Trawanganilta siirryimme Kuta beachille, lentokentän läheisyyteen. 

Viimeiset päivät Gili-saarella menivät normaaliin tapaan rennosti. Parina päivänä satoi, mikä oli itseasiassa ihan piristävää. Sadetta oli kiva katsella ja kuunnella terassilla istuen ja kahvia juoden. Ne pari päivää olivatkin jonkinlaisia välipäiviä matkalla olemisesta. Trawangan tosiaan kyllästytti torstaina (varsinkin iltasella, kun sisäänheitto ravintoloihin alkoi) ja olimme ajatelleet vaihtaa maisemaa. Ei sitten jaksettu, sade olkoon hyvä tekosyy siihen. 

Hotellilta poistuttiin syömään, mutta muuten nököteltiin sisällä, katsottiin pari leffaa ja lueskeltiin. Siinä vaiheessa olimme kuitenkin jo kiertäneet saaren ympäri, käppäilleet sisämaassa, ihastelleet kilppareita akvaariossa, istuskelleet pubeissa ja uineet meressä riittämiin, joten tarvetta minkään erityisen jutun tekemiseen ei siinä vaiheessa ollut.




Lauantaina aurinko näyttäytyi taas ja lähdimme snorklailemaan, joka oli sellainen asia, minkä halusimme Gileillä kuitenkin vielä tehdä. Vuokrattiin kamat hotelliltamme ja lähdettiin metsästämään isoja kilpikonnia. 

Snorklaaminen oli mahtavaa! En ole koskaan pitänyt itseäni vesi-ihmisenä, joten eipä ole tullut tuotakaan ennen kunnolla kokeiltua. Trawanganilla siihen oli kuitenkin hyvät puitteet, koska vesi on todella kirkasta sekä lämmintä ja kalat värikkäitä. Näimme kaikenkokoisia ja -näköisiä söpöjä kaloja ja suuria parvia, ihailimme meren pohjaa ja kyllähän ne kilpparitkin viimein näyttäytyivät. Olivat komeita, varsinkin eräs yksilö, jonka bongasimme ollessamme niin kaukana rannasta, että pohjaa ei enää erottanut kauempana. Näkyi vain yksinäinen kilpikonna pimeyttä vasten ja kuului vain oma hengitys putken lävitse. Oikeastaan se oli vähän karmivaakin, koska minulla on toisinaan liian vilkas mielikuvitus. Snorklatessa tuli monta kertaa mieleen kaiken maailman Tappajahai- elokuvat. Lisäksi tulin ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, että vene ajaisi ylitse ja ruumis pirstoituisi moottorin takia palasiksi. Ajavatkin niin "vauhdikkaasti" silmät sokeina, että pelkoni ei tietenkään ollut yhtään liioiteltua..



Viivyimme Trawanganilla lopulta kymmenen yötä. Useimmat taitavat matkustaa sinne muutamiksi päiviksi. Siinä ajassa ehtiikin kierrellä saarella hyvin ja viettää aikaa rannalla, mikäli ilmat suosivat. Me olemme kuitenkin vähän laiskempia pulliaisia ja viikon kyllästymisen jälkeen pari lisäpäivää olivatkin kivoja. En ole kuitenkaan varma palaisinko noin pitkäksi aikaa tulevaisuudessa, lyhyemmälle vierailulle voisin toki mennäkin, mutta sitten pitäisi käydä katsomassa myös saaret Meno ja Air.

Venettä odoteltiin
Fast boatin kyydissä

Kutalle saavuimme melkoisen nopeasti, koska tällä kertaa otettiin yhdistelmä pikavene (reilut 2 h) ja minibussi (2h), joten 4,5 tunnin matkan jälkeen saavuimme Kutalle. Jäimme kyydistä Poppies Lane ykkösellä, koska se alue oli tuttua ennestään. Kävimme syömässä ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Ensimmäisellä kerralla Kutalla yöpyessämme majoitumme lähellä olevassa hotellissa, mutta halusimme nähdä muutakin valikoimaa, joten päätimme katsoa vaihtoehtoja. Kävimme katsomassa noin 100 000 - 300 000 rupian paikkoja ja ihmettelimme tarjontaa. Joissakin oli uima-allas ja aamupala, mutta rupuinen huone. Joissakin kiva huone, mutta ei ylellisyyksiä ja korkea hinta. Päädyimme lopulta Waringin Home Stayhin, huoneesta maksamme 130 000 rupiaa ilman aamupalaa. Sellaisen olisi kahdella kympillä saanut, mutta koska se on gluteeni-pitoinen niin jätettiin välistä. Varsinkaan täällä Kutalla, missä edullisia ravintoloita on lähellä, ei ne pannarit ja pienet voileivät ole hintansa arvoisia.

