Málagan keskustasta pääsee melko vaivattomasti patikkaretkelle kivoihin maisemiin. Ei tarvitse kuin nousta bussiin numero 2, jäädä päätepysäkillä (San Jose) pois ja kävellä kilometrin verran Montes de Málagan sisäänkäynnille, minkä jälkeen voi löytää kaikenlaista kivaa. Voi esimerkiksi seurata lyhyttä 6,7 kilometrin lenkkiä tai vaihtoehtoisesti poiketa reitiltä ja harhailla missä lie, kuten minä tein.

Minunhan oli alunperin tarkoitus mennä ihan suoraan sisäänkäynnille ja kulkea valmista reittiä, mutta en yllättynyt lainkaan siitä, että homma ei mennyt kuten suunnittelin. Päädyinkin tekemään mielenkiintoisen lenkin, katsomaan Málagan kaupunkia kaukaa kukkulalta, bongaamaan hienoja ja vähemmän hienoja graffitteja ja löytämään mielenkiintoisen maan sisälle rakennetun vesitunnelin suuaukon! Kävelyretki oli siis vähintäänkin onnistunut.

Vastaan tuli myös alhaalla näkyvät rappuset, joille leikkisästi annoin nimen Tikapuut taivaaseen lastenlorun mukaan. Ylimmän askeleen jälkeen tulee pieni pala maata ja sen jälkeen melko suora, kivikkoinen alamäki. Kissa ehkä säilyisi hengissä, mutta meillä ihmisillä voisi olla tukalammat oltavat viimeisen askelman jälkeen.

Olin kierrellyt alueella ehkä muutaman tunnin, kun aurinko alkoi jo vetäytyä. Turhan myöhään olin lähtenyt liikkeelle, mutta keskustaan päin piti jo palata. En kuitenkaan halunnut lähteä täysin samaa reittiä takaisin, joten jatkoin vielä matkaa osittain pois päin keskustasta.  

Lähdin siis kiertämään toista tietä ja sitten tulikin yllä näkyvä vesitunnelin aukko vastaan. Rohkenin mennä vain reilun metrin verran eteenpäin, kunnes pilkkopimeys sai minut peruuttamaan. Taskulamppuahan ei mukana ollut, mutta se oli varmaankin vain hyvä juttu, jottei olisi tullut kiusausta lähteä yksin tunnelia pitkin kävelemään. Valitsinkin tunnelin sijasta polun, mutta vähän matkaa käveltyäni melkein hätkähdin kun näin polun vierellä ikkuna-aukon tunneliin!

Kauempana näkyi myös korkea silta, joka auringon laskiessa näytti upealta. Olin ajatellut ylittää sillan, mutta sinne päästyäni huomasin, että mikäli haluan mennä sillan ylitse, on minulla kaksi vaihtoehtoa: kastella jalkani, koska sillalla oli vettä, tai sitten kävellä sillan reunalla. Pienoinen korkean paikan kammoni tuli taas tervehtimään, koska vaikka leveyttä olisi kyllä ollut tarpeeksi, niin mielikuva itsestäni pyörtymästä (mitä tosin en ole koskaan tehnyt) sillan reunalla sai mieleni tutisemaan pelosta, joten päätin unohtaa koko asian. 

Jatkoinkin vielä matkaa eteenpäin, muutamia kilometrejä vielä vähän siellä täällä kierrellen, kunnes palasin siltä suuaukolta ihmisten ilmoille, mistä minun oli alunperin tarkoitus koko patikkamatka aloittaa.

Oli todella mahtava pieni patikkamatka! Juuri tuollaiset pienet seikkailut tuntemattomilla poluilla tekevät ihania muistoja. Kevyesti harhaileminen on joskus paras keino löytää hyvä fiilis ja mielenkiintoisia kulmia.

Itseäni jäi sen verta kaivelemaan tuo vesitunneli, että paikan päälle piti päästä seuraavan kerran taskulamppujen kera. Siitä seurasi pienoinen pettymys, mutta myös ilon aiheita löysin. Siitä lisää huomenna!