Intia jakaa mielipiteitä, olen kuullut maasta ylistäviä kuin myös negatiivisia kommentteja. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät Intiaan tykästy, mutta maassa kannattaa jokaisen reppureissaajan edes kerran elämässään vierailla. 

Helsingistä saa jatkuvasti lentoja 400-500 eurolla ja viisumikin on voimassa pitkään. Maa on hyvin halpa matkustajalle ja ihmiset ovat pääosin ystävällisiä ja avuliaita. Ilmasto on loistava, vaikkakin kesää kohden voi lämpötilat nousta turhankin tukaliksi. Kulttuuri on tietysti tyystin erilainen kuin omamme ja luontoa sekä rauhaa löytyy hektisten kaupunkien vastapainoksi.

Cherai
Varkala

Kävimme Intiassa maaliskuussa 2011 ja minulla oli ennakkoluuloni, hyvässä ja huonossa. Ennen matkaa mietin kuinka paljon köyhyys, likaisuus ja kerjäläiset hyppivät silmille ja pohdiskelin millaista itse matkailu maassa on. Kerjäläisiä näkyi jonkin verran ja heitä oli vaikea katsella tuntematta omantunnon pistosta sydämessä vaikka olinkin heitä nähnyt lukuisat kerrat aiemmilla matkoillani. Joillain alueilla oli myös hyvin roskaista ja likaista, mutta siihen tottui, vaikka sellaista en ymmärräkään.

Itse matkailu maassa oli yllättävän helppoa tai sitten meillä vain kävi koko ajan tuuri. Busseja kulki usein ja ihmiset auttoivat aina kysyttäessä oikeaan suuntaan. Taksi- ja riksakuskien kanssa piti kyllä tingata jatkuvasti, mutta busseissa sai matkustaa samalla hinnalla kuin paikallisetkin. Tiesin Intian kauniista rannoista, mutta metsäisyys ja vehreys yllätti minut, siihen tykästyin. Intialaista ruokaa olin kuullut kehuttavan ja useimmiten se olikin hyvää, mutta todella tulista, mikäli unohti tilaushetkellä pyytää miedosti maustettua.

Kuva Google Maps!

Olimme matkalla kuukauden, lensimme Mumbaihin, josta otimme jatkolennon samana päivänä etelä-Intiaan Kochiin. Pistäydyimme Cheraissa, majoituimme Varkalassa viikon verran, Gokarnalla viihdyimme parisen viikkoa ja Goalla vietimme kolme yötä ennen lentoamme Mumbaihin, jossa olimme vain vuorokauden.

Budjettimme matkan päällä oli noin 330-350 euroa henkilö, lennot kustansivat lisäksi noin 440 euroa ja viisumi 50 euroa (+ postimaksut). Lensimme Turkish Airlinesilla ja meillä oli välilaskut Istanbulissa. Parista myöhästymisestä huolimatta minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa yhtiöstä! Tuohon 330-350 euroon sisältyy majoitukset, liikkumiset kaupunkien välillä, ruokailu, shoppailu, toisin sanoen siis kaikki. Intia on edullinen maa reppureissaajalle!

Majoituimme melko yksinkertaisesti, mutta emme halvimmissa paikoissa, ja ruoassa emme säästelleet ja rahat riittivät hyvin. Biletystä tosin emme harrastaneet, muutamia oluita silloin tällöin ja shoppailu jäi melko vähäiseksi, muutamat vaatekappaleet molemmille ja kasa lähes ilmaisia hygienia-tarvikkeita, joita kuljetin Suomeen. Aktiviteettimme olivat myös pääosin ilmaisia, lähinnä oleilua ja luonnossa liikkumista. Maksoimme varmasti kokeneita matkaajia enemmän, hintatason hahmottuminen ja tinkimistaitojen harjaannuttaminen voi kestää hetken aikaa. Intiassa viihtyy kuitenkin halutessaan hyvinkin pienellä budjetilla.

Colva beach, Goa
Kuttle beach, Gokarna

Suomen kansalaiset tarvitsevat maahan viisumin. Nykyään viisumi pitää anoa yritykseltä Indo German Consultancy Services Oy, jonka sivuille pääset tästä. Kuuden kuukauden turistiviisumi maksaa tällä hetkellä 63,50 euroa (+ mahdolliset postimaksut 10,20e). Viisumi astuu voimaan myöntämisestä, joten liian aikaisin sitä ei kannata pitkälle matkalle anoa.

Seuraavissa teksteissä kirjoitan lisää tiivistelmiä ihanasta Intiasta.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Laita vaan lisää tekstejä, vaikka onhan tää reissu ainakin mulle jo tuttu sen toisen blogin kautta, (muttei välttämättä kaikille lukijoille)..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suurimmalle osalle luikjoista tuskin on, koska sitä tuli kirjoitettua lähinnä perheenjäseniä varten ja täällä käy jopa muitakin, hehe, ja sehän onkin elänyt hiljaiseloa sen jälkeen (tosin saa nyt nähdä tuleeko sitäkin myös heräteltyä, minkä vuoksi ollaankin se jätetty julkiseksi, sitä voisi kyllä muokata vähän siistimmäksi :D). Tänne ajattelinkin koostaa tiivistelmiä Intian reissustamme ja linkittää sitten sinne toiseen blogiin (pitääkin linkittää muuten tähän jo, kun eilen unohtui kun piti kuvia ensin siellä siistiä), mikäli joku haluaa lukea tarkempia selostuksia, siellä kun on vähän yksityiskohtaisemmin kirjoitettu asiat, mutta toki täällä varmaan näkyy enemmän kuvia.

      Poista
  2. Ihana postaus! :) Piti ihan jakaa oman blogin Facebook-sivullla :) Mullekkin Intia oli aluksi vain paikka missä piti reppureissaajana käydä, mutta se vei sydämen mennessään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Olenkin blogistasi lukenut Intia-rakkaudestasi, sinähän teit siellä vielä arvokasta vapaaehtoistyötäkin mikäli oikein käsitin! Ehkä ensi kerralla voisi itsekin sisällyttää matkaan sitä :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!