Lähellä on itseasiassa budjettimatkailijan kukkarolle sopiva ravintola Gong Corner, jota voin suositella. Paikka on melko iso ja viihtyisä, palvelu ystävällistä. Hinnat ovat tosiaan edulliset. Ruoan taso kuitenkin vaihtelee! Tuossa paikassa kannattaa ehdottomasti syödä paikallisia ruokia, joista useimmat maksavat 10 000 - 15 000 rupiaa (euron molemmin puolin). Salaatit tuolla ovat taas melkoisia pettymyksiä, pannareita ja kaikenlaista muuta löytyy myös listalta, mutta ihan kaikkea ei olla ehditty kokeilemaan :). Pirtelöt, vesi, limut ja mehut ovat myös edullisia (alle 10 000 rp), joten niillä ei rahasteta, toisin kuin joissakin muissa halpispaikoissa.

Gong corner on tätä hienoa graffittia vastapäätä.

Kutalle paluu oli mieluinen. Ensimmäinen kertamme täällä muutama viikko takaperin ei ollut niin positiivinen, vaikka ei tänne tullessamme paikkaan petyttykään. Saatiin mitä odotettiin eikä vain liiemmin tykätty. Gili T:llä kuitenkin totuimme suuriin matkailijamääriin, ruuhkaan rannalla ja sisäänheittäjiin, joten Kuta ei sen jälkeen tuntunutkaan huonolta vaihtoehdolta. Varsinkin kun kaikki on täällä taas hemmetin paljon halvempaa ja vaihtoehtoja on useampia. Majapaikkamme sijaitsee aika keskeisellä paikalla lähellä baareja ja muuta hälinää, mutta on silti melkoisen rauhallinen.

Surffareiden taiteilua on kivaa katsella. Vedessä on kyllä ruuhkaista..
Terveelliset biitsi-eväät

Illalla lähdimme syömään ja katsomaan paikallista yöelämää. Suuntasimme Legian-kadulle ja siellä vitutuksen käyrä nousikin sitten nopeasti. Siis onko sitä musiikkia pakko huudattaa niin kovalla, että se kuuluu kadun vastakkaisellekin puolelle ja joudut korvan vieressä karjumaan toiselle saadaksesi asiasi sanottua?! Tylsimys ei ymmärrä myöskään sisäänheittämistä eikä harhaanjohtavaa mainostamista ("Free beer". Niin siis paitsi, että tarjous loppui monta tuntia sitten, mutta kyltti ei ole liikkunut kadulta mihinkään. Kappas, viikonpäiväkin on ihan väärä.). Se ilta loppui sitten lyhyeen.

Seuraavana iltana otettiin uusiksi huomattavasti paremmalla menestyksellä ja juhlittiinkin tappiin asti. Muutama baari oli länsimaalaisten täyttämä (suosittu Sky Garden esimerkiksi), parissa muussa porukka taas koostui 95% aasialaisista. Kumma, ettei porukka ollut sekoittunut enemmän, todennäköisesti näin on kuitenkin yleensä (?). Pääsimme taas kuuntelemaan hyvää live-musiikkia (Ubudin loistavan keikan jälkeen välissä on ollut muutama huonompikin bändi) ja kyllä sitä toisten energistä, iloista ja läsnäolevaa olemusta on vain ilo katsella ja kuunnella.

