Terveisiä Tampereen maaliskuusta! Päivät ne pitenevät ja kevät kaunistuu päivä päivältä. Kesäkin kolkuttelee jo ovella ja omat ajatukset ovat toisinaan eksyneet Suomen ihanan valoisaan kesään. Tällä kertaa arvonkin hieman iloa tulevaan kevääseen tai kesään muutamalle innokkaalle kiipeilijälle. Tarjolla on siis lippuja Flowparkkiin!






Flowpark on seikkailupuistoketju, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2010

Ensimmäinen puisto avattiin Turkuun ja sen jälkeen puistoja on ilmestynyt myös Vierumäelle, Lappeenrantaan, Ähtäriin, Hämeenlinnaan sekä omaan kotikaupunkiini Tampereelle. Kävin itse Turun puistossa kesällä 2014, kirjoitinkin siitä Tarzanin leikkimisestä silloin, ja se päivä oli huikean hauska! Puissa seikkaileminen oli alkuun pelottavaa, sen jälkeen kiehtovan jännittävää. 

Olinkin hyvin innoissani kun kuulin, että Tampereellekin avataan puisto ja viime kesänä siellä kävinkin hauskaa pitämässä. Ja takuulla menen tulevanakin kesänä puihin seikkailemaan! Haluan jakaa liikunnallista iloa myös teille lukijoille, joten arvon 2 x 2 lahjakorttia tähän hienoon elämyspuistoon. Lahjakortit ovat voimassa kauden 2016 ja voittajat saavat valita missä puistossa käyvät seikkailemassa.




Kaikki kuvat: Flowpark


Mikäli haluat osallistua arvontaan, jätä kommenttisi tähän postaukseen keskiviikkoon 23.3.2016 klo 16:00 mennessä; oletko jo käynyt joissakin ketjun puistoista? Mihin Flowpark-puistoista haluaisit tänä vuonna mennä hauskaa pitämään?

Muista jättää nimesi/nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi, jotta saan arvonnan voittajat kiinni. Mikäli et halua sähköpostiosoitettasi julkiseksi, laita minulle nimimerkkisi sähköpostitse osoitteeseen teea@curiousfeet.com. Voittajien nimet julkaisen tässä postauksessa sekä blogini Facebook-sivuilla.

Lisätietoja Flowparkista löytyy heidän nettisivuiltaan. Onnea arvontaan!

Arvonta on nyt päättynyt. Onnetar suosi nimimerkkejä amanon ja eLiina. Voittajiin on otettu yhteyttä, onneksi olkoon ja kiipeilyn iloa!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

14 kommenttia:

  1. Turussa Skanssin Flowparkissa olen käynyt ja mielessä siintää visiitti Tampereen Flowhun. Mahtava konsepti tuo Flowpark <3 Mukaan kivaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  2. En ole vielä käynyt, mutta suunnitteilla on kyllä viedä muksut kokeilemaan. :)
    Mukana arvonnassa siis! :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olen käynyt Turussa tyttären ja hänen kaverin kanssa. Nyt on kuntoa tullut senverran lisää, että ensi kesänä uudestaan koko perheen voimin. Tykkään 😊 t. Siukko

    VastaaPoista
  4. Tampereelle haluaisin! Meillä olis Rollossakin joku ulkoilurata tuollainen, mutta en oo ees täällä ehtiny käydä, vaikka vaikuttaa ihan kauhian hauskalta :) Mulle mulle! ^^

    VastaaPoista
  5. Olen vaan ihastellut Turun Flowparkia aidan takaa, joten sinne olis kiva päästä!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. MOi!
    Kävin reissullani Thaimaan Chiang Main lähistöllä olevassa
    http://www.phoenixadventurepark.com
    seikkailupuistossa, josta kipinä puissa kiipeilyyn lähti!
    Oli muuten hieno paikka ja kokemus, suosittelen!!!
    Nyt sitten tähän kilpailuun osallistumaan, josko pääsisin testaamaan Suomen vastaavan kiipeilypuiston!

    jonna.hannula78@gmail.com

    VastaaPoista
  7. En ole vielä käynyt, mutta nythän on sopiva aika suunnitella kesän menoja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. En saanut aikaiseksi mennä viime kesänä Tampereen Flowparkiin, joten ensi kesänä se on ehdottomasti kokeiltava!

    aia8642@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tampereelle seikkailemaan haluaisin ystävän kanssa kesällä mennä (:

    -Jenny

    VastaaPoista
  10. Tampereelle haluaisin mennä kun jäi viime kesänä käymättä ja sinne on lyhyt matka. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Enpä vielä missään näissä ole käynyt, joten ehdottomasti mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. En ole vielä käynyt, Tampereelle olisi kiva mennä seikkailemaan! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ensimmäistä kertaa olisin kesällä menossa ja Tampereelle. Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista