Vuosi lähenee loppuaan ja kuinka mahtava vuosi onkaan ollut! 

Melkoisia muutoksia nämä kuluvat kuukaudet ovat tuoneet mukanaan ja elämä on ollut ihanan monipuolista ihan jokaisella osa-alueella. Matkailullisesti tänä vuonna tuli liikuttua huomattavasti viime vuotta enemmän. Jokainen reissu on ollut loistava ja myös erottunut muista vuoden reissuista erilaisuudellaan.

Olen vastaavia vuosi paketissa - postauksia lukenut paljon erityylisistä blogeista ja innostuin itsekin sellaisen kokoamaan. Viime jouluna kirjoitin tekstin Matkabudjettini vuonna 2012, missä laskin koko vuonna matkailuun käyttämäni eurot, mutta tänä vuonna en tee samaa, koska tämä viimeisin matka on kesken. Fiilistelen sen sijaan kuvilla kulunutta vuottani. Jätän tosin Suomen reissut pois, koska en niistä tänne blogiinkaan juurikaan raportoinut.

MALESIA, INDONESIA & SINGAPORE 
1.2.-1.5.2013











  
Vietimme puolisoni kanssa kolme kuukautta Aasian lämmössä, meille täysin uusia paikkoja kierrellen ja auringosta, musiikista ja herkullisesta ruoasta nauttien.

Kolme kuukautta kesää talven sijasta oli loistava idea. Kävimme hienoissa paikoissa, jonne osaan haluan palata vielä uudestaankin. Kaukana kotoa tuli myös taas kertaalleen pohdittua asioita paljon, tehtyä oman elämän vuosikatsausta ja huomattua niitä kiitollisuuden aiheita entistä selkeämmin. Oman tien etsimisessä alkoi matkan aikana näkyä selkeää edistystä ja maailma tuntui avautuvan laajemmin.


BARCELONA 
12.-17.7.2013








Siskojen ja äidin kanssa tehty viiden päivän reissu Barcelonaan tarkoitti stressitöntä rannalla makoilua ja kauniin kaupungin kiertelyä.

Odotin tätä reissua paljon, koska minusta on mahtavaa viedä perhettäni maailmalle. Ollessamme pieniä emme matkustelleet perheen kesken, joten on luksusta saada viettää aikaa läheisten kanssa myös Suomen rajojen ulkopuolella, uusia asioita kokien ja näkien.


TUKHOLMA 
2.-3.9.2013








Visit Swedenin ja Tallink Siljan järjestämällä ja sponsoroimalla pressimatkalla pidettiin hauskaa laivalla ja kierreltiin Tukholman nähtävyyksiä, monia museoita muun muassa, sekä syötiin todella hyvin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tartuin tarjoukseen, jonka sain blogini kautta. Matkailin tavallista tasokkaammin ja melkein hävettää myöntää, että nautin siitä paljon, vaikkakin eri tavalla kuin reppureissuistani. Matkan jälkeen ihan kyseenalaistin itseäni matkailijana! Hyvinkin opettavainen reissu ja olen ikionnellinen, että lähdin, vaikka alkuun epäröinkin.


PUOLA 
30.10.-2.11.2013








Kolmessa päivässä tutustuttiin Gdanskiin ja Varsovaan pintapuolisesti kävellen ja herkuteltiin. Puolasta alkoi meneillään oleva Euroopan matka, missä ollaan yhdessä puolison kanssa.

Puolaan paluu tapahtui monen vuoden tauon jälkeen ja vaikka ensimmäisessäkään kerrassa ei mitään vikaa ollut, niin vasta tällä pintaraapaisulla aloin ymmärtämään Puolan tarjoamia mahdollisuuksia matkailijoille. Kaunis maa, missä olisi mukavaa matkustella kesäisin.


ROOMA 
2.-6.11.2013







Neljä päivää puolison kanssa Roomassa tarkoittivat kymmenittäin käveltyjä kilometrejä, lukuisia upeita nähtävyyksia ja herkullista pizzaa.