Kävin myös heti hieronnassa, kun Kutalle pääsimme. Se olikin sitten paskin hieronta koskaan. Se on pahasti sanottu, koska vaikka taso vaihtelee ihan Suomessakin, niin en muista koskaan ennen saaneeni nimenomaan huonoa hierontaa. Vinkkinä muille Kutan kävijöille, että kannattaa katsoa kuka hieroo. Täällä Kutalla näkyy todella monen hierontapaikan edessä lapsia, ehkä 10-14 vuotiaita tyttöjä, sisäänheittämässä ja he myös ovat niitä hierojia. Kun näin heitä, olin todella epäluuloinen, koska hyvään hierontaan vaaditaan helkkarin paljon enemmänkin kuin kädet ja kosteusvoidetta. Joissakin paikoissa mainostetaan hierojien olevan koulutettuja. En välttämättä kuuluta virallisen koulutuksen perään, mutta kokemusta pitää ainakin olla. Menin kuitenkin yhteen paikkaan, jonka edessä oli keski-ikäinen nainen ja muutama nuori tyttö. Olin jo lähes valmiina makaamassa sängyllä, kun vanhempi nainen kysyi, sopiiko jos hänen tyttärensä hieroo hänen sijastaan. Suostuin, mikä harmitti kyllä jälkikäteen. Seuraavana iltana kävin korjaamassa tilanteen naapuripaikassa ja sain rahoilleni taas vastinetta.

Tänään on viimeinen päivämme Indonesiassa! Näin se aika vain meni. Aamuyöstä nousemme Singaporen koneeseen ja jatkamme matkaa vielä hetkeksi Malesian puolelle, Singaporeen palaamme viimeisiksi päiviksi.

Heippa hei!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. "Lisäksi tulin ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, että vene ajaisi ylitse ja ruumis pirstoituisi moottorin takia palasiksi"

    Mua rupes naurattaa tää :D Vaikka oonkin itse myös snorklailessani melko vainoharhanen: koko aika pitää tarkkailla, tuleeko tappajahai (tai tappajakrokotiili), tai meinaako joku ajaa veneellä mun yli.. Lapsena katotut kauhuleffat on aihettanu sen että pelottaa välillä järvessäkin uiminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Lapsena ei vielä osannut pelätä tai olla varovainen, mutta vanhemmiten huomaa, että
      kyllä ne näkemät leffat vaan on jääny kummittelee :D

      Poista
  2. Jeps, ja silti asiantuntijat väittävät, että väkivalta-porno jne ei vaikuta meihin? Mutta asiaan; kiitos rehellisestä matkakertomuksesta. On mukava lukea myös negatiivisia ajatuksia, pelkän hehkutuksen lisäksi. Minä ainakin matkoillani koen koko tunteiden skaalan, ahdistuksesta (liikaa ihmisiä, paskanen ympäristö, huumehörhöt jne) ihastukseen (miten kaunis maailma voikin olla) ja riemuun. Joskus tulee koti-ikäväkin, ja kiukutteluakin esiintyy, kun matkustaminen alkaa väsyttää ja nälkä vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin väittävät, mikä on karmivaa. Olen sitä mieltä, että kaikki ainakin suuressa määrin näkemämme ja lukemamme vaikuttaa meihin. Varsinkin silloin jos ei tietoisesti ajattele näkemäänsä/lukemaansa ja ole kriittinen.

      Kiitos kiitoksesta! Matkoilla tunteiden kirjo tosiaan herää. Suomessa, missä kaikki on tuttua ja turvallista useimmiten, niin fiilis on (ainakin itselläni) tasaisen positiivinen. Matkalla ollessa tunteiden kirjo vaihtelee sitten suuremmin, koska uusia tilanteita tulee eteen jatkuvasti. Pyrin silti reissullanikin positiiviseen ajatteluun, mutta varsinkaan väsyneenä tai nälkäisenä siinä tavoitteessa ei vain aina onnistu.

      Poista
  3. Mukavaa matkaa Malesiaan!! Ja hei, blogissani on pieni tunnustus, en muista oletteko sen jo tehneet... Tulen hieman jälkijunassa nimittäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paluu Malesiaan oli kiva :). Kiitos tunnuksesta! Itseasiassa ei ole tultu tehtyä, ehkä voisin itsekin sen sitten jälkijunassa rustailla :D

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!