Teen aina parhaimmat päätökseni silloin kun juon kahvia, kuuntelen musiikkia, luen, juon viiniä tai olen krapulassa. Viime viikolla join kahvikupillista kotona ja tunsin oloni hyvin iloiseksi, voittamattomaksi. Erään terveysvammani takia oloni ei joka päivän hetki ole kaikista parhain, joten osittain siksi koen voimakkaita elämä on niin helkutan ihanaa - fiiliksiä lähes päivittäin. Yhden sellaisen voimakkaan tunnetilan aikana tein päätöksen sanoa 'kyllä' ja lähdin ystäväni houkuttelemana saman päivän lennolla Vietnamiin.

HO CHI MINH CITY






Vietnam ja minä tapaamme ensimmäisen kerran. Ensimmäiset viisi-kuusi päivää ovat olleet mahtavia. Olemme juoneet taivaallisen hyvää kahvia, syöneet sekä todella herkullista että ei niin järin hyvää ruokaa, tavanneet mielenkiintoisia ihmisiä, nauttineet auringosta ja kattoterassibaarien näkymistä, käyneet katselemassa nähtävyyksiä kuten Ho Chi Minhin Notre Damea, ajelleet mopolla ympäri Vung Taun kaupunkia, tykästyneet Vietnamin hieman kaoottiseen liikenteeseen ja kuunnelleet hyvää livemusiikkia ja meren aaltojen kohinaa.

VUNG TAU






Alkuun olimme muutaman päivän Ho Chí Minh Cityssä ja nyt olemme Vũng Tàun rantakaupungissa, vain noin 1,5 tunnin venematkan päässä tuosta Vietnamin suurimmasta kaupungista, jonne lentomme laskeutui. Tänään otimme kuudella eurolla (150 000 VND) mopon alle ja kiertelimme sillä ympäriinsä. Päätimme jäädä tänne viikon loppuun asti, mutta huomenna vaihdamme toiselle puolelle kaupunkia tutustuaksemme siihen alueeseen paremmin.

 Blogia en välttämättä päivitä tämän enempää reissun päältä. Matkaa voi kuitenkin seurata Instagrammista

'Vain yhden kerran elän tämän hetken'.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

12 kommenttia:

  1. Oih, Vietnam on ihana! HCMC on mahtava kaupunki, siella on muuten loistava jazz musabaari, toivottavasti ehditte Hoi Aniin, rannikon yksi helmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Miten suloisia ihmisiä, erityisesti Vung Taussa :). Onkihan sama jazzbaari mihin ajattelimme tänään/huomenna suunnata :). Nimeä en nyt muista, mutta kivoja paikkoja kyllä löytyy paljon :)

      Poista
  2. Äää, aivan ihanaa! Mä oon kerran ottanut tollasen "lento seuraavana päivänä"-reissun ja se oli niin hyvä päätös! Aivan ihanaa lomaa ja sairaan siistiä, että viihdyt Vietnamissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää äkkilähdöt on välillä niin mainioita :D! Muutenkin kivaa pitkästä aikaa reissata sen kummemmin suunnittelematta edes majapaikkaa niin tarkkaan :). Kiitos!

      Poista
  3. Huhhu, no tää on kyllä todellista hetkessä elämistä, en voi muuta kuin nostaa hattua noin spontaaneille matkasuunnitelmille. Nautihan joka hetkestä, ja niin nää varmana teetkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka, nautitaan :). Ihanaa viikon alkua sulle :)

      Poista
  4. Äkkilähdöt on parhaita, niistä jää aina niin huippufiilis ja mahtavimmat muistot. En koskaan tykkää suunnitella reissuja liian tarkkaan, koska sitten harmittaa, jos jokin menee mönkään. Impulsiivinen matkailu on <3 ! Odottelen innolla lisää Vietnamin-kuulumisia, kuvat on Instassa ainakin just eikä melkein bueno! PS. Nauti auringosta, me saatiin just Raumalle tippa lunta, joten lähden tästä kokeilemaan ekaa kertaa moneen vuoteen kulkevatko sukset vielä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot niin ihana kun reissaat usein sillain! Tuo on kyllä totta, niin kivaa reissata ilman liian tarkkoja suunnitelmia. On kivaa mennä fiiliksen mukaan, koska siten sitä päätyy välillä aika mielenkiintoisiin paikkoihin :D.

      Toivottavasti oli kiva hiihtoreissu. Ota kaikki irti talvesta vielä kun sitä on hetki jäljellä :).

      Poista
  5. Mahtava päätös! Ja tuo ensimmäinen virke :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D. Oli todellakin mahtava päätös. Lisää näitä :). Upeeta viikon alkupuolta sulle Tiia!

      Poista
  6. Ihan mahtavaa spontaaniutta! :D Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, paras päätös hetkeen :D. Hauskaa viikkoa :)!!

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!