En olisi välttämättä löytänyt tietäni Speyeriin itsekseni, mutta onneksi suuntasimme sinne yliopiston kurssimme puitteissa. Pieni kaupunki on soma ja tarjoaa vierailijoille muun muassa Unescon listaukseen kuuluvan Speyerin tuomiokirkon.




Meille oli järjestetty huisin hauska opas, joka esitteli meille kaupunkia vauhdilla. Mies oli syntynyt kaupungissa ja osasi kertoa kaupungistaan mielenkiintoisesti. Hän kertoi meille kaduilla seisoskellessamme, että katujen ja rakennusten alapuolella kulkee edelleen joki, katseilta piilossa. Pääsimme virtaavaa jokea vilkaisemaankin yhdestä aukosta ja seikkailunhalu pääsi valloille. Mennäpä sinne jokeen pienen kanootin kanssa ja katsoa minne se johtaa...





Ensimmäisenä nousimme kuitenkin kellotorniin katsomaan Speyeriä korkealta. Ylhäältä on hienot maisemat joka puolelle kaupunkia ja seutua, joten sinne kannattaakin ensimmäisenä suunnata. Kellotornista bongasin Lufthansan lentokoneen ja tulin kysyneeksi miksi se on siellä. Speyerissä kuulemma sijaitsee upea tekniikan museo, josta en muista ennen kuulleeni. Eräs kanssaopiskelija kertoi käyneensä siellä jo kolmesti, joten olin ajatellut käväistä siellä kierroksen sekä ruokailun jälkeen mikäli se juna-aikatauluihin vain sopisi meneillään olevan rautatieliikenteen työntekijöiden lakon takia.







Vierailimme myös Trinityn upeassa kirkossa sekä tuomiokirkossa. Molemmat paikat ovat vierailun arvoisia, mutta vielä enemmän olin kiinnostunut kuulemaan alueen juutalaisten historiasta synagogan raunioilla






Syömään menimme jollekin kävelykadun mukavista terassiravintoloista ja palvelu pelasi. Ruokailun ohessa katselimme junien aikatauluja ja pohdin pitkään, että mennäkö vielä museoon vai palatako muiden matkassa Karlsruheen yhtä matkaa kun paikallisjunilla sinne vielä muutaman mutkan kautta pääsisi säädyllisessä ajassa. Lopulta jäi museo välistä. Onpahan syy palata joskus hamassa tulevaisuudessa. 

Onkos joku käynyt Speyerissä tai tekniikan museossa? Palan halusta kuulla kokemuksia!



LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

10 kommenttia:

  1. Olen vältellyt Unescon perintökohteiden listausta, kun olen jokseenkin varma, että näin myöhään (listaamiseen) ryhtyessäni en enää muistaisi puoliakaan.
    Tämänkin olen näköjään nähnyt! Aikoinaan vietimme melko säännöllisesti lyhyitä rupeamia töiden takia Walldorfin ja Heidelbergin tienoilla ja jollain niistä reissuista tuli tämäkin kaupunki katsastettua. Paitsi kirkon muista myös, että vuokra-Mersussamme oli silloin navigaattori, ensimmäinen kokemuksemme moisesta ja se toki "ohjasi" meidät hienosti Spreyeriin ja etsi meille jopa parkkitalonkin siellä, mutta sitten pitikin olla tarkkana, että ilman sitä löysimme aikanaan takaisin autolle!
    Mutta tosiaan, ihan mukava päiväretkikohde tuokin pieni kaupunki noilla seuduilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän voisit muokata tuota tavoitetta vaikka niin, että otat huomioon vaikka vain viimeiseltä kymmeneltä vuodelta olevia Unescon kohteita :). Niissäkin varmasti olisi jo monia. En ole itse koskaan laskenut kuinka monta niitä on tullut nähtyä, mutta ihan vahingossakin niitä varmasti tulee ihan huomaamatta kun ympäriinsä matkustelee.

      Hauska kuulla kokemuksistasi! Saksa on myös oiva autoilumaa vaikka julkisetkin kulkevat (useimmiten...).

      Poista
  2. Onpa upeat maisemat! Tykkään muutenkin katsella maisemia korkeista paikoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :). Sama juttu, maisemia on kivaa katsella korkeampaa. Sillä lailla hahmottaa kaupunkiakin nopeasti ja on heti enemmän perillä, että missä päin on mitäkin. Yleensä jos siis joku mahdollisuus on korkealle kivuta, niin mielelläni itsekin nousen niitä maisemia sieltä katselemaan :)

      Poista
  3. Onpas kovin keskieurooppalaisen näköistä! Voisin kuvitella viihtyväni tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös, kovin on kaunista :)

      Poista
  4. Voi apua, saksa-ikävä senkun pahenee näitä juttuja lukiessa! Itse ei ole tuolla tullut käytyä, mutta jokin noissa saksan kaupungeissa on aina kyllä jaksaa vetää puoleensa. Ihania kuvia ja mielenkiintoiselta vaikuttava paikka visiteerata! :> Eritoten tuon ns. salaisen joen takia, jotenkin niin siisti yksityiskohta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en tiedä mikä siinä on, mutta Saksassa vain on sitä jotain :). Löysinkin juuri hiljattain sun uuden blogisi ja oli kiva lukea tekstisi Saksasta! Joki Speyerissä on kiehtova yksityiskohta, samaa mieltä. Muutenkin Saksassa kaikki se yllätyksellisyys on aivan parasta :)

      Poista
    2. Kieltämättä saksa on jotenkin yllätyksellinen! Sieltä tuntuu löytävän vaikka mitä, vaikka jokaisessa kaupungissa jokin todella "saksalainen" viba aina onkin. :) Ja heh, sitä yrittää niin kovasti keskittyä tähän suomieloon, mutta jotenkin tämä turhankin vahva saksa-ikävä kannustaa kirjoittamaan siitä paikasta enempi. :D

      Poista
    3. Kirjoita ihmeessä niin paljon kuin viitsit niin voin aina tuskailla ikävääni maahan :D. Ja totta tuo, jokaisessa kaupungissa on kyllä tietty saksalainen viba!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!