Rooman matkaa tuli ikäänkuin säästeltyä monta vuotta, koska olin epäröinyt matkustaa sinne. Viimein se päivä koitti kun sain Roomaan ilon tutustua. Kaunis kaupunki ja meillä oli nautinnolliset neljä päivää, vaikken Roomaan niin syvästi ihastunutkaan.


ESPANJA 
6.11.2013 alkaen








Espanjaan kotiuduimme marraskuun alusta ja täällä Andalusiassa olemme tälläkin hetkellä, parhaillaan Málagassa. Tämä on asumismatka, eli turisteilun lisäksi eletään myös kiireetöntä arkeamme täällä.

Espanjalla ja minulla on erityinen suhde. Jo lapsena Espanja kiehtoi minua monia muita paikkoja enemmän. Nuorempana hetken Sevillassa asuinkin ja maassa matkustelin. Tänne on helppoa tulla ja täällä on hauskaa olla. Aurinko ja etäisyys Suomesta ovat tehneet tälläkin matkalla pääkopalleni hyvää.


GIBRALTAR
6.12.2013









Gibraltariin teimme päiväretken Fuengirolasta. Päivän aikana söimme brittiläisesti, näimme laumoittain apinoita ja ihailimme todella kauniita maisemia.

Toinen päiväretkeni Gibraltarille yllätti minut, koska olin ihan unohtanut kuinka upeita maisemia siellä onkaan! Ensimmäisellä visiitilläni en myöskään osannut arvostaa hellyyttäviä apinoita tarpeeksi.

MITÄS TEHTÄISIIN VUONNA 2014?

Vuodenvaihteen otamme vastaan täällä Espanjassa ja vielä tammikuu matkustellaan täällä. Paluu Suomeen koittaa helmikuun alkupuoliskolla. Sen jälkeen matkasuunnitelmat ovat avoinna.

Muiden suunnitelmien takia näyttää siltä, että ensi vuonna ei tule ajallisesti matkustettua niin ahkerasti kuin tänä vuonna. Toisaalta lyhyemmille matkoille on edelleen paljon tilaa, joten ei sitä tiedä minne vuoden aikana päädymme. Olenkin hyvin luottavainen ja uskon, että ensi vuosi tuo tullessaan kaiken muun hyvän lisäksi myös huikeita reissuja!

Mitä tähän blogiin tulee, niin tämän suhteen tulee tapahtumaan pieniä, mukavia muutoksia. Uusi vuosi, uudet vaihteet! Muutama oleellinen asia muuttuu, mutta paljon pysyy ennallaankin. Blogin jatkosta lisää tammi-helmikuussa, jolloin olen varmaankin saanut uudet sivut kohdalleen.

Minä vetäydyn nyt loppuvuodeksi e-kirjojen, hyvän ruoan ja Málagan valojen äärelle ja palaan seuraavan kerran ensi vuoden puolella linjoille.

Toivotan kaikille teille ihanille ihmisille elämysrikasta uutta vuotta! 


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

18 kommenttia:

  1. Kivan oloinen reissuvuosi sulla takana :) Itsellä on vielä työn alla oma yhteenvetoni kuluneesta vuodesta ja paljon kuvia joista valita. Onpas sulla nyt jotain mielenkiintoista meneillään! Odotan innolla kuulumisia blogin tulevaisuudesta. Upeaa vuodenvaihdetta ja onnea tulevalle vuodelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todella kiva :). Kuvien valitsemisessa voikin mennä hetki, varoitan :D.

      Mielenkiintoista juu, mutta ei nyt mitään kovin suuria muutoksia kuitenkaan :). Tässä olisi tarkoitus pian taas koodailla lisää ja tuskailla blogin kanssa, haha :D

      Ihanaa vuodenvaihdetta myös teille :). Tulen tosin varmaan vielä blogiisi käymään jos sulta tulee vielä juttuja tämän vuoden puolella :)

      Poista
  2. Sulla on ollut varsin kiireinen vuosi matkarintamalla, ihanan erilaisia paikkoja! :)

    Itsekin tässä mietin teenkö koostetta vuodesta 2013 vai en, mutta näitä muiden koosteita on kyllä ollut kiva käydä läpi. Hmm. Täytyypä miettiä.

