Yksi tammikuun kivoimmista tapahtumista lähestyy, elikkäs Matkamessut! On aivan ihanaa aloittaa vuosi menemällä messuille ja nostattamalla matkakuume seitsemänteen taivaaseen. Olen siis tänäkin vuonna osallistumassa messuille. Matkamessut järjestetään 21.-24.1.2016 Helsingissä.

Haluatkos sinäkin lähteä messuja kiertämään?

Sain arvottavaksi kaksi lippua Matkamessuille. Arvontaan osallistuu jokainen tähän tekstiin kommentin jättänyt. 






Ohjeet: Jätä kommenttilootaan nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi (tai lähetä se nimimerkkisi kera osoitteeseen teea@curiousfeet.com mikäli et halua sitä esille). Lisää vielä mukaan esimerkiksi matka-aforismi, unelmien matkakohteesi, seuraavan matkasi määränpää, mieluisin matkakumppanisi tai kerro vaikka miksi haluat messuille. Sähköpostiosoitettasi en käytä mihinkään muuhun kuin siihen, että saan voittajan mahdollisimman pian kiinni ja liput perille hyvissä ajoin ennen messuja.

Osallistumisaikaa on 10.1.2016 kello 14 asti. Arvonnan suoritan samana iltana, jotta saan messuliput postiin mahdollisimman ajoissa. Julkaisen voittajan nimen tai nimimerkin täällä tekstissä sekä blogini Facebook - sivulla. Onnea arvontaan!

Arvonta on nyt suoritettu. Onni suosi nimimerkkiä m-riitta. Voittajalle on lähetetty sähköpostia. Kiitokset kaikille osallistujille!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

40 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaa. Tällä hetkellä haluaisin matkustaa Italiaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun! Haluaisin ensi vuonna Espanjaan ja Islantiin :)

    www.rantapallo.fi/maaquzuu
    maaquzuu@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Heippa! Olisipa kiva päästä matkamessuille, vuosittain olen siitä haaveillut mutta toistaiseksi en ole vielä päässyt käymään syystä tai toisesta. Seuraava matkani suuntautuu Aasiaan (ensimmäinen kerta!) Singaporeen ja Indonesiaan. Keväälle on suunnitteilla myös Islannin kiertomatkaa ja rakas New York! Ihanaa uutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
  4. Osallistun! Haluaisin ensi vuonna Espanjaan ja Islantiin :)

    www.rantapallo.fi/maaquzuu
    maaquzuu@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Suunnitelmissa olisi mennä tänä vuonna vihdoinkin matkamessuille: olen ollut siellä ensimmäisen ja ainoan kerran joskus 10 vuotta sitten ja siitä lähtien olen aina syystä tai toisesta missannut kyseiset messut, joka ikinen tammikuu. Monesti olen ollut juuri silloin reissulla, joko kaukana reppureissaamassa tai ihan vaan risteilyllä, mutta aina on ollut jotain. Se on ihan uskomatonta :D Nyt merkkasin päivämäärän kalenteriin jo heti kun se tuli tietoon, jotta ei varmasti tule sovittua siihen mitään muuta.

    Eli mukana arvonnassa! Sähköpostiosoite hhhanna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Unelmieni matka olisi Etela-Amerikkaan jossa matkustaisin kuukausia maiden halki moottoripyörän selässä. Antaisin tuulen piiskata hiukseni sekaisin ja sateen huutoa pöllyävän hiekan kasvoiltani. Nukkuisin teltassa tähtitaivaan alla tai käpertyisin matkakumppanini kainaloon pienen majatalon lattialla, jossa lämmin peitto tuudittaisi minut lempeään uneen. Vielä kun saisi tämän unelmissani olevan kaverin rinnalle, kaverin johon törmäsin viime reissullani ja välissämme on muutama liian suuri maa, onneksi molemmat sentään euroopassa.
    nim. Sini
    sähköposti -> lähetetty sinulle sähköpostissa

    VastaaPoista
  7. Osallistun minäkin arvontaan. Seuraavaksi haluaisin matkustaa Pariisiin :)
    Messuilta odotan tarjouksia ja yleistä fiilistelyä.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa! Haaveilen kovasti matkasta Lontooseen :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Japani ja Meksiko on mun unelmalomakohteet :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Haaveissa on matka Itävaltaan. osinje (ät) hotmail (piste) com

    VastaaPoista
  11. Seuraava tiedossa oleva kohde on Gdansk helmikuussa. Unelmia on liikaa tähän lueteltavaksi 😊

    VastaaPoista
  12. Haluisin messulta matkavinkkejä tulevaisuuteen. Olen käynyt kolme kertaa Saksassa ja sen lisäksi Virossa ja Ruotsissa, mutta olisi kiva päästä matkustamaan muuallekin. Ihanaa olisi jos pääsisi matkalle jo 2016 vuonna Etelä Eurooppa kiinnostaa ainakin.

