Kalevankankaan hautausmaa on kulttuurillisesti sekä historiallisesti kiinnostava paikka Tampereella.



Hautausmaalla on merkittävä historia. Se on otettu käyttöön vuonna 1880. Suomen sisällissodassa vuonna 1918 Kalevankankaa oli yksi sodan näyttämöistä, siellä taisteltiin kovia taisteluita. Sodan loputtua hautausmaalle haudattiin taisteluissa ja vankileireillä kuolleita ihmisiä. Monissa hautakivissä näkyvät edelleen sodan jäljet. 







Alueella on myös upeita patsaita, jollaisia harvemmin muilla Suomen hautausmailla näkee. Joihinkin hautakiviin on käytetty aikaa koristellen ne hienosti. Kalevankankaalle on haudattu muun muassa Juice Leskinen sekä kirjailija Väinö Linna. Kesäisin hautausmaalla järjestetään myös ilmaisia kävelykierroksia, joiden aikana kerrotaan alueelle haudatuista ihmisistä sekä alueen historiasta. Itse en ole tällaiselle osallistunut, mutta se voisi olla mielenkiintoinen kokemus.







Moni ei tiedä, että hautausmaalta löytyy myös mukava näköalapaikka. 

Sieltä on nätit näkymät etelä-Tampereelle, esimerkiksi Viinikan kirkolle näkyy hyvin. Paikka on hieman syrjässä, joten nurmikolla olevalla penkillä saa usein yksikseen istuskella. Näköalapaikalla on mukava pohdiskella syntyjä syviä alueella kiertelyn jälkeen.






Hautausmaan pääsisäänkäynnin luona on postilaatikko mistä voi noukkia mukaansa alueen kartan. Siitä selviää mistä löytyvät muistomerkit ja karttaan merkittyjen tunnettujen henkilöiden hautapaikat. Postilaatikosta voi ottaa mukaansa myös puukartan ja tutustua hautausmaahan eri puulajien kautta.








Ilman karttaakin tietysti pärjää. Alueella on mukava käyskennellä omaan tahtiin. Varsinkin kun paikan päälle menee vähän ennen auringonlaskua. Pimeän tultuakin olen alueella liikkunut, mutta niin aikaisin en ole hautausmaalla koskaan ollut, että olisin auringonnousun nähnyt. Voin kyllä uskoa, että sen näkeminen olisi aikaisen herätyksen arvoinen.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Kävin tuolla just viime viikonloppuna kävelyllä, mutta näköalapaikkaa en ole kyllä ikinä löytänyt! Kiitos vinkistä siis, seuraavan kerran lähden etsimään sitä :D Muurin Järvensivun puolella menee muuten mukava lenkkipolku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän minäkin olin viimeksi launtaina :). Mukava kävelykohde! Siellä on tosiaan nurmi ja yksinäinen penkki, jonka varrelta voit ihailla Viinikan kirkkoa ja katsella kauemmaskin. Ja oikeassa olet, siellä kulkee mukava lenkkipolkukin sen muurin toiselta puolen. Muutenkin Iidesrannan liepeillä kävely on hauskaa, varsinkin jos siellä suunnalla ei ole juuri viettänyt aikaa. Radan varrella on nättejä taloja.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!