Normafan alue Budapestissa kiehtoi minua metsäisyytensä ja korkeutensa takia. 

Normafan lähistöllä sijaitsee Budapestin korkein kohta, Jánoshegy, joka kohoaa yli 500 metrin korkeuteen. Lähdin Normafaan seikkailemaan ja vaeltelemaan ja sain kyllä mitä lähdin hakemaan, koska onnistuin eksymään metsään. Vai voiko oikeastaan edes olla eksyksissä jos määränpäällä ei niin ole väliä?

Lähdin Normafaan sen jälkeen, kun olin käynyt luolissa ja kello alkoi olla jo melko paljon. Menin Széll Kálmán térille (Moszkva tér) ratikalla ja kävelin sieltä hammasratajunalle. Istahdin kyytiin ja siinä sitten odoteltiin hetki, että juna lähtee matkaan. Olin ostanut aamulla 24-tunnin matkakortin julkisiin, joten minun ei tarvinnut maksaa tästä kyydistä erikseen.

Hammasratajuna
Ruuhkaa ei ollut
Junan pysäkit

Matka ylös ei kestä kovinkaan kauaa ja se menee nopeasti maisemia katsellessa. Näin muutaman hylätyn ja kiehtovan näköisen talon matkan varrella, juna meni talojen ohitse, joiden pihamaita oli kiva katsella.

Pääteasemalla

Ylöspäästyä otin suunnaksi Lasten rautatien, joka on kivenheiton päässä hammasratajunan pääteasemalta. Jäin hetkeksi kaduille ihmettelemään kun paikalle saavuttuani juna lähti nenäni edestä. Tosin aikomus ei ollutkaan ottaa junaa, vaan katsella siellä hetki ympäriinsä ja kävellä sitten muutama pysäkin väli ja tulla Libegön hiihtohissillä alas.

Lasten rautatien asemahalli
Lasten rautatie
Lempileikkipuistovehkeeni, jei!

Lähdin kävelemään rataa pitkin Normafaan, pysähdyin välillä valokuvaamaan ja ihmettelin sitä hiljaisuutta.

Rataa Normafan suuntaan
Hiljaisuus oli kiehtovaa

Normafaan päästyäni onnistuin sitten poikkeamaan suunnittelemaltani polulta totaalisesti ja rataa liian pitkään seuraten ajauduin melko syvälle metsään. Olen aina ajatellut sisäisen kompassini olevan mainio ja päätin noudattaa sitä. Polkuja alkoi kuitenkin risteillä välillä viiteenkin suuntaan, kävelin niitä summittaisesti ja lopulta en enää ollut varma, että mihin suuntaan olisi pitänyt lähteä, että olisin hiihtohissille päätynyt. Kello oli jo niin paljon, että epäilin viimeisen kyydin jo lähteneen, mutta se ei siinä vaiheessa haitannut.

Läksin tuonne metsään kun aikomus oli mennä kuvasta oikealle



Kiva piknikpaikka luonnon rauhassa
Aurinko loi metsään taianomaisen tunnelman

Seikkailin vielä aikani, kunnes päädyin rautatielle, jossa Lasten juna kulkee. Asema keskellä metsää oli autio ja viimeinen juna jo mennyt. Paikka oli kiehtova! Lähdin seuraamaan raiteita, koska huomasin hiihtohissin aseman olevan parin pysäkin päässä.

Autio asema metsän keskellä


Rautatiellä käveleminen oli mahtavaa, siellä olin yksin, juuri mitään ääniä ei kuulunut ja aurinko laski hiljalleen. Metsä oli upean näköinen. Päädyin lopulta ylä- ja alamäkien kipuamisen jälkeen hiihtohissin luokse, mutta kuten olin arvellutkin, se oli suljettu.