    Ja blogiuudistusta odotan innolla, ihanaa uutta vuotta sinne Espanjaan!!

    VastaaPoista
  3. Tee ihmeessä jos vain kiinnostaa, koska mun mielestä on ollut kanssa todella kiva lukea muiden 2013-postauksia! On kiva nähdä millaisia reissuja muut ovat tehneet vuoden aikana ja kuinka upeissa paikoissa käyneet. Nostavat hyvin matkakuumetta vaikka nyttenkin reissussa olen :)

    Oikein ihanaa uutta vuotta sinullekin Satu!

    VastaaPoista
  4. Matkat vuonna 2013 (vain pitemmät, yli 1000 km:n matkat)
    - Helmikuu: Torun, Puola.
    Reitti: Wizzairillä Turusta Gdanskiin, junalla/bussilla Toruniin ja takaisin.
    - Toukokuu: Girona ja Zaragoza, Espanja. Perpignan ja Beziers, Ranska.
    Reitti: Wizzairillä Turusta Gdanskiin. Gdanskista Ryanairilla Gironaan. Bussilla/junalla Barcelonan kautta Zaragozaan. Samaa reittiä takaisin ja Gironasta bussilla Perpignaniin ja pari päivää myöhemmin junalla Beziers’hin. Bezierstä lento Ryanairilla Skavstalle (100 km Tukholmasta). Tukholmasta laivalla Turkuun.
    - Heinäkuu: Kalastelemassa sukulaisten luona Lapissa. Kulkuväline: juna.
    - Elokuu: Varsova, Puola.
    Reitti: Wizzairillä Turusta Gdanskiin, Polskibussilla (polskibus.pl) Varsovaan ja takaisin.
    - Lokakuu: Aix-En-Provence, Nîmes, Arles ja Avignon. Ranskan Provencen alue.
    Reitti: Turusta laivalla Tukholmaan ja Skavstalle, josta Ryanairin lento Marseille’hin. Bussilla/junalla kaupunkien välit Ranskassa. Takaisin Suomeen samaa reittiä.
    - Marraskuu: Poznan, Puola.
    Reitti: Wizzairillä Turusta Gdanskiin, junalla Poznaniin ja takaisin.
    - Joulukuu: Tenerife, Espanja.
    Reitti: Helsinki-Tenerife (pakettimatka, äkkilähtö)

    Mitkä kaksi matkaa eivät kuulu joukkoon? Vastaus: Poznan ja Tenerife.

