Nyt vuorossa laivareissun tunnelmia!



Matkasimme Tukholmaan Silja Serenadella, missä vietimme illan ja yön. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun laivalla kävin ja itseasiassa myös ensimmäinen kerta kun olen matkustanut Helsingistä Tukholmaan enkä Turusta. Hienohan se laiva on, vaikkakin paljon pienempi kuin oletin.

En tosin ehtinyt itsekseni siellä juuri kierrellä, aikaa kulutin lähinnä kannella ja niiden saakulin pelikoneiden luona. Mitä lapsena oppii, sen vanhana taitaa, vaikka nuoria tässä vielä kai ollaan. Pelikoneet laivalla ovat heikkouteni, niiden ohitse on vaikeaa kulkea, vaikka ruokakaupoissa teen sitä viikoittain. Jäin sentään vajaan vitosen voitolle.





Laiva lähti kello 17:00 ja meillä alkoi silloin Samppanja Tasting. Sanotaanko nyt näin alkuun, etten ole edes varma olenko koskaan shampanjaa maistanut, mahdollisesti jossain juhlissa joskus lasillisen. En ole ajatellut, että se eroaisi valkoviinistä mitenkään muuten kuin hinnaltaan, joten olen Alkossa kiertänyt kalliit hyllyt kaukaa. Alkoholin tuntemukseni yleisestikin on äärimmäisen kehnoa, vaikka noita asioita olen joskus iäisyys sitten opiskellutkin ja ravintola-alalla työskennellyt.




Pidin samppanjan maistelutilaisuutta kuitenkin hyvin mielenkiintoisena! Onhan siellä mielenkiintoista historiaa takana, josta esittelijämme osasikin hyvin kertoa. Yllättävää kyllä shampanja, taikka samppanja, oli myös hyvänmakuista, kuivemmat eritoten. Tämän jälkeen en siis väheksy shampanjaakaan, vaikka sen sijaan taidankin seuraavaksi ostaa valko-/kuohuviiniä punkun sijasta. Tuollaisen tasting- tilaisuuden saa laivalta 30 eurolla / henkilö (vähintään 10 henkilöä), viinejä pääsee maistelemaan vitosen halvemmalla. Lisäinfo punaviineistä kieltämättä kiinnostaisi ja jonkinlainen kurssi viineistä onkin suunnitelmissa käydä.







Sieltä lähtiessä oli hetki omaa aikaa, jonka tosiaan kulutin kannella ja pelikoneiden äärellä. Odotellessa muita ehdin kuunnella myös kaunista musiikkia. Sisääntuloaulassa laulettiin ja soitettiin tunnelmallista musiikkia, joka sopi tilaan hyvin. Olen täällä ennenkin hehkuttanut, kuinka upealta livemusiikki voi oikeanlaisessa ympäristössä kuulostaa ja ilahdunkin joka kerta kun kaunista laulua kuulen tunnelmallisessa valaistuksessa. Pojat soittivat mm. Jason Mrazin I´m Yours- kappaleen.




Loppuilta syötiin ja juotiin hyvin mukavassa seurassa, hauskaa oli. Serenadesta pidin, mutta kuten viime laivareissullani, siihen vaikutti myös kanssamatkustajien vähyys ja sen tuoma rauhallisuus sekä matkan erilainen luonne. Tarkempaa kuvausta baareista, hinnoista tai tax-freestä en osaa antaa, koska olin keskittynyt lähinnä seurusteluun, mutta hyvin samanlaisia olivat kuin muillakin laivoilla, joilla olen vieraillut.

Laiva saapui satamaan hyvin inhimilliseen aikaan kello 09:30 ja siitä matka jatkui kohti museoita, näyttelyitä ja syöminkejä. Niistä lisää myöhemmin.

Tarkempaa matkakuvausta ja hienompia kuvia voi muuten lukea sekä katsella Samin blogista, vaikka Tukholmassa tosin kuljimmekin osittain eri reittejä.


Matka on toteutettu yhteistyössä Tallink Siljan ja VisitSwedenin kanssa.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää kivalta! Mä taas en ole ikinä risteillyt Turusta, vaan aina Helsingistä ja nimenomaan Siljan laivoilla :) Nytkin olisi niin kiva lähteä vähän risteilemään, niin pääsisi herkuttelemaan buffettiin ja kiertelemään Tukholmaa! Viime kerrasta on jo liian pitkä aika.

    Hih, mä kierrän aina laivallakin kaikki kolikkopelit kaukaa, mutta yksi on ylitse muiden: kolikonhuuhdonta. Sinne saatan joskus uhrata kolikon jos toisenkin, ihan vaan laivalla olon kunniaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no pääseehän sitä Helsingistäkin :). Itselle on vain iskostunut päähän, että Turusta Tukholmaan ja Helsingistä Tallinnaan :D.

      Buffetit ovat kyllä parhaita, laivojen ja hotellien varsinkin. Aamulla valmiiseen pöytään on sellaista harvinaista herkkua minulle, että kyllä sitä arvostaa osaa :). Hm.. mikähän tuo kolinkonhuuhdonta on, ei kuulosta tutulta! Hyvä, että pystyt muut koneet kiertämään kaukaa, pitkällä tähtäimellä sinne häviää vain rahansa.

      Poista
    2. Itseasiassa en ole lainkaan varma onko kolikonhuuhdonta edes oikea nimi sille pelille, vaikka aina kutsun sitä sillä nimellä :D Eli sellainen peli jossa pohja on täynnä 20-sentin kolikoita, ja sen pohjan yläpuolella liikkuu edestakaisin taso joka on niin ikään täynnä samaisia kolikoita. Sitten kun sinne sisään tiputtaa kolikon, niin jos sen saa juuri sopivaan kohtaan tiputettua niin se ylätaso saattaa työntää niitä kolikoita pois siltä alatasolta, jolloin voitat siis ne poistyöntyneet kolikot. Niitä peliautomaatteja on siinä keskikäytävän varrella :)

      Poista
    3. Ahaa, tiedän mitä tarkoitat! Tuosta pidin lapsena paljon, vaikka taisin melko nopeasti turhautua kun en koskaan voittanut kolikkoa tai kahta enempää :D. Hauska peli kyllä, vaikka vuosiin en olekaan sitä kokeillut.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!