New Yorkin reissumme lähestyy kovaa vauhtia! 

En ole itse koskaan ollut järin suunnitelmallinen matkustaja mitä tulee reissun päällä oleviin aikatauluihin vaan mennyt useimmiten fiiliksen mukaan. Tälläkään kertaa mielenkiintoisia paikkoja ja tekemisiä ei olla aikataulutettu, mutta vähän enemmän on annettu ajatusta sille, että minne meidän lyhyen ajan puitteissa kannattaa suunnata sen itselleni mieluisan päämäärättömän kävelemisen lisäksi. Aikaa kun ei tosiaan ole liikaa, mutta kiehtovia juttuja on tuhottomasti.

Vaikka haluan tosiaan New Yorkissakin fiilistellä kaupungin katuja, istuskella kahviloissa ja päätyä mielenkiintoisiin paikkoihin sattumalta, niin on tiettyjä paikkoja, joissa haluamme vierailla ja joihinkin näistä on hyvä mennä oikeaan aikaan, ihan jo ruuhkien välttelemisen tai rahan säästön takia. New Yorkin matka-agendaamme mahdollisesti kuuluu:





New York Public Library

Kirjastofanin must visit - kohde! Rakastan kirjastoja ja näiden lempikirjastojeni ohella käyn usein reissussakin kirjastoissa, esimerkiksi viime vuonna kävin mm. Amsterdamissa, Miamissa ja Saksassa ihailemassa kirjastojen tarjontaa. Tämä kyseinen kirjasto on siis aikalailla pakko kokea.

Katutaiteen ihailua

Olen oikeastaan ottanut aika vähän selvää New Yorkin katutaiteen tarkemmista sijainneista ja luottanut siihen, että taidetta tulee vastaan etsimättäkin. Toivon silti, että näemme joitakin netistä tuttuja hienoja taideteoksia kaduillakin, koska lopulta en tiedä tuleeko sitä päädyttyä taidemuseoihin noin lyhyen ajan puitteissa. Muutamia paikkoja mm. Huffington Postin listauksesta on tallentuneena karttaan. 

New York korkeuksista

Kaupunkeja on aina kiva käydä katsomassa hieman korkeampaa. Empire State Buildingissa taikka Top of The Rock olisi siis mukava käydä maisemia ihailemassa. Näistä kahdesta jälkimmäinen kiinnostaa enemmän. 

Näytelmää katsomaan

Alunperin se syy miksi ehdotin New Yorkia siskolleni Lontoon sijasta oli se, että häntä jäi kaivertamaan kun emme Lontoossa menneet lainkaan mitään näytelmää katsomaan. Joten olisi paikallaan, että nyt päätyisimme jotakin esitystä ihailemaan. Etukäteisselvityksiä asian suhteen on tosin tehty heikonlaisesti..

Naurulihasten treenausta stand upissa

Stand upin ja nauramisen fani täällä hei. Comedy Cellariin olisi huippua päästä ja lippuja voi varata etukäteenkin. Suomessa menen yleensä vapaaehtoisesti eturiviin, mutta täällä toivoisin paikkaa vähän kauempana lavasta... Stand upista ei kuitenkaan varsinaisesti tarvitse New Yorkissakaan maksaa, koska maksuttomia esityksiä on viikoittain ympäri kaupunkia.

Juustokakut kahvilassa

Kahvilakulttuurin harrastaminen kuuluu jokaiseen kaupunkilomaani ja kahvia tulee takuulla litkittyä New Yorkissakin. Ja kakkua, jos ei juustokakkua niin jotain nannaa tulee takuulla testattua.

Kierros Grand Central Terminalissa

Rautatieasemat ovat usein kauniita ja tämä kyseinen on vilahtanut useammassakin elokuvassa, joten tarkoitus olisi käydä paikan päällä kyseistä paikkaa ihailemassa. Ja ihan on ilmaista iloa!

Museo, museo, museo

Olen myös museofriikki! Pidän kaikenlaisista museoista, mutta tiedemuseot ja erikoiset museot kuuluvat suosikkeihini. New Yorkissakin on mielenkiintoisia museoita. Muun muassa Natural Historyn museo ja Morbid Anatomyn kuolemamuseo kiehtoisivat kovasti.




