Hong Kongin reissuni kohokohdista kuului patikkaretki luonnon helmaan Dragon's Backille, siitäkin huolimatta, että asiat eivät menneet kuten etukäteen oletin.

Olin Hong Kongissa vapun aikaan, mikä tarkoitti tietysti sitä, että sielläkin porukat nauttivat muutamasta vapaapäivästä. Vappua en muuten nähnyt kaupungissa, mutta mennessäni Dragon's Backille, sen huomasi pitkästä bussijonosta. Jono bussiin numero 9 Shau Kei Wanin asemalla oli kierrellen varmaan sata metriä. Osalla näytti olevan mukana biitsivehkeet - sateisesta ilmasta huolimatta - ja toisilla taas näkyi vaelluskamppeita. Busseja tuli kuin liukuhihnalta ja jonossa ei kovinkaan kauaa tarvinnut seistä. Aikomukseni rauhallisesta patikoinnista ylhäisessä yksinäisyydessäni vain näyttivät muuttuvan meluisaksi luokkaretkeksi.





Ilma ei ehkä myöskään ollut se parhain kyseiselle reitille. Itse on yksi ja sama, että sataako vai paistaako kun lähden luontoon, metsäretkille ilma on aina upea ja nautin yhtälailla sateesta ja myrskyistä kuin auringon säteistäkin. Niitä kovasti hehkutettuja Dragon´s Backin maisemia korkeuksista ei kuitenkaan näe jos pilvet ovat alempana, joten erityisesti niiden perässä meneville on säällä paljonkin väliä.

Bussi jätti minut ja kymmenisen muuta To Tei Wanin pysäkille, josta reitti alkaa. Sitä pitkin minäkin lähdin tarpomaan ja alkuun vaikutti hyvältä; ei mitenkään järkyttävästi ihmisiä, vaikka niissäkin oli jo enemmän kuin olin etukäteen odottanut. Ei mennyt kauaa kun tilanne muuttui. Välillä polulla pääsi kävelemään jouhevammin, mutta toisinaan kivien ja liukkauden takia piti ihan jonottaa, että pääsi liikkumaan eteenpäin metsäpolkua, pelkkä sivulle astuminen ei niillä ihmismäärillä riittänyt. Siinäpä jotain mitä en ole koskaan ennen joutunut luonnon helmassa tekemään.










Muutama kanssapatikoitsija myös kuunteli matkan varrella musiikkia kännykästä ja melko kovaäänisesti vielä. Niin kaunista musiikkia kuin he soittivatkin niin siinä ympäristössä en sitä ymmärtänyt. Luonnossahan sen tarjoama rauha ja luonnon oma kaunis musiikki ovat enemmän kuin tarpeeksi. Yhdessä vaiheessa niistä ei päässyt liiemmin nauttimaan, mutta jäin tarkoituksella muutaman kerran jälkeen pahimmista ruuhkista ja viimeisen kilometrin ennen ensimmäistä poistumisreittiä sainkin tarpoa rauhassa, nauttia toden teolla elostani ja katsella perhosia.

Jossakin Cape Collisonin liepeillä reitti katkeaa ja tässä vaiheessa voi valita, että jatkaako matkaa Big Wave Bayhin vai kävelläkkö tielle bussipysäkille. 

Useimmat patikoitsijat jäivät tässä vaiheessa pois, mutta itse jatkoin vielä matkaa ja onneksi niin. Loppuosa patikointireittiä sujuikin luonnon ääniä kuunnellen ja ohitseni kulki vain muutamia ihmisiä. Luonto oli edelleen upeaa, aurinkokin alkoi näyttäytyä pilviverhon takaa ja pääsin todistamaan myös sitä kun perhonen juuttui hämähäkin verkkoon ja joutui hämpyn lounaaksi. Maisemat ovat ekalla osuudella hienommat (tosin voin tosiaan vain kuvitella millaiset ne ovat kirkkaana päivänä), mutta toisen osuuden rauhallisuus ja luonnon äänet tekivät siitä henkilökohtaisesti itselleni mielenkiintoisemman.








Paikan päälle pääsee ottamalla metron Shau Kei Wanin asemalle ja sieltä bussin numero 9 pysäkille To Tei Wan (lippu 7 HKD / 0,80 eur). Paluubussi Big Wave Baylta takaisin metroasemalle maksaa 12 HKD / 1,35 euroa, mutta bussit eivät välttämättä kulje muutenkin kuin pyhinä. Mikäli busseja ei kulje, niin edessä on vielä lyhyehkö kävelymatka Shek O'hon, josta voi kyydin ottaa.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

24 kommenttia:

  1. Hongkong on kyllä kiinnostava, kun pienelle alueelle mahtuu tiheetä kaupunkia, mutta kuitenkin yllättävän paljon luotokohteita. Tuota musiikinkuuntelua näkee ärsyttävän paljon patikkareiteillä maailmalla. Ihan ok se on musiikkia kuunnella, mutta kuuntele kuulokkeilla, kiitos. :-p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä juuri! Itse onnistun yleensä patikoimaan ylhäisessä yksinäisyydessäni tai sitten sen verta fiksuja kanssapatikoijia on toistaiseksi tullut vastaan, että kovin montaa kertaa ei musiikin kuuntelua tai kovaäänistä huutelua ole luonnossa vastaan tullut. Ja tosiaan, sama se on kuunteleeko sitä musiikkia vai ei, mutta luontorauhan soisin eläimille ja muille kulkijoille :)

