Vietin kaksi viikkoa Vietnamin auringon alla helmi-maaliskuun taitteessa yhdessä ystäväni kanssa.
Reissu ei ollut suunniteltu, joten päätimme melko spontaanisti mitä matkan aikana teemme ja minne menemme. Kaksiviikkoisen aikana meillä oli todella hauskaa! Se ihana huoleton fiilis mikä minulla on muutenkin onneksi usein, tuntui kymmenen kertaa vahvemmalta tuon reissun aikana. Matka on yksi upeimmista taas hetkeen ja tykästyin sekä Vietnamiin että itseeni Vietnamissa, siihen fiilikseen ja olotilaan minkä reissu sai minussa aikaan.
Jo ensikosketus Vietnamin kanssa oli onnistunut. Koska olen jonkin verran Kaakkois-Aasian suunnalla matkustellut, lentokentälle saapumisessa oli jotain kotoisaa. Lensimme Finnairin suorilla lennoilla ja niiden aikataulut olivat niin passelit, että aikaerosta toipumiseen riitti puolentoista tunnin unet hotellissa, jonka jälkeen olimme valmiita Vietnamille.
Kentältä otimme taksin reppureissaajien suosimalle alueelle, mistä otimme hotellin alkuun kolmeksi yöksi. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta emme lopulta kiertäneet katsomassa kuin muutaman majapaikan ja päädyimme Saigon Amigo Hotelliin mistä saimme kivan huoneen alle parillakympillä.
Ensimmäisten päivien aikana Ho Chi Minh Cityä tuli kierreltyä laiskanpuoleisesti. Kävimme katsastamassa paikallisen Notre Damen ja kirjakauppakadun, mutta muuten ensimmäiset pari päivää meni lähinnä ravintoloissa ja baareissa herkutellen, juoden, ihmisiin tutustuen ja kaupunkikuvaa ihaillen.
Erityisesti näkymät
Chill Skybarin kattoterassilta olivat huikeat, mutta juomien hinnoissakin (pieni olut noin 6,50 euroa) ne näköalat näkyivät. Musiikki oli Skybaarissa mielettömän hyvää konetta ja miehet komeita, joten kalliita juomia lukuunottamatta kyseinen paikka oli aika unelma. Suosittelen poikkeamaan. Upea Chill Skybar ei ole todellakaan ainoa kattoterassibaari Ho Chi Minh Cityssä, joten muutakin valikoimaa kannattaa katsastaa. Kamera jäi sillä vierailulla laukkuun, joten yllä olevat kuvat eivät toki ole Chillistä vaan vähän matalammalla olevasta terassibaarista, joka tosin sekin oli oikein mukava.
Heti ensimmäisenä päivänä teimme myös kivan havainnon. Paikallinen kahvi, se on mielettömän hyvää! Niin pehmeän täydellistä, että parempaa en muista koskaan saaneeni. Ruoka muutenkin on Saigonissa todella hyvää ja katukeittiöissä syö eurollakin melko hyvin. Kuten suunnilleen joka paikassa Kaakkois-Aasiassa, länkkäriruoka ei todellakaan vedä vertoja paikallisille pöperöille, joten muutaman testauksen jälkeen tuli aikalailla pysyttyä herkullisessa riisissä ja erilaisissa smoothieissa, joissa valinnanvaraa riittää.
Vietnamin ja Ho Chin Minhin liikennettä kuvaillaan usein kaoottiseksi. Sitä se onkin, mutta juuri siksi siitä niin tykkäänkin. Tämmöselle vähänsinnepäin-kuskille ja silti tarkkaavaiselle jalankulkijalle liikenteen rentous on täälläkin päin Aasiaa mukavaa, sanovat onnettomuustilastot sitten mitä tahansa.
Vietnam, olit ihana! Tulen ehkäpä toistekin joskus. Ja matkakaverini sinuun vasta ihastuikin, hän kun lähtikin jo takaisin...
Kuulostaa ja näyttää hyvältä! Mahtavaa tuollainen spontaani reissuun lähteminen :) Itsekin haaveilen että jos vaikka ensi talvena pääsisi taas Kaakkois-Aasiaan päin reissaamaan ja siellä nimenomaan Vietnamiin, se maa kun on vielä kokematta!
VastaaPoistaTää talvi alkaa olla kohta takana, mutta matkakuumetta on silti taas :D. Pari viikkoa oli niin lyhyt aika, pitänee lähteä itsekin jossain kohtaa taas pidemmäksi aikaa Kaakkois-Aasian suuntaan :)
PoistaIhanasti sanottu tuo, että tykästyit itseesi Vietnamissa ja siihen olotilaan, mikä sinulla siellä oli. :) Oon joskus miettiny ihan samalla tavalla!
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin olet miettinyt noin :). Matkaillessa sitä tekee aina matkan myös itseen :)
PoistaSpontaanit reissut on ihania. Harvemmin nykyään tulee vaan niitä tehtyä. Itsekin ihastuin aikoinaan Vietnamiin, ja myös siihen kahviin. Nehän laittaa siihen kondensoitua maitoa, niin ei ihmekään, että on herkkua. Kaikki missä on kondensoitua maitoa on herkullista :) Voisin juoda sitä suoraan purkista..
VastaaPoistaNiin onkin! Ja joo, kondensoitu maito on herkkua, joten ei ihme, että on hyvää. Tosin kyllä se mustanakin maistuu oikein namilta! :)
Poista