    Poznan siksi, että tein matkan yksi.
    Erityisen poikkeuksen vuoden matkoissa tekee Tenerife siksi, että kyseessä oli pakettimatka, jollaisen olen tehnyt viimeksi vuonna 1999. Toiseksi, että tämä oli ensimmäinen Kanarian matka eläessäni. Kolmanneksi se, että matkustin ryhmässä (puolison vanhempien kanssa). Neljänneksi se, että kyseessä ei ollut budjettimatka, vaikkakin matka olikin alle kolmensadan äkkilähtö ennalta määritellyssä huoneistohotellissa. Tuli siis koettua jotain uutta, eli pakettimatka Kanarialle, joka onkin hyvin monelle muulle tuttua huttua. Huvitti, kun joku kajautti lentokoneessa, että ”tää on mun 30. Kanarian reissu”. Kaikessa matkailussa on toki omat hyvät ja huonot puolensa, enkä lähde tässä arvostelemaan kenenkään muiden valintoja. Kerron lähinnä oman näkemykseni ja miksi valitsemani matkustustyyli (eli budjetti-/omatoimityyli) sopii parhaiten itselleni. Mieluiten suunnittelen matkat alusta loppuun itse, koska haluan olla vapaa ja pidän seikkailemisesta. Harvemmin pysymme matkoilla yhdessä kaupungissa koko viikkoa, vaan vaihdamme paikkaa. Ominpäin kulkeminen tulee usein halvemmaksi, koska siinä ei ole matkanjärjestäjä vetämässä välistä. Tosin näissä äkkilähdöissä ei välttämättä kovin paljon tule voittoa matkanjärjestäjälle, kun tärkeintä on saada koneet täyteen, niin ei ainakaan tule tappiota. Tällä reissulla matkustin ryhmässä. Ei siinä mitään, lähdin reissuun appivanhempien kanssa, koska tulen heidän kanssaan hyvin toimeen (anoppi on jopa läheisempi kuin oma äiti). Heillekin kelpasi matkanjärjestäjän tarjoama heikkotasoisin majoitus ja hekin ovat säästäväistä porukkaa, joten ei sinänsä ongelmia, että ryhmän paineesta rahaa olisi mennyt merkittävästi enemmän kuin meidän budjettimatkoilla. Lisäksi, kun lähden reissuun, pyrin olemaan mahdollisimman kaukana omasta kansastani, suomalaisista ja suomen kielestä. Yleensä se on onnistunut helposti, kun valtaosa reissuista ollaan tehty Skavstalta ja sellaisiin kohteisiin, jossa ei suomalaisia löydy joka kulman takaa. Pakettimatkallahan se ei oikein onnistu, suomalaisia on kone täynnä, bussikuljetuksessa hotelliin, itse hotellissa asukkaina, kaduilla ja kaupoissa heitä tulee vastaan. Kaikenhuipuksi ravintoloiden sisäänheittäjät huutelevat suomeksi ”päivää!” ja jopa periespanjalaisen Mercadona-ketjun paikallinen työntekijä palvelutiskillä ymmärsi ja puhui suomea pari sanaa, itse kun haluaisin kommunikoida espanjaksi, kun kerran sitä hyvin osaan. Tällainen matkailu ei valitettavasti palvele sitä ideaa, mitä itse matkailulta haen. On toki mahdollista, että lähden joskus taas pakettimatkalle, mutta pääasiassa teen kyllä mieluiten budjetti- ja omatoimimatkoja. Koskas Tessu on viimeksi pakettimatkaillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehdit viime vuonna matkailemaan! Tahti varmaan jatkuu samana tänäkin vuonna :)?

      Pakettimatkat voivat tosiaan tulla paljonkin kalliimmaksi kuin itsenäisesti kulkeminen, mutta tosin kyllähän poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi juuri äkkilähdöt ovat sellaisia, että jos parilla sadalla saa lennot ja hotellin 1-2 viikoksi, niin halvemmalla tuskin pääsee itsenäisesti menemällä, toki kohteesta riippuen! Kohde vaikuttaa kyllä muutenkin pakettimatkojen kannattavuuteen, koska jos järkeviä yhteyksiä ei vaikkapa Helsingistä jonnekin lomakohteeseen ole, niin pakettimatkaa kannattaa siinä tapauksessa harkita muulloinkin, koska kokonaiskustannuksineen se voi tulla halvemmaksi. Yleisesti ottaen toki omatoimimatkailu on halvempaa :)

      Mutta oletkos harkinnut / katsellut pakettimatkoja Tukholmasta? Niistä ei itselläni ole käsitystä, mutta ainakin lentoja ja laivamatkoja saa Tukholman suunnalta usein halvemmalla.

      Itse olen aikuisiällä ollut kerran ns. etelässä pakettimatkalla. Kesällä 2010 vietimme kaksi viikkoa Kreikassa äkkilähdön turvin. Päiväreissun Tallinnaan teimme myös muutama vuosi takaperin pakettimatkana, kun ostimme bussit TRE-HKI-TRE + laiva - yhdistelmän matkatoimistosta. Matka maksoi muistaakseni 8-10 euroa / henkilö, joten ei oltaisi missään nimessä päästy itsenäisesti halvemmalla :D.

      Jäin myös miettimään onko matkan aikana tullut harrastettua pakettimatkoja. Harvemmin olen niin tehnyt, mutta esim. Thaimaassa ollessamme (2009) ostimme matkatoimistosta kerran valmismatkan laiva + 1 yön majoitus + bussi + laiva.

      Itse voisin vallan hyvin käydä myös pakettimatkoilla. Yleensä se ei vain ole omalla kohdallani kannattanut, koska itse matkat ovat joko kalliita tai sitten sellaisiin kohteisiin, mihin minulla ei ole niin suurta mielenkiintoa. Mieluummin sitten valinnut jonkin toisen paikan. Mutta uskon, että tulen jatkossakin joskus pakettimatkailemaan satunnaisesti, riippuen siitä mihin hintaan ja minkälaisiin paikkoihin niitä matkoja löytyy.

      Poista
    2. Nyt kun on Onnibussit, tarkan tiketit ja ennakkoliput pääsee Hkiin halvalla, plus Rautatientorilta Hki-Vantaalle seutulipulla 4,50 €, ei välttämättä Ruotsin kautta lähteminen pakettimatkalle kannata. Lisäksi tahtoo olla kruunun kurssi edelleen sen verran vahva (Toista oli v.2009, kun kruunu oli tosi heikko!.), että halvalle matkalle tulee lisähintaa kurssimuunnoksista plus päälle se, että Luottokunta vetää välistä luottokorttikulut. Plus kulut ja vaiva Tukholmaan ja Arlandalle menosta.Vaikka Ryanair myykin lentoja Ruotsista kruunuilla, on hinta aina suhteutettu euroihin, esim. nyt tarjoushinta 14.99 € = 139 SEK eli n. 15,70 €, joten siinä tapauksessa ei paljon häviötä. Mutta toki voisi kyttäillä äkkilähtöjä myös Ruotsista. Tämä kikka on tosin ollut tiedossa jo pitkään. Appivanhemmat (ja mun puolisko lapsena) on lähtenyt reissuun usein Ruotsin Luulajasta, heillä kun on sinne suurin piirtein sama ajomatka kuin Ouluun (plus Luulajassa sukulaisten pihassa ilmainen autonsäilytyspaikka matkan ajaksi :)

      Ja hyvä idea muuten myös kattella äkkilähtöjä Tallinnaan matkatoimiston kautta, enpä ole tullut ajatelleeksi. Tosin tällä hetkellä Puola kiinnostaa edelleenkin sen verran paljon, että taitaa jäädä Viro sen varjoon. Eikä ole niitä suomalaisia viinarallia harrastavia samassa bussissa/laivassa örveltämässä :)

      Mutta todennäköisesti matkailuvuodesta 2014 tulee samantyyppinen kuin v. 2013. Varmaa on, että Lapissa sukuloidaan ja hiihdellään helmikuussa ja kesällä kalastellaan (+ ruokkimassa hyttysiä, heh). Ja jos Gdanskin Wizzin reitti pysyy edelleenkin elossa, tulee sitäkin melko varmaan hyödynnettyä, kuten myös lentoja Skavstan kautta. Se, minne kevään pääreissu tehdään, on tietenkin vielä avoinna. Toki potentiaalisia kohteita ja reittejä on jo mietinnässä, mutta budjettimatkaaja valitsee kohteensa tietenkin erityisesti sen mukaan, mihin hintaan lentoja on tarjolla lähempänä ajankohtaa (ja mitkä matkan kok. kustannukset). Euroopassa pysytään kuitenkin.

