Palasimme Suomeen muutama päivä sitten. Helsingissä meitä odotti todella sumuinen ilma, mutta onneksemme pakkanen oli lauhtunut niin paljon, että ulkonahan pärjää jopa ilman pipoa, ihanaa! Kylmyys ei siis kohdannutkaan tätä matkailijaa, joka odotti varpaiden ja naaman paleltuvan sillä samalla hetkellä kun astumme lentokoneesta ulos. 


Lentomme meni loistavasti. Juuri maanantaina mainitsin siitä kuinka lentämisestä on tullut jo rutiinia, vaikka siitä edelleen tykkäänkin. Lensimme Barcelonasta Helsinkiin Norwegianilla ja niin rutiinia kuin lentäminen onkin, niin tällä kertaa tarjolla oli taas vaihteeksi enemmän luksusta. Ihan jo siksi kun Norwegianin penkeillä tuntuu muutenkin olevan enemmän tilaa kuin ikisuosikkini Ryanairin koneissa, mutta sen lisäksi huomasin taas tuolla lennolla kuinka aina välillä siitä on etua, että matkustaa kaksimetrisen miehen kanssa. Meille kun tarjottiin oma-aloitteisesti tilavia exit-paikkoja lähtöselvityksessä, samalla pitkää miestäni osoitellen. Viereen ei myöskään istutettu ketään, joten oli se hienoa olla kun ei tarvinnut jakaa jalkatilaa Tonin kanssa vaan saimme molemmat leveillä.



Luksustelu jatkui junassa, mistä olin varannut meille kahden hengen työskentelyhytin etukäteen, joten eipä tarvinnut kenenkään muun haistella jalkahikeäni kun olin saanut istuttua alas mukavasti. 

Nyt olemme Tampereella ja ehtineet hieman nauttia tästä talvestakin. Paluu tuntuu mukavalta ja mieliala on korkealla, mutta toisaalta tuntuu jo nyt siltä kuin emme olisi poissa olleetkaan. Kaikki tuntuu täysin normaalilta. 



Nyt siis vain uusia reissuja suunnittelemaan!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kyseessä on kansainvälinen tempaus ja Suomessa sitä vetävät Satu Destination Unknown - blogista, Nella Kaukokaipuu - blogista ja Veera Running With Wild Horses - blogista. Ohjeet voit lukea täältä.

Minut löytää Instagrammista nimimerkillä curiousteea.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

22 kommenttia:

  1. Minulle tulee samanlaisia fiiliksiä aina matkan jälkeen kotiin palatessa -ihan kuin ei olisi pois ollutkaan. Hassua. Kiva kun sää Suomessa on lauhtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella kiva, toivottavasti ilma pysyy tällaisena :)

      Poista
  2. Tänään lähden itsekin testaamaan Norwegianin jalkatilat! Tervetuloa takaisin Suomeen... :)

    VastaaPoista
  3. Norwegian on kyllä melko hyvä hinta/laatu suhteessa. Ja minusta jalkatilaa todellakin on joskus esim. Finnairia enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen olen minäkin ollut tyytyväinen! Rahoille tulee vastinetta ehdottomasti.

      Poista
  4. Mielenkiinnolla ootan ensi tiistaita, kun palaan kotiin viiden kuukauden jälkeen, tuntuuko taas siltä, että ei olisi poissa koskaan ollutkaan. Ainakin syksyllä kahden viikon pikavisiitillä Suomessa kolmen kuukauden poissaolon jälkeen tuntui kuin ei olisi ikinä minnekkään lähtenytkään ja oletan vähän, että sama olo on taas tiedossa. Ja tosiaan, Norwegianilla on mukava matkustaa! Jalkatilaa on aina ollut mukavasti ja kaikki on pelittänyt hyvin, kiva lähteä taas heidän lennollaan ensi viikolla Suomeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi olla! Mutta eihän se tosiaan mikään huono tunne olo, hieman kummallinen tunne vain, että miten elämä voi jatkua samalla lailla useiden viikkojen tai kuukausien muualla olon jälkeen :)

      Itse olin myös onnellinen jo ennen lentoa, että matka taitetaan Norwegianilla, koska viime kesältä jäi hyvät kokemukset :). Exit-paikat sitten kruunasivat lennon vielä! Mukavaa, että sinäkin lennät sillä ja tykkäät yhtiöstä.

      Poista
  5. Täällä kans yks Norskifani, vaikka pikkuinen olenkin eli ei jalkatilasta yleensä puutetta! Jotenkin vaan toimii koko paketti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös lyhyt, mutta toisaalta tykkään tilan tunnusta. Esimerkiksi bussissa ja junassa menen mielelläni sellaisiin neljän penkkeihin tai oven taakse istumaan, koska en tykkää tuijotella edessä olevaa penkkiä jos vaihtoehtoja löytyy :). Mutta tosiaan, on niillä lennoilla muitakin plussapuolia eli kokonaisuus on hyvä!

