Tiedättekös mikä on hauska ja kätevä tapa tutustua lähes mihin tahansa kaupunkiin?

Se, että ostaa rajattoman matkaoikeuden oikeuttavan julkisen liikenteen lipun ja sitten suhailee sillä menemään ympäri kylää. 

Olen reissaajana taikka ihan vain kaupungin asukkaanakin sellainen, että haluan kokea mahdollisimman paljon ja tallata jokaista katua ympäri. Rakastan kävelemistä, minullahan on uteliaat jalat, ja parisen kymmentä kilometriä menee helposti päivittäin erityisesti uusissa paikoissa. Mutta aina ei jalatkaan kaikkialle jaksa kantaa ja silloin julkinen liikenne tulee avuksi. Kaupunkien keskustat eivät koskaan riitä minulle, koska satojen kokemuksieni mukaan ne hauskimmat jutut löytyvät yleensä keskustojen ulkopuolelta. Hylätyt rakennukset, paikallisten kuppilat, halvemmat ravintolat, herttaisimmat asiakaspalvelijat, metsät ja rauhan tyyssijat odottavat lähes aina matkan päässä.

Julkisen liikenteen erityinen hauskuus on siinä, että vaikka itse päätät millä pysäkillä jäät pois, niin joku toinen kuitenkin ohjaa suuntaasi ja itse voit keskittyä olemaan osittain virran vietävänä. Oma ihanuus on myös siinä, että voi kulkea yhteen suuntaan aikansa kävellen eikä tarvitse palata lähtöpaikkaan takaisin, kuten vaikkapa auton kanssa matkustellessa. Julkinen liikenne toimii siis yleensä nimenomaan kaupungeissa kun taas pienemmissä paikoissa, kylissä ja syrjäseuduilla on kivempaa ottaa oma kulkuväline alle.

On vapauttavaa kun ratikka-, bussi-, juna- taikka metropysäkille mentäessä sitä ei yhtään tiedä minne päätyy. 

Voi nousta mihin kulkuvälineeseen vain ja jäädä pois pysäkillä millä tahansa. Tosin mainittakoon, että julkisista kulkuvälineistä metro on itselläni ehdottomasti vähiten käytetty, koska niiden ikkunoista ei näy maisemat. Metrolla matkustamisessa on tietysti oma jännityksensä siinä vaiheessa kun päättää jäädä kyydistä pois ja nousta maan pinnalle.

Usein sitä tulee päädyttyä kulkuvälineen päätepysäkille asti, kauas keskustan humusta. Kierrän siinä tapauksessa siellä aikani, nousen takaisin päin menemään kulkuvälineeseen ja jään matkan varrella pois mikäli siltä tuntuu. Etsin ja tutkin kunnes päädyn taas jollekin pysäkille, josta nappaan seuraavan kyydin. Tällä tavalla aikanaan tutustuin Tampereeseen, kun kaupunkiin muutin, ja samankaltaisia spontaaneja tutkimusretkiä olen tehnyt sen jälkeen sadoissa kaupungeissa.

Useinhan jokaisessa kaupungissa on niitä tiettyjä asioita, joita haluaa kokea, tai nähtävyyksiä, joita nähdä. Olen toki itsekin käynyt katsomassa Eiffelin, kaltevan tornin ja Big Benin, mutta hauskimmat ja mieleenpainuvimmat muistoni Pariisista, Pisasta tai Lontoosta eivät todellakaan pidä sisällään näitä paikkoja. Spontaaneille tutkimusretkille tärkeintä onkin se, että karttaa ei käytetä ainakaan liian ahkerasti ja nähtävyyksien ei anneta ohjailla kulkusuuntaa. Ja aika, sitä on oltava matkassa mukana, koska kiireessä homma ei toimi.








Postauksen kuvat ovat Eteläisestä Saksasta, Karlsruhen ympäristöstä, jonne hieman ikävöin juuri nyt. Etelä-Saksassa julkinen liikenne toimii pienemmissäkin paikoissa niin hyvin, että tutkimusretket ympäri kyliä ja luontoa on mahdollista toteuttaa myös ilman omaa autoa.