      Poista
  2. Mä en ymmärrä näitä heppuja jotka kuuntelee musiikkia puhelimella kaiuttimesta. Miksei voi käyttää kuulokkeita? :D Luonnosta ja rauhasta on vaikea nauttia kun on melua ja hälinää. Onneksi sait loppumatkan kuljeskella rauhallisemmissa tunnelmissa. Näyttää mukavalta polulta ja hienot maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ihmettelen minäkin, kuulokkeet päähän! On se luonnon musiikki silti niin upeaa, että kannattaisi tietysti siitäkin nauttia aika ajoin :)

      Poista
  3. Vau kuinka upeita maisemia! Tuollaiselle patikkaretkelle olisi mahtavaa päästä. Olen käynyt Hong Kongissa vain lentokentällä, mutta haaveilen ihan oikeasta matkastakin sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus poiketa :). Jos ei muuta, niin edes päiväksi tai pariksi.

      Poista
  4. Tämä olisi omaankin mieleen sitä turistibussia mielekkäämpi vaihtoehto! :) En myöskään ymmärrä poppivehkeiden käyttöä patikointiretkellä. Luonnon omat äänet ovat kuitenkin olennainen osa elämystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, todella olennainen! Siis niin merkittävä ainakin itselle, etten pysty alleviivaamaan sitä tarpeeksi :D.

      Poista
  5. Nuo kanssaihmiset olisivat kyllä alkaneet riepomaan. Hyvä etteivät sentään koko retkeä pilanneet. Hongkongista löytyy kyllä näköjään vaikka mitä! Meillä oli muutama päivä siellä viime Euroopan reissulta palatessa, ja se ei kyllä riittänyt mihinkään. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengitin muutaman kerran syvään.. Antaa jokaisen kukkien kukkia ja niin edelleen :D

      Hong Kongista kyllä löytyy vaikka mitä :). Erityisesti voisin palata sinne uudestaan luonnon perässä, julkinen liikenne ja kaikki muukin toimii siellä niin hyvin, että on kiva piipahtaa.

      Poista
  6. Yleiset vapaapäivät saavat aina kaikki rauhallisetkin ulkoilureitit täyttymään... Kiva kuva reitin varrelta alas kaupunkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Hong Kongissa vai yleisesti? Erityisesti Aasian suunnalla pitää varmasti pitkälti paikkaansa monin paikoin. Onneksi Euroopassa on vähemmän ihmisiä patikointireiteillä :D

      Poista
  7. Kieltämättä mielenkiintoinen luontokokemus. Varmasti hyyvin kiinalainen! Mulla palais kyllä käpy jos joku soittais musaa patikkapolulla Suomessa. Onhan tuo kulttuuri nyt muutenkin ihan eri. Tyypit viihtyvät ihmisten keskellä ihan eri tavalla. Me käytiin viime kesänä Pienellä Karhunkierroksella, eikä oltu ollenkaan totuttu siihen, että pitää kokoajan väistellä ohittelevia ja vastaantulevia. Se oli ihan kamalaa :D Maisemat oli upeat, mutta tuntu oudolta jakaa niitä levähdyspaikalla 150 muun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti on. Pitää siis yrittää ymmärtää :D. Apua! Voin kuvitella, ettei ollut se paras luontokokemus kaikista!

      Poista
  8. Mä en ole koskaan tajunnut, että Hong Kongissa on myös tuollainen määrä luontoa. Oon aina ajatellut sen olevan niin pieni kikkare, että se on vaan täynnä kaupunkimiljöötä ja taloja. :D Mutta parempi noin! Hong Kong on yksi niistä paikoista, joissa kiinnostaisi lähitulevaisuudessa käydä, joten hyvä tietää, että siellä on mahdollisuus myös muuhun kuin ihan urbaaniin seikkailuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennemmin ihmiset sinne varmaan kaupunkielämän perässä meneekin ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mutta on siellä onneksi luontoakin :)

      Poista
  9. Mä olen ihan taatusti lukenut kertomuksen tuolta samalta vaelluspolulta joskus vuosia sitten, ainakin nuo maisemat näyttivät kovasti tutuilta. Samassa jutussa kovasti kehuttiin Hong Kongin tipejä, kas kun rannoille tykkää tulla kahlaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan oletkin, tuo tosiaan taitaa olla se suosituin reitti kaikista :)

      Poista
  10. Vau, hienolta näyttää. Honkkari on hieno ja monipuolinen kaupunki - ja yllättävänkin vehreä.

    VastaaPoista
  11. Vitsit, mä haluaisin Honkkarissa lähteä kyllä käymään, se vaikuttaa niin monipuoliselta kaupungilta! Eikä sun postaus suinkaan tätä mielikuvaa vähentänyt :) Mutta hei camoon, poppia luonnossa, no no no no! :D Mä en lenkkeillessä koskaan pidä sen takia mitään kuulokkeita itsekään, rakastan kuunnella luonnon ääniä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkea ihmeessä joskus :)! Ja sama juttu tuon musiikin kanssa. Taikka alkumatkalle / kaupunkioloissa usein omaan maailmaani uppoudunkin musiikin kanssa, mutta siinä vaiheessa kun pääsen sinne luonnon helmaan niin kuulokkeet tippuvat korvilta ja nautin niistä luonnon äänistä :).

      Poista
  12. Auts, väkijoukko ja muiden puolestasi valitsema musiikki ei todellakaan vaikuta parhaalta taustalta luonnon helmaan suuntautuvalle patikointimatkalle. Hyvä, että jatkoit vielä eteenpäin! :)

    VastaaPoista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!