Viime viikolla kävin Turussa ja tein jotain hauskaa. Suuntasin nimittäin Flowparkkiin!

Flowpark on seikkailupuisto, jossa hauskuus tapahtuu puiden välillä olevilla radoilla. Osa näistä radoista on siis melkoisen korkealla maanpinnasta ja se jo itsessään tuo ylimääräisiä sydämentykytyksiä mikäli sattuu olemaan edes lievästi korkeanpaikankammoinen. Ratoja on kuitenkin erilaisia ja ne on merkitty värein niiden helppouden mukaan. Vihreä on helpoin, musta vaikein ja välissä on siniset ja punaiset radat. 




Puistossa viihtyy kaikenikäiset. Ratoja on niin pikkuisille kuin meille vähän vanhemmillekin. Itse olin kahden siskoni ja toisen siskoni miehen kanssa kiipeilemässä. Hauskaa hommassa tosin se, että ne meitä paljon nuoremmat, noin 7-12-vuotiaat, näyttivät olevan niillä samoilla radoilla kuin kotonaan joissa meitä välillä vähän pelottikin. Kun kiipeilyyn ei ole tottunut niin varsinkin alkuun sitä kyllä jännitti. Muutaman tunnin jälkeen homma meni jo paljon letkeämmin. 

Puisto on kivasti tehty, se on vehreä ja sijaitsee melko hyvällä paikalla. Keskustaan on matkaa joitakin kilometrejä, mutta bussit, pyörä tai omat jalatkin kantavat perille asti mikäli autoa ei ole.

Muutamia miinuksia löytyy puiston palveluista, joita ei juurikaan ole. Puistossa puuttuvat ruokapalvelut sekä lokerot tavaroille. Alueen välittömässä läheisyydessä on kuitenkin ostoskeskus. Puistosta ei saa poistua kiipeilyvarusteiden kanssa, mutta alueelle on kuitenkin vapaa pääsy. Sisäpuolella on vain pikkuinen kioski, josta voi ostaa karkkia, sipsiä ja limua. Lisäksi siellä pystyy täyttämään vesipulloa. Toki puistoon voi ottaa omat eväätkin. Tavaroitaankin voi säilyttää infon luona tai niitä voi halutessaan kantaa mukana, mutta mikäli puistossa on paljon porukkaa niin kätevin vaihtoehto asiakkaille olisi ne lokerot. 




Puistossa vierailuun kannattaa varata ainakin pari tuntia aikaa. Me viihdyimme alueella noin neljän tunnin ajan, mutta Flowparkin sivujen mukaan jotkut innokkaimmat kiipeilevät puissa vaikka koko päivän.

Puolikas päivä puistossa oli todella hauska. Ehdottomasti menen toistekin!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

6 kommenttia:

  1. Voi vitsi! Tuonne mennään ehdottomasti yhden ystäväperheen kanssa! Kiitos vinkistä :) -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Milla, toivottavasti tykkäätte :)!

      Poista
  2. Näyttää hauskalta! Olen joskus Tsekeissä käynyt samantyylisessä puistossa, ja kaverit Suomessa taisivat käydä juurikin tuolla Flowparkissa viime kesänä. Tsekeissä viihdyin tuolla puistossa muuten hyvin, mutta hieman alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää, että edessäni kulkeva amerikkalainen hoki jatkuvalla syötöllä OhMyGodia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my god :D. Haha, voin kyllä kuvitella että alkoi kyllästyttää :). Ei liity varsinaisesti tuohon, mutta tuolla puistossa pari pikkupoikaa taas kyllästyivät meihin kun olimme niin hitaita ensimmäisellä radalla :D. Haha, mutta aivan ihania tyyppejä kyllä olivat kun heitä siinä jutustelin :) Tällaisiin puistoihin voisin mennä todellakin mennä uudestaankin, oli kyllä hauskaa.

      Poista
  3. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta paikalta, pitää varmaan pistää korvan taaksi että tekisi tuonne joku kerta päiväretken :) Turussa ei kyllä juuri tule koskaan käytyä mutta ehkä tässä voisi olla hyvä syy lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on kyllä tarpeeksi hyvä syy lähteä! Turkuun pääseekin niin edullisesti, joten ei tule päiväretkelle juuri hintaa :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!