varsovassa. Asunnolta lähdettyämme kävelimme keskustaan ja siellä kuljeksimme ympäriimme hetken. Kahvia metsästäen menimme Starbucksiin.

En itse käy kyseisessä kahvilaketjussa juuri koskaan enkä varsinkaan aiemmin juuri ymmärtänyt sitä hypetystä mitä ketju on saanut osakseen. Sehän johtui ihan siitä, että aloin juomaan kahvia vasta muutama vuosi takaperin ja koko tämän ajan pyrkinyt sen juomista joko lopettamaan tai ainakin vähentämään - jälkimmäisessä kiitettävästi onnistuen. Alkuun en huomannut eri merkkien tai kahviloiden laadussa mitään eroa ja kelpuutin kaikenlaisia litkuja. Nykyään taas, paskan kahvin kyllä tunnistan. Tästä syystä petyn aina kun kupillisesta haaveillen menen kahvilaan ja käytän rahojani kahviin, jota edes desi kermaa ei pelasta. Silloin kun kahvia juon, haluan juoda parasta mahdollista.

Kahvi Starbuckissa 3,90 euroa

Ulkomailla hyvän kahvin löytäminen on joskus haasteellista, Suomessa juon useimmat kuppini kotona tai vierailla, joten siellä ongelma ilmenee harvemmin. Esimerkkinä voisin käyttää vuoden alussa tehtyä reissua Kaakkois-Aasiaan ja siellä erityisesti Malesian kahvi-tarjontaa. Maassa, missä sokeria tungetaan joka paikkaan, hyvän kahvin (kermalla, ilman sokeria) löytäminen oli toisinaan haaste ja parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautuikin se, että ravintoloiden sijasta ostin kahvini kaupasta ja join sitä majapaikassa.

Puolassa en varsinaisesti saanut huonoa kahvia, kyllä ne muutamat kupilliset hyvältä maistuivat. Jostain syystä reissun aikana normaali kahvikupillinen ei vain enää riittänyt, vaan aloin haikailemaan kermavaahdosta ja suklaakastikkeesta kahvin seassa. Suunnaksi siis Starbucks. Ja ah, kyllä oli herkullinen kahvikupillinen, vaikkakin kallis. Alan jo ymmärtämään tätä Starbucksin hehkutusta, vaikka jatkossakin toivon mukaan suuntaan huomattavasti useammin paikallisiin kahviloihin kuin tuon jättiketjun tiloihin.

Varsovan oma tähtien tie
Super Mariooooo!

Starbuckista museoon, minne päädyimme ennen lentokentälle suuntaamista. Lähellä Varsovan keskustan rautatieasemaa sijaitsee Modernin taiteen museo, missä kävimme ihailemassa ja naureskelemassakin modernia taidetta. Esillä on tällä hetkellä näyttely 'In the heart of the country'. Tuliko minusta jossain vaiheessa vanha / typerys / snobi vai onko moderni taide todella vuosien varrella muuttunut mielenkiintoisemmaksi? Isoissa tiloissa olevassa museossa oli meinaan hienoja teoksia esillä ja hyvin monipuolisesti esitettynä.


Lumiukko... Haha
Ja rahaa lattialla
Pieni osa isosta, upeasta kuvasta


Paljon oli valokuvia, veistoksia ja videokuvaa, joiden katsomisessa kokonaan olisi jo yksinään tovi mennyt. Ajatuksia herättävää tekstiä ja videota oli esillä, joten suosittelen käymään paikan päällä! Museo on aina ilmainen ja hyvällä paikalla lähellä rautatieasemaa, joten poikkeaminen ei juuri vaivaa maksa.

Tässä taideteoksessa oli hyviä ajatuksia






Museon jälkeen haettiin pilettimme lentokentälle juna-asemalta. Ostimme tiskiltä yhdistelmälipun junaan + bussiin (15 zlotya) ja menimme vielä kuluttamaan aikaa ja loput rahamme vieressä olevaan isoon ostoskeskukseen. Mitä sitä loppuja zloteja säästelemään, haettiin evästä reppuun.