      Kesällä kiinnostaisi mennä Puolaan viikoksi-pariksi: Polskibus on juuri avannut uuden reitin Gdanskista Poznanin kautta Wroclawiin: http://www.polskibus.com/en/bus-stops
      1) Joko Puolan kiertomatka: Gdansk- Poznan-Wroclaw-Katowice-Krakova-Rzeszow ja Varsovan kautta takaisin.
      2) Tai sitten Puolan kiertomatka (+ pari päivää Prahassa): Gdansk- Poznan-Wroclaw-Praha-Lodz-Torun-Gdansk

      Syksyllä ***saattaa*** olla luvassa vähän pitempikin reissu. Jäädäänkö Eurooppaan vai mennäänkö pitemmälle, olkoon vielä arvoitus... Mutta mitään sen tarkempaa ei ole vielä päätetty, mutta pitemmäksi aikaa kun lähtee, pitää suunnittelut aloittaa jo hyvissä ajoin, eikö niin?

      Poista
    3. Nuo halvat bussi- / junaliput ovat kyllä muuttaneet matkustelua Suomen sisällä todella kivasti. On kyllä hienoa, että nykyään ei tarvitse katsoa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Tamperetta (sinun Turkua tai vaikka sitä Tukholmaa) kun lentoja etsii, kun Suomen sisällä liikkuminen ei tuo enää niin suuria lisäkustannuksia matkan hintaan.

      Sullahan näyttää tämä vuosi sitten myös reissurikkaalta! On kyllä loistavaa, että olet niin innostunut Puolassa matkailemisesta, koska sen lisäksi, että sinne pääsee halvalla, myöskään matkassa ei kauaa mene. Ja jos syksyllä meinaatte pidemmäksi aikaa jonnekin lähteä, niin toki kannattaa suunnittelu ajoissa aloittaa. Sehän on yksi osa huvia :). Mielenkiintoista kyllä kuulla minne aikanaan päädytte!

      Itse intoilin pari päivää takaperin kun laitoin konkreettisesti paperille asioita ylös ja mietin, että millaisia mahdollisuuksia sitä olisi tänä vuonna matkustella. Vaikka tosiaan parin kuukauden yhtämittaista matkaa ei välttämättä ihan heti ole tiedossa tämän matkan jälkeen, niin voisihan sitä ihan hyvin tehdä lyhyempiä matkoja enemmän. En kuitenkaan viitsisi liikaa intoilla, kun haluan innostua vasta sitten kun lentoliput on taskussa. Ja on tässä nykyisessäkin reissussa hihkumisista sitä ennen! Mutta kyllähän sinä tiedät, että kivempaa on kun jokin matka on jo tiedossa, kun edelliseltä on palattu :)

      Poista
  5. Paljon säkin olet ehtinyt näkemään ja kokemaan! Tuo Gibraltar on kaunis ja houkuttelis joskus. Ite oon vaan joskus käyny Cadizissa, Cordobassa ja Sevillassa. Niistäkin ihan liian kauan! :)

    Ja onko tuo Ronda yhessä kuvassa? Sekin on upea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivasti kyllä ehdittiin ja mahtava vuosi on takana! Gibraltar on tosiaan kaunis ja kyllä siellä ainakin pari päivää saisi helposti kulumaan. Ronda on tosiaan tuossa yhdessä kuvassa eikä senkään maisemissa mitään valittamista ole :)

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Upea reissuvuosi sinulla takana! Toivottavasti seuraavakin on yhtä hieno! Reissurikasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, toivotaan että vähintään yhtä hieno :D. Ja kyllä vaan on teilläkin todella huikea vuosi takana!! Ja meno jatkuu :).

      Ihanaa uutta vuotta!!

      Poista
  7. Wow mikä matkailuvuosi!! Samoin sinne oikein hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ja oikein ihanaa ja elämyksellistä tulevaa vuotta sulle :)

      Poista
  8. Monipuolisia kohteita, itse vietin pidemmän aikaa Roomassa viime vuonna mutta enemmän kyllä tykkäsin Veronasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veronasta olen kuullut kehuja, mutta itse en ole käynyt. Itse olen myös pitänyt Genovasta ja Sardinian saaresta, joten kyllä Italiastakin löytyy paikkoja, joissa olen viihtynyt todella hyvin! Tosin näissäkin paikoissa varsinkin mukavat paikalliset vaikuttivat positiivisiin aatoksiini :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!