Katselin matkakuvia Bremenistä, jossa olin viimeksi kesällä 2009, ja kun viime päivinä on tullut luettua matkaoppaita myös Saksasta, niin pieni matkakuumehan siitä nousi.
Saksalla on nykyään vahva paikkansa TOP-matkustusmaat-listallani, jossa on siis maita, jonne haluan ehdottomasti jossain vaiheessa matkustaa ja johon haluan tutustua syvemmin. Jännä kyllä, että olen ollut Saksassa neljä kertaa (joista kolme Bremenissä), mutta jokaisella kerralla vain vuorokauden, joten empä voi sanoa paljoa Saksasta tietäväni tai sitä nähneeni.
Viimeisimmästä kerrasta on jokatapauksessa jo 2,5 vuotta. Silloin kävin kaverini kanssa Bremenissä puhtaasti siksi, että saimme sinne lennot 10 eurolla ja ajattelimme käydä siellä yksillä. Lensimme eräänä keskiviikkoaamuna, vietimme päivämme kierrellen ja tehden, ja myöhäisillan elokuvan jälkeen kävelimme yöllä takaisin lentokentälle, josta lentomme aamuvarhain lähti takaisin kohti Tampere-Pirkkalan lentokenttää.
Vuorokaudeksi lentokoneella reissuun lähteminenhän nyt on jo melko pöllöä ihan itsestäänkin, mutta vielä Saksaan! Bremen on suloinen pienehkö kaupunki, jossa viihtyy helposti muutamia päiviä, mutta sieltä pääsee myös kätevästi Hampuriin, Hannoveriin tai vaikka Amsterdamiinkin asti.
Ryanair, mikäs muu, lentää Bremeniin Tampereelta. Lentoja saa usein todella halvalla, vaikka nykyään menopaluuseen pitääkin laskea vielä se 12 euron lisä mikä kortilla maksamisesta tulee. Helmi-maaliskuulle oli kaikkine kuluinensa (ilman ruumaan meneviä laukkuja) lentoja noin 40 eurolla. Keväälle ja kesälle hinnat ovat korkeampia, mutta niitä ei kannatakaan tilata ihan vielä. Omien kokemuksieni mukaan touko-kesäkuun hinnat tulevat laskemaan vielä nykyisestä.
Bremenin lentokenttähän on hyvin lähellä keskustaa ja keskustaan pääsee nopeasti ratikalla, joka kustantaa reilut pari euroa. Matkan voi halutessaan vaikka kävelläkin, koska matkaa keskustaan on vain kolmisen kilometriä. Bremenin kaupungin keskusta-alue on myös pienehkö, joten siellä ei tarvitse käyttää julkisia ollenkaan ellei halua, kaikkialle pääsee kävellenkin.
Bremenin majoituksesta minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta pikaiset googletukset ilmoittivat, että hostellien dormeista saa sängyn alkaen 14 eurolla ja kahden hengen hotellihuoneen saa 50 eurolla. Tosin Formule 1 - hotellissa saa huoneen vain 29 eurolla, mutta tämä sitten sijaitseekin useamman kilometrin päässä keskustasta.
Terassilla nautitut jäätelöt |
Hintataso kahviloissa ja ravintoloissa on edullinen ja samoin myös vaatteita ja muutenkin shoppailua pystyi kaupungissa harrastamaan melko halvalla. Bremenissä on muunmuassa Primark ja itse muistan ihastelleeni kauniita ja edullisia kenkiä useammassakin kaupassa. Myös hygieniatuotteet olivat Suomen hintoja edullisempia.
Leikkipuistossa leikkimässä |
Kaupungissa on ihanaa kävellä, nauttia puistoalueista ja kahviloista ja ihastella upeita rakennuksia. Itse en ole lyhyillä reissuillani mitään erityisempää tehnytkään. Universum Bremen tarjoaa viihdettä myös lapsille, mutta sinne ehkä kannattaakin ottaa ratikka numero 6 ainakin toiseen suuntaan, koska matkaa on useampi kilometri keskustasta. Kaupungissa pelaa Werder Bremen, joten jalkapallofanit suuntaavat varmasti stadionille. Olutfaneille on tarjolla kierroksia Becksin oluttehtailla.
LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?
Kerropas mitä mieltä sinä olet!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogissa nyt
Blogi on tauolla.
Suositeltu artikkeli
Mallorcan luonto lumoaa
Vietin ystäväni ja matkabloggaaja Saanan kanssa viisi vuorokautta Mallorcalla marras-joulukuun taitteessa. Olimme molemmat saarella ensimm...
0 kommenttia