Phuketin matkastamme on jo monta viikkoa, mutta näin talven keskellä on ihan kiva palata vielä hetkeksi Thaimaan auringon alle. Tällä kertaa matkaamme Kamalan kauniille rannalle!



Kamala beach sijaitsee Phuketin länsirannikolla, suositun Patongin yläpuolella. Yhdellä moporetkistämme Phuketissa päädyimme tälle rannalle, koska olihan se mielenkiintoista käydä katsomassa kuinka kamala Kamala on. Odotin rannan olevan Patongin kaltainen, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Olinkin hieman yllättynyt kun Kamalan rantahiekka on täynnä ravintoloita. Ranta-alueen seutu on ehdottomasti Patongia pienempi ja varmasti rauhallisempikin, mutta yllätyin siis siitä, että olutta voi nauttia rantaravintolan terassilla, toisinkuin Patongilla.





Me kulutimme ensin aikaa yhdessä rantaravintolassa syöden. Kahvitilaukseni sai ystävällisen tarjoilijan tulemaan useamman kerran vahvistamaan, että hän ymmärsi tilaukseni varmasti oikein. Kahvi kermalla, niin pyysin. Lopulta sain kahvin kermavaahdolla ja viereen vielä tilkan maitoa, se kelpasi hyvin. Ruoka oli hieman ylihintaista, mutta palvelu ystävällistä ja maisemissa ei ollut valittamista.






Ruokailun jälkeen pulahdimme vielä mereen uimaan ja rantahietikolle hetkeksi kellumaan. Vesi oli matalalla ja hiekkaan muodostuneet pienet lammikot olivat oivia paikkoja maata paikallaan. Siinä vaiheessa kun aurinko alkoi painua alaspäin, lähdimme me mopolla ajamaan auringonlaskuun. Eksyimme vähän aiotulta reitiltämme, mutta päädyimmekin lopulta jonkun kukkulan päälle ravintolaan auringonlaskua ja pimenevää iltaa ihailemaan. Ruoka oli maittavaa ja palvelu täälläkin hyvin ystävällistä. Onneksi eksyimme.

Ei se Kamala beach niin kamala ranta ole.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Hei! Olen kuullut että tänä talvena Phuketin rannoilta olisi siivottu pois kaikki "palvelut" alkaen aurinkotuoleista aina hieronta- ja ruokailupaikkoihin. Pitikö se paikkansa? Kuinka tiukasti? Eikö edes päivänvarjoa ja aurinkopetiä voinut vuokrata? Kuvissasi ranta näyttää suhtkoht autiolta juuri tässä mielessä, siitä heräsi kysymykseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Aurinkotuoleja en nähnyt rannoilla. Mutta ruokapaikkoja oli tuolla Kamalalla kyllä, samoin ainakin parilla muulla rannalla. Hierontapaikkoja (eli sellaisia kyhäelmiä) näkyi myös, esim. Patongilla. Päivänvarjoja kyllä näin ainakin Patongilla sekä muovituoleja, mutta en tiedä olivatko vuokrattaviksi tarkoitettuja kun en itse niitä käytä.

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!