Malesiassa vietimme kuukauden verran ja maasta jäi positiiviset fiilikset. Päällimmäisinä mieleen jäivät alla luetellut asiat.
Ystävälliset
ihmiset
Ihmiset olivat todella mukavia ja suloisia. Välillä uteliaita tuijottelemaan
ja juttelemaan, mutteivat millään lailla tungettelevia. Auttoivat ja opastivat mielellään, hymyilivät paljon sekä tervehtivät ohi mennessään. Ihmisiin oli helppoa luottaa ja
taksikuskitkin opastivat oikeaan ilman omien palveluidensa tyrkyttämistä. Yleisesti
malesialaiset puhuvat hyvää englantia, joten kommunikointi heidän kanssaan on
helppoa.
Matkan teon
helppous
Malesia on helppo maa matkustaa, mikä johtuu paljon myös ensimmäisestä
kohdasta, ihmiset kun auttoivat välillä pyytämättäkin. Lisäksi busseja
kulkee kaupunkien välillä sekä sisällä usein ja bussit ovat siistejä. Johor
Bahrun, Mersingin ja Melakan bussiasemilla oli eri bussiyhtiöiden hinnat ja lähtöajat selkeästi
esillä, Kuala Lumpurissa ei, mutta sielläkin tarjontaa on niin paljon, että
valinnanvaraa ainakin on. Helppouteen vaikuttaa myös se, että ainakin helmikuussa ja huhtikuussa hotelleissa oli hyvin tilaa ja majapaikkoja runsaasti meidän vierailemissa
paikoissa.
Ruoka ja
ravintolat
Ruoka (mehut, jäätelöt, jogurtit, leivät, nuudelit, osa
vihanneksista jne) on kaupoissa melko kallista, mutta katukioskeissa ja
ravintoloissa saa vatsansa täyteen halvalla. Erityisesti kasvisruoka on todella herkullista ja sitä on melko helppo löytää. Salaatteja sen sijaan ei ollut
kovin usein tarjolla, kalliimmista ravintoloista niitä kyllä sai ja
noutopöydästä pystyi kasaamaan jonkinlaisen salaatti-annoksen, mutta jäin
kaipaamaan raikkaita salaatteja ilman kastikkeita ja keitettyjä vihanneksia.
Sokeria
on runsaasti mehuissa, kahveissa, jälkkäreissä ja suolaisiltakin näyttävissä
ruoissa. Kahvi sokerilla on esimerkiksi omasta mielestäni liian makean makuista,
joten aina piti muistaa mainita ettei sokeria lisättäisi. Välillä se ei onnistunut, koska osa paikoista käyttää valmispusseja, joihin sokeri ja mahdollinen kermajauhe on jo lisätty. Kaupoista oli
haasteellista löytää sokeroimattomia juomia ja silloin kun jonkun mehupurkin
löysikin, niin se maksoi enemmän kuin Suomessa.
Muutenkin epäterveellistä ruokaa oli hyvin helppo löytää. Ruoka oli myös
toisinaan todella tulista, mikä kannattaa ottaa huomioon.
Kallis alkoholi
Alkoholi on paikoin kallista varsinkin
ravintoloissa, alkoholia ilmeisesti verotetaan rankasti. Oluen
mainostettiin maksavan monissa paikoissa Melakassa ja Georgetownissa kuutisen euroa, mikä on Suomen halpoihin hintoihin tottuneelle kova hinta. Happy hour - hinnat ovat paremmat, mutta eipä niissäkään kehumista
ole. Kaupoista saa halvemmalla erityisesti väkeviä. Verovapaudesta nauttivat ainakin Langkawi ja Tioman. Tiomanilla hinnat ovat edulliset, noin 1,5 eurolla saa ison oluen.
Eläimet ja luonto
Kaduilla, kujilla, rannoilla ja ravintoloissa liikuskeli kaikenlaisia eläimiä vapaasti; isoja ja pieniä liskoja, perhosia, rottia, kukkoja, kanoja, käärmeitä, hämähäkkejä, rapuja. Varsinkin kissat pistivät Malesiassa silmään, niitä näkyi kaikkialla. Ravintoloissa niitä näki usein laiskottelemassa ja joskus tulivat kerjäämään. Apinoita näkyi Penangilla paljon, niitä pääsee katselemaan ainakin hienossa luonnonpuistossa Teluk Bahangilla, Penangin vuorella ja Botanic Gardensilla. Malesia on upea kohde luontomatkailijalle! Meidän osaltamme varsinainen luontomatkailu jäi vähemmälle, kun Borneonkin jätimme seuraavaan kertaan, mutta Penangin vuoristotiet, metsät ja rannat sekä Tiomanin rannat ja viidakkoreitti olivat myös ilo silmälle.
