Viikolla teimme vihdoin ja viimein retken Baden-Badeniin. 

Olin kuullut tästä paikasta paljon hyvää - niiltä harvoilta, joiden tiesin Karlsruhen suunnilla käyneen - ja odotin visiittiä kaupunkiin innolla. Täältä Karlsruhesta Badenin juna-asemalle pääsee mukavasti vain 20 minuutissa, asemalta kestää tosin vielä kymmenisen minuuttia keskustaan bussilla.




Baden-Badenissa on kauniita rakennuksia, kaksi suosittua kylpylää sekä kaunista luontoa ympärillä. Siinä on kiehtovaa pienen kaupungin tunnelmaa, mutta paikka vetää paikalle myös paljon meitä turisteja. Kesällä tosin varmaankin vilkkaammin kuin näin keväällä. Monet, kuten mekin, menevät kaupunkiin kylpemään. Tosin kylpylöiden lisäksi minua kiehtovat alueen patikointimahdollisuudet, joten reissuja on varmasti lisää edessä kevään mittaan.








Kävimme kylpemässä Caracallan kylpylässä. Kokemus oli oikein mukava. Se mistä erityisesti pidimme, oli veden lämpötila sekä kylpylän ympäristö. Vesi oli 34-38 asteista, joten siellä lilluessa ei tarvinnut palella. Kylpylä sijaitsi myös kivalla paikalla, ihan kaupungin keskustassa. Ulkouima-altaalta oli näköala hienolle kirkolle, osittain kauas kukkulalle sekä lähellä oleviin asuintaloihin. Sisäänpääsy kylpylään on hieman suolainen, kahdelta tunnilta 15 euroa ja kolmelta 18 euroa, mutta kyllä menivät eurot hyvään käyttöön.







Kylpyläreissun jälkeen kiertelimme vielä kaupungin kaduilla. Keskustassa iki-ihanat talot ja somat sillat sekä kahvilat saivat hymyilemään. Asuisin mielelläni tuolla suunnalla kun junallakin pääsisin nopeasti yliopistolle, mutta valitettavasti alueen asunnot ovat hinnoissaan. Kaupungin hintataso ainakin ravintoloissa on muutenkin korkeampi kuin Karlsruhessa. Onneksi juna vie Baden-Badeniin nopeasti, joten voin pyörähtää siellä helposti.






Me kuljimme kaupunkiin junalla. Päivälipun ostaminen kannattaa, koska lipulla pääsee matkustamaan kaikissa KVV:n liikennevälineissä, joten se maksaa itsensä takaisin hyvin nopeasti. Esimerkiksi menolippu Karlsruhe-Baden Baden maksaa tällä hetkellä 6,90 euroa. Päivälippu on 10,50 euroa henkilöltä (kahdelta noin 18 euroa) ja sillä pääsee matkustamaan myös Karlsruhen ja Baden-Badenin sisällä.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Täytyy tunnustaa, että tähän asti Baden-Baden on ollut mun tiedossa lähinnä Chisun vanhan biisin kautta. Kiva, että sellainen paikka on oikeasti olemassa ja söpöltäkin näyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt heräsi mielenkiinto! Pitääkin mennä kuuntelemaan tuo biisi pian :). On tosiaan söpö paikka kyseessä!

      Poista
    2. Itellekin tuli ekana mieleen toi biisi ja aattelin, et eikös sen baden-badenin kuulu olla jossain afrikassa? xD Tai näin olen kappaleen ymmärtäny hahaha!

      Ja söpöjä taloja ja katuja! Juuri tuollaisissa paikoissa voisin vain kävellä ja katsella ympärille :)

      Poista
    3. Kuuntelin tuon kappaleen ja tajusin, että sehän on joskus jossain raikunut. En vain ole tainnut koskaan kuunnella sitä loppuun asti :D. No olihan se ihan jees biisi, ei sillä.

      Söpöjä taloja tosiaan tuli vastaan ja yksi suloinen kirjastokin. Tuo on juurikin sellainen paikka missä on kiva haahuilla ympäriinsä. Kunhan aurinko taas pilkistää, niin voisikin ottaa tuon suunnaksi :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!