Siisti juna vei meidät Modlinin juna-asemalle, noin 40 minuutin päähän, missä vaihdoimme lennosta bussiin, joka kuljetti meidät lentokentälle. Helpoksi tehty kulkeminen Modlinin lentokentälle. Lentokentällä menimme suoraan turvatarkastukseen ja odottelemaan koneeseen pääsyä. Kentästä ei juuri mitään sanottavaa, penkkejä ja roskiksia olisi voinut olla enemmän. Sitä kyllä ihmettelin, kun tuntia ennen koneen lähtöä kuulutetaan, että matkustajien tulisi asettua jonoon boardingia varten ja ihmiset tosiaan muodostivat sitten pitkän, tiiviin jonon. Olin siinä jutellut vieressäni istuvan puheliaan ja mukavan puolalais-englantilaisnaisen kanssa, joka sanoi, että tämä tapahtuu joka kerta, ihmiset jonottavat 30-50 minuuttia koneeseen pääsyä eikä hän ymmärrä miksi. Näin oli parin muunkin lennon kohdalla, joten ehkä tämä selittää penkkien vähyyden.

Big city life!

Tapasimme muutaman päivän aikana todella mukavaa väkeä, ihmiset alkoivat jutulle helposti ja auttoivat mielellään ihan pyytämättä. Saman muistan viime reissultani, vaikka englantia puhuttiin paremmin kuin muistin. Hintataso vaihteli enemmän kuin kuvittelin, yhtenäistä linjaa eri tuotteiden hinnoille oli vaikeaa ainakaan näin lyhyellä matkalla löytää. Paitsi että alkoholi oli halpaa kaikkialla. Halutessaan Puolassa pääsee rahoistaan kyllä helpostikin eroon, varsinkin lyhyellä matkalla, vaikka maa on halpa edelleen. Valtava ravintoloiden tarjonta jäi positiivisesti mieleen, värikkäät sekä ränsistyneet rakennukset ja mielenkiintoiset yksityiskohdat myös.

Kyllä Puolaan voisi kolmannenkin kerran matkata, mutta seuraava kerta voisi olla keväällä tai kesällä, jotta pääsisi kunnolla puistoilemaan ja terasseille ihmisiä katselemaan.

Puolasta matka jatkui kohti kiehtovaa Roomaa, missä tällä hetkellä ollaan, tosin enää vain tämä päivä. Kovin on kaunis kaupunki, mutta siitä lisää myöhemmin!


Kävelyretkellä Varsovassa

Perjantaina lähdettiin päämäärättömästi kävelemään ja tehtiin reilun 13 kilometrin lenkki Varsovassa. 

Kaupungissa on melko helppoa suunnistaa Veiksel-joen avulla, joka halkaisee kaupungin, jättäen toiselle puolelle keskustan ja toiselle Pragan, mistä on lukemani mukaan muutaman vuoden kuluttua tulossa hyvin hip alue Varsovassa. Me majoituimme joen toisella puolella, Saska Kepan kaupunginosassa, ja lähdimme sieltä kävelylenkillemme. Alla olevasta kartasta näet reittimme noin suurin piirtein.

Tervetuloa kävelyretkelle Varsovaan!



Otimme ensin suunnaksi Skaryszewskin ison puiston. Näin alkutalvesta puisto oli melkoisen harmaa ja kadut olivat täynnä lintujen valkoisia paskaläikkiä, mutta ne ehkä osaltaan tekevät puistosta syksyisin ja talvisinkin tunnelmallisen. Me kävelimme puistosta vain pienen osan. Puisto on iso ja varmasti todella upean näköinen kesällä! Ihania kukkia, vehreää nurmea ja paljon vettä oli nyttenkin ympärillä, mutta varmasti tuo hienous korostuu kesäaikaan. 

Muistomerkki
Oravia oli puistossa paljon! Näimme monien paikallisten syöttävän niitä. Tulivat omillekin jaloille pyörimään ja
voi että kun ovat suloisia! Pingviinien jälkeen oravat ovat ehkäpä suloisimpia elukoita mitä maa päällään kantaa.
Leveitä kävelyteitä


Puistosta matka jatkui kaduille ja aikomus oli mennä johonkin kahville tai syömään. Ihmettelimme kun monet paikat olivat kiinni ja kaduilla näkyi hyvin vähän ihmisiä. Jossain kohtaa sitten muistimme, että perjantainahan oli pyhäpäivä.






Osa rakennuksista oli hieman rempallaan



Sitten kävelimme Pragan puistoon. Tämä puisto oli edellistä huomattavasti pienempi ja kävelimme vain sen lävitse ja matkalla ihastelimme korkeaa metallikirahvia.



Koska Pragan puolella oli hyvin hiljaista, niin päätimme ylittää sillan ja lähteä kohti keskustaa ruokapaikkaa etsimään. Sillalla ihailimme taas maisemia.