    T:Annika (annika@esajokinen.net)

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa! Brasiliaan olisi mukava mennä katsomaan mieheni sukulaisia, erityisesti mummia, joka ei ole meidän pian 2vuotta täyttävää tytärtä vielä koskaan tavannut. Messuille olisi ihana päästä fiilisteleen ja kerään tietoa :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Olen jo yli 10 vuotta haaveillut paluusta Uuteen-Seelantiin, jossa majailin yhden kesän nuorisovaihdon merkeissä teininä. Suunnitelmat ovat aina kaatuneet matkakassan keräämiseen, sillä aina on tullut joku pienemmällä budjetilla ja nopeammalla aikataululla toteutettava reissu houkuttelemaan. :P Tänä vuonna aion vihdoin alkaa toteuttaa suunnitelmaani, vähintään lentojen varaamisen verran! Mukana siis arvonnassa! Sähköpostini on sikakuhm@jyu.fi

    VastaaPoista
  15. Arvontaan mukaan, mielessä on katsastaa tän vuoden reissukohteisiin vinkkejä ja esim. lennot New Yorkin reissulle.

    annemeili at gmail.com

    VastaaPoista
  16. Istanbuliin olen haaveillut pääseväni jo kauan. Messuille olisi kiva päästä fiilistelemään ja saamaan vinkkejä uusista kohteista.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Olisipa ihanaa saada liput ja päästä pitkästä aikaa matkamessuille!
    Unelmakohteeni miettiminen repii kahtaalle; toisaalta rakastan Aasian maita ja haaveeni olisi muutama päivä kaupunkilomaa Singaporessa ja siitä rentoutumaan Balille, toisaalta haluaisin kovasti myös Karibialle.
    janelaakkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Wau, osallistun arvontaan! Seuraava reissu tässä kuussa Prahaan. Sitä ennen messuilta hakemaan kaikenlaisia vinkkejä. Haaveideni unelmakohde on Kuuba. Sähköpostiosoitteeni on emmaliisa.lindholm@gmail.com. Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  19. Jonnekin lämpimään tekisi mieli lähteä :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  20. New York olisi unelmieni matkakohde =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Olen mukana arvonnassa. Unelmieni matkakohde olisi Vietnam. Myös Tansaniaan olisi mahtavaa päästä takaisin.. Sähköposti: hanna.muroma@outlook.com

    VastaaPoista
  22. Ensi vuonna keskitytään lähimatkailuun, Listalla on ainakin Ahvenanmaa ja Lieksan mökki:)
    Odetskaja at gmail.com

    VastaaPoista
  23. Olen mukana arvonnassa!Matkamessuille haluan koska en ole ollut siellä ennen.Unelmakohteeni on Bali.
    m-riitta@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Haluaisin matkustaa ensi kesänä perheen kanssa jonnekin päin Eurooppaa, mutta kohde on vielä täysin avoinna, sillä haluaisin löytää jotain uutta. Toivoisin löytäväni ideoita matkamessuilta :)

    T:Nipsu
    nirunaru(a)outlook.com

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa :)Unelma kohde olisi matkustaa Austraaliaan

    VastaaPoista
  26. En ole koskaan käynyt Portugalissa , jonne haluaisin mennä joskus syksyllä – jos ei tänä vuonna, niin myöhemmin.
    Tänä keväänä piipahdamme Kööpenhaminassa.
    Matkamessuilla olen käynyt viimeksi joskus vuosituhannen alussa. Kokeilen osuuko arpaonni kohdalle ja osallistun arvontaan.
    Minusta yksi parhaista asioista matkustelussa on matkakohteen valitseminen ja matkan suunnittelu. Mielestäni matkan suunnittelu ja lähdön odottelu on jo puoli matkaa.
    - Jone

    VastaaPoista
  27. Seuraava matka on Iso-Britanniaan. Haaveilen matkasta Kanadaan, Chileen ja Brasiliaan. Ja tietysti moneen muuhunkin. :) maison@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Osallistun arvontaan. Seuraavaksi haluaisin matkustaa Italiaan. saukkonen.sonja@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Matkamessuille, kyllä kiitos !
    Maaliskuussa Japanin kiertomatkalle.

    VastaaPoista
  30. Haaveissa joskus lottovoiton jälkeen Bora Bora mutta lähihaaveissa Barcelona
    evehmas[at]gmail.com

    VastaaPoista
  31. "I haven't been everywhere, but it's on my list." Unelmana olisi lähteä kiertämään maailmaa, etenkin Eurooppaa.
    pullasaippua@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kreikkaan olisi kiva mennä. Mutta ensin olisi kiva mennä matkamessuille fiilistelemään.
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Saksaan haluaisin. Muutkin käy;) t. Sofia
    Chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. Kroati, Pariisi, Thaimaa :-) Johanna
    johanna.ansonen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Hirrrvee matkakuume. Tää auttais... ehkä.
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  36. Mukana, kyllä nämä pakkaset nostaa hyvin matkakuumetta.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa! Haaveilen matkasta Italiaan.
    valkoisenlumoissa(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  38. Kroatiaan tahtoisin matkata seuraavaksi!
    marianposti(at)wippies.com

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa! En tiedä, mihin haluaisin matkustaa, mutta ehkäpä se selviää matkamessuilla. Kroatia, Islanti, Thaimaa ja USA ainakin kiinnostavat. t. Louisa

    VastaaPoista
  40. Matkailussa on kaikki kivaa: Inspiroituminen, suunnittelu, lippujen metsästys, lähteminen, matkaaminen, perillä olo, kotiin palaaminen ja matkan muistelu.

    j.t.aaltonen(Q)gmail.com

    VastaaPoista