Viime viikonloppuna tuli ostettua lennot ja tiistaiaamuna nousimme lentokoneeseen. Rantapallon äkkilähtöjä oli tullut tiirailtua tovin aikaa sillä silmällä, että jos jokin hyvä tarjous ja kohde tulee vastaan, niin tartutaan kiinni. Katselimme lentoja kaukomaille 2-3 viikoksi ja melko hyvin niitä oli tarjollakin.


Uusi passi saapui maanantaina! Ja kuten Instagrammissa ehdin jo hehkuttaa, niin sivuilta löytyy
söpöjä eläinhahmoja katseltavaksi.
Lentokentällä odottelemassa lennolle pääsyä. Lentoyhtiönä toimi Arkefly, minkä kanssa hommat pelitti hyvin.

Mietimme vaihtoehtoja Thaimaan, Kuuban, Meksikon ja hetkellisesti muidenkin maiden välillä. Lopulta tartuimme 335 euron lentoihin ja tiistaina lähdimme innostuneesti matkaan. Matkaamme kolmen hengen porukassa, mukaan lähti myös kumppanin sisko. Suunta on meille kaikille uusi ja olenkin siitä ollut todella innostunut! En ole vielä lainkaan valloittanut länttä, joten tästä on hyvä aloittaa.

Meidän luksus-majoituksemme (vuokrasimme taas asunnon) sisältää uima-altaan ja mielenkiintoisen
asumisympäristön kun parvekkeelta pääsee seuraamaan verhot auki elävien naapureiden touhuja!
Katu matkallamme rannalle

Seuraavat pari viikkoa menevätkin siis Meksikossa. Laskeuduimme Cancúnin lentokentälle, mutta jatkoimme matkaa tunnin matkan päähän Playa del Carmeniin. Turistisoituneessa kohteessa siis olemme, mistä emme oletakaan etsivämme aitoa Meksikoa. Aitoa aurinkoa ja iloa kyllä senkin edestä! Vasta päivä on täällä takana, mutta todella hyvältä vaikuttaa. Lomafiilis on päällä.

Voi olla etten täältä päivittele reaaliaikaisesti, mutta tulossa on ainakin Espanjasta tekstejä. Instagrammiin tosin saatan lähetellä kuvia jo matkan varrelta!

Oi että, ihania!
Rannalla kelpaa

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kyseessä on kansainvälinen tempaus ja Suomessa sitä vetävät Satu Destination Unknown - blogista, Nella Kaukokaipuu - blogista ja Veera Running With Wild Horses - blogista. Ohjeet voit lukea täältä.

Minut löytää Instagrammista nimimerkillä curiousteea.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

24 kommenttia:

  1. Tervetuloa Meksikoon ja Playalle! Mä oon yrittänyt saada kavereitani houkuteltua tänne noilla äkkilähdöillä, mutten vielä ole onnistunut. On kyllä tosi halvat nuo lennot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirje! Lennot on kyllä halvat. Toivottavasti kaverisikin vielä innostuisivat!

      Poista
  2. Hoh! Te ette kauaa Tampereella sitten viihtyneet ennen seuraavaa seikkailua :)
    Onpas edukkaan hintaiset lennot! Viime kesänä kun matkakuumeissani katselin äkkilähtöjä niin ne oli ihan sikahintaisia! Ehkäpä huonon kesän syytä, etteivät hinnat tippuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tässä välissä kauaa viihdytty :). Mutta seuraavaan edes astetta pidempään breikkiin onkin enempi aikaa, niin haluttiin lähteä nyt kun aikaa hyvin vielä on! Nyt tammikuussahan oli todella edullisia äkkilähtöjä. Ajattelin että ne loppuisivat helmikuuhun tultaessa kun on talvilomatkin ihmisillä. Mutta onneksi näin ei sitten käynytkään!

