Ensimmäinen kohteemme Intiassa oli Cherai ja siellä majoituimme Cherai beachilla. 

Menimme Cherai beachille prepaidtaksilla, jonka otimme lentokentältä. Maksoimme siitä lystistä noin 9 euroa, joten kuljetus ei ollut edullisimmasta päästä. Paikka on lähinnä intialaisten matkailijoiden suosiossa ja saapuessamme sinne päivällä, oli ranta autio. Länsimaalaisiakin toki on, mutta ei suurissa määrin. Länsimaalaisten puute tarkoitti myös ravintoloiden ja muiden palveluiden puuttumista, minkä takia mekään emme rannalla yhtä yötä pidempään viihtyneet. Kaupungissa muutaman kilometrin päässä toki oli jonkin verran palveluita, mutta ei sielläkään suuressa määrin. Sinne pääsi edullisesti (n. 20-30 rupiaa eli n. 30-40 senttiä) riksalla. Cherai oli kuitenkin erinomainen aloituskohde rauhallisuutensa vuoksi, me majoituimme vielä hieman etäämpänä harvoista palveluista, joten rauha oli taattu.

Päivällä oli rauhallista..
Majapaikkamme
Huoneemme
Paikallisia

Ensimmäiset majapaikat, joista kävimme huonetta kysymässä, olivat kalliita, yli 20 euroa yöltä. Jatkoimme tosiaan hieman etäämmälle, josta saimme siistin huoneen noin 5 eurolla ja hyvin ystävällistä palvelua, vaikka englantia ei paikassa juuri osattu. Majatalossa oli vain muutama huone ja me olimme sillä hetkellä ainoat asiakkaat. Majataloa piti perhe kotinsa yläkerrassa ja söimme myös ruoat edullisesti heidän pienessä ravintolassaan.

Meriviiva jatkui kivikkoisena
Autiota hiekkarantaa
Saatiin olla lähes kaksistaan rannalla
Juomatauko

Cheraista lähdimme kohti Varkalaa. Otimme ensin rannalta riksan kaupunkiin ja siellä nousimme ystävällisten paikallisten avulla oikeaan bussiin, mikä vei meidät Kochiin. Bussimatka oli ihana! Bussi huristeli kovaa vauhtia, menimme kylien lävitse, jossa ihmiset vilkuttelivat meille iloisesti ja oli lämmintä, mutta bussissa kävi mukava tuulenvire. Ja bussimatka maksoi vain 20 rupiaa eli noin 30 senttiä. Jossain asemalla vaihdoimme bussia ystävällisten paikallisten avulla ja se bussi vei meidät Ernakulamiin. Ernakulamiin saapuessamme otimme riksan, joka vei meidät juna-asemalle ja sieltä sitten nousimme Varkalaan vievään junaan, jonne saavuimme illalla. 

Siitä lisää seuraavassa tekstissä.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

0 kommenttia

Kerropas mitä mieltä sinä olet!