Miehiä kalassa



Sillan ylitettyämme saavuimmekin Varsovan vanhan kaupungin alueelle, missä on tietenkin ihania rakennuksia!





Aukiolla istuskellessamme huomasimme ylläolevassa kuvassakin näkyvän miehen pitävän lippua, missä mainostettiin ilmaisia kävelyretkiä. Näimme noita seurueita myöhemmin kaduilla ja hyvin suosittuja näyttivät olevan tähänkin aikaan vuodesta!

Tuolta aukiolta lähdimme itse kahvittelemaan läheiseen kahvilaan. Valittiin pieni ja hintava paikka, minne oli muutama muukin eksynyt, joten ihan hirveän kauaa ei paikallamme istuttu kun jo lähdettiin jatkamaan matkaa ja metsästämään ruokapaikkaa.




Allekirjoitan! <3
Ihania yksityiskohtia näkyi joka puolella



Ajauduttiin taas vähän hiljaisemmille kujille, missä mikään kauppa tai ravintola ei ollut auki, joten tehtiin paluu vilkkaammille vesille. Siellä sitten mentiin syömään.

Ei tosin tähän kahden euron paikkaan, vaikka tätäkin harkittiin,
vaan tämän naapuriin..
..Kebab Kingiin, missä olikin isot annokset! Mukava tarjoilijamme oli muuten
juuri käynyt Helsingissä. Kuvassa näkyvän listan hinnat eivät pitäneet
paikkaansa, tilasin lattekahvin ja se maksoi 7 zlotya kympin sijasta.

Ja masut täynnä matka jatkui kohti etelää. Tässä vaiheessa päätettiin jo ottaa suunnaksi "koti", joten sen mukaisesti lähdettiin katuja kävelemään. Ensin oli tylsää aluetta hetkinen, mutta tulihan sieltä jotain kivan näköisiäkin juttuja vastaan.




Ja näiden jälkeen jatkettiin kohti Lazienkowskin siltaa ja sen toisella puolella olevaa asuinaluettamme.

Siellä näkyykin stadion
Sillan ylitettyä tuli tämän näköinen verinen heppu vastaan


Muutaman mutkan kautta lähdettiin etsimään avoinna olevaa kioskia, kun lähikauppa(kin) oli kiinni, mutta ei jaksettu kauaa etsiä. Viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita muuten piisaa tuollakin seudulla. Ylipäätään olen ihmetellyt sitä kuinka hienoja ravintoloita on näkynyt täällä Puolassa paljon, ihan vieri vieressä ja myös tälläisillä asuinalueilla. Todella kivaa, että näin on.



Tässä vaiheessa saatiin kävelylenkkimme päätökseen ja palailimme asunnolle lepäilemään. Huikea kävelyretki takana! Kyllä tämä Varsova on huomattavasti mielenkiintoisempi kaupunki kuin mitä vuosien takaiselta lyhyeltä visiitiltäni muistan.

Kannatti tulla.


Bussilla Varsovaan

Torstaiaamuna herättiin Gdanskista, pakattiin kamppeet, jätettiin avain vastaanottoon ja poistuttiin kaupungille. Meillä oli muutama tunti aikaa ennen Varsovaan lähtevää bussia, koska olimme aamutorkuiksi harvinaisen ajoissa ylhäällä. Kävimme kaupassa ostamassa evästä ja rautatieaseman KCF:ssä, joiden hamppareista en edes pidä, syömässä sekä istumassa ennen bussiasemalle suuntaamista.

Bussiasema on rautatieaseman takana ja siellä Polskibussimme jo seisoskeli. Kaksikerroksinen bussi! Heti tullessamme katselin kaiholla toisen kerroksen eturivin paikkoja, joista avautui upea näköala tielle, mutta ihmismassan nähtyäni luovuin toivosta päästä niille penkeille. Menimme viimeisten joukossa sisälle ja nousimme yläkertaan. Parin tunnin matkustamisen jälkeen bussi pysähtyi paikkaan, jonka nimeä en enää muista, ja etupenkillä istuva mies jäi kyydistä. Siirryimme hänen tilalleen ja loput kolmisen tuntia meillä olikin meidän mielestämme bussin parhaat paikat.