      Poista
  6. Exit-paikat on kyllä suoranaista luksusta. Itseäni on aina hävettänyt, jos olen sattunut saamaan kyseiseltä riviltä paikan (joskus jopa ilman vieruskaveria), kun olen tällainen hukkapätkä joka ei tosiaan tarvitsisi mitään lisäjalkatilaa. Sitten pitkät miehet ovat istuneet ahtaasti mun takana! En aina ymmärrä millä perusteella paikat jaetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Erikoista, että olet saanut exit-paikat vaikka olet "hukkapätkä" ja lennolla on ollut pidempiä miehiäkin! Virkailijoistahan tämä tietenkin paljon riippuu ja niistä koneiden ohjelmista. Meilläkin oli ihan eri paikat alunperin ja virkailija ehti jo tulostaa laput, mutta kun katsoi tarkemmin ylöspäin niin päättikin vaihtaa liput :). Kaikki eivät välttämättä ole yhtä tarkkaavaisia sitten :)

      Luksusta se on tosiaan! En muuten exit-paikkojen perään varsinaisesti haikaile (lyhyt olen itsekin ja mieluummin antavat ne pitkille ihmisille), mutta silloin kun matkustellaan Tonin kanssa niin tilavimmista paikoista on iloa meille molemmille. Normipenkeillä kun ne Tonin polvet/jalat tulevat minunkin puolelleni, mikä tarkoittaa sitä, että Tonilla on ahtaat oltavat ja minulla normaalia ahtaammat. Huh, kerran yhdellä lennolla toisella puolellani istui Toni ja toisella vähintään yhtä pitkä ja leveä mies. Ei kuule ollut herkkua olla kahden ison miehen välissä!! Mutta vielä pahempi tietysti olisi ollut jos siihen väliin olisi istunut kolmas mies... :)

      Poista
  7. Kotiin on kyllä kiva palata reissuilta, ei siitä mihinkään pääse:) Ja Norskille ehdottomasti pisteet kotiapäin, tykkään tosi paljon. Mukava halpalentoyhtiö ja wifi on toki plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotonakin on kivaa ja niinhän sen pitää ollakin :)

      Wifi on kyllä plussa! Tällä lennolla se tosin ei ollut käytössä, mutta noin yleensä jos toimii niin pisteet siitä.

      Poista
  8. Tervetuloa takaisin! Ja upea siipikuva, voi että. Mä en oo vieläkään testannut Norskia, mutta joku päivä.. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :). Etköhän sinä vielä ehdi lentoyhtiön testaamaan! Oli minullakin ensimmäinen kerta vasta viime kesänä :)

      Poista
  9. Tervetuloa takaisin! Kiva kuulla että kotiinpaluu tuntui hyvältä. Nopeasti sitä kyllä aina sopeutuu takaisin :) Mutta niin kuin totesit, nyt vain seuraavia reissuja suunnittelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, ihmeen nopeasti sitä sopeutuu. Nyt tietenkin takana oli "vain" Espanjaa eli kulttuuri, ilmasto ja niin edelleen on sen verta tuttua, että sen puolesta en odotellutkaan mitään erikoisia fiiliksiä. Paluu olisi ehkä tuntunut erilaiselta jos olisin vuoden viettänyt vaikka Intiassa :D

      Poista
  10. Hurjan nopeasti mennyt teidän monen kuukauden reissu! eipä ole kauaakaan, kun mekin noita samoja kotiinpaluufiiliksia punnitaan. Hui!
    Huikeita juttuja olet kirjoitellut Espanjasta, pääsee kyllä minun seuraavien matkojen listalle tuo maa! :) Kiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, aika jotenkin lentää nykyään! Ja niinpä juu, tekin pian palaatte. Tosin huomattavasti pidemmältä reissulta, voi fiilikset olla erilaiset :)

      Ehdottomasti kannattaa matkustella Espanjassa, itse ihastuin maahan taas vain entistä enemmän!

      Poista
  11. Ihana Tampere, nauti siitä minunkin puolestani! Ja Norwegian on kyllä ihan paras, Norjassa asuessa siitä on tullut kyllä lentoyhtiä numero ykkönen Euroopan lennoilla, vaikka pidemmillä matkoilla suosin edelleen muita. Mielenkiinnolla odottelen kuulumisia siitä mikä on seuraava reissukohde! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä nautin! Olen vähän kattellut Norwegianin pidempiäkin lentoja, katsotaan josko joskus tulisi pidemmällekin sillä lennettyä :).

      Tuossa puoli tuntia sitten tulikin vingutettua visaa, joten seuraavan reissukohteen paljastaminen onkin hyvin lähellä ;)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!