      Poista
  3. Olempa itsekin viimeisen viikon tutkinut äkkilähtöjä. Kuubaan ja Dominikaaneihin oli alle neljällä sadalla lentoja ja tosi halavalla lähtöjä hotellinkin kanssa. Odottelen mielenkiinnolla lisää postauksia paikanpäältä! Suuntaan itse kohta Kanarialle, kelpaa se sekin auringon nälkään ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjontaa on tosiaan ollut paljon! Todella kiva juttu. Meinasi tulla vähän valinnanvaikeuskin :). Mutta Kanaria on hyvä vaihtoehto myös auringon nälkään! Sinne olisimme myös voineet lähteä emme olisi juuri palanneet manner-Espanjasta :). Joten aurinkoista matkaa, pidähän hauskaa!

      Poista
  4. Halvalla pääsee... miksiköhän lennot on aina sikahintaisia juuri sinne minne mä haluan matkustaa?

    Ja ihania noi pelikaanit rannalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää nyt vähän vaihdella mielenkiinnon kohteita :). No ei mutta, aika usein halpoja lähtöjä löytyykin sellaisiin kohteisiin mihin itsellä ei ole niin suurta kiinnostusta, esim. Turkkiin.

      Poista
  5. 335e? Ei voi muuta sanoa kun että vau! Eihän tuollaista tarjousta nyt vaan voi jättää käyttämättä. Ihanaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Ja kun noita lentojahan olisi ollut vielä halvemmallakin :). Ihanaa! Kiitoksia :)

      Poista
  6. Oi, uusi reissu jo nyt, ihanaa! Voi kun olen kade :) Jos haluatte välillä käydä vähän meksikolaisemmissa ympyröissä, niin muistaakseni Valladolidin kaupunki oli kivan oloinen, olen siellä pysähtynyt nopeasti. Ja Merida tietty kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista! Päiväreissut ainakin kiinnostaisivat muuallekin. Kovin paljoa ei viitsitä kahdessa viikossa liikkua, mutta sen verta on alkanut Meksiko kiinnostamaan, että tänne pitäneekin tulla paremmalla ajalla ja tutkia muutakin Meksikoa!

      Poista
  7. Apua miten halvat lennot! Meksiko on ollut haaveissa pitkään, mutta aina kuulee, että sinne ei kannata levottomuuksien vuoksi matkustaa. Toki nuo lomakohteet ovat varmasti asia erikseen. Innolla odotellaan kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa kuullut minäkin. Mutta tosiaan en usko näissä lomakohteissa olevan kummempaa vaaraa :)

      Poista
  8. Ihanan näköistä, ja vitsi miten mahtavaa varmana napata vaan äkkilähtö ja lähtä reissuun! Nuo pelikaanit on kyllä super!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä ihanaa :D! Vaikka matkan suunnitteluhan on hauskaa, niin oli se kyllä kiva vaihteeksi lähteä reissuun niin ettei tarvinnut matkakuumeilla viikkotolkulla :). Suunnittelemattomuuden takia ehkä tosin missataan kiehtovia paikkoja täällä, mutta ei se niin vakavaa ole :)

      Poista
  9. Oi mahtavaa, olen ollut Meksikossa vain pikareissulla Tijuanassa yhtenä kesänä kun olin San Diegossa töissä, ja Tijuanaa EI voi laskea "oikeaksi" Meksikoksi. Eli innolla odotan kuvia ja tarinoita reissultanne! Ja niin, ettehän te kauan kotona viihtyneet.... :)

    VastaaPoista
  10. Eikä, huippua! Mukavia hetkiä äkkilähtölomalle!

    VastaaPoista
  11. Oli kieltämättä edukas tarjous ja varmasti hyvä lomapaikka, nauttikaa! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan huippuja nuo pelikaanikuvat! Ja teillä kävi kyllä erinomainen tuuri lentojen ja hintojen suhteen. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä! Osui edulliset lentohinnat meille loistaville päivillekin :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!