Tampere on mahtava kaupunki. Ikisuosikkini. Tänne kerran tulin, ihastuin ja jäin.

Joten olin melko innoissani kun minut kutsuttiin matkabloggaajatapahtumaan täällä Tampereella. Useimmat tapahtumat kun ottavat paikkansa Helsingissä ja olin itsekin ehtinyt jo miettiä, että jotain hauskaa olisi kehitettävä tänne Tampereellekin. Kun kutsu saapui sähköpostiini ja päivät hetken päästä osoittautuivat minullekin sopiviksi, niin lähdin tietysti mukaan. Tapaamisen järjestivät matkabloggaajat Rosita ja Anna. Vietimme yhdessä aikaa perjantaina ja lauantaina ja parissa päivässä ehdimme puuhailla kaikenlaista. Nyt on mahtava viikonloppu takana!



Ensimmäiseksi perjantain ohjelmassa oli metsäretki Hiking Travelin johdattamana ja sponsoroimana Niihamaan, missä pelasimme lumikenkäjalkapalloa ja söimme lettuja nuotiolla Liisan tarinoita kuunnellessa. Pakkanen oli onneksi ehtinyt lauhtua niin, että ulkona pärjäsi hyvin ja siinä palloillessahan tuli ihan kuuma. Liikuntasuoritusten jälkeen lettukahvit maistuivat herkullisilta. Liisalta myös kuulin, että he vuokraavat kanootteja ja vieläpä hyvin kohtuulliseen hintaan. Olinkin jo ehtinyt pohtia mielessäni, että kesällä voisi pitkän tauon jälkeen meloa taas Suomenkin vesillä, joten tämä tieto ilahdutti suuresti.




Bloggarit Katja / Fat in BKK, Laura / Tuntemattomaan ja takaisin sekä Rosita / Angata.

Niihamasta matka jatkui legendaariselle Rajaportin saunalle peseytymään ja pulisemaan. Tämä sauna sijaitsee ihanalla Pispalan alueella ja viime kesänä kerroinkin Pispalan olevan Tampereen kaunein kaupunginosa. Saunakortteli on todella tunnelmallinen paikka. Me saunoimme ilmaiseksi, mutta normaalisti saunamaksu on 5-8 euroa aikuiselta. Vaikka olen Rajaportin saunan pihamailla käynyt ennenkin aluetta ihastelemassa niin tämä oli ensimmäinen kerta kun saunoin siellä. Kokemus oli todella mukava!

Hetken verran pyörimme suihkuhuoneessa epävarmoina miten suihkutella ja toimia, mutta apua saimme kanssasaunojalta. Saunalla on naisten ja miesten puolet erikseen. Yhteistä aikaa voi kuitenkin viettää löylyjen välissä pihamaalla istuskellen ja vaikkapa olutta juoden. Hyvin yhteisölliseltä touhu näytti. Saapuessamme porukkaa oli vielä paljon paikalla, mutta mitä lähemmäs kello yhdeksää tuli, niin sitä hiljaisemmaksi kävi. Olisi se kiva kun tuollainen yleinen sauna olisi omankin kodin nurkilla niin pääsisi saunomaan aina kun fiilis iskee. 





Ensimmäinen iltamme huipentui vielä pistäytymiseen ravintolassa. Kävimme pienellä porukalla mukavassa Ohranjyvä - ravintolassa oluella ja purtavalla. Sen jälkeen jo väsyttikin. Muut menivät hotelleihinsa yöpuulle, minä vetäydyin oman kodin rauhaan kirjaa lukemaan. Ensimmäinen ilta meni nopeasti hyvässä seurassa, mutta onneksi meillä oli vielä toinen päivä aikaa viettää yhdessä aikaa!

*Ohjelmat meille tarjosivat Hiking Travel ja Rajaportin sauna. Kiitos mukavasta päivästä!*


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

12 kommenttia:

  1. Mä nyt hoksasin, että sullahan on täällä blogissa jo vaikka mitä muutakin kivaa kirjoitusta Tampereesta! Mahtavaa, et silti päästiin tarjoamaan sullekin jotain uutta :)

    Oli kiva viettää sunkin kanssa aikaa, kiitos, kun tulit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pääsitte, kiitos superpaljon :)! Erityisesti tuo saunareissu oli sellainen mikä oli kiva saada koettua! Ja tästä tapahtumasta innostuneena tuli sinne Moro Sky Bariinkin noustua vihdoin ja viimein, joten hyvin oli kokemusrikas tapahtuma minullekin :)

      Poista
  2. Kiitos seurasta; ihanaa, kun on innostuneita ihmisiä. Minäkin olen lomaillut Tampereella pienen ikäni, mutta opin uutta. Kyllä me jotenkin jatketaan näitä.

    Niin paljon #bloggaritmansessa innosti myös yrittäjiä, ettei kaikkea kerennyt kokeilla. Kävin mm. Vakoilumuseossa ja kulissientakaisella teatterikierroksella TTT:ssä. Sesonki tai ei, meininkiä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, että Rositan kanssa tämän järkkäsitte meille :). Mukavat kuviot jatkukoon! Hienoa, että ehdit myös museoon ja teatteriin! Olen itse Vakoilumuseossa käynyt, niin en tällä kertaa viitsinyt lähteä sinne. Mutta etkös sinä ollu myös Kissakahvilassa? Tampereella tosiaan riittää tekemistä myös näin talvella, paljon puuhaa on, ulkona ja sisällä :)

      Poista
  3. Ah, olipas kiva lukea meidän seikkailuista! Pitää alkuviikosta myös kirjoitella kun on vielä asiat tuoreessa muistissa :)

    Oli tosi kivaa vihdoinkin tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiva kuulla :). Ja tuoreesta muistista on tosiaan helpompi kirjoitella, tässä näpyttelen jo seuraavaa :D.

      Ja niin oli, mahtavaa tavata vihdoin ja viimein :). Sullekin pitänyt laittaa kahviehdotuksia jo pitkän aikaa, mutta saanut aikaiseksi. Supersiistiä, et päästiin kokemaan näitä asioita yhdessä :)

      Poista
    2. Oooh, kuule mäkin oon aina välillä miettinyt, että olisi huippua nähdä kun asutaan nyt kuiteski molemmat täällä, mutten oo sitten kehdannut :)

      Onneksi nyt vihdoin sitten päästiin tällaisen kivan tapahtuman merkeissä näkemään!

      Poista
    3. On se välillä niin vaikeaa laittaa asioita eteenpäin :D. Mutta kiva tosiaan, että nyt tavattiin! Ja lauantaina sitten uudestaan Helsingissä, toivottavasti! Ehkä me voitais ny tän jälkeen sitten törmäillä täällä Tampereella muulloinkin :)

      Poista
  4. Perjantain ohjelma on kuulostanut kans tosi kivalta, harmi ettei vielä silloin oltu messissä, mutta lauantai oli kyllä kans ihan huippukiva Manse-päivä! Oli tosi mukava tavata, törmätään taas tällä viikolla Matkamessuilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli molempina päivinä! Ja niin olikin, kiva tavata sua viimein :). Törmätään taas pian!

      Poista
  5. Hei! Ihana tämä sun blogi, visuaalisesti tosi mahti! :) Kiitos sullekin lauantaista ja keskusteluista. Toivottavasti törmätään vielä jossain yhteyksissä. - Pöndekengissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira, ihana kun löysit tänne :). Ja kiitos itsellesi, oli todella hauska tavata! Eiköhän me vielä törmätä jossakin yhteydessä :)!!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!