Siellä se meiän bussi jo venaili

Polskibussilla matkustaminen oli loistava kokemus! Bussi oli siisti (mitä nyt vessanpönttö sattui olemaan tukossa), eturivillä jalkatilaa on pitkillekin ihmisille riittävästi, Wifi toimii bussissa koko matkan ajan ja kaiken lisäksi matkan aikana tarjoiltiin juomia, keksejä ja jäätelöä, joista ei veloitettu erikseen mitään. Me maksoimme matkasta Gdanskista Varsovaan kahdelta hengeltä noin 8 euroa, mikä on mielestäni hyvin kohtuullinen hinta, mutta erään lukijani ollessa ahkera Puolan matkaaja, tiedän että hyvin paljon halvemmallakin pääsee. Joten tämän yhden kokemuksen perusteella uskallan väittää, että Polskibus tarjoaa ehdottomasti rahoille vastinetta!


Maisemat olivat lähinnä peltoa, mutta kiva niitäkin oli toljotella

Polskibussimme saapui ajallaan Varsovaan Mlocinyn metroaseman vieressä olevalle bussiasemalle. Sieltä otimme metron keskustaan. Ostimme liput asemalta, missä paikallinen tyttö kehotti ostamaan 20-minuutin lipun (3,40 zlotya), koska se tulisi muita vaihtoehtoja halvemmaksi. Kauaa matkassa ei mennytkään ja pian olimme keskustassa. Oli kivaa nousta maan pinnalle ja huomata kuinka väljää aseman seudulla oli. Tarkoitan, että heti vieressä ei ole suuria rakennuksia ja kiirellisiä ihmisiä juoksemassa ohi kauheeta vauhtia. Sellainen luo kauhean hektisen meiningin, mistä en pidä varsinkaan silloin kun en tiedä mihin olen itse menossa.


Komea rakennus!

Varsovassa kierreltiin ympyrää, kuvailtiin rakennuksia, käytiin syömässä ja pimeän laskeutumisen jälkeen lähdettiin kohti jokea, minkä toisella puolella majapaikkamme sijaitsee. Olimme katsoneet matkan olevan keskustasta 3,5-4 kilometriä, joten lähdettiin kävelemään katsellen samalla maisemia. Ei tuossakaan matkassa lopulta kauaa mennyt ja helposti löydettiin majapaikkaamme. Heitettiin kimpsut sisälle ja lähdettiin vielä ulos ja ruokakauppaan.



Jee, väriä!
Varsova on upea illalla!


Majapaikaksi vuokrattiin tosiaan huone Airbnb:n kautta. Lähtöpäivää edeltävänä iltana saimme viestin, että isäntämme ja emäntämme lähtevät viikonlopuksi reissuun, joten asunto on kokonaan meidän käytettävissä. Asunnolle saavuttuamme sitä oli oikein kiitollinen siitä, että lähtivät. Meille on luksusta käydä vaahtokylvyssä ja katsoa puolalaista surkeasti dubattua televisiota aivan kaksistaan. Tämä luksus maksaa meille vain 17 euroa yöltä, joten halvalla täällä nautiskellaan.

Intohimoiseksi matkailijaksi arvostan nykyään kummallisen paljon kotona olemista ja tämä näkyy matkan päällä myös majoituksen valinnassa. Neljän seinän kotini ovat Suomessa aina olleet väliaikaisia, edullisia ja usein hyvin yksinkertaisia, mutta luksus on välillä paikallaan varsinkin matkustaessa kun sitä on usein tarjolla vielä edullisesti. Satunnaiset yöt lentokentillä tai rautatieasemilla kelpaavat vieläkin (plus autossa nukkuisin mielelläni jos sellaisella reissuun lähdettäisiin), mutta ehkä en enää palaisi niihin nuoruuden lomamatkoihin, kun matkustin kuin pummi.

Söpöjä tauluja makkarimme seinällä
Hauska pieni patsas
Oih!
Kasveja ja kynttilöitä asunnossa riittää

Nykyään yksi matkustelun iloista onkin se kuinka erilaisia ja mielenkiintoisia väliaikaisia koteja sitä vastaan tuleekaan. Perushotellit kun ovat kaikki sitä yhtä ja samaa ja sijaitsevat siellä minne iso osa matkailijoista haluaa mennä, mutta onneksi meillä on myös hostellit, majatalot, persoonalliset pienet hotellit, leirintäalueet ja nämä vuokrakämpät! Tämäkin asunto on kuin museo tai näyttely, täynnä kivoja taideteoksia.

Kirjoja ja pelejä olohuoneen nurkassa
Halloween näkyi parvekkeella :)
Leikkisotilaita!!
Ihanan valoisa kämppä monilla yksityiskohdilla

Mutta näin, täällä Varsovassa vielä tovi, mutta pian jo lennetään Roomaan. Jatketaan Varsovasta vielä myöhemmin muilla turinoilla!