Kiinalainen uusivuosi
Ensimmäiset kolme viikkoa, jotka Malesiassa vietimme helmikuussa, saimme kuulla rakettien pauketta. Onnistuimme olemaan aina sisätiloissa silloin kun ulkona kuului kovimmat paukutukset, mutta totta puhuen emme niistä liiemmin välittäneetkään. Uusi vuosi näyttäytyi meille lähinnä siten, että osa ravintoloista ja kaupoista oli kiinni, mutta suurimman osan ollessa auki ei siitä koitunut meille mitään ongelmaa.
Vauraus
Kuala Lumpurissa on pilvenpiirtäjiä, liikenteessä näkyy uusia autoja, siellä täällä on hienoja taloja, osa kahviloista on kalliita, monilla paikallisilla on hienoja älypuhelimia ja monin paikoin on siistiä. Maa näyttäytyi vauraana, koska kerjäläisiä oli yllättävän vähän. Todellisuudessahan vauraus ei ole jakautunut tasaisesti Malesiassakaan.
Edullinen hintataso
Malesia on halvempi maa kuin oletin, mikä oli positiivinen yllätys tietysti! Siistejä majataloja ja hotelleja löytyi halvalla tai edullisesti. Myös ruoka on ravintoloissa monin paikoin edullista ja annoskoot täyttäviä. Bussilla matkustaminen oli halpaa ja bussit siistejä. Matkailijan tärkeimmät tarpeet saa siis tyydytetyksi halutessaan todella halvalla! Myös monien nähtävyyksien hinnat ovat kohtuulliset. Alkoholi, osa kahviloista sekä ruoka kaupoissa näyttivät meille hintavampaa Malesiaa.
Malesiaan tykästyttiin siis kovasti ja sinne on ehdottomasti mentävä uudestaan! Kiehtovia paikkoja on vielä monia näkemättä, Tiomanin ja Penangin saarille taas olisi mukava mennä toistekin. Ensimmäistä kertaa Aasiaan matkaavalle Malesia on hyvä kohde yllä mainittujen asioiden vuoksi, maa on matkailijalle ystävällinen. Bilekulttuuria ei meidän vierailemissamme paikoissa ollut ja suurin osa muista matkailijoista, joita tapasimme, olivat ikäistämme tai vanhempaa porukkaa, jotka eivät niistä niin välittäneetkään. Sitä hakevien on kuitenkin helppo matkustaa Malesiasta eteenpäin Thaimaahan tai Balille. Esimerkiksi Air Asia lentää Malesiasta moneen mielenkiintoiseen paikkaan ja toki bussitkin kulkevat.
LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogissa nyt
Blogi on tauolla.
Suositeltu artikkeli
Mallorcan luonto lumoaa
Vietin ystäväni ja matkabloggaaja Saanan kanssa viisi vuorokautta Mallorcalla marras-joulukuun taitteessa. Olimme molemmat saarella ensimm...
Malesia kuulostaa kivalta, innolla mennään sitä kohti! Kiitos kaikista reissusi postauksista, nistä on ollut iloa ja apua omaa reissua suunnitellessa!
VastaaPoistaOi että, kuulostaa hienolta, toivottavasti tykkäätte! Kiva kuulla, että on ollut apua ja iloa, kiitokset :)
PoistaIhan kylmät väreet kulki tätä lukiessa, sillä jotenkin vasta nyt muistin ne pian vastassa olevat ruuat, tuoksut, lämpötilan, kosteuden jne jne. kaikki ihanat fiilikset! Juuri saamani voimalla seison viikon vielä vaikka päälläni :D -Milla
VastaaPoistaNo tuopas oli kiva kuulla! Teille tulee mahti reissu! On varmasti hienoa palata paikkaan missä on jo käynyt ja täten tietää siitä tykkäävänsä. Ihanaa kun pääsette malesialaisten ruokien äärelle ja kuumuudesta nauttimaan. En pahisi pahakseni itsekään :)
PoistaHAUSKAA MATKAA!
Kiva lukea Malesiasta, kun olemme jo matkalla sinne - tosin tässä matkalla parin muun maan kautta matka kestää vielä muutamia viikkoja ennen kuin olemme KL:ssä, josta sitten jatkamme Borneolle.
VastaaPoistaEnsimmäinen kerta Malesiassa - ja kaikista näistä tämän matkamme maista ainoa, josta tapaa tulla ISOSin (International SOS) kautta erilaisia varoituksia turvallisuuteen liittyen lähes päivittäin, eli sikäli hiukan jännittävä kohde omatoimimatkaajalle.