´´

Harmi muuten, että missataan No Pants Subway Ride. Se järjestettiin 10. tammikuuta. Ehkäpä niitä päivän hauskuutuksia tulee vastaan siltikin. Sen sijaan matkamme aikana pelataan paikallismatsi Rangers-Islanders ja sitä voisi olla hauska mennä katsomaan johonkin urheilupubiin. 

Tässä on vain hyvin pieni osa kaikesta mielenkiintoisesta New Yorkissa. Itse olen esimerkiksi hylättyjen paikkojen ystävä ja kiertelen niitä satunnaisesti, joten muun muassa AbandonedNYCin luettelemat paikat kiinnostaisivat tätä reissaajaa. Puistoissa tulee tietysti myös pistäydyttyä vaikka piknikoinnit saattavatkin jäädä välistä.

New Yorkin reissun perään onkin vuorossa Matkamessut, joten pääsen sopivasti matkakuumeilemaan ja suunnittelemaan seuraavaa reissua heti tämän reissun jälkeen!

Postauksia New Yorkista tulee reissun jälkeen, mutta sitä ennen kannattaa kurkata ainakin matkablogit PingviinimatkatAuringon allaTarinoita maailmalta sekä 50 state puzzle


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

10 kommenttia:

  1. Hei kiitos jo tästäkin vinkkipostauksesta!

    Meillä matkan suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että lyötiin kaupungit nyt lukkoon. Bongasin kirpparilta Mondon NY-oppaan ja euron hintaan se lähti kotsaan. Pitäisi sitäkin siis tutkia tässä talven aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä olikin hyvä löytö! Ja mahtavaa, teillähän on sitten suunnitelmat jo pitkällä! Aivan ihanaa :)

      Poista
  2. Hyvänoloisia suunnitelmia!

    Comedy Cellaria ei kannata jättää väliin! Huikeita vetoja. Me käytiin toissa kesänä ja oltiin juurikin eturivissä, mistä mä pääsin / jouduin myös roustattavaks.

    Noista hylätyistä mestoista - ehkä tiesitkin tän jo - kutosen metron ikkunoista pääsee kuikuilemaan entistä City Hallin asemaa. Ei ehkä ihan varta vasten kannata lähteä, mutta jos osutte kulmille / satutte painelemaan kutosella päätyyn asti, niin kannattaa käydä tekemässä luuppi: http://jalopnik.com/5684329/how-to-see-new-yorks-secret-city-hall-subway-stop

    Hyvää reissua!
    -Jari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, liput olisi kannattanut ostaa etukäteen :D. Ei siis mahduttu sisälle, mutta ens kerralla si! Tuota metroasemaa kyllä mietin, mutta lopulta ei satuttu olee hollilla sellaiseen aikaan, että oltais käyty kun ei metroa paljoakaan käytetty. Se(kin) jäänee siis hamaan tulevaisuuteen.

      Kiitos Jari!

      Poista
  3. Kiitoksia linkkauksesta! Ja tulipa tästä postauksesta matkakuume, vaikka omasta viimeisimmästä reissusta ei ole kuin muutama kuukausi :) Mä en edes viimeksi syönyt yhtään juustokakkupalaa! Miten saatoin unohtaa?? Ihanaa matkaa, odotan innolla instakuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, matka oli ihana! Kiva kaupunki ja juustokakut herkullisia, namiii!

      Poista
  4. Mmmmm juustokakut kahvilassa olis meikäläisen listalla korkeella! Milloinkohan sitä pääsis Nykkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas löytyy halavalla lentoja, 320 eurolla :D. Toivottavasti pääset jossain vaiheessa paikan päälle juustokakkuja mutustelemaan :)

      Poista
  5. Voi vitsit, yksi kaukokaipuinen (ja kade!) täällä toivottelee hyvää reissua! Nyki on jotain sellaista, mitä itsekin haluan kovasti päästä kokemaan. :) Joten postauksia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitti Camilla :). Kaukokaipuuseen ei oikein auta kuin lähteminen :D

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!