Matka lähenee hurjaa vauhtia ja ajatus on välillä karkaillut Berliiniin. Kirjastosta kävin lainaamassa useamman kaupunkioppaan ja muiden blogeja ajattelin seuraavaksi alkaa lueskella ajatuksella. Ystäväni Google on myös ollut avuksi ja olen jo löytänyt kaupungista kaikenlaista hauskaa erilaisia hakusanoja käyttämällä. 

Berliinissä, kuten monessa muussakin kaupungissa, esimerkiksi järjestetään ns. ilmaisia kävelykierroksia, joiden vetäjät työskentelevät tippien turvin. 

Mietin josko sitä sellaiseen osallistuisi ja löysin kaupungista tavallista mielenkiintoisemman Alternative Berlin - kävelykierroksen, jonka aikana pääsee tutustumaan katutaiteeseen, hylättyihin paikkoihin, kirpputoreihin ja kaikenlaiseen muuhun urbaaniin. Kuin minulle suunniteltu juttu! Kävelyretki meni samantien pitkän haluan kokea - listani jatkoksi.




Toinen hauskuus tuli vastaan kun etsin pyörän vuokraamisen hintoja Berliinissä. Näemmä niitä saa päiväksi joitakin euroja alle kympin kipale, mutta en ehtinyt hintoja kauaakaan tutkia kun jo päädyin Bikesurfin sivuille. Bikesurfin idea on tarjota ihmisille pyöriä lainaksi ilmaiseksi ja tämäkin yritys pyörii lahjoitusten muodossa. Sivuilta kävi valitettavasti ilmi, että lahjoituksia ei taida tarpeeksi tulla, mutta toivon että se ei hienoa ideaa pysäytä. Toiminnan soisi laajenevan entisestään useampaan maahan, on aina yhtä ihanaa löytää uusia tapoja tukea yhteisomistamista ja eettisempiä sekä ekologisempia valintoja! Me siis laitoimme hakemukset haluamillemme päiville menemään, saimme pyörien sijainnit ja lukituskoodit ja nyt pyörien pitäisi meitä Berliinissä odotella.

Berliinistä on hankittu myös jo kämppä ja tulemme majoittumaan Friedrichshainin alueella. Majoituksen etsiminen oli hieman haasteellista. Osa alkuun katsomistani hostelleista ja asunnoista olivat menneet siinä ajassa kun pähkäilin, että missä päin Berliiniä sitä kannattaisi majoittua. Kaupunki kun ei tosiaan näytä olevan mitenkään hirveän pikkuinen, joten halusimme valita alueen tarkkaan. Mielessä itseasiassa kävi sekin, että olisimme viettäneet viikon kahdessa eri paikassa, mutta lopulta päädyimme varaamaan yhden asunnon koko viikoksi. Vuokraa maksamme viikosta 290 euroa.


Kuvat Bremenistä

Lennot ostimme muuten Germanwingsiltä. Heillä on ollut aiemminkin hyviä tarjouksia Berliiniin, mutta mahtavaa, että lentoja löytyi näin kesällekin edulliseen 66 euron hintaan. En ole aiemmin yhtiön koneilla lentänyt, joten mielenkiinnolla odotan sitäkin kokemusta. Saa jakaa kokemuksia!

Tällaisia pieniä suunnitelmia ja taustatyötä on matkan eteen tehty. Fiilis alkaa tosiaan olla melkoisen korkealla.

Välillä on vaikea käsittää, että pian sitä jo seikkaillaan Berliinin kaduilla!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyviltä suunnitelmilta! Mulla on ollut jo kauan haaveissa pyöräillä Berliiniin Rostokista, kun olen saanut sellaisen käsityksen että sieltä kulkisi mukavia pyöräteitä. Sitten joskus...nyt on nimittäin sen verta jo suunnitelmia tehtynä reissailun saralla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kanssa lukeneeni joskus noista pyöräteistä. Se olis varmasti huippua! Saksassa pyöräily ja kävely kiinnostaa kovasti. Mietin jo tälle kesälle Moselin kävelyä / pyöräilyä, mutta se siirtyy taas hamaan tulevaisuuteen :D. Eipähän lopu unelmat kesken! Ja teillä on tosiaan nyt sen verta paljon mahtavia suunnitelmia, eiköhän tuollainen pyöräreissu odottele sitten toista ajankohtaa :)

      Poista
  2. Mä oon niin innoissani sun puolesta kun pääset pian tutustumaan Berliiniin :) Mahtavaa että majoitutte nimenomaan Friedrichsheinissä! Mekin majoituttiin siellä ja mun mielestä se oli tosi näppärä alue, etenkin lukuisten ruokamahdollisuuksiensa vuoksi. Ja metrolla pääsi tosi hyvin liikkumaan sieltä. Tasan kuukausi sitten me siellä oleskeltiinkin, kylläpä aika menee nopeesti!

    Tuollainen opastettu kävelykierros kuulostaa tosi hyvältä. Sen avulla pääsisi varmasti näkemään paikkoja joista ei muuten edes tietäisi. Kivaa että teillä on viikko aikaa, siinä ehtii ihan kunnolla näkemään ympäriinsä. Mahtavaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kyllä menee nopeasti! Juurihan te olitte siellä! Sun tekstis tosta alueesta helpotti omaakin päätöstä sen suhteen et missä majoitutaan! Aattelin et jos sinäkin oot tykänny niin ei voida mennä vikaan :). Varsinkin ne syömismahdollisuudet sekä lähistöllä olevat jutut kiehtovat siellä.

      Joo tuommoinen vois olla hyvä! Vaikka tykkäänkin siitä kun saan mennä yksin tai matkakumppanin kanssa omaan tahtiin eteenpäin niin kyllähän järjestetyistäkin jutuista voi saada paljon irti :). Viikko on ihan kiva, vaikka suuruudenhullussani olenkin miettinyt että Saksalle voisin antaa paljon isommankin osan elämästäni :)

      Poista
  3. Minä jo melkein varasin hotellin Berliinistä lasten koulujen kesäloman ajalla, mutta sitten lapset alkoivatkin vinkua haluavansa Suomeen kesällä. Ollaan nyt ihan kahden vaiheilla.

    Kiva lukea sun kokemuksistasi, josko ne vaikka auttaisivat päätöksen teossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi apua! Teillä on edessä vaikea valinta! Tämä Berliini on IHANA, mutta Suomen kesä taas on niin ainutlaatuinen, etten sitäkään mielelläni jättäisi välistä.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!