Tästä alkoi kipuaminen hiihtohissille
Ja autiota oli sielläkin

Matka jatkui kävellen, nyt sitä suorinta reittiä, Normafaan takaisin ja siinä matkassa ei kauaa mennyt. Ihmisiä alkoi myös näkyä enemmän, paljon oli lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Jotkut lasten juhlatkin olivat käynnissä yhden rakennuksen pihamaalla. Paluumatka olikin tylsempi, joten siinä vaiheessa olin hyvin iloinen, että olin onnistunut eksymään polultani. Normafaan päästyä bussi tuli samantien ja hyppäsin siihen heti. Bussi 21A kuljetti minut takaisin Széll Kálmán térille, jossa aikani kierreltyäni, otin ratikan numero 6, joka vei minut hostellini luokse.

Miten siis päästä paikan päälle?

Széll Kálmán térille kulkee useat ratikat ja bussit, muun muassa ratikat 4 ja 6 menevät aukiolle Pestin puolelta. Metrolla numero 2 (punainen linja) pääsee myös paikan päälle.



Mikäli haluat Lasten rautatielle:

Széll Kálmán tériltä voi kävellä hammasratajunalle (cogwheel train / Fogaskerekú vasút), mutta sinne pääsee myös ratikalla 56, kyydistä pitää jäädä pois jo toisella pysäkillä. Oikealle jää korkea hotelli, hammasratajuna sijaitsee tien toisella puolella.

Hammasratajunan pääteasema on Széchenyi-hegy / Gyermekvasút. Siellä on kyltti Lasten rautatielle, parinsadan metrin kävelymatka vasemmalle. Juna-aseman vieressä on pieni leikkipuisto, missä voi junaa odotellessa leikkiä. Mikäli haluat kävellä täältä Normafaan, pitää rataa lähteä seuraamaan oikealle.

Jos haluat mennä osan matkaa Lasten rautatien junalla ja myös laskeutua hiihtohissillä, jää pois Jánoshegyn asemalla, lähde kävelemään ylös ja saavutat kipuamisen jälkeen hissin.



Mikäli haluat Normafaan ja laskeutua hiihtohissillä:

Széll Kálmán tériltä lähtee bussi 21, jonka päätepysäkki on Normafassa. Sieltä voit myös lähteä kävelemään ja laskeutua hiihtohissillä alas halutessasi. Mikäli laskeudut hiihtohissillä, etkä halua tulla enää takaisin ylös, pääset bussilla 158 takaisin Széll Kálmán térille.

Mikäli et halua laskeutua hiihtohissillä, yhden vaihtoehtoisen kävelyreitin löydät täältä. Eli jos haluat mennä reitin toistepäin, Normafasta kävelet reitin mukaisesti, kunnes tulet Szépjuhásznén pysäkille ja sieltä pääset bussilla 22 takaisin Széll Kálmán térille.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. Kaveri just lähdössä Unkariin vaihtoon pitää näytellä näitä sun juttui sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytähän ihmeessä :). Toivottavasti viihtyy maassa, uskon niin!

      Poista
  2. No nyt tiedän minne täytyy ainakin päästä jos Budapestiin suuntaan :) Patikointi ja metsäseikkailut on melkeimpä parasta mitä reissun päällä voi tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, matkoilla luonto näyttelee isoa osaa ja jos vain patikoimaan pääsee kivoihin maisemiin niin kyllä kelpaa :)

      Poista
  3. Hei!

    Olen itse lähdössä Budapestiin parin viikon päästä ja eksyin lukemaan blogiasi. Aivan mahtavasti tavaraa ja monipuolisesti kirjoittettu nähtävyyksistä ja kaikesta muustakin: ) yksi kysymys olisi, mikä tuo lasten juna-asema oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Kiva kun tulit kommentoimaan! Palasinkin heti Budapestin matkan muistoihin, ah, siinä on kyllä kaunis kaupunki. Toivottavasti tykkäät siitä yhtä paljon!

      Lasten rautatiellä työskentelee lapsia, he toimivat siis mm. lipunmyyjinä ja hoitavat kuulutukset. Juna kulkee tosiaan tuolla ylhäällä metsässä, joten reitti on melko mukava / rauhoittava (en tosin tiedä kuinka ruuhkainen).

      Lisätietoa asiasta löydät heidän kotisivuiltaan:

      http://www.gyermekvasut.hu/english/page.php?2

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!