Se olis sitten seuraavan reissun aika. Huomenna minä taas lähden lyhyeksi hetkeksi pois.

Toukokuussa kerroin, että reissut Tallinnaan ja Legolandiaan on sovittu tälle kesälle ja Lontoon reissukin odottelee vain lentolippujen varaamista. Tallinnassa kävin jo toukokuussa ystävien kanssa ja hurjan hauska päivä se olikin. Syötiin herkullista ruokaa Von Krahli Aedissa, kierreltiin rättikauppoja ja katuja sekä nautiskeltiin yhdessäolosta (ja kaljasta). Piletit Lontooseen tuli lopulta ostettua ja huomenna on sitten lähtö.


Menomatkalla Tallinnaan
Taikasieniä | Von Krahli Aed Tallinna


Täällä sitä on päivä käytetty asuntoa puunaten ja matkajärjestelyitä tehden. Kovin paljoa en aiempina päivinä ole tehnytkään tämän matkan eteen, mutta koska kyseessä on ennestään tuttu Lontoo, niin ei tarvitsekaan. Meillä on jo suunnitelmia tuleville päiville ja tätä reissua odotellaan nyt innolla. Reissuun siis lähtevät mukaan kaupungissa aiemmin kanssani käynyt pikkusisko sekä hänen miehensä, jolle Lontoo on uusi tuttavuus.


Kesä on muutes ollut mahtava Tampereella. 


Jossakin päin Etelä-Suomea
Kuninkaankatu | Tampere
Saari Pyhäjärvellä | Tampere
Härmälä | Tampere
Sorsapuisto | Tampere
Koskipuisto | Tampere


En ole paljoa kotona aikaa viettänyt, koska lähes päivittäin joku ehdottaa jotakin kivaa puuhaa, josta on vaikeaa kieltäytyä vaikka välillä töiden jälkeen väsyttäisikin. Eilen olin katsomassa jalkapalloa Tammelan stadionilla, perjantaina piknikoin ystävien kanssa Koskipuistossa ja aiemmin viikolla ihailin auringonlaskun värejä Härmälässä. Lontoon reissun jälkeen odottavat useammat treffit siskon ja poitsun kanssa, Flowparkkailut puussa, kaupunkifestareita Tampereella, lisää veneretkiä järvellä ja elokuussa se erään pikkuisen paljon odottama Legolandin matka. On tämä kesä ihanaa aikaa. 

Nyt tarttis varmaan pakata. Sitten voisikin ottaa jo kirjan käteen ja kattella tulisiko uni aikaisin, koska lähtö on hävyttömän aikaisin.

Matkaa voi seurata Instasta, olen siellä nimimerkillä curiousteea!


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

4 kommenttia:

  1. Ahaa, tämän takia siis kyselit Lontoosta? :) Ihanaa Lontoon-reissua! Me lennellään perästä huomisaamuna, vaikka ei Lontooseen jäädäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuuuu juuri siksi :D! Luulin, että oltais samaan aikaan. No lähistöllä kyllä :). Voi että olis ihana nähdä sua pian Saana. Tuu Tampereelle joku vkloppu tässä kesällä :)

      Poista
  2. Hyvää Lontoota! Puolisokin menossa sinne viikoksi ja ketuttaa ihan sikana, kun en pääse mukaan. No meen sitten Vaasaan :D

    Tampere <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha Vaasa :D. Ei mutta kiva kaupunki ja varmaan mukavampi näin kesällä. Mutta Tampere <3. Kiitoksia Noora! Oli pirun kiva reissu :). Sinäkin oot nyt kotiutunut tänne Suomeen jee :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!